Lue keskustelun säännöt.
En tiedä, mitä tehdä enää, isovanhemmista...
03.05.2009 |
Eli kyse on mieheni vanhemmista, joita olemme joutuneet/saaneet käyttää lapsemme hoidossa paljon apuna, kun Ketään muuta sukulaista tms. ei ole + he ovat jatkuvasti pyytämässä lastamme hoitoon.
No, tilanne on nyt niin paha, että kun menemme sinne, lapseni, joka on normaalisti aina minun tai isänsä perään, on jatkuvasti ukissa kiinni. Kukaan muu ei kelpaa kuin ukki. (lapsi nyt siis 3,5 v) Kun tulemme kotiin, minä kelpaan taas.
Olen miettinyt ja miettinyt tätä asiaa... osin johtuu siitä, että mieheni isä omii hänet ihan täysin ja kyseenalaistaa meitä jatkuvasti, mutta minun on vaikea (kun hän ei ole Minun isäni) tälle asialle paljoa tehdä. Toisekseen, en itse viitsi leikkiä niin paljon heidän kanssaan, kun en oikein tule mieheni isän kanssa toimeen tai muutenkaan halua leikkiä 'majaa' tms. hänen peittonsa alla:D
Nyt olen jo niin surkeana, että olen alkanut miettiä, että olenko yksinkertaisesti huono äiti. Lapseni ei edes katso minua, kun olemme heillä (miestäni kyllä). Tämä on nimittäin alkanut jo, kun lapsemme on ollut pienempi - hän ei ole esim. halunnut minun syliini ja olen joutunut jopa väkisin hänet ottamaan (mieheni isä saattaa oikeasti pitää kiinni, että olen joutunut melkein repimään lapseni, jos olen huomannut, että hän on väsynyt tms, koska tunnen lapseni kuitenkin paremmin...).
Lisäksi, heillä on paljon pehmeämpi kasvatustapa lapsemme suhteen - lapsi ilmoittaa, ettei halua sitä tai tätä niin sitten kysellään niin kauan, että mieleinen löytyy, siinä missä itse pyrin pitäytymään siinä, mitä itse päätän, jos huomaan, että mennään ns.'vedätyksen' puolelle. Olen tosin huomannut, että joskus heidän tapansa 'olla huomaamatta' - oikeasti - että lapsemme vedättää, toimii, koska lapsi huomaa sen turhaksi ja tyytyy helpommin johonkin ratkaisuun kuin että inttää minulle.
Pitkä viesti, mutta olen TODELLA todella epätoivoinen.
Kommentit (36)
siis tuolle ilkeilijälle piti kommentoimani, sinulle siis, jolla on ihmeen flegmaattinen lapsi, joka ei kiukuttele eikä itke... minä olisin siitä kylläkin huolissani.
Minusta on erittäin arvostettavaa, että ap yrittää pitää yhteyttä (ja pitääkin) lapsensa isovanhempiiin, vaikka tapaaminen ihan syystäkin häntä ahdistaa.
Hän haluaa selvästi antaa lapselleen mahdollisuuden muodostaa oma isoisäsuhde.
Moniko teistä vaivautuisi? Jos ette arvosta appeanne? Tai edes omia vanhempianne?
Minusta ap on erittäin kunnioitettava nuori nainen.
Ja myös meissä isovanhemmissa on oikeasti ilkeitä ja lapsiaan/miniöitään/vävyjään väheksyviä yksilöitä.
Mitä taasen tulee tuohon oikeinkirjoitusfriikkiin, toivon vain, etti hän ole opettaja, sillä tuon epäempaattisen ihmisen oppilaaksi en toivo ketään.
Ei oikeinkirjoitus tee ihmistä yhtään sen arvokkaammaksi tai arvottomammaksi.
Oletko kuullut koskaan sanottavan: elä ja anna toisten elää?
