Avioliitto ja sukunimi

Omani oli varsin harvinainen mutta aivan perisuomalainen nimi, jota (nyt jälkeenpäin olen vasta huomannut) jotkut pitivät vissiin jotenkin hienona. Otin miehen ihan tavallisen sukunimen, koska se oli lyhyempi kuin oma pitkä sukunimeni ja siten miehen nimi myös kansainvälisessä työssäni helpompi. Hetkeäkään en ole katunut. Elämäni helpottui lyhyen helpon sukunimen myötä (erityisesti töissä). Nyt kun meillä on lapsi, on mukavaa, että kaikilla on sama nimi.

itsetään. Kuvittelevat että vain he ovat itsenäisiä, älykkäitä ja tasa-arvoisia ja vain heidän ratkaisunsa on Se Ainoa Oikea.

Ja joo, minä vaihdoin sukunimeni. Ihan siksi, että oma nimeni on tosi yleinen (täyskaimoja samassa yliopistossakin useita), miehen sukunimen otettuani ei muita samannimisä ole koko maassa.

Yhteistä nimeä hinkuavat ovat epävarmoja, ja haluavat tehdä niin kuin ennenvanhaan tehtiin, ja kuten vanhoilliset edelleen olettavat. Muistan miten eräskin missi (en muista enää nimeä) oli menossa naimisiin miehen kanssa, heillä oli jo yhteinen lapsikin, mutta missi hehkutti, että vasta sitten hän tuntee olevansa osa perhettä, kun heillä on yhteinen nimi. Huhhuh...

Mutta olenkin supernyhverö perheessä, jos mies tekee ruuat ja jopa imuroi. Kyllä, olen siis mieheni tossun alla pahasti, mutta siellä on hyvä olla.



Mulla ei tosin ollut ainuttakaan kaimaa, nyt niitä on jopa kaksi.



t: 26

Luulee liikaa itsestään, jos haluaa pysyä omana itsenään... juupelijuu

Luulee liikaa itsestään, jos haluaa pysyä omana itsenään... juupelijuu

Mulla on niin erikoinen ja ainutlaatuinen sukunumi, ettei olisi tullut mieleenkään vaihtaa. Mun miehellä taas "perusvirtanen", joten en yhdysnimeäkään edes miettinyt. Meillä on toiminut ihan mainiosti. Ei oo hankaluuksia ollut eikä lapsetkaan koskaan sen kummemmin kommentoineet/palautetta antaneet. Mun mielestä toi kaikilla sama nimi on vähän mennyttä päivää. T. äiti, lapset 16, 13 ja 6.

Että ihan persoona särkyy jos nimeä vaihtaa :) Sori vaan, mutta kaikki ei ole niin heikkoja että se sukunimi joka on syntyessä sattuunut tulemaan ratkaisi sen minuuden tai sen pysyvyyden.

Luulee liikaa itsestään, jos haluaa pysyä omana itsenään... juupelijuu

Mulla on ihan tavallinen sukunimi, mutta se kelpaa mulle hyvin. Mieheni nimisä Suomessa on alle 20, ja ihmiset ei osaa lausua sitä. Lapsi sai isänsä sukunimen, koska miehelläni on aiemmasta liitosta lapsia, sama nimi sit. Ei eri nimistä ole ollut mitään ongelmaa, saamme joskus kutsuja, tyyliin herra ja rouva "virtanen", en pane pahakseni, vaikkei siinä mun nimeä ole.

Edelleen löytyy pilvin pimein niitä sovinistimiehiä, jotka eivät voi ede kuvitella vaihtoehtoa, jossa perheellä olisi jokin muu kuin miehen sukunimi.

Että ihan persoona särkyy jos nimeä vaihtaa :) Sori vaan, mutta kaikki ei ole niin heikkoja että se sukunimi joka on syntyessä sattuunut tulemaan ratkaisi sen minuuden tai sen pysyvyyden.

Luulee liikaa itsestään, jos haluaa pysyä omana itsenään... juupelijuu

Kyllä minusta sitä pitää perustella, jos nimensä vaihtaa, ennemmin kuin sitä että sitä ei vaihtaisi. Luonnollisinta on kuitenkin olla sen niminen mitä on aina ollut. Ihan sama mistä se nimeni tulee, onko isän vai äidin vai vuorenpeikon, mutta se on minun nimeni. Nimi ei ratkaise koko minuutta, mutta en pysty perustelemaan itselleni miksi sitä muuttaisin. En ole heikko enkä vahva, olen tavallinen oma itseni. Enpä edellyttänyt tai odottanut että miehenikään vaihtaisi nimeään. En vain kerta kaikkiaan ymmärrä mikä syy avioliitto olisi vaihtaa nimeä. Samoin on ihan sama onko lapsilla isän vai äidin sukunimi, mutta heillä on heidän oma nimensä. Minusta olisi tosi outoa, jos he lähtisivät joskus nimiään muuttelemaan, joskin ratkaisu on täysin heidän.

