MIksi hyvätuloiset ihmiset pukevat lapsensa kauheisiin lumppuihin?
Lapseni päiväkotikaveri kulkee kauheissa lumpuissa vaikka molemmat vanhemmat hyvätuloisia akateemisia ja lapsi ainokainen.
Kommentit (61)
en tiedä sitten kulkeeko meidän lapset lumpuissa vai missä mutta ei tykätä ostella tai tehdä itse vaatteita. tykätään säästää ja kuluttaa johonkin muuhun.
vanhemmat viimeisen päälle tiptop ja merkkikuteissa ja lapsi likainen ja pienissä vaatteissa :(
niillä on isot opinto ja asuntolainat ettei oo varaa muuhun. Ei ne tulot vaan ne menot=)
se ei ainakaan kerro että perheessä olisi ongelmia ja lasta kohdeltaisin kaltoin.
Muussa tapauksessa se voi kertoa vaikka kiireestä, meilläkin lapsi oli keväällä kevättakissa jonka hihat oli jo hieman lyhyet kun ei tajuttu sitä tarkistaa ennen kuin kevät tuli ja sit ei meinannut järjestyy aikaa kaupoille.. Siis #syitä# on monia.
kun on niin paljon tärkeämpää ajateltavaa? Tai sitten niitä ei vaan kiinnosta tapella lapsen kanssa pukemisesta ja lapsi pukee mitä haluaa.
mutta muutenhan lastenvaatteiden kierrättäminen on vain järkevää.
Mutta vaatteita pitää tajuta myös ostaa sen verran ennakkoon, ettei kevättakki kinnaa sen takia, etteivät vanhemmat ole tajunneet, että talven jälkeen tulee kevät, kevään jälkeen kesä jne.
jonkun mielestä -70 luvun retro on lumppu, jonkunmielestä se on rikkinäinen vaate, toiselle se on "seppälän" rätti. Ja ainut oikea vaate on joku burberry.
El määritelkää lummppu.
Eräskin tuttavani tienaa tosi hyvin jaheillä on rahaa tosi paljon mutta lapsille ostetaan vaan kirppareilta kulahtaneita vaatteita. Jättäisivät nyt varakkaammat niitä kirpparivaatteita niille ketkä oikeesti ovat huonompituloisia tai joilla ei muuten ole rahaa vaatteisiin. En tarkoita että rikkautten pitäs ostaa aina tosi kalliita vaatteita mutta uusia minusta pitäisi kun kerran varaa on. Meillä taas on vähemmän rahaa vaatteisiin niin ostan mieluiten alesta tai jotain hyviä kirpparilta ehkä. Silti on paljon ihmisiä joilla ei ole varaa ostaa muualta kuin alesta joten jättäkää myös heillä ostettavaa.
On järkevää ostaa tavallisia vaatteita arkeen sekä kierättää vanhoja, juhlavaatteet ovat asia erikseen.
Ja miksi luulet varakkaiden olevan varakkaita? He osaavat käyttää rahaa.
Meillä on lapset kulkeneet pääsääntöisesti second hand -vaatteissa alle kouluikäisinä. Haalarit, kengät ja jonkin verran muuta ostan uusina.
Nyt kun menevät kouluun, alan ostaa enemmän uutta, mutta tätä ennen se olisi ollut ihan typerää. Näin olen säästänyt tuntuvasti sekä aikaa että rahaa.
Eiköhän jokainen saa itse valita minkänäköisistä vaatteista pitää.
Jos lapsen vaatteet ovat ehjiä, tarpeeksi lämpimiä ja sopivan kokoisia, niin ei pitäisi olla ongelmaa.
mä en kuitenkaan laita lastenvaatteisiin tarpeettomasti rahaa... kaikki mahdollinen kierrätetään ja kuopuksella on vaatteita, joita on pitänyt vähintään kaksi lasta ennen häntä. Esikoinen (15 vee) saa pääsääntöisesti kaiken uutena.
Lapseni vaatteet ovat puhtaita (ainakin aamulla...), oikeankokoisia ja oikeanlämpöisiä, joten en näe ongelmaa siinä, että päiväkodissa ja pihaleikeissä on vähän kuluneempaa päällä.
Juhla- ja kaupunkivaatteet meillä on erikseen, nekin tosin osittain kierrätettyjä.
Tarhaikäiset lapset eivät välitä mitä vaatteita pitävät, kunhan ovat keliin sopivat ja mukavat päällä. Missään nimessä ei haluta opettaa lapsia kiinnittämään vaatetukseen huomiota, toivottavasti voidaan siirtää sitä vouhotusta mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen.
Kun joku kirjotti, että marketista kiireessä ostettu.
Mun lapset varmaan kulkevat aina lumpuissa. Jopa juhlavaatteet ostetaan aika useinkin marketeista.
mikäli se ei ole burberry tai elle tjms.
ja koulutettuja.
Meillä on lapsilla sekä merkkivaatteita, että markettivaatteita, ja mikä kamalinta, kierrätämme vaatteita lapselta toiselle. Ja otamme vastaan iloisin mielin tuttujen vaatteita, ja kaiken ehjän laitamme eteenpäin muille.
Kaikkein ihanimpia ovat minusta vuosikymmeniä kiertäneet, ehkä jo lasten mummolla 40-luvulla käytössä olleet vauvanvaatteet, ja tyttärelleni olen äitini kotelomekkoja säästellyt, joita itse nuorena olen käyttänyt.
kun lasten vaatteita miettii ennakkoon. Kannattaa elää koko ajan puoli vuotta, vuosi etuajassa, eikä säntäillä viime tingassa.
puettuja. Itse taas olen vimpan päälle jakkupuvussa viedessäni lapsia päiväkotiin. Mä en ollenkaan ymmärrä miksei lapset voi käyttää kirpparivaatteita, ja onko se niin kauheaa jos takki on kurainen edellisen päivän jäljiltä. Meillä ei myös ole aikaa (ja mielenkiintoa) miettiä puolta vuotta etukäteen onko lapselle jo hankittu kesäkenkiä yms, niitä hankitaan kun ehditään ja tulee ajankohtaiseksi.
Joskus käyn kaupassa ja ostan lapsille kassillisen vaatteita (KapAhl, Lindex, HetM tai POP), ja sitten ollaankin niissä vaatteissa seuraavat puoli vuotta. Siitä pidän kyllä huolta että on tarpeeksi lämmintä vaatetta päällä.
äidin vaatteet on usein sittarista tai prismasta peräisin... Ollaan hyvätuloisia, mutta on iso asuntolaina ja toisekseen kiire usein kauppareissujen aikaan. Ei ole aikaa shoppailla eikä edes tykätä käydä kaupassa, joten yritetään hoitaa mahdollisimman paljon asioita kerralla samalla markettireissulla.
Lapsi käyttää myös kirpparivaatteita, joita mummo ostaa. Itselläni ei riittäisi hermot kirppareilla kiertelyyn, koska en yhtään tykkää sellaisesta tavaroiden vahtaamisesta ja tungoksista yms. Mutta mielestäni hyväkuntoiset kirpparivaatteet ovat tosi kivoja, ihanaa että mummo jaksaa meitä tässä asiassa auttaa.
Eli johtopäätös, meillä siis kuljetaan lumpuissa!
Jos on, sen voi tehdä halvallakin, ei tarvi olla "hyvätuloinen".
Eipä sitä taitoa opi edes yliopistossa....