Olen niin kateellinen raskaana olevalle tutulle!

Olen kanssa ihan mahottoman kauan tahtonut jo lasta. Sitten sitä alettiin yrittämään, eikä se niin helposti sitten käynytkään, vaan vierähti vuosi ja toinenkin, meni raskaus kesken kerran myös. Olisin varmaan jo ennen yrityksen aloittamista ollut vähän kateellinen, jos jokin läheisistä ystävistäni olisi saanut lapsen, mutta tosi surullinen olin jokaisesta vieraastakin mahasta keskenmenon jälkeen.



Mutta nyt olen taas raskaana, ja viikko vielä niin puoliväli ylittyy. Ymmärrän tunteesi tosi hyvin, mutta tahdon valaa toivoa. Lapsen saaminen osaa olla niin valtaisa toive, että sitä odottaessa pääsee itku jos toinenkin, mutta kyllä liki jokainen pari lapsen lopulta saa. Ja et kuitenkaan ole vielä alkanut yrittämistä, tiesitkö, että valtaosa pareista saa lapsen ensimmäisen vuoden kuluttua? Tai siis tulee raskaaksi, tarkoitin. On todella suuri todennäköisyys, että kuulut siihen porukkaan, ja jo kahden vuoden sisällä yrityksen aloittamisesta sinulla on pieni sylissä!

olin aina toivonut last anuorena ja jo 16v jätimme poikaystäväni kanssa ehkäisyn pois. Naimisiin menimme kun täytin 18v. koko ajan toivoimme vauvaa ja eniten koski kun kaksi ystävääni tuli raskaaksi toinen 16v. ja toinen 18v molemmille raskaus oli yllätys ja toiselle suht suuri järkytys. Molempia kävin katsomassa Naistenklinikalla ja tuntui pahalta kun molemmat hehkui vauva onnea ja mulle tokaisivat miksi sinä et myös hankkisi vauvaa, mitä siihen sanomaan kun en halunnut kertoa että muutahan me ei olla toivottukaan kuin sitä vauvaa viimeiset kaksi vuotta. Mieheni kanssa aloimme jo luopua yrityksestä ja kun sitten 21v tulin raskaaksi en voinnut kuin hihkua onnesta tosin en ollut niin nuori äiti kuin olisin toivonut mutta enemmän kuin valmis äidiksi. Heti perään saimme toisen lapsen ja vielä kolmannella kerralla tuli kaksoset ja nyt odotan viidettä. Onnellinen olen lapsistani mutta ystävyys suhteen näihin vanhoihin ystäviin eivät koskaan palautuneet ennälleen kaipa minäkin niin pikkusieluinen ja katellinen pohjimmiltaan olen . Mutta jokaisella on ne omat toiveet ja aina ei ole niin helppo iloita vilpittömästi vaikka se ei olisikaan mitään itseltään pois. Syitä on monia!

16-vuotiaana... Tai edes 18-vuotiaana. Eikö kannattaisi vähän elää omaa elämääkin eikä heti äidin helmoista rynnätä omaa perhettä pystyttämään?



Iskee sitten 3-kympin tai viimeistään 4-kympin kriisi kovaa kun ei ole koskaan saanut elää nuoruutta loppuun. Sääliksi käy.

näitä muutaman kuukauden päästä yrityksen aloittavia, mitä se muutama hassu kuukausi siinä merkkaa kun kuitenkin aika epätodennäköistä että samantien tulisit raskaaksi.

- yllätytte yhdessä ylläriraskaudesta!

hetken tuota harkitsin, mutta sitten tajusin, etten rehellisenä ihmisenä pystyis elämään petoksen kanssa.

Ei ap, mutta myös miehensä heltymistä odottava

- yllätytte yhdessä ylläriraskaudesta!

Ehkei hän ole ihan täysin valmiskaan vielä, ehtii kypsyttelemään ajatuksen tässä ajassa vielä loppuun. Ja hyvä niin toisaalta kun näitä vauvauutisia tulee miehenkin tutuilta... huomaa, ettei ole ainoa.



Syy siihen, miksi ollaan päädytty (minä siis myöskin tietenkin suostunut odottamiseen) parin kuukauden odotusaikaan vielä, on se, että meillä on sellainen työtilanne ja häät loppukesällä. Parempi siis odottaa vielä ihan hetki, vaikka kyllä minä olisin valmis vaikka heti jos mies vaan haluaisi. Mies varmaan haluaa myös ihan oikeasti olla myös naimisissa ennenkuin lasta tehdään, plus että se antaa hänelle vielä hetken armonaikaa miettiä kantansa aivan sataprosenttisen varmaksi.



Minullakaan ei äitiys ole parista kuukaudesta kiinni. Olenhan mä odottanut sitä jo vuosia. Ei se asia siitä parista kuukaudesta minullakaan kiinni ole, mutta tuskaisaa tämä silti on tämä odotus ja nämä muiden uutiset!