Jos et osaa kommentoida rakentavasti, ole kommentoimatta ja ryve omassa omahyväisyydessäsi - sinne jäätkin pian yksin lillumaan.
Ja ap - hienoa, että mietit näitä asioita ja omia tunteitasi - lapsellasi on tällaisessa kodissa paljon paremmat kehitysolosuhteet kuin tiukkapipoisissa "minätiedänkaikenja vainminuntapanionoikein" -kodeissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näet peikkoja siellä missä niitä ei ole. Kertomasi kuulostaa ihan normaalilta, olisit iloinen että lapsi kokee muitakin aikuisia turvallisiksi. Ei se vähennä sinun äitiyttäsi.
Tuo kommentti "näin meillä syödään" ei sekään ole mitenkään ihmeellinen. Ainoa mitä en pidä kovin kivana on se, että ukki tulee ottamaan lapsen kesken pukemisen ja sanoo pukevansa lapsen kun vanhemmat eivät osaa - toisaalta senkin voisi ottaa huumorilla.
Miksi ihmeessä menet repimään lasta väkisin ukilta?
Keskity nyt omaan itseesi ja siihen, että vahvistat itsetuntoasi. Olet lapsellesi se paras äiti. Äitiyttäsi ei vähennä se, että lapsella on läheiset välit isovanhempiin. Ja yksittäisiä kommentteja ei kannata ottaa liian vakavasti, anna mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Lapsellinen "minä olen äiti ja minun kuuluisi olla ykkönen lapsen elämässä kokoajan" ei ole kovin tasapainoinen kasvualusta lapselle.
näet peikkoja siellä missä niitä ei ole. Kertomasi kuulostaa ihan normaalilta, olisit iloinen että lapsi kokee muitakin aikuisia turvallisiksi. Ei se vähennä sinun äitiyttäsi.
Tuo kommentti "näin meillä syödään" ei sekään ole mitenkään ihmeellinen.>Ymmärrät varmaan, että tästä puuttui äänensävy ja tuo oli vain yksi lukuisista esimerkeistä kommenttisarjaa 'kyllä [lapsen nimi] meillä vaan menee nätisti nukkumaan' Ihmisen tuntien hän vihjailee - tai sanoo suoraan - että pitää meitä huonoina vanhempina.
Ainoa mitä en pidä kovin kivana on se, että ukki tulee ottamaan lapsen kesken pukemisen ja sanoo pukevansa lapsen kun vanhemmat eivät osaa - toisaalta senkin voisi ottaa huumorilla.
>Miten monta vuotta? Olenko oikeasti ainoa, joka ei jaksa ottaa tuollaista jatkuvasti huumorilla?
Miksi ihmeessä menet repimään lasta väkisin ukilta?
>Tämän selitinkin alempana. (Mutta tämä on ilmeisesti tuomittavampaa kuin se, että Hän tekee sen minulle.)
Keskity nyt omaan itseesi ja siihen, että vahvistat itsetuntoasi. Olet lapsellesi se paras äiti. Äitiyttäsi ei vähennä se, että lapsella on läheiset välit isovanhempiin. Ja yksittäisiä kommentteja ei kannata ottaa liian vakavasti, anna mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Lapsellinen "minä olen äiti ja minun kuuluisi olla ykkönen lapsen elämässä kokoajan" ei ole kovin tasapainoinen kasvualusta lapselle.
On tässä varmasti kehittämisen varaa minulla, että en ottaisi kaikkea ihan niin henkilökohtaisesti. Toisaalta, kyseessä on tapahtumien sarja appivanhempien kanssa, joista nämä nyt ovat niitä lievimpiä esimerkkejä.
-ap
usein ihmetellyt, miten tänne palstalle mahtuu niin mieletön määrä ihmisiä, joiden tehtävänä on naljailla muille. Sen sijaan, että viettäisivät senkin ajan miettien omaa suhdettaan lapseensa. Sellaiset ihmiset tuskin ikinä pystyvät kehittymään, veikkaan.
ap
siis tuolle ilkeilijälle piti kommentoimani, sinulle siis, jolla on ihmeen flegmaattinen lapsi, joka ei kiukuttele eikä itke... minä olisin siitä kylläkin huolissani.
