Vanhempani ostivat siskoni vauvalle uudet rattaat 7 vuotta sitten,
ne ovat olleet kolmella lapsella. Olivat silloin tyyliin kalleinta Emmaljungaa. Nyt meille tulossa vauva ja äiti sanoi että kiva kun saatte xx:n vanhat rattaat. Sapettaa. Ovat muutenkin ostelleet siskoni lapsille paljon uutta tavaraa ja nyt tässä sitten käy niin että me saadaan kaikki vanha. =(
Kommentit (79)
Eipä tarvitse moisia miettiä kun itse pitää avustaa omaa äitiään rahallisesti
Mitään muuta tarkoitusta tällä palstalla ei ole, kun aloittajan mollaaminen!
Onneksi tähän ketjuun sattui muutama myötäeläjäkin, ja niihin kuulun minäkin.
Olisin itse voinut tehdä ihan täsmälleen samanlaisen aloituksen.
Veljeni sai esikoisensa 4 vuotta sitten. Vanhempani maksoivat heille vaunut ja antoivat rahaa, koska haluavat muutenkin osallistua. Sen jälkeen veljeni saanut yhden lapsen lisää.
Meille on juuri syntynyt esikoinen ja oli täysin 100% selvää, että vauvalle hankitaan uudet vaunut. (tässä ketjussa näyttää olevan monta mammaa, joiden mielestä vaunuilla ei ole mitään merkitystä ja haukkuvat ap:tä siitä. Mitä se teitä liikuttaa, jos joku haluaa ostaa vaikka jokaikiselle lapselleen upouudet 800e vaunut? Ilmeisesti siksi liikuttaa, kun teillä ei ole siihen varaa, vaan käytätte niitä 8vuotta vanhoja rotiskoemmaljungia vastasyntyneellänne, jotka eivät enää ole edes turvalliset)
Senkin takia halusimme ehdottomasti uudet vaunut, koska ole valehtelematta 10 vuotta vaunuja ihastellut ja niistä haaveillut.
Nyt siis takaisin asiaan: Niin, vanhempani eivät tarjoutuneet maksamaan edes pientä osaa vaunuista, eivätkä myöskään ole ilmaisseet, että haluavat muutenkin osallistua tarvikekustannuksiin, kuten veljeni kohdalla.
Ja kuten ap:kin viestinsä tarkoitti (minkä rotiskoemmaljungamammat tahallaan ymmärsivät väärin) kyse ei ole rahasta tms. vaan TASA-ARVOSTA.
Mutta eiväthän nää kurttaantuneiden vaunujen omistajat ole sellaista sanaa kuulleetkaan
Mitään muuta tarkoitusta tällä palstalla ei ole, kun aloittajan mollaaminen!
Onneksi tähän ketjuun sattui muutama myötäeläjäkin, ja niihin kuulun minäkin.
Olisin itse voinut tehdä ihan täsmälleen samanlaisen aloituksen.Veljeni sai esikoisensa 4 vuotta sitten. Vanhempani maksoivat heille vaunut ja antoivat rahaa, koska haluavat muutenkin osallistua. Sen jälkeen veljeni saanut yhden lapsen lisää.
Meille on juuri syntynyt esikoinen ja oli täysin 100% selvää, että vauvalle hankitaan uudet vaunut. (tässä ketjussa näyttää olevan monta mammaa, joiden mielestä vaunuilla ei ole mitään merkitystä ja haukkuvat ap:tä siitä. Mitä se teitä liikuttaa, jos joku haluaa ostaa vaikka jokaikiselle lapselleen upouudet 800e vaunut? Ilmeisesti siksi liikuttaa, kun teillä ei ole siihen varaa, vaan käytätte niitä 8vuotta vanhoja rotiskoemmaljungia vastasyntyneellänne, jotka eivät enää ole edes turvalliset)
Senkin takia halusimme ehdottomasti uudet vaunut, koska ole valehtelematta 10 vuotta vaunuja ihastellut ja niistä haaveillut.
Nyt siis takaisin asiaan: Niin, vanhempani eivät tarjoutuneet maksamaan edes pientä osaa vaunuista, eivätkä myöskään ole ilmaisseet, että haluavat muutenkin osallistua tarvikekustannuksiin, kuten veljeni kohdalla.Ja kuten ap:kin viestinsä tarkoitti (minkä rotiskoemmaljungamammat tahallaan ymmärsivät väärin) kyse ei ole rahasta tms. vaan TASA-ARVOSTA.

kustantavat täysi-ikäisen lapsen menot???? Aikuistu ja ota vastuu itsestäsi ja omasta perheestäsi, vanhempiesi ei tarvi sun muksujen tekemistä kustantaa, jos eivät halua!
jo lapset harjoittelee tätä ettei aina voi saada sitä mitä toiset saa ja aina ei mene jako tasan.
JA minusta on ihan hyväkin. Kyllähän sisarukset ovat kateellisia toisille varmasti vielä aikuisenakin, mutta nämä on ihan hyvä jo lapsena oppia että aina ei saa sitä mitä toinen saa ja joskus tulee oma vuoro saada uutta ja silloin ei muut saa.
