Avioliitto karisemassa

kavereina oltiin pitkään, kipinä loppunut..nyt keväällä erottu virallisesti, etsin oman asunnon ja lapset viikko-viikko -systeemillä menossa, hyvältä tuntuu!

Onko perheneuvolasta mitään hyötyä vai pitäisikö vaan luovuttaa? Voimmeko oikeesti löytää rakkauden takasin?

Vuosia sitten käytiin seurakunnan perheasiainkeskuksessa perheneuvojalla. Pikku hiljaa tilanne muuttui parempaan suuntaan ja lopulta sain kokea sellaista rakkauden tunnetta, jota en tiennyt olemassa olevankaan!!

No, nyt tilanne on ajautunut taas alkupisteeseen: on helvetin paha olo, seksi loppunut ja katkeruus kova, kun toinen osapuoli ei jaksanut/halunnut/osannut sitoutua siellä sovittuihin asioihin. Että silleen...

Niillä on aika iso ero...

Tosirakkaus vie kyllä vaikka hautaan asti. Sellaista rikkautta vaan ei suurin osa meistä koskaan koe. Kaikki parisuhteet on enemmän tai vähemmän kompromisseja ja epäonistumisen sietämistä.

Tosirakkaus vie kyllä vaikka hautaan asti. Sellaista rikkautta vaan ei suurin osa meistä koskaan koe. Kaikki parisuhteet on enemmän tai vähemmän kompromisseja ja epäonistumisen sietämistä.

ei kuulosta silta etta kukaan varsinaisesti karsii nykyisesta tilanteesta. meilla nimittain sama ja en kylla mitaan apu ole hakemassa. jatketaan talla samalla tyylilla hamaan tulevaisuuteen. itsellani ei ole mitaan intoja uuteen suhteeseen ja jos mies haluaa loytaa seksikumppanin itselleen, ni sen hanelle hyvaksyn kunhan ei vain sotke meidan arkikuvioita liikaa. mies on niin paljon matkoilla ja tekee pitkaa paivaa ettei varmasti sotkisikaan.

Meilläkin parisuhde sellaista olemista. En voi sietää mieheni kosketusta joten olen itsekin ajatellut, että jos vaikka jostain jonkun naisen itselleen hankkisi vaikkapa sitten panoseuraksi jos ei muuta. Itse olen tällä hetkellä aivan korviani myöten ihastunut, mutta se on vain ihastumista ja seksuaalista viehättymistä. Ei sekään mitään oikeaa ole jonka takia elämäänsä alkaa muuttaa suuntaan tai toiseen ja ei onneksi edes molemminpuolista. Saan paeta omaan maailmaani ja palvoa haavettani siellä niin kauan kunnes kyllästyn ja siirryn seuraavaan.

5

Perheneuvolasta kannattaa hakea apua. Suosittelen myös avioparileirejä ja viikonloppuja, joita kesällä paljon on. Rakkaus on tahdon asia. Se lisääntyy kun sitä antaa. Eroa on turha edes miettiä, ellei kyseessä ole pettämistä tai väkivaltaa tms.

Perheneuvolasta kannattaa hakea apua. Suosittelen myös avioparileirejä ja viikonloppuja, joita kesällä paljon on. Rakkaus on tahdon asia. Se lisääntyy kun sitä antaa. Eroa on turha edes miettiä, ellei kyseessä ole pettämistä tai väkivaltaa tms.

ennenkuin lopahti? kauanko ootte ollu kaikenkaikkiaan yhdessä?

Olemme olleet vain äiti ja isä lapsille, ei rakastunut pariskunta. Tykkäämme toisten seurasta ja meillä on kivaa koko perheen kasken mutta kahdestaan ollesa olemme kavereita.



Mä oon ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen mutta mies on kuukauden puhunut erosta ja siitä että hänellä olisi (henkisesti) parempi ehkä olla yksin. Kaipaa tunteita, kosketuksia ja seksiä.



Kolmatta osapuolta ei tietääkseni ole, alkoholi tuli kuvioihin täs kuukauden aikana, väkivaltaa ei ole.



Voi ola että miehellä on kolmenkympin kriisi menossa... Ai niin miehen läheinen kaveri kuoli muutama viiko sitten joten sekin varmaan voi osaltaa olla syy...

Lisään vielä että mies on aika "nihkee" hakemaan apua muualta. Tuntuu että olis jo luovuttanu

Teille tekisi tosiaan hyvää joku avioliittoleiri, missä oppisitte avioliiton normaaleista vaiheista, ja miten niissä kannattaa toimia, jotta pääsette onnelliseen seestymävaiheeseen.



Traagista on, jos moni pari eroaa siihen ensimmäiseen kriisivaiheeseen, kun eivät ymmärrä, että normaaliin avioliittoon kuuluu se tunteiden kyseenalaistaminen ja symbioosivaiheen katoaminen.

kuin kriisiä. Kun tutstuimme olin sairastin pitkään keuhkoputkentulehdusta, noin kuukauden päästä tapaamisesta tulin raskaaksi ja sairastuin mononukleoosiin moneksi kuukaudeksi ja menetin kokonaan peruskuntoni ja samoin tuli myös keskenmeno. Jaksoin tuskin hengittää ja kävellä kun tulin uudestaan raskaaksi ja muutimme yhteen samoihin aikoihin. Mies istisanoi itsensä työstä ja heittäytyi työttömäksi, minä aloin saada masennusoireita ja lapsen syntymä oli viimeinen tikki ja todellakin sairastuin. Mies petti useasti usean naisen kanssa ja aloin odottaa toista kun ensimmäinen oli 3kk. Masennuin ja sekosin täysin. vuoden päästä esikoisen syntymästä syntyi toinen ja miehen pettäminen jatkui ja loppui sitten jossain vaiheessa. Meidän koko parisuhde on ollut yhtä vuosikymmenen kestänyttä kriisiä enkä edes tiedä mitä me ollaan. Tuntuu, että juuri paha olo ja kriisi pitää meitä yhdessä ja hajoamme ensimmäiseen onnelliseen hetkeen.

5

Rakkaushan on vaan tunne, se voi liidellä takaisin yhtä omia aikojaan kuin on lähtenytkin. Kumppanuus on se, mikä pitää perheen kasassa. Niin kauan kuinlapset on alaikäisiä on syytä pysyä yhdessä normiperheessä.

Mies ei lupaa lähteä leireille saatikka edes perheneuvolaan. Nei ei kuulemma ihmeitä tee. Rakkautta ei pysty kaivamaan uudestaan kun ei edes kuulemma tiedä onko sitä koskaan ollukkaan.

Tosi surkee olo:( Yöllä en saanu nukuttua ja päivän oon itkeny...

Jos rakkautta ei ole koskaan edes ollut niin turha hakea sellaista olematonta ja nähdä vaivaa sen eteen. Apu voi olla hetkellistä, mutta kun totuus on se, että ei rakasta niin sitten ei rakasta.