Ei tämä ole mikään ongelma ollut koskaan. Yhdysnimi on minusta kaikista kököin vaihtoehto.

Se on kyllä kaikkein onnettomin selitys, että perhe tuntuu perheeltä vasta kun kaikilla on sama nimi. Haloo, kyllä sillon on peruspalikat aika lailla hukassa. Minä pidin oman nimen kuten miehenikin, lapsille miehen nimi (ei minkään erityisen syyn takia, niin vaan päätettiin) ja hyvin on pärjätty, ei mitään hankaluuksia. Ja jo 18 vuotta aviossa ollut ihan omalla nimellä.

-miehen sukunimi oli minusta kauniimpi kuin omani, tykkäsin siitä enemmän. Oli siis enemmän MINUN makuuni, tuntui enemmän minulta ja minun tyyliseltäni

-sain vaihdettua oman yleisen nimeni sellaiseksi ettei täyskaimoja ole

-symbolinen ele: olen lopullisesti jättänyt pesän ja muodostanut uuden yksikön (perheen, lauman whatever) valitsemani henkilön kanssa. Eli uusi elämänvaihe, vanha jäänyt pysyvästi taakse. Minusta on kivaa että koko perheellä on sama nimi.

Ja meillä miehen oletus itse asiassa oli että pidän oman nimeni, ja yllättyi kovin kun sanoin että haluan vaihtaa.

Ja tunnen muuten useampiakin tyyppejä jotka ovat vaihtaneet aikuisena sukunimensä, kun se minkä on lapsena saanut on tuntunut väärältä.

Jokainen saa (tietysti) vaihtaa tai olla vaihtamatta nimeä. En vain tajua miksi siihen pitää vetää mukaan kaikenmaailman urat ja alistamiset, kun useimmille (omasa tuttavapiirissä ainakin) kyse on makuasiasta: naimisiin mennessä sukunimi vaihdetaan jos uusi tuntuu omemmalta, kaunnimmalta jne kuin se mikä on syntyessä ja päinvastoin.

Kyllä minusta sitä pitää perustella, jos nimensä vaihtaa, ennemmin kuin sitä että sitä ei vaihtaisi. Luonnollisinta on kuitenkin olla sen niminen mitä on aina ollut. Ihan sama mistä se nimeni tulee, onko isän vai äidin vai vuorenpeikon, mutta se on minun nimeni. Nimi ei ratkaise koko minuutta, mutta en pysty perustelemaan itselleni miksi sitä muuttaisin. En ole heikko enkä vahva, olen tavallinen oma itseni. Enpä edellyttänyt tai odottanut että miehenikään vaihtaisi nimeään. En vain kerta kaikkiaan ymmärrä mikä syy avioliitto olisi vaihtaa nimeä. Samoin on ihan sama onko lapsilla isän vai äidin sukunimi, mutta heillä on heidän oma nimensä. Minusta olisi tosi outoa, jos he lähtisivät joskus nimiään muuttelemaan, joskin ratkaisu on täysin heidän.

Minä sun maassa jossa naiset pitävät aina oman sukunimensä (keskisessä euroopassa). Virallisesti käytän siis samaa nimea kuin aina ennenkin.



Lasten koulujutuissa ja muutenkin jos meidät tunnetaan perheenä paremmin kuin yksilöinä, voin käyttää kaksoisnimea. Sama juttu miehellä - mun työyhteyksissä hän käyttää kaksoisnimeä.



Se kaksoisnimi on molemmilla niin että miehen sukunimi ensin ja sitten naisen.



Lapst tässä massa saavat aina isän nimen, jos vanhemmat ovat aviossa ja isä tunustaa lapsensa. Sen voi muuten tehdä jo raskauden aikana täällä - sitä kutsutaan vatsan tunnustamiseksi :)

kysyttiin naimisiin mentyämme miksen ottanut yhdysnimeä. Siinä sitä sitten olis lallatellut, kun omani loppui -la ja miehen alkaa La... :) Mulle oli selvää heti, että otan miehen nimen. Siitä ei edes keskusteltu, enkä taatusti alistunut, kun mun _piti_ vaihtaa. Mä sitä halusin.



