Miten kotona olo lasten kanssa voi olla raskaampaa kuin töissä käynti?

Siis et sää voi olla tollanen!! :D



Meillä kaikki syö omilta lautasilta, jokanen käy vessassa yksin: kun opetan taaperolle vessassa käymistä niin silloin se pääsee vessaan kanssani. Muuten on ovi kiinni ja lapset oppii että äiti tulee sieltä kohta!!



Meillä on 3 alle 5- vuotiasta touhuajaa, eikä yhtään tollasta mitä kuvailit!

Huomioo tarttee tietty lapset. Mutta ei ne mitään kiinniroikkujiakaan ole. Ettei sun lapsilla nyt ole jotain häikkänä koska toi ei kuulosta normaalilta.

kotona ollessa mulla oli aikaa lukea lehti joka aamu, juoda ja syödä rauhassa, olla ulkona, olla rauhassa lasten kanssa, perehtyä heidän läksyihin ja kuulumisiin, valvoa miehen kanssa illalla ja harrastaa itsekin. Mitään tuosta en ole juuri ehtinyt sen jälkeen kun palasin töihin. ap

vai oliko hän usein viikkoja poissa työmatkoilla?

Palailin työelämään vajaa vuosi sitten. Meillä 2 lasta vajaan 2 vuoden ikäerolla.



Kotona olo oli suurimmaksi osaksi ihanaa ja olen todella ylpeä että jaksoin olla sen ajan kotona.



Silti työhön paluu tuli minulle todellisena pelastuksena! Vaikka olenkin nyt fyysisesti väsynyt välillä ( 3 - vuorotyö ), niin henkisesti voin paljon paremmin. Ja minulla ei ole siis koskaan ollut mitään masennusta. On ihana mies, joka paljon tekee kotitöitä jne. Silti kotona olo oli rankkaa välillä.



Rankkaa kotona olo oli siksi, että ikinä ei ollut omaa aikaa! Muistan kun ensimmäisnä päivänä töihin mennessä istuin bussissa ja nautin kun sain olla omine ajatuksineni ja ihan itsekseni! Vihdoin minulla oli aikaa omille ajatuksille. Töissä saan ( yleensä ) syödä lounaan rauhassa, juoda kahvin rauhassa. Saan ajatella ihan muita asioita ja käyttää omaa järkeäni ( kyllä, sitä on vielä tallella 3 kotivuoden jälkeen .) ). Ympärillä on muita aikuisia ihmisiä joita kiinnostaa muut asiat kun kakkavaipat ja hampaiden puhkeamiset. Kotona ollessa maailma supistuu niin pieneksi ja oma minuus katoaa ( näin siis minulla ) ja olen vain äiti joka on aina tarjolla. Minun velvollisuus oli täyttää muiden tarpeita, viis omista tarpeistani!



Minulla oli rima kamalan korkealla. Tunsin olevani kamalan vastuullinen kaikesta kotiin liittyvästä ja ennenkaikkea lapsista. Meillä oli tarkat rutiinit joita noudatettiin, koti piti olla puhdas ja ruoka itse tekemää. En osannut ottaa tarpeeksi omaa aikaa ja olin kamalan kiinni lapsissa. Mies aina sanoikin, että mene nyt ihmeessä välillä johonkin!



Nyt olen huomannut, että maailmassa on vielä muutakin kuin koti ja lapset. Nyt hengitän vapaammin. Lapset voi hyvin vaikka joku muukin heitä välillä hoitaa ja kodin siivouksessa voi välillä joustaa. Olen löytänyt jälleen itseni. Olen myös vaimo ja nainen, vaikka aina ja ensisijaisesti äiti lapsilleni!

molempia. ap

Olen nyt vauvan kanssa kootona ja täähän on yhtä luxusta töisä käyntiin verrattuna.

...mitä tahansa. Eli jos mies ei kanna vastuutaan, äiti on todella "aina" kiinni kotona, suvusta/muista ei ole apuja jne, niin ei kai tarvitse olla Einstein tajutakseen, että kotona olo voi olla etenkin henkisesti raskasta?? Vai mitä. Silloin normaali duuni todellakin voi tuoda vaihtelua elämään ja olla vähemmän raskasta.



