Lue keskustelun säännöt.
Miksi äidilleni on niin vaikea ymmärtää että en sure isäni kuolemaa
19.05.2009 |
Joka kerta nähdessämme jaksaa vinkua että en ole käynyt kertaakaan 2 vuotta sitten kuolleen isäni haudalla hautajaisten jälkeen enkä edes äitini mukana sinne kukkaa tai kynttilää ole lähettänyt.
Ei eukko käsitä että mua ei isäni kuolema hetkauta, paitsi että olen iloinen siitä
Kommentit (14)
Yleensä kaltoinkohtelunkin takana on lapsen rakkaus omaan vanhempaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun sinulle hyvin rakas ihminen menehtyy ja hän on tunteeton ja ymmärtämätön. Jokaisen surua kuuluu kunnioittaa!
Sinun voimakkaat kommenttisi antavat ymmärtää, että jotain oli pahasti vialla. Oliko? Tietääkö äitisi?
Sinun voimakkaat kommenttisi antavat ymmärtää, että jotain oli pahasti vialla. Oliko? Tietääkö äitisi?
Valitettavasti.
taitaa kuitenkin isääsi kohtaan olla, ainakin kirjoittamastasi päätellen. "Olen iloinen" / "en sure pätkääkään" vaikuttaa pikemminkin siltä, että tunnet vihaa tai katkeruutta vaikket surua. Tunteet olisi hyvä käsitellä, etteivät nouse pintaan myöhemmin. Ei ole pakko teeskennellä surua, mutta äitisi surua voit edes yrittää kunnioittaa. Ja voisit myös kertoa ne syyt, mikset kaipaa isääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jota ei voi antaa anteeksi vaikka toinen on jo kuollut. Oletko muutenkin tunteeton ihminen ap?
mitenkään mitätöi hänen eläessään tekemiään tekoja. Jotkut haavat ovat niin syviä ettei niiden tekijälle voi koskaan antaa anteeksi.
Oma isäni oli alkoholisti, joka ei piitannut lapsistaan pennin vertaa. Minulle ei koskaan päässyt syntymään minkäänlaista suhdettaa häneen, joten en osannut surra poismenoaankaan. Täysin vieras ihminen minulle. Silti en mielestäni ole kylmä tai tunteeton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pois kotoa ja sen jälkeen hän on ollut minulle isä vain maistraatin papereissa. Olin tosi onnellinen kun ukko lopulta kuoli 56-vuotiaana kiduttuaan sairauden kourissa. Enkä käynyt isääni kertaakaan sairaalassa katsomassa
Sitä saa mitä tilaa, ukko kärventyköön helvetissä
Itselläni on etäiset välit vanhempiini. Ei mitään varsinaisesti vialla, mutta en vaan oikeasti välitä heistä. Tuskin jaksaisin muistella tai haudalla ravata jos kuolisivat. No, ehkä olen tavallista kylmempi ihminen, koska ei mieheni tai lastenikaan kuolema aiheuttaisi mitään maailmanloppua. Kaikkia tarvitaan, mutta ei ketään kovin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta toisinaan nykyään äitikin on uskaltanut myöntää, että hänkin on helpottunut kun isä kuoli. Ei tule turpiin enää ja uskaltaa olla kotonaan niin kuin haluaa ja ei tarvitse pelätä hengittää, ettei isä taas suutu.
Todellakin on sellaisia tekoja, että oma elämä helpottuu kun oma isä kuolee. Sen jälkeen tuntui, että uskallan vasta elää täysillä ja pelkäämättä. Ja olen sentään yli 40v.
mitenkään mitätöi hänen eläessään tekemiään tekoja. Jotkut haavat ovat niin syviä ettei niiden tekijälle voi koskaan antaa anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
It, koska ei mieheni tai lastenikaan kuolema aiheuttaisi mitään maailmanloppua. Kaikkia tarvitaan, mutta ei ketään kovin paljon.
En muutenkaan tajua, että joitakin ihmisiä pitäisi surra vain siksi, että ovat sukua, olipa sitten läheistä tai kaukaisempaa. Niin makaa kuin petaa!
Jos taustalla on vainajan taholta tekoja, sanoja tms., joilla on omaa kylmyyttään, kyvyttömyyttään tai sairauksissaan loukattu tai vahingoitettu täysin syytöntä tai puolustuskyvytöntä yksilöä, niin miksi helvetissä sen heikomman pitää aina ymmärtää, kärsiä ja antaa anteeksi???
Jotta kaikesta pahasta olosta pääsisi itse eroon, kannattaa hakeutua keskustelemaan ajatuksista ja tunteista, jotta pystyisi vielä paremmin elämään jatkossa ilman vainajan jättämiä tunteita ja todistamaan tälle, että kaikesta siitä aiheuttamastaan kärsimyksestä SINÄ pystyt elämään täysipainoista ja onnellista elämää.
Äidiltä voit kysyä, että miten hän kokisi sinun tilanteessa.
ja elämänkumppaniaan. Kunnioita sinä hänen suruaan, jospa hän sitten kunnioittaisi sinun tunteettomuuttasi.