Miten kotona olo lasten kanssa voi olla raskaampaa kuin töissä käynti?

jaa. meillä kyllä lapset tunkee lautaselleni ja myös roikkuvat ajoittain vessan ovessa.

Siis et sää voi olla tollanen!! :D

Meillä kaikki syö omilta lautasilta, jokanen käy vessassa yksin: kun opetan taaperolle vessassa käymistä niin silloin se pääsee vessaan kanssani. Muuten on ovi kiinni ja lapset oppii että äiti tulee sieltä kohta!!

Meillä on 3 alle 5- vuotiasta touhuajaa, eikä yhtään tollasta mitä kuvailit!

Huomioo tarttee tietty lapset. Mutta ei ne mitään kiinniroikkujiakaan ole. Ettei sun lapsilla nyt ole jotain häikkänä koska toi ei kuulosta normaalilta.

ÄitiysLOMA on tottakai lomaa (siis se eka). vauvat eivät sotke eivätkä kaipaa kavereita sotkemaan paikkoja, ei tarvitse käydä pakosta leikkipuistoissa ym. saa vaan makoilla kotona.

Isomman lapsen/lasten kanssa ihan eri tilanne.

Olen nyt vauvan kanssa kootona ja täähän on yhtä luxusta töisä käyntiin verrattuna.

Tässä on tuttua. Kotiäitinä lapset ovat työtä ja heistä saa tarpeekseen, jo omista.

Silti kotiäidille moni tarjoaa omia lapsiaan hoitoon. Vaikka siis kaipaisi sitä vapaata lapsista paljon enemmän kuin töissä ollessaan.

Töissä saa lukea lehden rauhassa, siellä saa syödä rauhassa ja on ihan fiksua lounasseuraakin. Kaksi kahvitaukoakin on, eikä niiden aikanakaan kukaan vingu mitään.

Töistä tullessa voi samalla hoitaa kaupungilla jonkin asian, eikä tarvi sitä varten pakata lapsia mukaan eikä hinata niitä perässä siellä kaupungilla. Yksin voi käydä ihan äkkiä vaan jossain liikkeessä.

Töissä käydessä mieskin tajuaa, ettei vaimo enää voi selvitä kaikesta yksin, vaan mies vie lapset hoitoon aamulla, eli auttaa lastenhoidossa päivittäin, mitä ei tapahdu, jos oon kotiäitinä. Samoin mummot tarjoaa apuaan paljon auliimmin, kun olen työelämässä. Kotiäitinä ollessa niitä ei kiinnosta oonko saanut kuukauteen sekuntiakaan vapaahetkeä.

Työssä käydessä saan tehdä sitä mitä osaan ja mihin minulla on koulutus. Kotona yritän selvitä parhaani mukaan ilman koulutusta monipuolisen ruuan laittamisesta ja lasten kasvatuksesta. Opiskelen kotiäitiyttä omatoimisesti kotitöiden ohessa lukemalla kasvatuskirjoja.

peesi. vauvojen kanss aonkin vielä helppoa kun ei tarvitse katsella muiden kakruja...

mutta kun se ei ollut vain sitä... Kotonaoloaikana oli pakko sietää sitä puistorumbaa ja olla pakkososiaalinen siksi että lapsilla olisi seuraa ja tekemistä. Eihän sekään nyt mitään kauheaa-kauheaa ole (ihan perusmukavia ihmisiä siellä puistossakin on), mutta kyllä musta loskaisessa puistossa seisominen ja puolituttujen mammojen kanssa väkisin puheenaiheiden keksiminen, välillä lasten leikkejä erotuomaroiden, oli hiton TYLSÄÄ verrattuna työelämään. Teen vaihtelevaa ja kivaa työtä enkä ollenkaan kärsi töissä olemisesta.

Mulle kotielämän rankkuus oli nimenomaan sitä ikuista tylsyyden kestämistä. Vaikka rakastan lapsiani tosi paljon, niin en mä suoraan sanoen hirveän ihanana pidä sitäkään että saa lukea päivästä toiseen yhä uudestaan ja uudestaan niitä samoja satukirjoja... Helppoa joo, mutta rankkaa pääkopalle silti.

Moni sanoo, että kun nauttii työstään, niin se ei rasita kuten kotona olo... No vastavetona sanon, että minä että kyllä nautin lapsistani ja siitä ajasta kun sain olla heidän kanssaan kotona. Vaikka pidän työstäni, se on noin potenssiin kymmenen stressaavampaa kuin kotona olo ja vaikka pidän työkavereistani, olen mieluummin perheeni kanssa.



Kotiäitiys on hieno mahdollisuus viettää aikaa lasten kanssa ja nähdä kaikki opitut taidot, harmi kun sitä ei ole paremmin tuettu yhteiskunnan taholta, sillä koti on kuitenkin useimmille alle kolmevuotiaille paras hoitopaikka (eikä huono vaihtoehto sitä vanhemmillekaan).