Me ostettiin rattaat /vaunut käytettynä. Minä olisin ensimmäiselle halunnut kalliit hienot rattaat mutta mies oli onneksi järkevämpi.:) Ihan turhaa rahan huuskausta. Ostettiin sellaset vaunut joita oli jo kolme käyttänyt ja käytetiin niitä niin kauan ja monella kunnes hajosivat.:)
Mitään muuta tarkoitusta tällä palstalla ei ole, kun aloittajan mollaaminen!
Onneksi tähän ketjuun sattui muutama myötäeläjäkin, ja niihin kuulun minäkin.
Olisin itse voinut tehdä ihan täsmälleen samanlaisen aloituksen.Veljeni sai esikoisensa 4 vuotta sitten. Vanhempani maksoivat heille vaunut ja antoivat rahaa, koska haluavat muutenkin osallistua. Sen jälkeen veljeni saanut yhden lapsen lisää.
Meille on juuri syntynyt esikoinen ja oli täysin 100% selvää, että vauvalle hankitaan uudet vaunut. (tässä ketjussa näyttää olevan monta mammaa, joiden mielestä vaunuilla ei ole mitään merkitystä ja haukkuvat ap:tä siitä. Mitä se teitä liikuttaa, jos joku haluaa ostaa vaikka jokaikiselle lapselleen upouudet 800e vaunut? Ilmeisesti siksi liikuttaa, kun teillä ei ole siihen varaa, vaan käytätte niitä 8vuotta vanhoja rotiskoemmaljungia vastasyntyneellänne, jotka eivät enää ole edes turvalliset)
Senkin takia halusimme ehdottomasti uudet vaunut, koska ole valehtelematta 10 vuotta vaunuja ihastellut ja niistä haaveillut.
Nyt siis takaisin asiaan: Niin, vanhempani eivät tarjoutuneet maksamaan edes pientä osaa vaunuista, eivätkä myöskään ole ilmaisseet, että haluavat muutenkin osallistua tarvikekustannuksiin, kuten veljeni kohdalla.Ja kuten ap:kin viestinsä tarkoitti (minkä rotiskoemmaljungamammat tahallaan ymmärsivät väärin) kyse ei ole rahasta tms. vaan TASA-ARVOSTA.
Mutta eiväthän nää kurttaantuneiden vaunujen omistajat ole sellaista sanaa kuulleetkaan
joka polkee jalkaa ja huutaa, että "mutta ku mä haluuuun!!!"
Kun ei niillä sun vanhemmillasi ole mikään velvollisuus ostaa uusia vaunuja aina kun uusi lapsenlapsi sukuun syntyy. Enkä mä käsitä, että aikuiset ihmiset odottavat vanhemmiltaan vielä rahaa!! Jätä ne muksusi tekemättä jos et itse heitä pysty vaatettamaan ja elättämään. Mä en edes haluaisi vanhemmiltani rahaa, ihan älytön ajatuskin, kuin joku teini, joka haluaa äiskältä viikkorahaa..!!
tekisin vastaavassa tilanteessa niin, että ostaisin nuo kalliit uudet vaunut itse. Vanhempani saisivat osallistua sitten kustannuksiin jos haluavat. Ja jos ihmettelisivät mikseivät vanhat minulle kelvanneet, sanoisin , että halusin esikoiselleni ja mahd. tulevillekin lapsille uudet, muodikkaat vaunut, kuten siskonikin sai. Mieslestäni tilanne olis tasapainossa, jos sisko olisi saanut 7 vuotta sitte käyetyt vaunut kirpparilta, mutta eihän sitä mummo varmasti tajua vaan luulee tekevänsä hyvää.
miehen vanhemmat suosivat muutamaa lastaan ja siten myös lastenlapsiaan ja sitten on 2 veljeä,joita ei muisteta koskaan ei edes niiden omia synttäreitä,lapsenlapsista puhumattakaan,jotenkin se tuntuu väärältä.
Omat vanhempani taas muistavat täysin tasapuolisesti,ei tosiaan mitenkään "runsaskätisesti",mutta kaikille samalla lailla ja se on musta todella kiva.
Meillä taas on käynyt niin, että itse ollaan saatu ostaa kolmelle lapsellemme vaunut, rattaat, hoitopöytä, sängyt ym. kaikki isommat jutut. Sen sijaan mieheni siskolle anoppi osti kaikki em. tarvikkeet lahjaksi ennen vauvan syntymää + muita huonekaluja lapsen huoneeseen. Niin epäreilua! No onhan meidänkin ipanat saaneet jotain pientä joskus, vaikkapa jonkun lelun tai vaatteen.
No yritämme olla välittämättä näistä, mutta anopilla on tapana kehuskella miehen siskon lapselle ostamillaan jutuilla niin että varmasti tulee kaikille paha mieli. Onneksi lapset eivät vielä ymmärrä tätä.
sisaruskateutta, vaan vanhemmat suosivat toista sisarusta!
mikään pakko ole ostaa mitään uusia vaunuja kenellekään, mutta jos on toiselle lapsistaan ostanut niin onhan se nyt vähintään reilua ostaa myös toiselle lapselle ne vaunut!!