Minusta on erittäin arvostettavaa, että ap yrittää pitää yhteyttä (ja pitääkin) lapsensa isovanhempiiin, vaikka tapaaminen ihan syystäkin häntä ahdistaa.
Hän haluaa selvästi antaa lapselleen mahdollisuuden muodostaa oma isoisäsuhde.
Moniko teistä vaivautuisi? Jos ette arvosta appeanne? Tai edes omia vanhempianne?
Minusta ap on erittäin kunnioitettava nuori nainen.
Ja myös meissä isovanhemmissa on oikeasti ilkeitä ja lapsiaan/miniöitään/vävyjään väheksyviä yksilöitä.
Mitä taasen tulee tuohon oikeinkirjoitusfriikkiin, toivon vain, etti hän ole opettaja, sillä tuon epäempaattisen ihmisen oppilaaksi en toivo ketään.
Ei oikeinkirjoitus tee ihmistä yhtään sen arvokkaammaksi tai arvottomammaksi.
Oletko kuullut koskaan sanottavan: elä ja anna toisten elää?
Jos et osaa kommentoida rakentavasti, ole kommentoimatta ja ryve omassa omahyväisyydessäsi - sinne jäätkin pian yksin lillumaan.
Ja ap - hienoa, että mietit näitä asioita ja omia tunteitasi - lapsellasi on tällaisessa kodissa paljon paremmat kehitysolosuhteet kuin tiukkapipoisissa "minätiedänkaikenja vainminuntapanionoikein" -kodeissa
ratkeasivat, kun vaan tajuaisit, että sinä et sitä appeasi voi muuttaa. HÄn on millainen on. Se mitä voit muuttaa on oma suhtautumisesi.
Miksi lähdet valtataisteluun lapsesta ukkisi kanssa? Se on aivan naurettavaa, ja lapsesikin vaistoaa sen. Sulla ois niin tuhat tapaa toimia toisin, esim. just nuo pukemisjutut: me ainakin annetaan anoppilassa mummin ja vaarin hoitaa kaikki tuollaiset jutut, koska LAPSET haluavat niin. Äiti pukee joka päivä, miksei siis isovanhemmat saisi sitä tehdä?
Muutenkaan mä en tajua näitä tällä palstalla laumoittain esiintyviä nyysäkemammoja " pitäisikö loukkaantua"? "Mitä sekin sillä tarkoitti?" ym ym. juttuja. Ihan oikeasti, koko maailma ei ole liittoutunut teitä ja lapsianne vastaan. Ihmiset on erilaisia, jotkut töykeämpiä kuin toiset, mutta eivät silti välttämättä tahallisen ilkeitä. Teillä on vaan se ongelma, sinulla myös ap. että TULKITSET koko ajan toisten tekemisiä vihamielisiksi. Mitäpäs jos jättäisit sen vähemmälle, jättäisit loukkaantumisesi sikseen, ja kun appi esittää jonkin kysymyksen tyyliin näin meillä syödään, kuinkas teillä, niin vastaat ihan rehellisesti. MEillä ainakin lapset syö mummoloissa paremmin kuin kotona, eikä se mun itsetuntoani alenna yhtään.
Muutenkin on aika naurettavaa, että sä syytät appea siitä, että lapsi tykkää hänestä "enemmän". Todellisuudessa tuskin edes tykkää, ellei sitten ole jo aistinut miten alistuva ja huonoitsetuntoinen äiti hänellä on, ja koe sitä ahdistavana. Sun lapsellasi ei ole mitään velvollisuutta osoittaa koiran tavoin ehdotonta uskollisuutta sinulle. Hän saa tykätä kenestä haluaa, ja jos asetat hänet asemaan, jossa hänen täytyy valita kenestä tykkää eniten olet oikeasti huono äiti.