Enkä voisi tehdä sitä miehelleni, että hankkiutuisin raskaaksi "vahingossa". Haluan, että me molemmat haluamme sen lapsen, yhtä paljon. Nytkin jo kyselen mieheltäni, että oletko varma että haluat lasta vai painostanko sinua. Hän vastasi, että kyllä hän haluaa, mutta ehkä ihan vähän myöhemmin, mutta kyllä hän on valmis sen mun kanssa tekemään sovittuna aikana, koska ymmärtää miten tärkeä asia lapsi minulle on ja että mulla alkaa olla jo kuitenkin ikää.....



ap

Mä arvaan että muutaman vuoden päästä tätä samainen morsian on täällä naama rutussa valittamassa kun mies ei auta yhtään lastenhoidossa ja miten ei ikinä pääse mihinkään vaikka mies saa harrastaa viitenä iltana viikossa mitä lystää.

käsittämätöntä onkin miehen järjenjuoksu. Sitä meilläkin on pohdittu ja tingattu, että miten ne muutama kuukausi muuttavat "valmiina oloa" vauvaan. vaikea on minun luottaa, että sitten aloitetaan kans, kun mies on luvannut. Saman tien voisi aloittaa heti, vähintään 9 kk siinä kuitenkin menee, luultavasti kauemmin.

T: joku tuolta aiemmin, en muista numeroa...

näitä muutaman kuukauden päästä yrityksen aloittavia, mitä se muutama hassu kuukausi siinä merkkaa kun kuitenkin aika epätodennäköistä että samantien tulisit raskaaksi.

Eli ensin ura, sitten täydelliset häät ja asunto ja sitten heti vauva koppaan, kun MÄ haluan. Ja masennukseen päädytään, jollei se tule heti-nyt.

Ihan sama oliko häitä, asuntoa tai töitä.. Asiat nyt vain on mennyt niin, että tässä tilanteessa ollaan nyt. Jos on häät tulossa muutaman kuukauden päästä, niin ei mulla nyt ENÄÄ niin hätä ole, että tarvin sen lapsen heti, johan mä olen sitä vuosia odotellut... joten ei mullekaan se muutama kuukausi asiaa enää muuta..



Ja mitä miehen lupauksiin tulee parin kuukauden odotusajasta.. Eihän se mies sen valmiimpi varmaan silloin ole. Ehkä kyse onkin siitä, että ollaan virallisesti naimisissa. Ja mies perustelee asiaa myös sillä, että halusi olla mun kanssa vielä hetken kahdestaan. Tiedä häntä.. kipeitä asioita nää on.



Mutta kyllä mä uskon, että mun mies on sen verran vastuuntuntoinen ja hyvä ihana mies, että kun/jos lapsen saamme, hän huolehtii siitä ja kodista niinkuin kunnon miehen kuuluu. Huolehtii hän nytkin yhteisistä asioistamme, mulla ei ole mitään syytä epäillä etteikö näin olisi myös jatkossa, siksi myös hänet nain. Rakastan häntä todella paljon.



ap

saada se lapsi ennen muita? Todennäköisesti et siis ole lapsettomaksi jäämässä.

Ehkä omahyväisesti siksi, että haluan myös olla "spesiaali" enkä eilisen päivän uutisia, jolloin kukaan ei jaksa iloita enää minun raskaudestani ja minun lapsestani. Olisi mukavaa olla joskus ensimmäinen.



Ehkä pelkään, että ystävilleni on "ihan sama" kun kerron olevani raskaana. Tai isovanhemmille, joilla on jo lastenlapsia.. En tuo enää mitään uutta ja ihmeellistä kenellekään muulle. Itselleni asia tietysti olisi uusi ja se tärkeintä onkin, että lapsi syntyy rakastettuun perheeseen.



Mutta ihan itsekkäsitä syistä varmastikin haluaisin olla spesiaali. Ensimmäinen. Ennen muita.



ap

Minä olen ystäväpiiristäni alkanut ensimmäisenä seurustella, mennyt ensimmäisenä naimisiin ja saanut ensimmäisenä lapsen. Ei ollut ketään, jonka kanssa jakaa kokemukset tai jolta saada hyviä neuvoja.



Enkä mitenkään spesiaaliksikaan saanut itseäni tuntea. Sen sijaan ystävät kaikkosivat ympäriltä, kun minun elämäni olikin yllättäen erilaista kuin heidän. En myöskään voinut näyttää onneani avoimesti, koska se oli muille niin kipeä asia.

Ehkä omahyväisesti siksi, että haluan myös olla "spesiaali" enkä eilisen päivän uutisia, jolloin kukaan ei jaksa iloita enää minun raskaudestani ja minun lapsestani. Olisi mukavaa olla joskus ensimmäinen.

ap

sinun lapsistasi iloitsee, ethän sinäkään iloitse ystäviesi lapsista.

minä menin ensimmäisenä kaveriporukasta naimisiin, ostettiin oma asunto, saatiin ensimmäisenä lapsi/lapset, nyt sitten olen eronnut ensimmäisenä.



