Lue keskustelun säännöt.
Voiko enää jatkaa vanhassa, jos on syvästi rakastunut toiseen?
14.05.2009 |
Kaipailisin kokemuksianne teiltä, jotka olette saman kokeneet. Minulla on hyvä mies, pari lasta, kaikki kunnossa. Mutta etsimättä tai ennalta aavsitamatta tapasin miehen, jonka kanssa kaikki on kuin tähtiin kirjoitettu (tiedättekö tunteen?). En siis lainkaan usko kohtaloon yms, mutta tuo ihminen koskettaa minua niin monella tasolla niin syvältä, ettei mikään muu tunnu enää miltään ja kaikki vain menee niin oikein kuin itsestään.En kuitenkaan oleta, että elämä tämän uuden kanssa olisi sen helpompaa kuin nykyisenkään, tunteet vain ovat ihan toista luokkaa.
Kertokaa minulle, voiko tällaisessa tilanteessa jatkaa vanhassa, ja jos voi, millaisen hinnan siitä maksaa? Onko elämä enää onnellista?
Kommentit (49)
Arvaahan, olenko minä ajatellut samoja asioita. Ja sitä, miten vaikeata oli ottaa vastaan mieheni hyväilyt, kun ajatukseni kuitenkin olivat toisen miehen luona. Jonkin aikaa menin nukkumaan kovin myöhään ja pidin käteni visusti ristissä peiton päällä, ettei lähelleni päässyt vanhingossakaan, mutta sittemmin aloin ajatella asiaa myös toiselta kantilta: minä olin kaivannut vuosia mieheltäni enemmän läheisyyden ja hellyyden osoituksia; nämä elämästäni puuttuvat osaset olivat varmaankin suurimpia syitä siihen, että hurmaannuin niin tajuttomasti tähän toiseen mieheen (joka osasi niin kauniisti osoittaa minulle hellyyttään, niin sanoissaan kuin läsnäolollaan ja niillä vähillä hyväilyillään, joita halaillessamme koin) - nyt mieheni alkoi olla valmis tarjoamaan ja näyttämään hellyyttä minulle - oliko oikein, että torjuin hänet enkä antanut hänelle enää tätä mahdollisuutta? Huh, arvaa, oliko sisäinen kamppailuni kova!
Minulla oli sikäli onnea, että elämäntilanteemme salli minun ottaa välimatkaa - matkustin välillä niin ystävättärieni kuin sukulaisteni luo, vietin silloin tällöin yksinäisiä päiviä maalla; tapasin tämän toisen miehen ja itkimme yhdessä.
Pitkään oli palaaminen takaisin mieheni luo todellista tuskaa.
Jouduin myös käymään läpi omia tunteitani ja sitä, miksi alunperin olin avioitunut juuri tämän miehen kanssa - hellyys ja intohimo kun eivät alun alkaenkaan olleet kannatelleet yhteiselämäämme...
Voi ap, kunpa osaisin neuvoa, mikä on oikein ja mikä väärin ja ennen kaikkea oikea ei vain sinulle vaan sekä miehellesi ja perheellesi ja myös tälle toiselle miehelle! Minun kohdallani tämä "toinen mies" huomasi melko osuvasti, että olen siinä määrin empaattinen ihminen ja sitoutunut aikoinaan avioliittooni, että hänellä tulee olemaan erinomaisen vaikea nähdä minun surevan sitä, miten onnettomaksi lähtöni tekee mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ollut vastaavassa tilanteessa, mutta kuulostaa kovin paljon sille, että olet jo antanut tunteillesi vallan. En osaa auttaa muuten kuin neuvomalla, että istut alas (noin niin kuin kuvainnollisesti eli vietät vaikka yksinäisen hotelliviikonlopun ajatustesi kanssa) ja mietit todella mitä haluat elämältä ja itseltäsi, mistä joudut luopumaan tai vastaavasti mitä saat jos lähdet toisen miehen matkaan ja mitä seuraamuksia siitä on läheisillesi.
