Mulle tuli äsken ihan hillitön ikävä lapsuuteen!
Muistelin miten kuljettiin koulumatkat ja jäätiin joka puronvarteen tutkimaan ja se turvallinen koulu ja mukavat opettajat. Kun saatiin harjoitella kevätjuhlaa varten ja se todella tuntui JUHLALTA kun kevätjuhlan aamu koitti.
Niistä ajoista tuntuu olevan ikuisuus, nyt lapseni pääsee ala-asteelta ja sekin tuntuu haikealta.
Onko muita herkistelijöitä paikalla?
Niin ja kuinkahan onnistun istumaan lapsen kevätjuhlassa kuivin silmi...
Kommentit (9)
kiukkuisena eikä mitenkään huomioi minun loman alkamista. Todistukseen ei ole ikinä tyytyväinen, vaikka keskiarvo aina reilusti yli 8. Kesälomat tuntuu jotenkin ahdistavilta, asuimme maalla kaukana naapureista eikä mitään tekemistä tuntunut olevan.
Joten ei kiitos ei kaipaa takaisin lapsuuteen kiusattavaksi. Nyt on suht turvallinen olo toisessa kaupungissa, jossa on ihana työpaikka ja ystävät.
Kevätjuhla oli JUHLA. Muistan vieläkin, mitn juhlavaatteita alettiin metsästää ajoissa, ja se oli tärkeä juttu se. Juhlassa kaikki istuivat viimeisen päälle siisteissä kuteissa ja ala-asteella sai myös vanhemmat tulla mukaan juhlaan.
Sen jälken pyöräiltiin kotiin, tietenkin aina auringon paisteessa. Koko perheen voimin käytiin aina kevätjuhlapäivänä ravintolassa syömässä. Se oli tuohon aikaan harvinaista herkkua.
Kesälomat olivat kultaista aikaa. Kavereita, ulkoleikkejä, uimarantoja, isovanhempien luona itsetehtyjä mehujääpuikkoja, aidan maalausta,pyöräreissuja kaupunkiin.... Ja aurinko jaksoi paistaa.
Nykyisin lösötään kotona, aina tuulee ja sataa ja on kylmä. Ja maalla ollaan, ei edes puistoja, toreja, jätskikioskeja lähimailla... Olinkohan toivonut tällaista elämää?
oli kiva kierrellä äidin kanssa vaatekauppoja, tai sitten vaatteet teetätettiin ompelijalla.
Ja tosiaan aikuisetkin oli pukeutunut juhlavaatteisiin.
Ja silloin oltiin kavereiden kanssa aamusta iltaan ulkona, uimaankin pyöräiltiin jo eka luojkasta lähtien. Nyt ajatus hirvittää, en päästäisi ekaluokkalaista kavereiden kanssa keskenään uimaan. Mutta, voipa sanoa, että mukavia ja ennen kaikkea, huolettomia oli nuo kesäpäivät!
Miten ne tuntuivatkin kestävän ikuisesti....
Aurinko paistoi aina, oltiin pavunruskeita ja mielettömän hyväkuntoisia sen ainaisen juoksemisen ja uimisen jäljiltä.
Syksyn kouluunpaluu kaiken sen ihanuuden jälkeen oli ehkä synkintä ikinä.
Mulla oli yhdet ihanat juhlakengät joissa oli pikkusen korkoa. Vitsi mä olin ylpeä ja onnellinen kun sain ne kevätjuhliin. Ja suvivirsi vieläkin menee kylmät väreet jos kuulee sen jossain melkein herkistyy.
Ja kesästä tulee mieleen ne viikot jotka vietin mummon ja vaarin mökillä. Siellä oli aina lämmintä suorastaan hellettä : ) Serkun kanssa oltiin järvessä koko päivä suostuttiin nurkuen tulemaan syömään ja nukkumaan.
On aika kullannut muistot mutta kyllä sillon lapsena kesä oli ihanaa aikaa.
Ja sitä tunnetta, kun auringon paisteessa kävelen kotiin sydän täynnä riemua!
Omat lapseni ovat jo koulussa ja täytyy sanoa, ettei heistä varmastikaan tunnu samalta. Kevätjuhla on mutta typistetty sellainen eivätkä paljon harjoittele. Muutenkin koko koulumaailma tuntuu pikemminkin paikalta, jossa pitää teeskennellä jotain, mitä ei ole. Lapset eivät saa olla lapsia vaan koviksia ja uhoojia. Tällainen rooli iskeytyy meidänkin pojille päälle heti koulun pihaan astuessaan. Ja kotona ovat äidin kainalossa viihtyviä mussukoita.
Itselläni on todella hyvät koulumuistot. Pieni kyläkoulu minullakin....