Suosittelisin sinulle sitä, että teet selvän eron oman kotinne ja apen kodin väliin. Apen kodissa pätee hänen sääntönsä, millä oikeudella sinä menet sinne päsmäröimään? Asian voi tehdä myös lapselle selväksi: vaarin kanssa voi toimia kuten vaari tahtoo, mutta omassa kodissa toimitaan oman kodin säännöillä. Ihan sama vaikka lapsi kuinka on teidän, myös lapsellenne tekee hyvää nähdä, että maailmassa on lukemattomia ihmisiä, ja jokainen toimii vähän eri tavoin. Ei ne oman kodin säännöt mitään kiveen hakattuja totuuksia ole, eikä niitä tarvitse lapselle sellaisina syöttääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lasten kuullen ja muutenkin on tosi rumaa, siitä saakin suuttua.
Ymmärrän että jos kokee jonkun ihmisen epämiellyttäväksi, on vaikea kestää omien lasten palvovan häntä. Minulla on näin anopin kohdalla, hän on ollut mulle ilkeä pirulainen ja siksi lapseni mummo mummo hehkutus ärsyttää. Annankin heidän tavata enemmän kahdestaan tai mieheni kanssa. Oikeus isovanhempiin on tietenkin mutta en aina jaksa olla sitä kimittämistä ja hösöttämistä olla katsomassa.
meillä ukit ovat ihan kaappijuoppoja molemmat, ei voisi hetkeksikään jättää lapsia heidän kanssaan eikä heitä tippaakaan kiinnosta.Lapset pelkäävät molempia vaikka suht. usein tapaavat.
Ap, kuulostat siltä että sinulla on nyt hieman itsetunto-ongelmia. Pelkäät appeasi jostain syystä ja annat hänen ilkeillä sinulle. Sano napakasti vastaan, tee turhille ilkeilyille stoppi, kunnioita itseäsi. Samalla kuitenkin voit antaa lapsen leikkiä mielin määrin ukkinsa kanssa, jos lapsi siitä pitää. Täällä on monet jo sanoneet, että isovanhempien kanssa lapsi on mielellään "hellittävänä". Ota se aika omana hengähdystaukonasi. Ei se sinun äitiyttäsi vähennä. Kohteliaat välit anoppilaan kannattaa säilyttää! Olla ystävällinen mutta muistaa itsekunnioitus.
Jos appi tympii, tee niin että anna miehesi ja lapsen mennä käymään anoppilassa kahden kesken, mene mukaan vain joka toinen kerta. Saat omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kuulostat siltä että sinulla on nyt hieman itsetunto-ongelmia. Pelkäät appeasi jostain syystä ja annat hänen ilkeillä sinulle. Sano napakasti vastaan, tee turhille ilkeilyille stoppi, kunnioita itseäsi. Samalla kuitenkin voit antaa lapsen leikkiä mielin määrin ukkinsa kanssa, jos lapsi siitä pitää. Täällä on monet jo sanoneet, että isovanhempien kanssa lapsi on mielellään "hellittävänä". Ota se aika omana hengähdystaukonasi. Ei se sinun äitiyttäsi vähennä. Kohteliaat välit anoppilaan kannattaa säilyttää! Olla ystävällinen mutta muistaa itsekunnioitus.
Jos appi tympii, tee niin että anna miehesi ja lapsen mennä käymään anoppilassa kahden kesken, mene mukaan vain joka toinen kerta. Saat omaa aikaa.
Kyse näyttäisi olevan ennen kaikkea ap:n epävarmuudesta. Mitä sinä oikein pelkäät? Että pappa ottaa sinulta lapsen ja käskee sanomaan itseään äidiksi? :D Kyllä sinä olet aina lapsellesi se Äiti, tärkeä ja rakastettu. Tähän kuuluu myös se, että juuri sinä olet se, jolle voi kiukuta ja räyhätä turhautumistaan.