Vaikka en ole kokenut samaa kuin sinä, uskon silti voimakkaasti järkiperäisiin tunneratkaisuihin. Ne on pitemmällä aikavälillä varmasti tuottoisampia ja turvallisempia. Uskon, että sinäkin voit panna siinä mielessä tunteesi kuriin ettet ainakaan anna tunteiden kasvaa. Kieltäydy näkemästä toista miestä, mene oman aviomiehesi kanssa terapiaan jne. Jääminen tuskin on helpompi ratkaisu, mutta kyllä sinä siihen pystyt jos vain haluat. Henk.koht. haluaisin tehdä oikein eli jäädä etenkin jos mies olisi kuitenkin hyvä mies. Se että jätät ehkä "elämäsi rakkauden" sivuun tuskin tekee elämästäsi huonompaa tai vähemmän elämisen arvoista. Totuus kuitenkin on ettei kukaan toinen voi tehdä sinua onnelliseksi kuin väliaikaisesti, pitemmällä tähtäimellä se on jokaisen itse tehtävä.
12 v on mennyt ja ihanaa ollut =)
Ehkä olet niin intensiivisesti hoitanut lapsiasi, kotia keskittynyt perheeseesi että olet jo unohtanut millainen sinä itse olet. Tai siis olit ennenkuin elämääsi tuli näitä velvotteita, ihania tosin.
Uusi mies saa sinut muistamaan millainen sinä syvällä sisimmässäsi olet?
Mutta, tämä yhtälö ei tarkoita vielä sitä että tarvitset elämääsi sen uuden miehen löytääksesi itsesi. Ehkä vain rakastat sitä heijastusta itsestäsi jonka näet tämän uuden miehen puheissa ja käytöksessä?
AP, neuvoisin sinua varmistamaan ennenkuin alat tosissaan haaveilla suhteesta uuden miehen kanssa, varmistamaan että olet oikeasti valmis luopumaan nykyisestä perheestäsi. Lähde vaikkapa viikon lomalle jonnekin tai järjestä muuten asiasi niin että voit kokeilla miltä tuntuu herätä aamulla ilman miestä ja ilman lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhutte niin kypsästi ja kauniin rakentavasti, että todellakin tuntuu pala kurkussa. Ja vaikka en ole ketjun aloittaja, painan nuo sananne syvälle mieleeni; luulen, että ne kannattelevat minuakin eteenpäin.
Kiitos niistä.
vastaus kysymykseesi : voi jatkaa. Se myös kannattaa mielestäni.
Päivittäinen ilonaiheeni on se, että lapsillani on ehjä perhe ja molemmat vanhemmat lähellään. Tämä merkitsee minulle paljonenemmän kuin mikään muu. Omassa tapauksessani tilanne ei onneksi koskaan kehittynyt fyysiselle tasolle, mutta varsin voimakkaasti ja kauan sain kamppailla itseni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti myös sitä, että olisitko valmis olemaan yksin. Jos lähdet, et voi tietää kantaako uusi rakkaus. Jos ei kanna, niin pystytkö silti elämään ratkaisusi kanssa.
17
Vastauksenne saavat pohtimaan asiaa myös toiselta kantilta, ja niin oli tarkoituskin. En silti edelleenkään tiedä, miten tässä käy.
Monessa muussa tapauksessa asia olisi selvä, enkä herkeäkään epäröisi laittaa perheen etua omani edelle. Nyt vain on niin, että y vastaa henkisiin tarpeisiini sillä tavoin, etten ole koskaan kokenut vastaavaa. Olen kyllä tavannut kiinnostavia ihmisiä ennenkin ja tuntenut tietyn tason yhteyttäkin, mutta tämä vain on nyt jotain niin kokonaisvaltaisesti minussa kaikuvaa, että en tiedä voinko tästä päästä yli. Pahemmaksi asian tekee se, etten ole romanttinen haihattelija enkä helposti rakastu.
Ja vastauksena edelliseen - kyllä, olisin valmis olemaan myös yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kommentoinpa minäkin tähän soppaan... =)
Miulla on ollu samoja fiiliksiä jo 3vuotta, olen odottanut, että tämän tästä muuttuisi, mutta ei ole muuttunut. Nyt olen juuri muuttamassa pois kotoa, lapset (6v ja 4v) mukana. Meillä ei ole "kaikki" hyvin, avokilla alko-ongelma-huumehommia, sitoutumattomuutta perheeseen/lapsiin...
