Isänpäivänä

Tiedetään, että on varmasti hyvin kulunut aihe, mutta silti haluan pohtia vähän asiaa.



Muistan, kun isänpäivä oli tulossa ja kuinka täällä äidin ihan innoissan kertoivat, että mitä kaikkea mukavaa isälle oli tiedossa isänpäivänä. Minä olen aina muistanut isänpäivän, tosin en koskaan kalliilla lahjalla vaan esim. hyvällä ruoalla, hoidan siivouksen yksin, teen hänen lempikakkuaan ja yleensäkin kaikki (minä ja lapset) ihan töpinöissämme järjestämme isälle kivoja yllätyksiä. Isä kuitenkin tuntee olevansa "juhlakalu" kyseisenä päivänä.



Mutta sitten kun tulee puhetta äitienpäivästä, ollaan heti haukkumassa äitejä, jotka ovat pettyneitä siihen, ettei mies ole heitä muistanut mitenkään kyseisenä päivänä. Jos niin kovasti haluatte isälle kivan isänpäivän, niin ettekö todellakaan odota, että äitienpäivänä teistä muistettaisiin mitenkään? Tai onko se jotenkin minä-minä-tyyppistä odottaa itselleen jotain?



Minä järjestän miehelleni kivan isänpääivän siksi, että lapset ovat vielä pieniä eivätkä yksin pystyisi kakkua ym. tekemään. Toiseksi minusta on kiva opettaa lapsille, että se on päivä, jolloin isää juhlitaan ja tehdä siihen päivään tiettyjä perinteitä. Kolmanneksi minä haluan miehen tietävän, että arvostan häntä isänä paljon ja siksi minäkin juhlin häntä kyseisenä päivänä.



Mutta silti minun täytyy myöntää, että olen todella pettynyt, ettei mieheni ja lasteni isä muistanut minua eilen millään tavalla. Ei ollut ostanut edes kaupan halvinta kukkaa tms. Onnittelikin vasta sitten kun lapset asiasta huomauttivat. Mutta ei siis millään tavalla, paitsi että lauantaiaamuna kysyi hyvin veltoisti, että eihän hänen tarvitse lähteä tänään kaupunkiin (matkaa meiltä sinne 40km). Vastasin ei ja tarkoitin ehdottomasti, ettei minulle tarvitse erikseen mennä lahjaa ostamaan. Mutta saahan noita kukkia ihan kylän kaupastakin ja esim. se onnittelujen sanominen ääneen on ihan ilmaista. Minä olen ihan syystä loukkaantunut, olisin edes jotakin normisunnuntaista poikkeavaa odottanut, mutta ei. Siivouksenkin sain hoitaa yksin sunnuntaina, koska en lauantaina sitä töiltäni ehtinyt tehdä. Ja halusin, että olisi siistiä. Mies taas ilmoitti vain aamupalan jälkeen olevansa väsynyt ja meni 3 tunnin tirsoille. Sitten heräsikin katsomaan formulat, sitten netissä surffailua välissä, kunnes taas piti vähän levätä. Siitä tosin jaksoi huomautella, että olisin lauantai-iltana voinut lenkin sijaan hoitaa siivouksen. Olin siis sopinut ystävän kanssa iltalenkistä ja todella koin olevani sen tarpeessa, kun olin koko viikon hoitanut 3 vatsatautista lasta kotona. Se oli oikeasti sen viikon aikana ensimmäinen mahdollisuus päästä lenkille ja saada vielä kaveri seuraksi. Mutta siis missään vaiheessa ei tullut esim. mieleen, että olisi vaikka minulle yllätyksenä siivonnut itse lauantaina, kun oli koko päivän kotona....



Minä kyllä koen, että mies ei minua arvosta yhtään, eikä etenkään äitinä lapsilleen. Minä todellakin koen olevani välttämätön paha, joka nyt vain on olosuhteiden pakosta kuvioissa mukana. Minusta olis myös ikävä, että lapset vain oppivat isänsä esimerkistä sen, ettei tässä päivässä ole mitään juhlimista vaikka isänpäivää meillä vietetäänkin ihan eri tavalla.