Analysoikaapa, että mikä mussa on vikana kun saan ihmisestä kuin ihmisestä narsistiset

piirteet möyhittyä esiin? Lisäksi kaikki ne joita todella olen rakastanut (miehet) on olleet narsisteja. Aiemmin tämä on vieläpä ollut mulle täysin ok, olen ollut aivan valmis siihen että toinen tarpeidensa mukaan ottaa ja jättää ja taas ottaa ja jättää, vihaa ja sitten taas rakastaa.



Lapsuuteni oli ihan onnellinen, äitini oli kotiäiti ja todella omistautunut mulle, ainoalle lapselleen. Tosin muutimme usein ja siksi usein hyvät kaverit jäi ja piti aina solmia uusia kaverisuhteita, mikä harmitti.



Koen olevani kiltti ja uhrautuvainen ja ehkä jollain tavalla haen semmoista haastavaa suhdetta jossa voisin uhrautua ja panostaa täysillä ja antaa kaiken anteeksi. Mikä mussa on vinksallaan?