Saako siitä puhua jos kokee äitiyden raskaaksi?

Ei ennenvanhaan naisilla ollut yksinkertaisesti aikaa ajatella millaisia äitejä he ovat. Sitä vaan oltiin paras äiti mitä pystyi olemaan.

Mä ainakaan mikään täydellinen äiti ole enkä haluakkaan olla. Millainen sellainen edes on?



Aika hiton pitkälle mennään sillä että perustarpeet on tyydytetty. Vaatteet päällä, ruokaa pöydässä, turvallinen koti ja ympäristö, vanhemmat/vanhempi joka välittää. Ei siinä mitään psykoanalyysejä tarvita Janica-Petterin käyöksestä.

Sinkkonen sen on joskus hyvin sanonut. Ei lapselle tarvitse toitottaa rakastavansa. Se kyllä tuntee sen siitä miten ollaan yhdessä ja näkee sen äidin katseesta.



Paras äiti mielestäni on sellainen joka ei nipota joka jumalan asiasta eikä koe äitiyttä suoritukseksi. Ei se ole niin vakavaa jos lapsi syö vanukasta paidallaan tai sukkahousut on kaksikerroin väärinpäin.

Paras äiti on sellainen joka nauraa ja iloitsee. On mukana ja läsnä.

Siinä se vaan pönöttää ja voi pieni laittaa kädet säären ympärille ja tapittaa korkeuksiin. Siellä on ne äidin silmät. Sielun peili.

Ne kun kertovat auliisti kuinka paljon paremmin he hoitaisivat lapset ja kuinka synnyttäminen nyt on sama kuin joku pikku leikkaus, ei se nyt niin satu jne.



Itsellä on kaksi alle kaksivuotiasta lasta ja välillä on rankkaa, varsinkin nyt kun viimeiseen 7kk ei ole yhtäkään täyttä yötä nukkunut niin rassaahan se.. Kyllä sanon aina avoimesti että on rankkaa ja ihanaa, niin se minusta on.

Äitinä oleminen on maailman vittumaisinta hommaa. Omaa aikaa ei ole koskaan ja ikinä et saa tehtyä mitään silloin kun haluat, vain silloin kun ehdit tenavan huudolta. Parisuhde ja seksi loppuu jo ennen kuin muksu on täyttänyt vuoden, kun mies ei tajua että naisen elämä on muuttunut ihan täysin ja mies ite elää elämäänsä kuin muksua ei oliskaan. Äitinä ei ole aikaa, rahaa eikä mahdollisuutta harrastaa yhtään mitään kodin ulkopuolella, mihinkään et pääse lähtemään ja menemään. Kaikki on ihan vitun hankalaa ja rahaa ei ole mihinkään. Ja mitä äiti sitten saa tästä muksun hoidosta, EI MITÄÄN! Paskaa, kusta, kuolaa, puklua, huutoa ja unettomia öitä. Siinä on kiitos tenavan hoidosta! Jos on huono päivä, ukko vaan sanoo että kerää kamas, tommosta kiukuttelijaa ei täällä katota! Miks kukaan on niin tyhmä että haluaa tehdä lapsia? Tuolla olis yks saatanan apina tarjolla jollekin halukkaalle, ikää 10 kuukautta, ei syö mitään mitä tarjotaan, huutaa kovaa ja paljon.

taipumista ja omista haluista ja tarpeista tinkimistä. vÄLILLÄ IHAN OK, EI KOSKAAN SUPERKIVAA.



Sorru cl.

edelleen se jolla on kaksi alle 2v... Jonka mies hoitaa ja osallistuu niin että saan minäkin tehdä ja harrastaa!

Kuulostaa siltä, että todella tarvitset tukea ja apua! Mieheltäsi sit ei taida herua... Muista, että sinulla on oikeus aggressiivisiin tunteisiin, kunhan et kohdista niitä lapseen. Ja meillä muilla on myös ollut rankkaa, ei se kaikille ole helppoa!



