Kuinka kauan olit ollut kumppanisi kanssa kun huomasit ettei tämä ole se oikea?

Kuulostaa siltä, että sinulla on asiat hyvin ja että olette löytäneet taas toisenne - voin vain kateellisena onnitella. Mutta en silti usko, että ymmärrät.

Miten voi löytää yhteyden, jos sellaista ei alunperin ollutkaan sillä tasolla, millä sitä kaipaa? Jos toinen on hyvä, hellä, ihana ja kiva, kuuntelee ja ns. ymmärtää, mutta ymmärtää sinusta vain osan? Ratkaistavana kysymyksenä ei silloin ole se, miten löytää taas yhteys vaan se, voiko ilman sellaista yhteyttä elää.

Toisen ihmisen opiskelu on kuin yrittäisi ymmärtää vierasta kieltä. Sanat ehkä ymmärtää, mutta ei kaikkia merkityksiä.

Voin sanoa, että sen minkä KUVITTELIN alkuhuumassa olevan maagista yyhteyttä toiseen ihmiseen olikin ehkä enemmän omaa kuvitelmaani. Minulla meni lähes 7 vuotta ennen kuin aloin miestäni ymmärtää. Arvaapa vain oliko aikamoista tappelua? Kyllä minä nain ihan eri miehen kuin kuvittelin naivani. Mikä kai meidät on tuonut tähän saakka ovat yhteiset kiinnostuksen kohteet, rakkaus lapsiimme, olemme molemmat romantikkoja, halu yrittää, halu kunnioittaa toista.

Päivittäiset keskustelut ovat saaneet aikaiseksi sen, että ymmärrän miestäni enemmän. Kuten kai hänkin minua.

antoi ohjeita eikä osallistunut mihinkään kotona

on, että tuo liittyy temperamenttiin. Mulla on ollut aina aika hidas ja vaisu reagointi kaikkeen ja vahvimmillaankaan ei mikään tunne-elämys ole saanut aikaan kovin isoa reaktiota. En ole niitä tunnistanut, jos on heikompia värähdyksiä ollut. ja tyydyin pitkään pitkään arkeen ilman tunteen paloa.

Olen vasta nyttemmin koettanut tietoisesti tunnistaa ja huomata tuollaisia tuntemuksia, koska kuultuani tulleeni petetyksi sai pelkkä miehen näkeminen minut voimaan fyysisesti pahoin ja tajusin että jopa minä (minun kroppani) kykenen niin voimakkaaseen reaktioon. Nyt olen koittanut niitä kuulostella positiivisemmissa ympyröissä.

Eli siis suurin osa jotka "tyytyy" arkikokemukseen ei ehkä tunnista suurta tunteen paloa vaikka sellaisella taottaisiin päähän.

Onko lisää teorioita?

Olen yrittänyt löytää selitystä sille, miksi jotkut tuntevat voimakkaita tunnekokemuksia ja syvää yhteyttä toisiin ihmisiin, kun taas suurimmalle osalle tuntuu riittävän ihan tavallinen arkiymmärrys. Mistään en löydä tietoa, ärsyttää.

Onko kellään teoriaa siitä, mistä tällainen tunnetila voi syntyä? Ja millainen ihminen on sille altis?

ja kuka tahansa fiksu ihminen olisi kanssasi samaa mieltä. Paitsi sellainen, joka ymmärtää mistä tässä henkinen yhteys -vouhotuksessa todellisuudessa on kyse.

Temperamentti selittää varmasti osan asioista: tunteiden voimakkuuden ja intensiivisyyden.



Mutta mistä johtuu se, että joidenkin ihmisten kanssa syvä yhteys syntyy muutamassa tunnissa? Olisi mielenkiintoista tietää, mikä mekanismi taustalta löytyy.

ja kuka tahansa fiksu ihminen olisi kanssasi samaa mieltä. Paitsi sellainen, joka ymmärtää mistä tässä henkinen yhteys -vouhotuksessa todellisuudessa on kyse.

Minua vähän loukkaa tämä sinun inttämäsi, etten tiedä mistä vouhotuksessa on kyse. Jos en olisi rakastunut ihan järjettömästi niin en olisi ikinä, koskaan, milloinkaan avioitunut. Minä olin se karriäärinainen: ei koskaan avioliittoon, ei koskaan lapsia. No nyt on molemmat. Muutin mieheni vuoksi ihan kaiken elämässäni. Ihan kaiken. Kotimaakaan ei pysynyt samana.

