Oli tänään jatkettu keskustelua keltikangas-Järvienen,

jossa iltasanomien juttu 23.2.09 esillä.



Tällaista mieltä ovat mm.lasten psykiatrian professori Tuula Tamminen sekä lääkäri Anu Pekki:



Aikuisen näkökulma ei ole aina lapsen etu



Lasten päivähoito on järjestetty Suomessa aikuisten tarpeiden mukaisesti. Jos lapsen etu olisi pääosassa, vaihtoehtojen kirjo olisi huomattavasti monimuotoisempi. Todelliset vaihtoehdot puuttuvat.



Lapsi kokee nykypäivän nopeatempoisen elämänrytmin ja alati vaihtuvat aikuiset ympärilläänliian kaaosmaisena. Lasten ja vanhempien rakkaus kannattelee kuitenkin arjen yli, näin ainakin aikuiset haluavat uskoa.Lastenpsykiatrit ovat osin toista mieltä.



Me aikuiset näemme mieluusti, että lapsen syvin tunnetason yhteys on omiin vanhempiin ja kotiin. Aikuisen näkökulmasta katsottuna näin onkin; onhan lapsi ja rakkautemme häneen mielemme sopukoissa aina.



"Vaatii aika pitkälle kypsynyttä ihmistä, että rakkaus säilyy mielen sisällä, vaikka rakkauden kohde ei olekaan läsnä. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän hän kiintyy siihen ihmiseen, joka on hänen kanssaan eniten", lasten psykiatrian professori Tuula Tamminen Tampereen yliopistosta korjaa aikuisen harhaa. Moni nykypäivän lapsi on vanhempiensa sijaan eniten esim. päiväkodin tai hoitopaikan tädin kansssa. Hekin tosin vaihtuvat usein, sijaisuutta tulee hoitamaan taas joku uusi. Tunnesidettä ei ehdi välttämättä syntyä häneenkään.



Yhdysvalloissa on kehitetty metodi, jolla pyritään syventämään lasten hajanaista tunnesidettä vanhempiinsa. Metodia kokeillaan myös Suomessa kuopiolaisessa päiväkodissa. Sen sijaan, että hoitopaikassa vähäteltäisiin lapsen kokemaan ikävää äitiä ja isää kohtaan, siellä päinvastoin kunnioitetaan lapsen kaipausta. Kuulostaa kenties oudolta!



"Ehkä se tekee myös aikuiselle selvemmäksi, kuinka vaikeaa onkaan jättää alle kolmivuotias päivähoitoon. Pieni lapsi tarvitsee vanhempiensa läsnäoloa ja aikaa joka päivä riittävästi, enemmän kuin mitä tällä hetkellä saa", Tuula Tamminen sanoo.



Lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri Anu Pekki ja professori Tuula Tamminen olivat toteuttamassa projektia, jossa tutkittiin miten lapsen etu toteutuu lapsille suunnatuissa kunnallisissa palveluissa niiden ihmisten silmin, jotka työskentelevät käytännössä lasten parissa.



Tulokset olivat hämmentäviä. Hyvin monet lapsia koskevat asiat oli järjestetty yksin aikuisen näkökulman mukaan. Periaatetasolla aikuiset sanoivat, että lapsen etu on ensisijalla. Mitä lähenmmäs kysymykset menivät käytännön toimintaa, sitä enemmän nousi esiin lasten kanssa työskentelevien toisistaan poikkeavat tavat toimia sekä aikuisten käyttämä valta.



"Odotimme, että vastauksissa olisi näkynyt enemmän vuorovaikutusta, josssa lapset ja aikuiset tekevät asioita yhdessä. Monet kuitenkin mielsivät jopa, että jos lapsen näkökulma otetaan huomioon, niin aikuinen menettäisi ikään kuin koko vallan ja samalla vastuun", Pekki ja Tamminen sanovat.



Yhteistyö sujuu aikuistenkin välillä paremmin tuttujen kesken kuin ventovieraiden kanssa. Tilanne on sama aikuisten ja lasten välisessä yhteistyössä. Nykyisissä palvelujärjestelmissä tunnesiteitä ei ehdi muodostua, työntekijät ja lapset vaihtuvat nopeasti ja ryhmät ovat siihen liian suuria. Tällä hetkellä lapsen ympärillä on moniääninen kuoro aikuisia ajatuksineen ja sääntöineen.



"Lapsen näkökulmasta katsottuna olennaista on esim. se, että päiväkodissa jokainen vakinainen ja sijainen vaikka leikittäisi riittävän samalla tavalla. Nyt yksi voi odottaa lapselta aktiivisuutta, toisen mielestä pitääkin kuunnella hiljaa aikuisen antamia ohjeita, kolmas haluaakin taas jotain muuta", Tamminen saoo.



Toki suurin osa lapsista selviää ja kestää moniäänisyyttäkin, vaikka se ei olekaan kenenkään lapsen etu. Ne kärsivät, jotka ovat jo muutenkin haavoittuvia", Pekki sanoo.



Tutkimus toi esille, kuinka monissa palvelujärjestelmissä oli vaikeuksista huolimatta kehitelty hienoja arkipäivän tason ideoita, jossa lapset ja aikuiset toimivat yhteistyössä. Monissa tutkimuksen vastauksissa viestittyi työntekijöiden uupumus ja väsymys. Ilo lapsesta oli kadonnut. Monet työntekijät sanoivat kärsivänsä, kun ei ehdi olla riittävästi yhden lapsen kanssa. Aika menee helposti negatiivisten asioiden parissa. Jos vuorovaikutukselle aikuisen ja lapsen välille ei löydy tilaa, niin ei siitä silloin löydy iloakaan.