Kotona ollessani ehdin paremmin hoitaa ystävyyssuhteitani, samoin oli enemmän aikaa harrastuksille, kun kotityöt sujuivat päivän aikana (myös ne koululaisten aamuisin jättämät sotkut, petaamattomat vuoteet, siivoamattomat keittiöt, kaupassakäynnit, päivällisen laittamiset ym. jotka nyt odottavat tiskien, pyykkien ym. kotitöiden kanssa töiden jälkeen). Meillä on monta lasta, joten ei päivät kotona suinkaan pelkkiin kotitöihin menneet vaan ehdittiin lukea, ulkoilla, käydä kerhoissa, askarrella ym. En töissäkään ehdi surffailemaan, enkä lepäämään laakereillani, joten voimia iltaisin on paljon vähemmän kuin kotiäitiaikoina. Joidenkin työpäivät eivät myöskään lopu siihen, että sulkee oven takanaan, vaan työ voi vaatia opiskelua omalla ajalla ym. ylimääräistä siten, että ajatukset eivät vain jää työpaikalle, vaan kulkevat mukana kotonakin.



Stressiä aiheuttaa sekin, että jos lapset sairastavat paljon, on oltava töistä pois eivätkä lapset ehdi toipua sairauksistaan rauhassa, vaan sairastuvat helposti uudelleen. Kotona paniikkitilannetta sairastumisista ei syntynyt, eikä ristiriitoja esimiesten tai työkavereiden kanssa poissaoloista.



Lomathan ovat sitten kotiäidin arkipäivää, miehen lomat eivät osu yhteen omien kanssa, koska koululaisten lomien vuoksi lomaa on rytmitettävä eri aikoihin.



Positiivista työssäkäynnissä on se, että pystyy elättämään perheensä ja itsensä ja elämä on taloudellisesti hiukan huolettomampaa kuin esim. kotihoidontuella. Työ on vaihtelevampaa ja haasteellisempaa kuin kotonaolo ja pitää henkisesti vireämpänä. Monet työpaikat ovat nykyään myös sellaisia, ettei vuosien poissaolo ilman pakollista ammattitaidon päivitystä ole mahdollista. Huolta ammattitaidon häviämisestä ei siis työssäolevalla ole.

kotona olosta, mutta sitten pääsin uuteen työpaikkaan ja nyt rakastan myös työtäni. Joten kummatkin tukevat toisiaan, ja voi nauttia molemmista. Kotonaolon rankkuus oli itselläni ainakin henkistä ja kärsin sosiaalisten kontaktien puutteesta (koska niitä ei ollut riittävästi).

joutuu (eli saa) passaamaan neljää lasta. Koko ajan on jotain säätämistä, tee sitä, vie tuonne, tuo tänne, anna ruokaa, siivoa jälkiä, niistä nenää, pyyhi pyllyä, yritä pitää vahtia etteivät pääse hengestään... jne. jne. Töissä sen sijaan on huomattavasti rauhallisempaa ja kun sattuu vielä olemaan erittäin mielenkiintoinen ja innostava työ, jossa ei joudu säntäämäään sinne ja tänne, niin kyllä musta ainakin töissä on huomattavasti helpompaa.

Esikoinen ei ollut hoidossa, vaan itse hoidin päivisin yksin kolmea lasta. Voin kertoa, että töissä oli paljon helpompaa...

tai lapset ole raskasta, vaan se, jos ei ympärillä ole yhtään tuttuja/ystäviä jne ja mieskin reissaa työkseen. Tää tilanne oli se, johon mä hajoilin, mutta muuten kotona oleminen on ihanaa. Mulla alkaa kohta monen kuukauden lomautus ja otan lapset pois hoidosta; oikein odotan, että saan jäädä joksikin aikaa kotiin. Naapurissa asuva kaverini on kotona vauvan kanssa. silloin kun itse olin kotona, ei ollut ketään tuttuja kotosalla.

palstalaisista viettävät työpäivät av:lla surffaten, joten varmasti on vähemmän raskasta kuin työssä käynti ;)



Itse olen tehtaalla töissä ja kyllä se lasten kanssa kotonaolo aina työn voittaa.

Kotona olo on HENKISESTI PALJON raskaampaa!

Olet samojen seinien sisällä 24/7.

Töissä sulla on aikuiskontakteja ja vaihtelua. Kotona odottaa taas oma maailmansa. Kummastakin saat virtaa siihen toiseen!

Jos teet KOKO ajan vaan samaa, niin ei sitä kenenkään polla kestä ikuisuuksiin!

Sinnittelin jotenkin perhevapaat kotona ja sitten kipin kapin töihin aina kun pienin täytti vuoden. Vasta kolmannen vauvan synnyttyä nautin lasten kanssa olosta ja osasin ottaa rennosti. Tosin palasin silloinkin töihin vuoden kuluttua.