Meidän perheessä on jouduttu käymään rajasotia sekä miehen että minun puolella. Ollaan siis jouduttu sanomaan isovanhemmille joistain asioista suoraan, että tätä ette sitten tee, parikin kertaa. Mutta kun asioista puhutaan aikuisten kesken ja kohteliaasti, ei sen suurempia ongelmia ole tullut. Ja lapset on aina pidetty sanailujen ulkopuolella, eikä heidän suhdettaan isovanhempiin kyseenalaisteta, vaikka kuinka ottaisi itseä päähän.
Meillä myös panostetaan keskustelukulttuuriin lasten kanssa. Lapset itse pohtivat asioita tosi paljon, ja ollaan juteltu myös siitä, miksi joku asia tehdään mummolassa eri tavalla kuin kotona. Kaiken pohjalla on se, että minä olen täysin varma omasta parhaimmuudestani äitinä ja toisaalta tietoinen siitä, että mitä useampi läheinen lapsella on, sitä parempi. Vaikka erilaisuus joskus jurppii, on se silti rikkaus!
ratkeasivat, kun vaan tajuaisit, että sinä et sitä appeasi voi muuttaa. HÄn on millainen on. Se mitä voit muuttaa on oma suhtautumisesi.
Miksi lähdet valtataisteluun lapsesta ukkisi kanssa? Se on aivan naurettavaa, ja lapsesikin vaistoaa sen. Sulla ois niin tuhat tapaa toimia toisin, esim. just nuo pukemisjutut: me ainakin annetaan anoppilassa mummin ja vaarin hoitaa kaikki tuollaiset jutut, koska LAPSET haluavat niin. Äiti pukee joka päivä, miksei siis isovanhemmat saisi sitä tehdä?
Muutenkaan mä en tajua näitä tällä palstalla laumoittain esiintyviä nyysäkemammoja " pitäisikö loukkaantua"? "Mitä sekin sillä tarkoitti?" ym ym. juttuja. Ihan oikeasti, koko maailma ei ole liittoutunut teitä ja lapsianne vastaan. Ihmiset on erilaisia, jotkut töykeämpiä kuin toiset, mutta eivät silti välttämättä tahallisen ilkeitä. Teillä on vaan se ongelma, sinulla myös ap. että TULKITSET koko ajan toisten tekemisiä vihamielisiksi. Mitäpäs jos jättäisit sen vähemmälle, jättäisit loukkaantumisesi sikseen, ja kun appi esittää jonkin kysymyksen tyyliin näin meillä syödään, kuinkas teillä, niin vastaat ihan rehellisesti. MEillä ainakin lapset syö mummoloissa paremmin kuin kotona, eikä se mun itsetuntoani alenna yhtään.
Muutenkin on aika naurettavaa, että sä syytät appea siitä, että lapsi tykkää hänestä "enemmän". Todellisuudessa tuskin edes tykkää, ellei sitten ole jo aistinut miten alistuva ja huonoitsetuntoinen äiti hänellä on, ja koe sitä ahdistavana. Sun lapsellasi ei ole mitään velvollisuutta osoittaa koiran tavoin ehdotonta uskollisuutta sinulle. Hän saa tykätä kenestä haluaa, ja jos asetat hänet asemaan, jossa hänen täytyy valita kenestä tykkää eniten olet oikeasti huono äiti.
Suosittelisin sinulle sitä, että teet selvän eron oman kotinne ja apen kodin väliin. Apen kodissa pätee hänen sääntönsä, millä oikeudella sinä menet sinne päsmäröimään? Asian voi tehdä myös lapselle selväksi: vaarin kanssa voi toimia kuten vaari tahtoo, mutta omassa kodissa toimitaan oman kodin säännöillä. Ihan sama vaikka lapsi kuinka on teidän, myös lapsellenne tekee hyvää nähdä, että maailmassa on lukemattomia ihmisiä, ja jokainen toimii vähän eri tavoin. Ei ne oman kodin säännöt mitään kiveen hakattuja totuuksia ole, eikä niitä tarvitse lapselle sellaisina syöttääkään.