Puhu neuvolassa, äidillesi, ystävillesi, pyydä apua, nuku hyvät yöunet... Tsemppiä!!



ap

päästää höyryjä ihan kunnon negatiivisesti? Mammat heti pelästyy, kun joku sanoo asiat niin kuin ne oikeesti on.

Meillä ei kukaan muu harrasta kuin mies. Mulla ei ole mitään harrastuksia, kun en sellaisiin pysty menemään. Muksun synnyttyä mies aloitti peräti kaksi uutta harrastusta, kun minä jouduin luopumaan muutenkin kaikesta vapaa-ajastani ja en siis harrasta nykyään mitään. Mies hoitaa muksua just silloin kun sitä sattuu huvittamaan eli pääosin tenavan hoito jää minulle.



Taidan lähteä pakkaamaan kamani, lastata ne autoon (joka sekin on lainassa vanhemmiltani kun mies ei anna minun ajaa HÄNEN autollaan sukulaisteni luo) ja odottaa kun mies tulee kotia töistä. Sitten laitan koiran autoon, kaasutan pois pihasta ja en tule koskaan enää takaisin. Mies saa mun puolestani pitää tenavan niin sais kokeilla millaista sen kanssa on olla pidempään kuin 5 tuntia kerrallaan. Mä olen kymmenen kuukautta valvonut ton apinan takia, luopunut työelämästä, itsetunnostani, harrastuksista, vapaa-ajasta, tuloista, omasta elämästä ja ihan kaikesta. Mitään en ole saanut tilalle! Jos joku luki aikoinaan vauva lehdestä artikkelin siitä kuinka kaikkien äidinrakkaus ei syty heti lapsen synnyttyä.. Mä olen odottanut 10 kuukautta sen syttymistä, mutta kun ei vaan tunne mitään muuta kuin suurta pettymystä, turhautumista, ahdistusta, katumusta ja vihaa kun ajattelee tota tenavaa..

Oletko puhunut nevolassa? Oletko päässyt psykologille? Kuulostaa kuin olisit narusi päässä... Älä enää yritä sietää, tee jotain! Lyö miehelle kortit pöytään, hanki harrastus, älä stressaa, saatat tarvita masennuslääkityksen, hanki apua. Nyt!

kun sain esikoiseni että sisarukseni (olin ensimmäinen joka lapsen teki) vähättelivät kaikkea mitä sanoin. Ja jos erehdyin sanomaan että väsyttää ja ei jaksaisi niin johan alkoi tulemaan kommenttia että mitäs menit lapsen tekemään. Mutta nyt kun heillekin on alkanut lapsia tulemaan, niin on mielipiteet muuttuneet :D

Kyllä minun puolesta saa kertoa omista tuntemuksistaan. Ei siinä pahaa ole ja eihän lasten kanssa aina ole ruusuilla tanssimista se aika :D

Jos sanoo että VÄLILLÄ/JOSKUS/TOISINAAN on niin rankkaa olla äiti, saa paljon enemmän hyväksyntää kuin jos sanoo että AINA on niin rankkaa.



Jotkut ihmiset ovat oppineet siihen että tietyistä asioista (vaikeuksista) ollaan vaiti. Ja siitä seuraa se että saat puukkoja selkääsi jos teet eri tavoin kuinka he ovat oppineet omassa lapsuudenkodissaan.



Puhu, ihminen voi huomattavasti paremmin kun hän puhuu mielessä olevista asioista, eikä jää hautomaan niitä yksin. Jos et naamatusten löydä ketään samanhenkistä, niin netistä löytyy. Parjaajien viestit voi hypätä suoraan yli.