Ja opena yläasteella oli todellakin helpompaa kuin kotona. Kotona oli raskasta, koska mies oli paljon työmatkoilla, eli olin usein yksi lasten kanssa kaikki viikot. Mitään tukiverkkoja ei ollut, kaikki sukulaiset ja suurin osa ystävistäkin asuivat satojen kilometrien päässä, ja naapurustoa ei hirveästi ollut, nekin naapurit, joita oli, olivat muita kuin lapsiperheitä.



Lapset olivat vilkkaita, vaikkakin sinänsä ihan mukavia, mutta lepohetkiä ei päivän aikana oikeastaan ollut.



Töissä sen sijaan tilanne rytmittyi. Joka päivä sain olla hetken yksin, työmatkoilla. Lisäksi minulla oli aikoja, jolloin sain istahtaa, puhua toisten aikuisten kanssa, enkä ollut joka hetki muista vastuussa. Jaksoin illat kotona lasten kanssa paljon paremmin, kun olin saanut hetken olla muualla, ja tiesin, että seuraavanakin päivänä saisin olla yksin ainakin ne työmatkat.

nyt taas monta vuotta töissä. Itse en töistä juuri virtaa saa, se kyllä vie totaalisesti kaikki mehut. ap

monilla työssäkäyvillä on kaksi autoa perheessä. mies auttaa vie tai hakee lapset hoidosta, mies pystyy myös välillä olemaan sairastelevien lasten kanssa kotona, monilla tutuilla on myös tukiverkkoa ympärillä, sisaruksia, isovanhemmat, kummit, hyviä naapureita, muutamalla jopa aupair tai palkattu siivooja.



minä taas joutuisin tekee kaiken yksin, jos lähtisin töihin. välillä olinkin, mutta paloin loppuun.

-ei saa tehdä mitään rauhassa ja/tai omaan tahtiin, kun lapsi/lapset keskeyttää kaiken ja haluaa olla mukana

-samanhenkisen aikuisseuran puute, itse en viihtynyt kerhoissa/leikkipuistossa koska en löytänyt samanhenkisiä ihmisiä ja keskustelut pyöri lasten ympärillä

-koti=työpaikka, eli olet töissä 24 h/vrk. Ei pysty rauhoittumaan kun koko ajan näkee ne hommat mitkä pitäisi tehdä. Ei mitään takuuvarmasti rauhallisempia ruokataukoja hommista

-kaikki eivät nauti kotitöistä, vaipanvaihdosta tai pikkulasten yksinkertaisista, tylsistä leikeistä, ja kun tämä toistuu päivästä toiseen niin onko ihme jos ahdistaa ja kaipaa töihin?

Kotona kolme lyhyellä välillä syntynyttä lasta kyllä osaavat järjestää tekemistä. Monesti en edes ehdi istumaan koko päivän aikana. Imuroin, "pesen" pyykkiä, pyyhin persettä, täytän tiskikonetta, tyhjennän tiskikonetta, taas pyyhin persettä, ulkoillaan, laitan ruokaa, komennan.... Olen yh.

Ah tätä toimiston ihanaa hiljaisuutta.

ja lisään vielä, että töissä pääsee sentään lakisääteiselle ruoka-, kahvi- ja vessatauolle. meillä on niin että jos menen vaikka vessaan ja ovi on lukossa, lapset roikkuu kahvassa ja parkuu niin kauan että tulen ulos. jos taas jätän oven auki, tulevat parkumaan että äiti ota syliin. ei oo mitään herkkua istua paskalla kun mukulat roikkuu jaloissa.

ja sama juttu syömisen kanssa. pitää syöttää pienempää ja samalla syödä itse. lapset ei halua syödä omalta lautaselta vaan MINUN lautaselta sitä samaa ruokaa mitä omallakin on. loppujen lopuksi tekisi mieli heittää lautaset seinään kun ei itse saa edes syödä.

Työ oli fyysisesti raskasta ja henkisesti vaativaa, mutta silti ihan luksusta jatkuvaan kotona olemiseen verrattuna.



Jos teet mitä tahansa 24h/7 niin kyllä se jossain vaiheessa alkaa tuntua työläältä työltä. Olet päivystyksessä koko ajan ilman taukoja.

Ei kahvi- tai ruokataukoja, joiden aikana saisi ajatella jotain muuta



Ei hetkeäkään, jolloin voisi olla varma, ettei kukaan keskeytä



Vessassa käydessäänkään ei aina saa rauhaa ja on oltava valmiina auttamaan



Kotitöitä on koko ajan enemmän kuin ehtii tekemään, sitä mukaan kun pesee pyykkiä, tulee uutta jne. joten helpottavaa tunnetta siitä, että saa jonkin työn valmiiksi ja on saanut jotain aikaiseksi ei ole



Sama ympäristö koko ajan



Jossain vaiheessa alkaa kaivata haasteellisempaa ajateltavaa ja silloin kehittelee ongelmia pikkuasioista, minkä huomaa esim. av:tä lukiessa



Ei mahdollisuutta olla sairaslomalla, vaikka olisi kuinka sairas



Ei aikuisia työkavereita, joiden kanssa voisi jutella muustakin kuin työasioista