En tulkitse. Kuten sanoin, hän on todella ilkeä ihminen ja on myönnettävä, että olen joskus miettinyt, että mites vanhempana, kun lapseni alkaa tajuta asioita, hän saa vaikutelmia appiukosta. Lisäksi, mielestäni - vaikka heillä olisivat millaiset säännöt, heilä ei ole mitään oikeutta vähätellä vanhempia, repiä lasta meidän sylistämme, haukkua meitä vanhempina.
Valtataistelu on täysin hänen puoleltaan, itselläni ei moinen olisi käynyt edes mielessä, ellei hän olisi tehnyt siitä sellaista. Mikäli hieman valoitan taustaa, niin hän on tehnyt sitä jatkuvasti miehelleni - aikuinen mies (appi) siis kilpailee poikansa kanssa uralla menestymisestä, paremmasta autosta, urheilusta, elämäntyylistä... Tiedän, että hän ehkä näkee tämän valtataistelun lisäksi mahdollisuutena olla se isä, mikä hän ei ollut, mutta minun mielestäni on olemassa rajat myös isovanhemmilla.
Minun vikani on varmasti se, että en ole tehnyt asiaa tarpeeksi selväksi. Minut on kasvatettu kunnon suomalaiseen tyyliin pitämään suuni kiinni toisten kodissa ja olenkin viimein saanut mieheni puuttumaan asiaan jotenkin.
Loukkaantuminen on mielestäni aika normaali tunne ihmisillä ja sellaista minä koen joka kerta heillä käydessäni (enkä haluaisi aina, että muu perheeni viettää lomia erillään minusta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
osittain ongelmani muun edellä luettelemani lisäksi on se, että olen nähnyt miten mieheni on kasvatetu ja en pidä siitä tyylistä. Se on häiritsevää, että täysin erilaisia arvoja edustava ihminen on niin tärkeä lapselleni. Ehkä tosin liiottelen tätä ja lapset kasvavat kuitenkin meidän arvojen mukaan. En vaan haluaisi lapseni joutuvan pettymään hänelle tärkeän ihmisen tekosien vuoksi, kun tämä ihminen päättää, että hänellä onkin muita projekteja - kuten toisen pojan tulevat lapset.
Keskusteluun uskon itsekin, mutta se nyt ei kolmevuotiaan kanssa ole kovin hedelmällistä.
-ap
Kyse näyttäisi olevan ennen kaikkea ap:n epävarmuudesta. Mitä sinä oikein pelkäät? Että pappa ottaa sinulta lapsen ja käskee sanomaan itseään äidiksi? :D Kyllä sinä olet aina lapsellesi se Äiti, tärkeä ja rakastettu. Tähän kuuluu myös se, että juuri sinä olet se, jolle voi kiukuta ja räyhätä turhautumistaan.
Meidän perheessä on jouduttu käymään rajasotia sekä miehen että minun puolella. Ollaan siis jouduttu sanomaan isovanhemmille joistain asioista suoraan, että tätä ette sitten tee, parikin kertaa. Mutta kun asioista puhutaan aikuisten kesken ja kohteliaasti, ei sen suurempia ongelmia ole tullut. Ja lapset on aina pidetty sanailujen ulkopuolella, eikä heidän suhdettaan isovanhempiin kyseenalaisteta, vaikka kuinka ottaisi itseä päähän.
