Onko päiväkodin tädeille aina vietävä jotain jouluna?
Mä en mitenkään raaskis ostaa neljää lahjaa, joita sitten haukutaan takana päin. Täältä palstalta ainakin saa sen vaikutelman, että opettajilla ja päiväkodin henkilökunnalla on pelkkää valitettavaa saamistaan muistamisista. Lisäksi he saavat palkkaa siitä, että hoitavat lasta, ja itse maksan siitä kuukausittain pari sataa euroa. Ei yhtään huvittaisi vielä maksaa piirua lisää, ja saada motkotusta jälkeen päin. Mutta jos ei hoitajia muista, ottavatko sen itseensä? Vievätkö kaikki aina jotain? Meillä on ensimmäinen joulu hoidon aloittamisen jälkeen.
Kommentit (5)
muille ajattelin viedä vaan kortit.
Onko huono tapa teidän mielestä? Kun tuntuu, että jos saavat sitten jokaiselta kynttilän ja suklaata.
Ja kyllä jotkut motkottavat selkäsi takana, mutta entä sitten? Kyllä sitä mölyä maailmaan mahtuu.
Minusta lahja on sopiva, siinä vaiheessa kun lapsi lähtee kouluun ja hoitosuhde päättyy. Eikä sen tarvitse olla kallis.
Meidän työpaikalla vain harvat vanhemmat/lapset tuovat lahjoja jouluisin. Viime vuonna ryhmässäni oli 15 lasta ja 3 perhettä taisi muistaa. Minusta se on ihan ok. Ilahduin lahjoista, mutta en myöskään pety jos en niitä saa. En missään nimessä odota mitään. Jos jotain tulee niin se on vain bonusta. Minusta on oikein ymmärrettävää, että ei aina kaikkia hoitajia ja opettajia tarvitse muistaa kun monissa perheissä niitä voi olla vaikka 10 yhteensä kaikilla lapsilla. Itsekään en vienyt mitään omien lasteni hoitajille vaikka ihan tyytyväinen hoitoon olenkin ollut. Ehkä keväällä sitten tai vaikka joskus hiihtoloman aikoihin. Vaikka vaihtelun vuoksi :)
itse olen ollut päiväkodissa myös töissä ja ryhmämme 21 lapsesta ehkä 5-6 perhettä muisti meitä jollakin tavoin ja olihan se mieltä piristävää, koska en odottanut sitä enkä myöskään loukkaantunut jos joku perhe ei muistanut... Jos jollakin tavoin haluaa muistaa voi ostaa mm 1 suklaarasian koko henkilökunnalle, Itse ostan oman lapseni päiväkotiin jonkun lahjan josta on iloa kaikille tai ainakin toivon niin... satukirjan, pelin, tai sitten sen suklaarasian tai leivon jonkun kakun henkilökunnan kahvihetkeen, koska koko päiväkodin henkilökuntahan hoitaa lapsiani ei vain ne ryhmässä olevat tädit. kaikki ovat vastuussa kaikista...
Ne antoi ja se saa riittää.