Alussa kun luin 24 niin ihmettelin kovasti ko. tekstiä mutta kun selitit ja purkasit sydäntäsi niin kyllä ymmärsin tuskasi. Tarvitset APUA..ihan oikeasti. Älä jää siihen tilanteeseen yksin! Puhu parhaalle ystävälle, äidille, neuvola-tädille..Selkeästi miehesi ei kiinnosta edes puhuminen (muuten olet "nalkuttaja"). Sen sinun pitää muistaa ettet ole huono-äiti, olet uupunut/väsynyt ja sen lisäksi et saa tukea ja ymmärrystä mistään. Kärsit syn. jälk. masennuksesta (en mikään lääkäri ole mutta kyllä nuo tuntemukset viittaavat siihen). En tiedä onko tuo ratkaisu oikea (siis lähteä noin vaan ja jättää lapsesi miehesi hoiviin), mieti vielä... VOIMIA

Neuvolassa sanoin tädille siitä että mies ei juurikaan ole elämäänsä joutunut muuttamaan muksun syntymän jälkeen. Seuraavalla kerralla vain kysyi että mikä on tilanne ja siihen juttu sitten jäikin. En viittis neuvolassakaan paljon jutella kun on niin pieni paikkakunta että kaikki tuntee kuitenkin toisensa ja alkaa jutut leviämään. Edellinen neuvolatäti oli esim. mieheni entinen luokkakaveri ja tiesi mieheni suvun asioista enemmän kuin minä!! Mene siinä sitten sanomaan että en oikein tykkää kotona olemisesta ja muksun hoidosta... Olisin tuskin ehtinyt neuvolasta kotiin kun tieto olis ollut jo miehellä..



Harrastuksia en voi hankkia, kun en niihin koskaan kuitenkaan pääse. Mies tulee töistä milloin sattuu ja jos sanon että olis menoa, sanoo vain että tulee kotia jos ei ole töitä. Ei sit viitti mitään varailla mistään kun ei ole varmaa pääseekö. Ja kaiken lisäksi täällä tuppukylässä ei voi edes harrastaa mitään mielenkiintoista. Ratsastusta ei ole varaa harrastaa kun mies valittaa jo nyt että mun pitäis osallistua enemmän ruokaostoksien maksamiseen tuloistani (kodinhoidontuki + lapsilisä), josta jää laskujen jälkeen n. 150 euroa kuukaudessa käteen. Mitkään perusjumpat ei mua kiinnosta ja se taitaa olla ainutta mitä täällä olis tarjolla. Seksiä meillä on harrastettu viimeisen vuoden aikana alle 10 kertaa, pillereitä en ole viitsinyt käyttää kolmeen kuukauteen kun ei sitä seksiäkään ole. Mies vähän vihjas että pitäis hankkia pillerit kun se ei suostu kumia käyttämään. Millähän ihmeellä sinne lääkäriin pääsis reseptiä hakemaan kun ei niihin harrastuksiinkaan pääse?



Töitä ei voi ettiä, kun ei yksinkertaisesti ole yhtään ainutta työpaikkaa mitä vois edes hakea. Täällä kämpässä tulen ihan hulluksi ja kaikki vituttaa, ihan kaikki asiat. Mulla ei ole mitään kivaa tiedossa vaan tätä samaa paskaa on tiedossa tämä loppuviikko, ensi viikko, tämä kuukausi, koko vitun loppuvuosi!

mä sit unohdan ton numeron aina...

Kyllä uskallat puhua neuvolassa. Niillä on salassapitovelvollisuus. Ja mene lääkärille: mielialalääkitys ja terapia voisivat saada koko jutun näyttämään ihan erilaiselta ja oviakin alkaisi kummasti tilanteeseen löytymään...

No, onhan se selvä, että sinulla on pirun raskasta, kun mies on tuollainen. Tuohan on ehdottomasti kurjempi tilanne kuin esim. yksinhuoltajana olo: sinä hoidat lapsen/kodin ja päälle toinen vielä vi**lee. Tärkeintä olisi, että saat miehen kanssa tilanteen selväksi: joko tilanne paranee tai sitten eroatte. ÄLÄ enää suostu kynnysmatoksi!!!!



