Lue keskustelun säännöt.
Kiihkeä luonne...
11.05.2009 |
Pitääkö teidän mielestänne äidin olla lempeä ja pitkämielinen, aina rauhallinen, tyyni ja hallittu ja puhuakin hiljaisella äänellä?
Minulla on kiihkeä luonne. Olen vihainen ja iloinen kybällä, tunnen surun suurena ja riemun myös.
Onko tämä i-han ka-ma-laa äiti-ihmiseltä? Varsinkin vanhin lapseni on ihan samanlainen raivopää ja jotenkin tuntuu, että hänelle sellainen hillitty, hallittu ja hiljainen äiti, joka kauhistuu pientäkin äänen korottamista, olisi paljon pahempi vaihtoehto...
Kommentit (15)
naapurin ikihiljaiset eteensätoljottajalapset.
Mä luulen ettei teidän perheessä temperamentti ole se suurin ongelma vaan sun asenne maailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun raivo pullistaa kaulasuonia ja tekisi mieli huutaa suoraa huutoa. Ehkä äidin olisi parempi olla lempeä ja pitkämielinen, mutta siinä tapauksessa minä en olisi voinut hankkia lapsia. Äitinsä (ja isänsä) luonteesta huolimatta lapseni ovat fiksuja ja osaavat käyttäytyä hyvin tarvittaessa eivätkä missään tapauksessa ole vähempiarvoisia kuin naapurin ikihiljaiset eteensätoljottajalapset.
Kullakini temperamentilla varustettu voi toimia hyvillä ja huonoilla tavoilla. Jos kiihkeään temperamenttiin liittyy esim. arvaamattomuus ja rajut mielialan heilahtelut, niin kyllähän se voi stressata lasta normaalia enemmän.
kun taas vähän kiihkeämpiluontoisiin lapsiin ja aikuisiin saa kokemukseni perusteella helpommin yhteyden.
Ne naapurin lapset varmaan pelkää sua että ou nou, tuolta se mesoava emäntä taas tulee. Sitten koettavat pitää katseen tiukasti hiekassa, ettet vaan tulisi tekemään lähempää tuttavuutta =).
Mä luulen ettei teidän perheessä temperamentti ole se suurin ongelma vaan sun asenne maailmaan.
Ehkä niin. Ilmaisin ajatuksen vähän kärjistävästi, sillä minua joskus stressaa naapurin lapset, jotka leikkivät aivan hiljaa eivätkä edes vastaa kohteliaisiin tervehdyksiin vaan katsovat vain eteensä hiljaa ja ilmeettöminä. Ovat varmasti oikein kivoja lapsia, mutta niihin on todella vaikea tutustua, kun taas vähän kiihkeämpiluontoisiin lapsiin ja aikuisiin saa kokemukseni perusteella helpommin yhteyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta venyttävät kyllä pinnaani niin, että suutun sitten herkemmin muille. Siis aikuisille. Jonottaessa jne. Ja itselleni myös, vaadin ihan liikoja.
Ap
Ne naapurin lapset varmaan pelkää sua että ou nou, tuolta se mesoava emäntä taas tulee. Sitten koettavat pitää katseen tiukasti hiekassa, ettet vaan tulisi tekemään lähempää tuttavuutta =).
No en minä niille ole ikinä mesonnut! Eivätkä ole edes seinänaapureita joten ihan varmasti ovat jääneet osattomiksi huudostani.
Kaikkihan me olemme erilaisia, ja minäkin mielelläni olisin aina lempeä ja lehmänhermoinen, mutta omien lasteni kanssa se on vaikeaa. Ovat samanlaisia nollasta sataan 0.5 sekunnissa-ihmisiä kuin itsekin olen. Osaamme tosin julkisilla paikoilla teeskennellä autistia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän kaiken saa sopivilla sanavalinnoilla siloteltua, ja kaiken voi ilmaista ääripäiden kautta. Epätasapainoista voi kutsua "herkäksi" ja tasapainoista "tylsäksi", raivopäistä "temperamenttiseksi" jne, jos se palvelee omia tarkoitusperiä.
Jotkut meistä ovat kuumaverisempiä kuin toiset. Ei hillitty ja rauhallinen luonne ole vääjäämättä tylsä ja passiivinen, kuten ei kiihkeäkään ole väistämättä toisia tyrannisoiva raivohärkä.
Tosiasia kuitenkin on, että lapset ovat syntyjään impulsiivisia, itsekeskeisiä ja tuntemustensa vietävissä. Kyllä äidin - "kiihkeänkin" - tehtävä on opettaa lapsille tunteiden nimeämistä ja HALLINTAA, sosiaalisia pelisääntöjä ja itsehillintää toisten seurassa. Epätasapainoinen, mielialavaihteleva, räyhäävä vanhempi ei todellakaan ole hyvä aikuisenmalli, joten "kiihkeyttä" tai "temperamenttisuutta" ei saa käyttää tekosyynä huonolle käyttäytymiselle ihmissuhteissa ja perheessä.
