Kuinka kauan olit ollut kumppanisi kanssa kun huomasit ettei tämä ole se oikea?

oltiin kihloissakin.



Iskin miehen vaikka hän oli kaverin exä, ja kaveri antoi painavan vastalauseensa. Mies oli hyväsydäminen, sosiaalinen, erikoisella tavalla hyvännäköinen :) ja hänellä oli mielenkiintoinen harrastus.



Muutimme yhteen parin viikon tuntemisen jälkeen, ja kaikki meni muuten hyvin, mutta seksielämä ei ollut kovin kummoista. Viihdyin miehen kavereiden ja hänen harrastustensa kanssa. Pikkuhiljaa luovuin omista kavereista, ei niitä paljoa ollutkaan, eikä minulla ollut mitään omia harrastuksia. Jotenkin siis vain kiinnitin itseni miehen elämään, ja unohdin oman vanhan elämäni.

jossain vaiheessa vain alkoi käsittämätön ahdistus, aloin kapinoimaan, käymään baareissa yksin. Ja aloin löytämään miehestä toinen toistaan ärsyttävämpiä piirteitä.

Kaikki räjähti yhdessä yössä, tuli hirveä riita, ja kannoin kaikki tavarani pois hänen luotaan yhden yön aikana.

tai no, kyllä se alkoi siltä tuntua jo aiemminkin.



Lapsia kuitenkin jo siunaantunut useampi ja yhteistä asuntolainaa rutkasti joten yhdessä jatketaan. Hiiteen koko "se oikea"-löpinä. Kunhan on kumppani jonka kanssa joten kuten tulee toimeen. Elämään löytää iloa muistakin ihmissuhteista. Enkä nyt tarkoita että pitäis syrjähyppyjä alkaa harra

Mies muuttui vähän oudoksi, mut en tajunnut mitään, koska miehellä oli vasta paljon kamalia elämänmuutoksia ja ajattelin että johtuu niistä. Eräänä kauniina iltana istuttiin lasten ja miehen kanssa ruokapöydän ääressä ja mies kertoi, että hällä on ollut suhde toiseen naiseen jo vuoden ja muuttaa hänen kanssaan asumaan.

sitä on vaan tajunnut ettei sellaista "se oikeaa" ole olemassakaan. Sen oikean etsintä on täältä käsin ihan teinimeinikiä.

t: nelikymppinen myös

sitä on vaan tajunnut ettei sellaista "se oikeaa" ole olemassakaan. Sen oikean etsintä on täältä käsin ihan teinimeinikiä.

t. nelikymppinen

Hän oli sitä ainakin 7 vuoden ajan, kunnes tajusin, ettei hänestä koskaan tule uskollista enkä kestä hänen ajoittaista uskottomuuttaan, vaikka hän aina palasikin luokseni ja vaikka silloin olikin aina ihanaa. Rakastin häntä vielä, kun erosimme, ja uskon, että hänkin rakasti minua.



Onneksi meille molemmille oli toinenkin oikea, ainakin minun tapauksessani jopa oikeampi.

Olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta, meillä on kolme lasta. Nukutan lapsia ja kuuntelen, kun mies itkee suihkussa - kerroin hänelle tänään, ettemme ehkä sovikaan toisillemme. Hän on toista mieltä.



Toivoisin vain, että tilanne menisi ohi ja joko palaisin järkiini tai pahin tunnemyllerrys olisi takana ja molemmilla onnellisempi uusi elämä. Olenko ihan kauhea, kun haluan jättää hellän ja rakastavan ihanan miehen vain siksi, että jotain puuttuu?

Olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta, meillä on kolme lasta. Nukutan lapsia ja kuuntelen, kun mies itkee suihkussa - kerroin hänelle tänään, ettemme ehkä sovikaan toisillemme. Hän on toista mieltä.

Toivoisin vain, että tilanne menisi ohi ja joko palaisin järkiini tai pahin tunnemyllerrys olisi takana ja molemmilla onnellisempi uusi elämä. Olenko ihan kauhea, kun haluan jättää hellän ja rakastavan ihanan miehen vain siksi, että jotain puuttuu?

Olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta, meillä on kolme lasta. Nukutan lapsia ja kuuntelen, kun mies itkee suihkussa - kerroin hänelle tänään, ettemme ehkä sovikaan toisillemme. Hän on toista mieltä.

Toivoisin vain, että tilanne menisi ohi ja joko palaisin järkiini tai pahin tunnemyllerrys olisi takana ja molemmilla onnellisempi uusi elämä. Olenko ihan kauhea, kun haluan jättää hellän ja rakastavan ihanan miehen vain siksi, että jotain puuttuu?

tai ehken sittenkään, riippuu varmasti lukijan omista kokemuksista, millaisen vastaanoton saan. Tiedättekö sen tunteen, kun toiseen saa liki huikean henkisen yhteyden ja saavuttaa syvän keskinäisen ymmärryksen hetkessä? Se on se, mikä meiltä puuttuu ja mietinpä vain, puuttuuko sen takia myös seksi.

Samanlaisia fiiliksiä täällä.. Ollaan oltu naimisissa 10 vuotta ja meillä on kaksi lasta. Mieheni on todella ihana isä ja muutenkin mukava mies, kohtelee mua hyvin ja huolehtii perheestään.. Mutta.. mutta.. Jotain todellakin puuttuu..

En tunne häntä kohtaan niin, kuin aviomiestä kohtaan pitäisi tuntea. Tykkään kyllä, mutta en rakasta. Enkä fyysisesti tunne häneen minkäänlaista vetoa.

Jos haluat vaihtaa ajatuksia, ota yhteyttä: janette.balk@gmail.com

se puuttuu omasta suhteestani. Ymmärrän sinua täysin.



ap

että vaihtamalla voi parantua, ja ettei kyseinen mies koskaan tee minua onnelliseksi. Siitä vielä pari vuotta koitin kituuttaa suhteessa. Nyt olen naimisissa elämäni miehen kanssa. Ollut viisi vuotta. Tosin reilut pari vuotta meni, ennekun senkään uskoin. Että tämä mies tosiaan on elämäni mies.

miten kauan, ja miksi ette ole enää niitten miesten kanssa?

Sillä voin vain kuvitella, kuinka vähän ymmärrystä heruu tämän jälkeen ympäristöstä. Aina kuuluu olla tyytyväinen suhteeseensa, jos vain on onnistunut saamaan hyvän ja kiltin miehen.



Nyt kun jouduin katsomaan asiaa silmiin - sitä, että yhteys puuttuu - mietin, voiko tästä enää olla paluuta? Onko kenelläkään kokemusta siitä, että asiat olisivat palanneet uomiinsa ja elämästä olisi taas tullut onnellista?

on vain mahdollisia ja mahdottomia

on vain mahdollisia ja mahdottomia

nyt ollaan oltu yhdessä 14



6v sitten rikkoutui raskaan kriisivuoden aikana minulta se ajatus että olisin tämän miehen kanssa loppuelämäni, vaikka niin olin oikeasti ajatellut. Tänä keväänä jälleen kriisi päällä ja ihan suoraan sanottuna, jatkan tässä pienten lasten vuoksi. Lapsia on neljä, joista kaksi alle kouluikäistä hyvinä vuosina tehtyä rakasta lasta, mutta tosiasia on että se mmaaginen yhteys vaan puuttuu...



ja yhdyn ajatukseen että osittain sikis myös seksi puuttuu ja on vähän mitä sattuu.



itse olen sen maagisen yhteyden kokenut 15v sitten ja sillon natsasi kyllä kaikki, seksuaalisuus ja ajatukset. Miksi en sitten ole hänen kanssaan?? Siksi että valintatilanteessa (joka siitä lopulta jollain tapaa tuli kun tapasin mieheni) valitsin tämän tavallaan jännittävämmän ja perheen perustamiseen valmiimman miehen. Ja sikäli valinta olikin oikea, exllä ei edeleenkään ole perhettä.



Tämä ex on vuosien varrella ajoittain ottanut yhteyttä esim. sähköpostilla ja saanut minut kaipaamaan sitä henkistä yhteyttä joka meillä oli ja on edelleen aina kun kuulumisia vaihdellaan. Ei siinä ole sen kummempaa vipinää -olisi jos antautuisin sille- onneksi asuu toisella puolella suomea niin on helppokin vastustaa kiusausta.