Mutta jos asiat ovat hyvin tasapainossa, niin varmasti X vuoden kotona olo on antoisaa ja vähemmän raskasta kuin työssä käynti. EIkä täällä sellaiset äidit valitakaan yleensä, joilla mies hoitaa ruutunsa ja ympärillä on tarvittaessa apua tarjolla.

molempia. ap

Oliko sinulla muuten sukulaisia alle sadan kilometrin päässä?

että tykkääkö työstään vai ei?!? Mulla on työ, jota rakastan ja jota tehdessä olen onnellinen, joten en kokisi työssäkäyntiä raskaaksi, vaikka kyseessä onkin fyysisesti raskas ja vaativa työ. Mutta tykkään myös olla kotona omien lasteni kanssa nyt, kun ovat vielä pieniä! Olen ollut nyt kotiäitinä neljä vuotta ja viihtynyt myös näin ihan mainiosti. On siis olemassa myös ihmisiä, jotka eivät erottele työn tai kotiäitiajan rasittavuutta... Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, nauttikaa jokaisesta elämänne vaiheesta (elämä on kuitenkin liian lyhyt tuhlattavaksi turhuuksien miettimiseen!!!)!

...juttu että kun vertaat omaa hyvin intensiivistä työtä ja balanssissa ollutta kotiaikaasi, niin totta kai työ on raskaampaa. Mutta kai ymmärrät, että suurella osalla on leppoisampi/vapaampi duuni ja sitten taas monella voi olla haastavampaa syystä tai toisesta kotona. Ei kai tätä ole niin kovin vaikea ymmärtää, eihän?

kotona ollessa mulla oli aikaa lukea lehti joka aamu, juoda ja syödä rauhassa, olla ulkona, olla rauhassa lasten kanssa, perehtyä heidän läksyihin ja kuulumisiin, valvoa miehen kanssa illalla ja harrastaa itsekin. Mitään tuosta en ole juuri ehtinyt sen jälkeen kun palasin töihin. ap

Jos sinulla vasta yksi lapsi ja hänkin vauva, niin et tiedä kotiäitiyden nurjista puolista vielä mitään :)

että äiti tajuaa, että tosiaan molemmissa on hyvät ja huonot puolensa ja kumpaakin kestää aikansa. Mutta silloin jos kotona on ongelmia, niin voi haikailla duuniin ja päin vastoin, jos duuni on yhtä tuskaa, niin haikailla kotiin. Niin riippuu tapauksesta tämä.

että tykkääkö työstään vai ei?!? Mulla on työ, jota rakastan ja jota tehdessä olen onnellinen, joten en kokisi työssäkäyntiä raskaaksi, vaikka kyseessä onkin fyysisesti raskas ja vaativa työ. Mutta tykkään myös olla kotona omien lasteni kanssa nyt, kun ovat vielä pieniä! Olen ollut nyt kotiäitinä neljä vuotta ja viihtynyt myös näin ihan mainiosti. On siis olemassa myös ihmisiä, jotka eivät erottele työn tai kotiäitiajan rasittavuutta... Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, nauttikaa jokaisesta elämänne vaiheesta (elämä on kuitenkin liian lyhyt tuhlattavaksi turhuuksien miettimiseen!!!)!

Jos sinulla vasta yksi lapsi ja hänkin vauva, niin et tiedä kotiäitiyden nurjista puolista vielä mitään :)

Yksi kokee yhden raskaammaksi ja toinen toisen, ei siinä kukaan voi sanoa että koet tuon väärin. :D Riippuu muutenkin siis paljon perheestä, lapsista, työstä, puolison osallistumisesta arkeen jne.