Ap:n tapaukseen: joistain saman tyyppisistä sukunimistä muodostunut yhdysnimi olis aika hauskakin (esim. Koski-Koskinen tuntuu paremmalta kuin Virta-Virtanen).

;D

Se on kyllä kaikkein onnettomin selitys, että perhe tuntuu perheeltä vasta kun kaikilla on sama nimi. Haloo, kyllä sillon on peruspalikat aika lailla hukassa. Minä pidin oman nimen kuten miehenikin, lapsille miehen nimi (ei minkään erityisen syyn takia, niin vaan päätettiin) ja hyvin on pärjätty, ei mitään hankaluuksia. Ja jo 18 vuotta aviossa ollut ihan omalla nimellä.

otin naimisiinmennessä miehen nimen, pitkällisten pohdintojen jälkeen ja sillä peräkaneetilla että palaan tyttönimeen, jos ei toimi.

Nimi alkoi jurppia kun täyskaiman maksamattomia laskuja alkoi tulla perintötoimistosta tihenevää tahtia.

Kun päästiin avioliitossa tasavuosiin, vaihdoin takaisin tyttönimeeni ja olen tyytyväinen. Sekä alkuperäiseen ratkaisuuni että nykyiseen tilanteeseen.

Seuraavien tasavuosien kunniaksi meinaan ylipuhua miehen vaihtamaan oman sukunimensä...ihan vaan vaihtelun vuoksi!

Ei kai tämä mikään kilpailu ole, kerroin vaan, kuten ap halusi, miten meilä on mennyt. Kiva teille ja kiva meille. t. se 18 vuotta aviossa ollut, suvaitsevainen ja onnellinen. Jokainen taplatkoon tyylillään. Olet hauska!

Ap:n tapauksessa ehkä päätyisin jommankumman nimeen, tai joudutte nimien samankaltaisuuden takia kestämään melkoisia sekaannuksia postikorteissa, kutsuissa jne. Todennäköisesti ovat aina väärin! ;)

just tällaisia tilanteita varten ajattelin ettei oikein toimi jos molemmilla on eri nimet... tällä hetkellä tuntuu parhaalta jos molemmat ottais jonkun ihan uuden nimen käyttöön (eipä tartte kenenkään alistua ;) JA ollaan sitten "yhtä perhettä" selkeästi)

ap

En ymmärrä MIKSI nimeä pitäisi vaihtaa (no joo, jos oma nimi on kamala tyyliä "Anus Saukkonen" niin silloin ymmärrän;) nimi on osa minuutta, se on vanhempien rakkaudella minulle antama:)



Minun vanhemmillani on ollut aina omat sukunimensä (elivät avoliitossa, ja myöhemmin kun me lapset olimme jo syntyneet avioituivat). Meillä on isän nimi, en tiedä tarkmmin miksi, luultavasti koska niin tapa ollut.



Samoin tätini piti oman sukunimen (ja hänen lapsensa ovat myös hänen eivät isänsä sukunimisiä) avioituessaan, eli meidän suvussamme se on "tuttu tapa", vaikka suurin osa toki on ottanut miehensä sukunimen, ja yksi vaimonsa sukunimen.



Minulle nimi on osa minua, se nimi jola kaikki minut tuntevat. En myöskään jaksa nähdä sitä vaivaa että uusisin kaikki ajokortit ymv. Jos ja toivottavasti kun saamme lapsia, he saavat mieheni sukunimen koska se on hänelle tärkeää, ja en jaksa kinastella asiasta.



Mutta sen voin sanoa, ettei koskaan ole ollut ongelmia siitä että äidilläni on ollut eri sukunimi kun meillä lapsilla...! Aina olemme perhe ollut, ja missään (virastoissa/koulussa/lääkärissä) ei ole ollut eri sukunimen vuoksi ongelmia. En tiedä, mutta oletan että papereissa lukee äidin nimi ja isän nimi, ja siitä em. tahot näkevät että tässä "virtasen maijan" äiti "riitta niemi" vaikka eri sukunimi onkin jne.



Okei, postilaatikossa on kaksi sukunimeä ollut, mutta nykyäänhän monissa on jopa neljäkin nimeä kun on meidän, sun, ja mun lapsia uusperheissä...



Itseäni ei liikuta pätkän vertaa minkä nimen kukakin ottaa, mutta sen voin kertoa ettei eri sukunimestä ole mitään haittaa koskaan ollut. En usko että äitimme on koskaan kokenut olevansa "ulkopuolinen" perseessämme siksi että hänellä on eri sukunimi...