Joten kyllä siinä mentiin ja kovaa ja vain ihan sen vuoksi, että yhteys oli hurja, niin henkinen kuin fyysinenkin. Intohimon palo oli sitä luokkaa, että hyvä ettei tarvinnut palokuntaa kutsua paikalle. Naapurit koputtelivat seiniin, kun yhdessä valvoimme yötä päivää parantaen maailmaa, toisiamme, milloin mitäkin.

Et tainnut vain ymmärtää mitä sanoin. Toisen ihmisen tunteminen on ihan mahdotonta parin kolmenkin vuoden yhdessäolon jälkeen. Yleensä omat kuvitelmamme toisesta ihmisestä ovat niin vahvoja, että jää tarkastamatta tosiasiat.

Toisaalta nyt en kyllä enää epäile tätä sinun yhteyden katoamistasi. Ihan nettikeskustelussakin olet kovin härkäpäinen ja uskot tietäväsi toistenkin asiat paremmin. Voi olla aika vaikea löytää yhteyttä mihinkään ennen kuin opit antamaan muillekin ihmisille tilaa.

Juu. Minä en ainakaan saa sinuun yhteyttä.

Mutta et ihan välttämättä itsekään "kuuntele", mitä sanon. Uskon, että sinulla todella on syvä yhteys mieheesi, mutta minulla ei sellaista ehkä ole koskaan, aluan alkaenkaan ollut omaani, ja vasta nyt tajuan, että se haittaa. Uskottelin itselleni pitkään, että voin elää asian kanssa, mutta nyt en enää tiedä. Kuvittele itsesi elämässä jonkun toisenlaisen miehen kanssa, sellaisen, johon et koe tuollaista yhteyttä.



Tiedän myös, ettei alussa syntyvä syvä yhteys suinkaan ole onnen tae, ja että senkin voi kadottaa pyykkivuorten alle. Parisuhde vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, etenkin ruuhkavuosien keskellä. Tämä ei nyt mielestäni kuitenkaan ole se ongelma, jonka kanssa painiskelen.

Tuntuu miehestäsi varmaan kivalta kun googlettamalla nimesi tai sähköpostisi löytyykin sitten tällainen tilitys.

T.naapurisi

En tunne häntä kohtaan niin, kuin aviomiestä kohtaan pitäisi tuntea. Tykkään kyllä, mutta en rakasta. Enkä fyysisesti tunne häneen minkäänlaista vetoa.

Jos haluat vaihtaa ajatuksia, ota yhteyttä: janette.balk@gmail.com

Ja tuli asumusero ja kipinä ei enää syty ja tuntuu täälläkin on että se jokin puuttuu. Mies on hankala persoona, siis vaikea. Ja huomasin nyt, että ollaan ihan erilaisia. Mies haluaisi jatkaa, mutta minä en enää tiedä.

että täysin ymmärtäisin mistä tässä keskustelussa on kyse. Eli miten syvä sen yhteyden toiseen ihmiseen pitää olla. Mielestäni jos kaksi normaaliälyistä ihmistä haluaa yhteyden keskenään, se kyllä onnistuu - kumpikin (ehkä alitajuisestikin) mukautuu toisen odotuksiin ja se syntyvä yhteys voi tuntua autuaalliselta. Muttamutta, katsotaanpa tilannetta uudestaan esim. 15 tai 25 vuoden kuluttua ja kysytään samoilta ihmisiltä mikä heidät pitää yhdessä, ja vastaus todennäköisesti ei ole tuo aluksi koettu "syvä yhteys", vaan paljon syvempi arjen synnyttämä yhteys, joka toimii jos kumpikin jaksaa mukautua toisen odotuksiin myös toiminnan tasolla. Joskus pitää kestää miehen kiukuttelua, että saa itsekin kiukutella, you see? Mikään ihmissuhde ei toimi vain toisen ehdoilla, vaan yhteys syntyy yhteisestä ymmärryksestä, että elämämme on yhteinen. Itse en sen syvempää yhteyttä ole koskaan kaivannut, ja vaikka mieheni käy välillä hermoilleni ihan kympillä, muistan kyllä aina, että se ärsytys menee kohta ohi. Ja tajuan, että koska en ole itsekään täydellinen, miestänikin varmasti välillä ottaa pattiin minun käytökseni, mutta hänkin antaa anteeksi ja unohtaa.