Edellisessä työpaikassa tapasin mukavan miehen, ei meillä silloin sen enempää tapahtunut, mutta koin voimakasta tunneyhteyden häneen. Hänellä ajatukset osuvat aika yksiin minun kanssani, lapsista, perheestä, yhdessäolosta, elämästä yleensäkin. Olen aina ollut kiltti tyttö, jonka on ollut pakko miellyttää kaikkia ja aina on pakko ollut olla joku, etten ole joutunut olemaan yksin. Nyt, 6v lasten kanssa "yksin" eläneenä, koen olevani niin riippumaton, etten tarvitse ketään roikkumaan viereeni omasta yksinolemisen tunteesta johtuen. Minulla ei myöskään ole mitään tunteita avokkiani kohtaan, en halua, että hän koskee minua jne... En halua antaa tällasta kuvaa perhe-elämästä lapsilleni.
Lisäksi olen niin kettuuntunut tilanteeseen, että lapsetkin kärsivät tilanteesta. Silloin kun avokki on ollut esim. pe-la juomassa tai pois kotonta, olen ollut aivan erilainen lasten kanssa ja lapsetkin voivat paljon paremmin.
Ainoa miinusmerkki tässä hommassa on se, että avokki on luvannut laittavansa kaikin puolin hanttiin ja hankaloittavansa joka asiaa,, mihin vain voi vaikuttaa...
onko elämä onnellista toisen miehen matkaan lähdöstä omalle miehellesi ja lapsillesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se uusi rakkaus haalistuu aikanaan.
Olet kerran valinnut miehen ja tehnyt hänen kanssaan lapsia, jos liittonne on nyt vähän väljähtynyt ja siksi rakastuit toiseen, ei se ole mikään syy jättää miestä ja lapsia ja lähteä rakentamaan uutta elämää toisen kanssa.
Ryhdy määrätietoisesti hoitamaan nykyistä parisuhdettasi, niin teet 4 ihmistä onnellisiksi.
vastaus kysymykseesi : voi jatkaa. Se myös kannattaa mielestäni.
Päivittäinen ilonaiheeni on se, että lapsillani on ehjä perhe ja molemmat vanhemmat lähellään. Tämä merkitsee minulle paljonenemmän kuin mikään muu. Omassa tapauksessani tilanne ei onneksi koskaan kehittynyt fyysiselle tasolle, mutta varsin voimakkaasti ja kauan sain kamppailla itseni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ei ole kyse siitä, että suhde olisi väljähtynyt vaan siitä, ettei se ehkä koskaan ole vastannut niitä tarpeita joita minulla on ollut. Tuntuu kuin vuosia olisin joutunut laittamaan osan persoonaani syrjään.
Mutta en ole varma, olisiko se onnellista kaiken tämän jälkeen, vaikka jäisinkin. Sitä juuri yritän tässä selvittää.
Mietin myös sitä, millaisen mallin lapsilleni haluan elämästä välittää ja mihin ylipäätään on oikeus, mihin velvollisuus.
Kertokaa kokemuksianne ja ajatuksianne, tämä on niin vaikeaa pelkästään oman pään sisällä.
halunnut perustaa perheen tähän suhteeseen... Mitäpä, jos ottaisit sen sivuun laittamasi persoonan ja otat sen käyttöön tähän nykyiseen suhteeseen.
niin olisiko mahdollista muuttaa se?
Oma mies on taipunun kaikenmaailman juttuihin kun en ole muuta vaihtoehtoa antanut. nyt rupeaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä että olen löytämässä itseni uudestaan "vanhassa" avioliitossa.
tuo tunne on vielä ensihuuman tunteita ja noin tuntuu aina kun syvästi ihastuu tai rakastuu.
Mutta onko sillä suhteella mitään tulevaisuutta? Ja miten samanlaisia loppujen lopuksi kuitenkaan olette.
Toki kannattaa miettiä, että miten se vaikuttaa kaikkeen jos eroatte ja onko se sitä mitä haluat. Minkä ikäiset lapset teilä on?
Minusta teidän kannattaisi mennä pariterapiaan, jotta saisitte nuo asiat työstettyä, oli lopputulos mikä tahansa. Eiväthän ne hautaamalla sinusta poistu, vaikka vaihtaisit miestäkin. Käsittelemättömillä asioilla on taipumus kolkuttaa takaraivossa koko elämän ajan.