Meillä myös panostetaan keskustelukulttuuriin lasten kanssa. Lapset itse pohtivat asioita tosi paljon, ja ollaan juteltu myös siitä, miksi joku asia tehdään mummolassa eri tavalla kuin kotona. Kaiken pohjalla on se, että minä olen täysin varma omasta parhaimmuudestani äitinä ja toisaalta tietoinen siitä, että mitä useampi läheinen lapsella on, sitä parempi. Vaikka erilaisuus joskus jurppii, on se silti rikkaus!
[/quote]
Ei se appesikaan, vaikka muuten aikamoiselta tyypiltä kuulostaa. Mä en esim. tajua miten mun kanssa voisi kilpailla hienommasta autosta, kun mulle on ihan yks hailee millainen auto kenelläkin on. Jos siitä kilpailusta ei saa irti mitään, ei sitä teekään. Te selvästikin reagoitte noihin apen touhuihin, ja hän saa vastakaikua kilpailuunsa.
Jos appi haukkuu teitä vanhempina, siihenkin kaiketi voi todeta jotain varsin lakonisesti, eikä aina loukkaantua ja antaa sille apelle tyydytystä sun suututtamisesta. JA ihan oikeasti, vaikka kuinka vänkkäät, että et sitä antaisi, niin ihminen, joka ei saa vastakaikua omalle käytökselleen muuttaa sitä. ELi mä edelleen sanon, että avainasemassa olette sinä ja miehesi. Te ette pysty apen käytöstä muuttamaan millään nalkuttamisella. Ehkä häntä on syytä kohdella kuin pientä lasta: kehua hänen hyviä puoliaan, sitä kuinka välittää pojasta, sitä kuinka hieno ura hänellä on ja upea auto. Ja jättää ne naljailut täysin omaan arvoonsa, ei edes vastata mihinkään missä kyseenalaistaa teidän vanhemmuutenne.
Ja lapsestanne: väistämättä lapset jossain vaiheessa tajuavat, millaisia ihmisiä heidän läheisensä ovat. Sellaista se vain on. Ei siinä kenenkään tarvitse olla puskurina välissä, jos lapsi kysyy miksi ukki tekee jotain, niin siihenkin voi vastata täysin asiallisesti.
Muutenkin vähän ihmetyttää, että jos joku ihminen on oikeasti noin kamala kuin miltä tuo appi kuulostaa, miksi pitää yhteyttä? Vaikka kuinka on ainao sukulainen ( paitsi ilmeisesti miehelläsi on ainakin veli?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
liikaa kasvatukseen ja dissaavat vanhemmat ja miten teidän lapsenne suhtautuvat siihen?
Meillä on myös "ukkiongelma". Ukki antaa kaiken periksi, tekee just niin kuin lapset haluaa. Jos olen sanonut lapselle (ukin kuullen), että nyt saa piparit riittää, lapsi menee pyytämään ukilta, ja tämähän antaa. Jos olemme lähdössä ulos ja sanon, että hattu päähän (poika kitisee vastaan), niin ukki siinä vieressä sanoo, että ei tarvitse laittaa. Tämä on johtanut siihen, että emme vietä niin paljoa yhdessä aikaa mökillä kuin ennen. Puhe ei auta, se on kuin heittäisi vettä hanhen selkään. Miehenikään ei osaa olla tarpeeksi jämäkkä, mitä en sinänsä ihmettele, sillä appiukon pää on umpiluuta. Isovanhemmat saavat hemmotella joo, mutta vanhempien käskyjä ei saa kyseenalaistaa lasten kuullen. Siinä menee mulla raja.
voi kyllä näkyä lapsellekin. En tosiaan naljaile, mutta olen nähnyt kuinka epävarmuus voi aiheuttaa lapselle myös epätietoisuutta, miten toimia. Kälyni lapset eivät halua äidin syliin, jos isä on paikalla. Tämä on mielestäni myös outoa..mutta tämä ei ikinä ole ollut vaihe vaan on jatkunut lapsen ja nyt lasten kohdalla (2 ja 5v.)aina. Lapsi ei siis halua turvautua vanhempaan, joka ei tiedä miten toimia. Eli jos kuviot eivät ole selvät. Isä on johdonmukainen ja sen takia lapset turvautuvat häneen.
