Valitsisitko hetero- vai homoparin, jos päätyisit abortin sijasta
luovuttamaan synnyttämäsi lapsen adoptoitavaksi ja sinun olisi tehtävä tuo valinta ilman muita valintakriteereitä?
Kommentit (14)
Aika harvasta aloituksesta on mitään hyötyä.
Jos ei muita valintakriteereitä, niin en kummalekkaan. Ap, oletko ihan täyspäinen?
ja toisekseen, noilla kriteereillä ei voi minkäänlaista valintaa tehdä. Uskon, että adoptioon Suomessa on sellaiset kriteerit, että lapsen voi huoletta jättää sellaiset täyttävän hoitoon.
Ja aborttia en tekisi myöskään. Mutta sinällään ihan sama. Pääasia, että vanhemmat olisivat kunnollisia, mukavia ja suvaitsevaisia ihmisiä, joilla on elämä raiteillaan.
Aina ei ole pakko vastata.
Tod.näk. valitsisin heterot ihan vain koulukiusaamisen vuoksi.
Voi olla tuulesta temmattu luulo, mutta kuvittelen heidät suvaitsevaisiksi ihmisiksi.
Heittäisin varmaan kruunaa ja klaavaa.
joten ehdottomasti mieluummin adoptio homoparille kuin abortti. Mutta jos heteropari olisi hyvä sellainen, niin toki lapselle olisi hyvä, jos hänellä olisi sekä äiti että isä.
Mutta siis sinällään typerä kysymys, koska homoparit eivät saa adoptoida perheen ulkopuolelta eli siis heteroparille tietysti.
Huomaatte varmasti vastauksia lukiessanne, miten vaikeaa useimmille on tehdä päätöstä ja muodostaa mielipidettä, vaikka sellainen jokaisella jossain mielen sopukoissa varmasti piileksii. En sanonut omaa mielipidettäni, ettei se ohjaisi vastailemaan ohi kysymyksen, mutta niin kävi kuitenkin. Kaksikymmentä vuotta sitten suurin osa vastauksista olisi ollut todennäköisesti yksisanaisia. Niin se aika muuttuu :) Nämäkin vastaukset vastaavat kyllä siihen, mitä pohdiskelin. -ap
Ap, mitä haet. Olen sisälukutaitoinen. Ihanaa nämä hypoteettiset kysymykset ja jos nyt vastauksen haluat, niin molempi parempi eli kumpi vaan. Siis, jos kriteerinä pelkkä seksuaalinen suuntautuneisuus. Voi pieni ihminen...
mitähän tästä aloituksesta on hyötyä?