Kyllä tässä on kyse ihan puhtaasti omien lasten tasa-arvoisesta kohtelusta!! Tietyn lapsen suosimisesta ja asettamisesta muiden lasten yläpuolelle!
Itse yritän tuollaista välttää viimeiseen asti ja kohtelen lapsiani samalla rakkaudella ja tasa-arvoisesti!

niin minkäs sille mahtaa? Syitäkin voi olla monia. Ja kannattaako nyt kieriskellä itsesäälissä tai raivota joidenkin vaunujen vuoksi, onko se oikeasti sen arvoista??
kamalaa tuollainen vertailu ja laskeminen.. toi sai anopilta sitä ja toinen tätä, ja joku jäi ihan ilman.. mitäs sitten, kai ne isovanhemmat saa ihan itse päättää mitä ostavat ja kelle ostavat vai ostavatko ollenkaan.
"Ja kannattaako nyt kieriskellä itsesäälissä tai raivota joidenkin vaunujen vuoksi, onko se oikeasti sen arvoista??"
Eikö se kuitenkin olisi reilua kohdella kaikkia lapsia tasapuolisesti? Vai harrastatteko te omille lapsille tuota että yhdelle ostellaan tonnin lahjoja ja toinen sitten saa ne kaikki käytettynä? Periaatteella jokainen vuorollaan olisi vanhemmilta kohteliasta tarjota niitä uusia rattaita tuolle ap:lle. Tuskin ap on silloin kun siskolle on rattaat ostettu naama punaisena raivonnut vierestä et mulle kans samalla rahalla jotain...
No saavat saavat ostaa mitä lystäävät ja jättää ostamatta, mutta se ilman jäänyt voi siitä pahoittaa mielensä! Eikä se ole mikään virhe josta täällä av:llä pitäisi lytätä.
kamalaa tuollainen vertailu ja laskeminen.. toi sai anopilta sitä ja toinen tätä, ja joku jäi ihan ilman.. mitäs sitten, kai ne isovanhemmat saa ihan itse päättää mitä ostavat ja kelle ostavat vai ostavatko ollenkaan.
No saavat saavat ostaa mitä lystäävät ja jättää ostamatta, mutta se ilman jäänyt voi siitä pahoittaa mielensä! Eikä se ole mikään virhe josta täällä av:llä pitäisi lytätä.
kamalaa tuollainen vertailu ja laskeminen.. toi sai anopilta sitä ja toinen tätä, ja joku jäi ihan ilman.. mitäs sitten, kai ne isovanhemmat saa ihan itse päättää mitä ostavat ja kelle ostavat vai ostavatko ollenkaan.
Kun tulee omillaan toimeen ei tarvitse sen kummemmin ihmetellä mitä toiset saa ja mitä itse ei saa ;)
joku sanoi että hieman yli 5kk? Hassua, minä nukuin ulkona vaunussa päiväunet vielä reilusti yli kolme vuotiaaksi, muistan sen jopa itsekin. Ja meilläkin tyttö nukkuu edelleen vaunussa ulkona ja on nyt 1v 3kk. ostettiin mahdollisimman isot vaunut että mahtuu pitkään. :)
Eihän kellään ole velvollisuus ostaa toiselle vaunuja mutta itse ostaisin itse uudet ja itsevalitut tuossa tilanteessa.
No saavat saavat ostaa mitä lystäävät ja jättää ostamatta, mutta se ilman jäänyt voi siitä pahoittaa mielensä! Eikä se ole mikään virhe josta täällä av:llä pitäisi lytätä.
kamalaa tuollainen vertailu ja laskeminen.. toi sai anopilta sitä ja toinen tätä, ja joku jäi ihan ilman.. mitäs sitten, kai ne isovanhemmat saa ihan itse päättää mitä ostavat ja kelle ostavat vai ostavatko ollenkaan.
Siksi koska olettaa selvästi, että vanhemmilla on velvollisuus ostaa tasan tarkkaa samat välineet heille kuin muillekin. Kannattaako moinen mielen pahoitus?? Auttaako se tilanteessa jotenkin, onko siitä hyötyä?? Meinaako ap kytätä loppuelämänsä ja laskea mitä toiset saavat ja saako itse saman? Siitäkö se onni elämässä tulee? Vaaditaan vielä aikuisenakin tasan saman verran karkkia kuin sisaruskin. Voi elämä.
Vaunut on mummon ostamat mutta nehän omistaa siskosi, kuinka mummo voi ne noin vain sinulle luvata. Sano että eivät jouda teille vaan jouduttu hankkimaan uudet. Kylä äitisi siinä heltyy. Voithan vähän itkua pirauttaa.
Itse tekisin luultavasti niin, että sanoisin, että me ostetaan itse uudet.
Ensimmäiselle lapselle on kiva ostaa uudet vaunut, ja käyttää niitä sitten mahdollisesti seuraavillekin lapsille. Mulle ei tullut mieleenkään tarjota siskolle omia vanhoja vaunuja, paitsi ehkä parvekevaunuiksi tms.