En sano, että ukin tomintatavat ovat oikeat, mutta tuo epävarmuus voi myös näkyä lapselle.
Myös ammattini puolesta olen nähnyt epävarmoja äitejä. Yleensä nämä ovat muutaman kuukauden ikäisten vauvojen vanhempia, jotka ajan kanssa tulevat varmoiksi, mutta osa on äitejä jotka ovat epävarmoja isommankin lapsen kanssa. Kollega sanoikin tässä lähiaikoina että harmi etteivät lapset voi valita vanhempiaan..
En tarkoita tällä että olet huono äiti, mutta anna lapsesi hakea turvallisia suhteita myös lähiympäristöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kyllä tuntuu siltä, että sinun ap kannattaa lähteä takavasemmalle tästä vastaajaporukasta. Muuten menet ihan sekaisin. Kuka nyppii oikeinkirjoitustasi, kuka selittää epävarmuuttasi, kuka sitä, että olet sairaaloisen mustasukkainen. HUH.
Sinä olet täysin normaali äiti, joka miettii lapsensa parasta.
Mutta on tuolla ylempänä ihan hyviäkin neuvoja välistä löydettävissä.
Ja yksi lienee se, että et todellakaan näytä tuolle ukki-pöhkölle, että yksikään hänen letkautuksistaan osuu sinuun; pidä naama peruslukemalla ja hymyile vähän typerän näköisenä. Ja jos sanoo jotain tosi törkeää, niin hymyile yhä ja pyydä selittämään, "kun minä en oikein nyt ymmärtänyt, mihin pyrit.. Ja kun toistaa, niin kysy uudelleen, yhtä hämmästyneenä. Kyllä ukko jossain vaiheessa joko huomaa, kuinka pöhkö on tai sitten lopettaa, kun luulee, että sinuun ei mikään piiki osu, kun et niitä ymmärrä.
voi kyllä näkyä lapsellekin. En tosiaan naljaile, mutta olen nähnyt kuinka epävarmuus voi aiheuttaa lapselle myös epätietoisuutta, miten toimia. Kälyni lapset eivät halua äidin syliin, jos isä on paikalla. Tämä on mielestäni myös outoa..mutta tämä ei ikinä ole ollut vaihe vaan on jatkunut lapsen ja nyt lasten kohdalla (2 ja 5v.)aina. Lapsi ei siis halua turvautua vanhempaan, joka ei tiedä miten toimia. Eli jos kuviot eivät ole selvät. Isä on johdonmukainen ja sen takia lapset turvautuvat häneen.
En sano, että ukin tomintatavat ovat oikeat, mutta tuo epävarmuus voi myös näkyä lapselle.
Myös ammattini puolesta olen nähnyt epävarmoja äitejä. Yleensä nämä ovat muutaman kuukauden ikäisten vauvojen vanhempia, jotka ajan kanssa tulevat varmoiksi, mutta osa on äitejä jotka ovat epävarmoja isommankin lapsen kanssa. Kollega sanoikin tässä lähiaikoina että harmi etteivät lapset voi valita vanhempiaan..
En tarkoita tällä että olet huono äiti, mutta anna lapsesi hakea turvallisia suhteita myös lähiympäristöstä.
ihan samoin meillä on menny 4-v kans.. mummo ja pappa on niin ihania..... no johtunee siitä että kun isovanhemmat ei jokapäivä ole lastenlasten kans niin jaksavat sit leikkiä oikeen kunnolla kun näkee... toisaalta itse koen sen hyväksi asiaksi kun saan itse "hengähtää" ja voin hyvillä mielin jättää lapsen yökylään mummolaan. ei tarvi miettiä viihtyykö lapsi siellä.. voin siis luottaa että kaikki on hyvin..