Ja joo, kaikki me olemme ihmisiä, joten raivonpuuskiakin välillä väistämättä esiintyy perhearjessa, mutta ei se tee niistä oikeita toimintamalleja. Lähtökohtaisesti ihmisen pitäisi välttää huutamista, raivoamista, solvaamista, rumaa kielenkäyttöä ym. missä tahansa ihmissuhteessa ja pyrkiä käsittelemään asiat rakentavasti ja ilman turhaa draamaa. Erityisen tärkeää se on nyt tietysti äidille, jonka kuuluu toimia lapselleen käyttäytymisen mallina!
Kyllä minun nähdäkseni "kiihkeiden" äitien haaste vanhemmuudessa on juuri rakentava kommunikointi ja tietyn asteinen tunteidenhallinta, ihan siinä missä vaikkapa ujon ja vetäytyvän äidin haaste voi olla tunteiden näyttäminen, avoimuuden vaaliminen ja lasten ulospäinsuuntautuneisuuden ruokkiminen.
Kyllä minun nähdäkseni "kiihkeiden" äitien haaste vanhemmuudessa on juuri rakentava kommunikointi ja tietyn asteinen tunteidenhallinta, ihan siinä missä vaikkapa ujon ja vetäytyvän äidin haaste voi olla tunteiden näyttäminen, avoimuuden vaaliminen ja lasten ulospäinsuuntautuneisuuden ruokkiminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen aina ollut ja saanut siitä kiitosta. Tutustun helposti ja osaan pitää yllä ystävyyksiä.
Lapseni ovat erittäin sosiaalisia ja suosittuja, eikä heillä ole pienimpiäkään käytösongelmia ollut koskaan, päinvastoin.
Kommunikaatio meillä nimenomaan pelaa. En ihan ymmärrä ajatustasi. Nimenomaanhan sellainen tuittupäisempi hermostuu huonosti hoidettuihin asioihin, antaa palautetta ja parantaa maailmaa. Lehmähermoinen vain antaa talloa itseään - tai opettaa lapsilleenkin, että riittää, että itse pärjää, muista viis.
No en minä silti ketään ole syönyt suihini!
No en minä niille ole ikinä mesonnut! Eivätkä ole edes seinänaapureita joten ihan varmasti ovat jääneet osattomiksi huudostani.
vaan siitä mitä tapahtuu kun kaksi temperamantin ääripäätä kohtaa. Erittäin ujolle sellainen että tullaan isolla intensiteetillä tilanteeseen tuntuu pelottavalta, vaikkei mesottaisikaan. Ollaan heti kyselemässä ja odotetaan asioita ja sitten hämmenytään ja ärrytään kun lapsi ei toimikaan odotusten mukaan. Mulla esim. on ihana, sosiaalinen ja kaikkien kanssa toimeen tuleva lapsi, joka saattaa liian nopeasti ja reteaästi tuttavuutta tekevän kanssa hyytyä täysin.Varsinkin tuossa 3-vuotiaana oli aika kamalaa, kun lapsi ei uskaltanut puoleen tuntiin edes katsoa ihmisten päälle jossain juhlissa vaan roikkui minussa ja piti kasvot piilossa. Varmasti moni ajatteli että mikä tuota lasta ja äitiä vaivaa. Nyt tilanne on helpottunut ja tosiaan, kun lapsi pääsee alkuun, on tosi sosiaalinen ja leikit sujuu tosi hyvin, samoin keskustelut aikuisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ikihiljaiset eteensätoljottajalapset.
johdu temperamentista vaan ihan muista asioista.
13, mikä sitä lasta sitten vaivaa?? Miten hänet on oikein kasvatettu?.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kotona alistettu ja pidetty liikaakin kuria?
Meillä ainakin lapset on ujoja, puheliaita ja villejä vuorotellen tilanteesta riippuen. Seki kai jonkun mielestä kertoo jostain, kun aina pitäisi olla vissiin tasainen hymyileväinen ja reipas jatkuvasti
Viilipytyn lapsella ei tule samanlailla harjoiteltua erilaisia tilanteita.
Itse en viihdy viilipytyn kanssa, käy helposti tylsäksi, kyllä kiihkeäluonteinen, mutta muut huomioiva ihminen on mielenkiintoisempaa seuraa. Kunhan ei ole sellainen joka ottaa joka asiasta nokkiinsa, sellaista nyt ei jaksa.