Sossussa kun lasten tapaamisista puhuttiin itkin sossuntädille, kun odoteltiin miestä paikalle, etten edes tunne ketään joka olisi eronnut, siis minulla ei ole yhtään eronnutta ystävää.



Eli koko aikuisikäni olen ollut vähän ulkopuolinen kaikessa kaveripiirin jutuissa, odottanut ja imettänyt kun muut ovat juhlineet, kun toiset odottivat ja imettivät minä en yksin halunnut lipittää viiniä jne.

Minun vauva syntyi keskosena 3kk ennen aikaa. esikoiseni siis, olihan siinä sopeutuminen sairaalahulinaan ja pelkästään ajatukseen että nyt olin todellakin äiti. Minun pikkuisen alku oli vaan niin paljon erilaisempi kuin muiden.

Sairaala-aikahan siitä aitten alkoi. Sairaalaan matkaa 300km:n, kaksi viikkoa mieheni sai sairaslomaa vauvan vuoksi, mutta sen jälkeen hän palasi töihin. Minä jäin vieraalle paikakunnnalle yksin asumaan pieneen "hotellihuoneeseen" ja pikkuisen vierelle olemaan. Silloin koin mahdotonta kateutta raskaanaolevia kohtaan.

Sairaalalla näkyi paljon vauvoja jotka oli juuri lähdössä laitokselta kotiin. Onnellisia pariskuntia vilisti tulemaan synnytysvalmennuksesta ja mie tyhjän mahani kanssa ja pienokainen maailmassa iavan liian aikaisin. Joka päivä mietin mitä tein väärin ja miten juuri mulle tämä tapahtui. Se tuntui niin epäreilulta, vauvakuume kasvoi silloin entisestään.

Pikkuisemme oli pitkään niin pieni ettei hoitoja pystynyt itse vielä niin paljon tekemään, mutta se päivä jolloin tyttömme pääsi keskoskaapista ulos ja pääsi normaaliin koppasänkyyn , oli mulle kuin lottovoitto. Viimeinkin sain pukea tytön omiin vatteisiin ja se ihana tuoksu kun otin vauvan vaatteet asunnolle pestäväksi, SE ihana vauvan tuoksu joka niistä tuli oli aivan ihana. Siitä päivästä lähtien aloin uskoa että pieni pääsisi vielä kotiin ja saisimme viettää normaalia elämää. Nyt pienokainen on onnellisesti kotona ja mahakateus on väistynyt ja kaiken energian haluaa ladata tytön hyvinvoinnin takaamiseen.

Tämä nyt ei varsinaisesti asiaan liity ,mutta haluan valaa uskoa sinulle , että kyllä sinunkin aikasi tulee, meilläkin meni vuosi ennenkuin tärppäsi, mutta nyt kaikki odotus ja jännitys on ollu kaiken tämän arvoista!!

Tsemppiä ja kyllä se onni sinullekin suodaan.

Kyllä se aika vielä varmaan koittaa...



Huokaus. Todella kaihoisa sellainen.... :)



ap

Joku ihmetteli että miksei heti voi ruveta vauvantekoon, vaan pitää "odottaa" se muutama kuukausi. No meillä ainakin on sellainen tilanne, että ollaan 30-vuotias pariskunta. Ennen yhteenmuuttoa mieheltä olen nämä lapsiasiat kysellyt, ja sovittiin että ensi syksynä jätetään ehkäisy pois. Koska ollaan oltu yhdessä vasta pari vuotta, olen itsekin miettinyt että olisi tärkeää mahdollisen vauvan syntyessä, että meidän parisuhde olisi vahva ja lujalla pohjalla. En siis halua ennen "määräaikaa" miestä hiillostaa nopeuttamaan aikataulua. Hänkin on asiaa miettinyt, eikä hirmuisen vauvakuumeen vallassa ole, joten miksi painostaa. Haluan, että hän on minulle MIES eikä siitoskone.

Vauvakuumeilu tuntuu vaihtevan paljon eri naisten kesken. Toiset ei kärsi siitä lainkaan, toisilla taas pelkkä vauvan näkeminen aiheuttaa kamalan porun ja kaikkea siltä väliltä. Itse kuulun niihin parkujiin. Toisen ihmisen vauvakuumeilun määrää ja tuskaa ei voi mennä kommentoimaan itsekkääksi vaikka ei itse kuumeilisikaan yhtä rajusti.



Musta on ihan ymmärrettävä biologinen juttu, että kun syli on pitkään kaipailusta huolimatta ollut tyhjä, tuntuu musertavalta kuulla toisten vauvauutisia. Silloinhan se tunne kohdistuu nimenomaan itseensä: "voi, miten minäkin haluan" eikä raskautuneeseen ihmiseen: "onpa hirveä ihminen kun tuli raskaaksi ennen minua". Eikä tämä musta ole itsekkyyttä vaan kaipausta saada biologiaan pohjautuvalle alkukantaiselle tunteelle täyttymys.