Huomaa kuitenkin, että se EI ole lapsen vika, että teillä aikuisilla hommat kusee. Sinun hommasi on selvittää parisuhdetilanne sekä hankkia itsellesi apua. On ihan selvää, että 10 kuukautta vauvanhoitoa yksin ja putkeen väsyttää kenet tahansa. Kun lapsi kasvaa ja alkaa nukkumaan paremmin, niin tilanne toki helpottaa, mutta tuskin ihan vielä... Senkin takia on tärkeintä, että selvität parisuhteesi. Jos miestä ei oikeasti kiinnosta sinä tai lapsi, niin mitä ihmettä sinä enää siellä tuppukylässä aikaasi haaskaat???

..sinun 24 pitäisi olla ennemmin vihainen sille äijällesi kuin ensisijaisesti vihata kotonaoloa ja lastasi? Eihän se pikkuinen ole sinulle mitään pahaa tehnyt. Miehesi on se, kuka ei kanna vastuutaan lainkaan.



Ja huom. muillekin kommentoijille: ei se neuvolan täti tai kukaan muukaan ammattilainen miestä saa paremmaksi. Toi on kuitenkin se ihan tärkein asia, eli että miehen on alettava ottamaan vastuuta tai sitten erotaan. Toki ap:n kannattaa hakea sitten muuten apua vaikka sieltä neuvolasta/psykologilta tuntemuksiinsa, mutta miehen kanssa suhde on ensin selvitettävä.

10kk on lyhyt aika äitiyttä. Tsemppiä sinulle, 24. Käykää jossain juttelemassa, monilla pariskunnilla on kriisi ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Molempien pitää ottaa vastuuta lapsenhoidosta. Onko teillä tukiverkkoja, että saisit joskus hengähtää?



Ei äidin tarvitse olla täydellinen äiti, vaan riittävän hyvä äiti.

Mies ei halua nähdä omia eikä minun sukulaisia eli miehen sukulaisista ei juuri ole apua. Omat sukulaiseni asuvat monen tunnin ajomatkan päässä. Miehen äiti on todella kiireinen yrityksensä ja harrastustensa kanssa ja ottaa pojan hoitoon yhdeksi yöksi n. kerran kuukaudessa. Että se niistä tukiverkoista.



Ja mä oikeasti vihaan tätä kotona olemista. Mä en todellakaan viihdy täällä neljän seinän sisällä 24/7 kun ei ole mitään muuta tekemistä kuin kuunnella tenavan huutoa, vaihtaa vaippoja, syöttää koiralle kaikki muksun ruoat kun se tenava ei syö mitään mitä sille tarjoaa, tiskata, siivota, pestä pyykkiä, viikata pyykkiä, kerätä roinaa lattioilta jne. Mutta töihinkään ei voi siis mennä kun ei ole mitään paikkaa mitä edes hakea. Vituttaa tää elämä taas niin rankasti. Tänään en ole vaihtanut pojalta edes yöpaitaa pois kun ei kiinnosta, enkä kyllä iteltänikään. Pari kertaa olen jo kantanut huutavan ipanan sänkyyn, mihin on sit nukahtanut huudettuaan. Mitään ei suostu syömään, ainoastaan velli menee. Samanlaista oli eilen. Ei tätä voi sanoa elämäksi kun ei edes vessaan pääse ilman että joku alkaa huutamaan oven takana. Kahteen päivään en ole syönyt lämmintä ruokaa tai kai ne neljä puolilämmintä nakkia eilen illalla oli lämmin ruoka. Tänään en ole syönyt mitään kun vituttaa niin kovin. Hiukset on paskaiset mutta suihkuun ei jaksa mennä eikä edes ehdi. En ole tainnut käydä suihkussa kolmeen päivään, mutta ei juuri kiinnosta.

Nyt otat sen puhelimen. Soitat terveyskeskukseen. Sanot, että olet tuore äiti ja niin masentunut, että toimintakykysi on kärsinyt. Saat ajan.



Hae apua! Ei ole enää normaalia "äitiys on joskus tylsää"-ahdistusta, kuulostaa vakavalta.