Ilkeät anopit ovat Alzheimer-potilaita ilman diagnoosia

Täällä on viime päivinä ollut monta ketjua, joista käy ilmi, että nuoret (ilmeisesti kirjoittajat ovat olleet 20-40-vuotiaita) eivät lainkaan käsitä, millaisia muutoksia ikääntyminen aiheuttaa ihmiselle. Ei käsitetä, että lihasvoima, tarmo, aistit ja myös aivot ihan konkreettisesti rapistuvat ja heikkenevät, ja että tällä on monenlaisia vaikutuksia ihmisen elämään. Tämä rappeutuminen alkaa jo hyvissä ajoin ennen 50. ikävuotta ja jyrkkenee 60. ikävuoden jälkeen. Ahkeralla liikunnalla, terveellisellä ruokavaliolla ja hyvillä geeneillä sitä voi hidastaa paljonkin, ja sen takia joku voi olla vasta 75-vuotiaana siinä tilanteessa, missä joku on jo 55-vuotiaana. Yleissuuntaus on kuitenkin sama: alaspäin.



Vanhoilta ei voi vaatia samaa kuin nuorilta. He eivät kuule eivätkä näe kunnolla (itsellänikin on kuulo-ongelmia ja moniteholasit, vaikken ole vielä 50), eivätkä jaksa välttämättä kävellä lähikauppaa pidemmälle. Alzheimerin taudin ensioireet tulevat useimmiten vuosia, jopa yli 10 vuotta ennen kuin ihminen saa diagnoosin. Muistihäiriöt ilmenevät siten, että ihminen unohtelee ja muistaa väärin, mutta monilta menee myös aloitekyky. Ei enää saada aikaiseksi.



Luulen, että aika moni "ilkeä anoppi" on oikeasti diagnosoimaton Alzheimer-potilas. He ovat nimittäin usein myös impulsiivisia, itsepäisiä ja puheissaan estottomia. Oma anoppini on tästä mainio esimerkki. Panin jo ensitapaamisella merkille hänen tahdittomuutensa, ja vuosien mittaan hän on välittänyt kivenkovaan esimerkiksi yksiä omia parisängyn lakanoitaan minun lakanoikseni, vaikka en ole koskaan omistanut parisänkyä. Ihan äskettäin selvisi, että hänellä on Alzheimer.



Kehotankin ilkeästä anopista valittavia googlaamaan Alzheimerin taudin ja vertaamaan tyypillistä käyttäytymistä anopin käytökseen. Voi tulla yllätyksiä.