ilman seksuaalista kipinää (siis ei niin haittaa vaikka se välillä hukkuisi vaippavuoreen, mutta hittaisi jos sitä ei koskaan olisi ollut), mutta sen henkisen kipinän ei kyllä minulle tarvitse olla 100%:nen, täydellinen yhteys - yhteistä sillä saralla pitää toki olla, mutta ei mitenkään täydellisesti - saanhan sellaista (intellektuaalista) tyydytystä myös ystävyyssuhteistani!



Ehkä moni pidemmässä suhteessa elävä reagoi tässä ketjussa "oikean etsijöiden mielestä" ihan "väärin", koska he vastustavat sitä ajatusta että yhden ihmisen pitäisi muka täyttää toisen kaikki haaveet ja unelmat ja tarpeet.. Onko se edes reilua odottaa toiselta että än on elämän puuttuva palanen, jossa kaikki on juuri kohdillaan?

Olin 11 v. "puuttuvan palaseni" kanssa ja hän petti minua monin eri tavoin, käytti itse asiassa tavallaan hyväuskoisuuttani hyväksi. Sitä kesti niin pitkään koska koin suhteen niin syvästi ja minun oli vaikea herätä todellisuuteen.

että täysin ymmärtäisin mistä tässä keskustelussa on kyse. Eli miten syvä sen yhteyden toiseen ihmiseen pitää olla. Mielestäni jos kaksi normaaliälyistä ihmistä haluaa yhteyden keskenään, se kyllä onnistuu

Kyse on voimakkaasta tunnekokemuksesta, että tämän ihmisen kanssa on poikkeuksellisen syvä yhteisymmärrys. Sitä ei tosiaan saa siten, että "kaksi normaaliälyistä ihmistä haluaa yhteyden keskenään". Anteeksi, mutta minusta tekstisi viittaa siihen, että olet jäänyt paitsi yhdestä hienoimmasta kokemuksesta, mitä elämässä on.

Muttamutta, katsotaanpa tilannetta uudestaan esim. 15 tai 25 vuoden kuluttua ja kysytään samoilta ihmisiltä mikä heidät pitää yhdessä, ja vastaus todennäköisesti ei ole tuo aluksi koettu "syvä yhteys", vaan paljon syvempi arjen synnyttämä yhteys, joka toimii jos kumpikin jaksaa mukautua toisen odotuksiin myös toiminnan tasolla.

Pelkällä syvällä yhteydellä ei pysytä yhdessä vuosikymmeniä, olet varmasti oikeassa, mutta kyllä se on olennainen motivaatiotekijä. Minun mielestäni. Tiedän itsestäni, että minun on paljon helpompi irrottautua sellaisesta ihmisestä, jota en ole kokenut alun alkaenkaan niin spesiaaliksi.

että täysin ymmärtäisin mistä tässä keskustelussa on kyse. Eli miten syvä sen yhteyden toiseen ihmiseen pitää olla. Mielestäni jos kaksi normaaliälyistä ihmistä haluaa yhteyden keskenään, se kyllä onnistuu .

Minusta taas asia on juuri näin. Olen kokenut syvän yhteyden useammankin miehen kanssa, mukaanlukien oma mieheni. Nämä "yhteydet" syntyvät keskinäisestä viehätyksestä (seksuaalinen ja älyllinen viehätys) ja kummankin senhetkisestä riskihakuisuudesta. Kun tällainen yhteys muodostuu, se saattaa johtaa arvaamattomaan lopputulokseen. Jos sattumoisin etsii kumppania tällaisen miehen tavatessaan, on helpompi myös heittäytyä näihin hetkiin kuin silloin kun on jo valmiiksi suhteessa. Itse en jättäisi miestäni vaikka saisinkin "syvän yhteyden" johonkin toiseen mieheen, koska impulsiivisena luonteena minun kohdalleni niitä hetkiä siunaantuu aina silloin tällöin säännöllisen epäsäännölisesti jos annan niille tilaisuuden.