Mulle oli helpotus palta töihin oltuani kotona kahden pienen lapsen kanssa. Mies jäi vuodeksi kotiin kuopuksen ollessa 1v ja hoiti siis lapset ja kotityöt sekä koirat samaan tyyliin mitä itse olin hoidellut aiemmin. Oli aivan ihana saada viettää päivä töissä mielenkiintoisessa työssä mukavien työkavereiden parissa ja palata sitten kotiin valmiiseen ruokapöytään! illan sitten sain viettää lasten aknssa elikkien kun mies otti nuo siivoamiset ja pyykkäämiset pääasiassa omalle vastuulleeen. Annettiin yhä molemmat toisillemme myös sitä vapaa-aikaa ja rennot viikonloput perheen kesken olivat luksusta........



Mieskin nautti siitä kun sai vihdoin olla kokopäivätoimisesti lasten kanssa kotona ja heittää kaikki työasiat mielestä ja tietty lapsille kiva kun saivat viettää aikaa isin kanssa. Eli meidän perheelle ihan nappiratkaisu ja mulle tosissaan paljon kevyempää kuin tuo kotiäitiys. Tietty miehen palattua töihin molempien työtaakat kasvoivat ja aamut muuttuivat kiireisimmiksi, mutta ihan hyvin ollaan nytkin saatu töitä jaettua eikä uusi äitiysloma heti houkuttele. En tosin ole koskaan itseäni miksikään kotiäitityypiksi edes mieltänyt vaikka lapsistani valtavasti nautinkin.

ja on ollut myös todella pitkiä aikoja poissakin. Meillä ei ole sukulaisia alle 200 kilometrin päässä, eikä kukaan sukulainen ole sieltä kauempaakaan auttanut. Lähinnä työssäkäyvän elämässä on itselläni pahinta jatkuva kiire, ja se, että ei ole mahdollisuutta mihinkään omaan aikaan. En ole kovin hyvä kestämään kai noista kumpaakaan, ja lisäksi tykkäisin olla omien lasteni kanssa enemmän ja koen huonoa omaatuntoa siitä, että ehdi juuri ollenkaan. ap

eikä ole ihan äkkiä mitään palkkatyötä, mikä olisi kuormittavampaa kuin oman autistisen lapsen hoito

meillä on 5 lasta ja vanhin tokaluokalla. Itse olen ollut 9 vuotta kotona paitsi yhden kesän kävin töissä(erittäin raskas leipomotyö) joka on siis omaa alaani.

Voin todeta että minulle kotona olo on todellakin leppoista. Voidaan herätä silloin kun lystää ja tehdä kotihommia omaan tahtiin. Juu ja kerkee istua koneellakin :)

Mies ei ole onneks mikään sohvaperuna. On yrittäjä ja tekee kyllä toisinaan paljon töitä, mutta ei oikeen osaa olla kotonakaan tekemättä mitään. toki töiden jälkeen levähtää sohvalla jonkin aikaa mutta suon sen hänelle. Hän tekee todella paljon kotitöitä. ehkä sekin vaikuttaa asiaan.

Leipominen ja ruuanlaitto on jäänyt mun harteille mutta kaikkea muuta kyllä tekee ihan oma-aloitteisesti. Se sopii mulle.

Mulla ei oikeastaan edes ole tarvetta koskaan lähteä kokopäivätyöhön jos joku ihmettelee millä kerrytän eläkkeen. Mies maksaa mun nimissä palkkaa joka sitä kerryttää(aina kotihoidontuen aikaan)

Sikäli hyvä tilanne.

Tälläkin hetkellä juon aamukahvia koneella ja kolme nuorinta leikkii leikkihuoneen lattialla:)

Mä nautin tästä olemisesta vaan. Jonkin verran käy päivällä joku kaveri lasten kanssa. Itse kyllä viihdyn kotona. Iltasin lähden mieluummin ihan yksin tuulettumaan. Käyn ehkä 2-3 kertaa viikossa lenkillä.

Asutaan okt:ssa ja voin laittaa lapsetkin keskenään ulos.

No johan tuli tarina... ;)

Mutta kaikki eivät kykene ottamaan asioita noin leppoisasti.



Itse ainakin halusin lapsille virikkeitä myös kodin ulkopuolelta ja lapsetkin kaipasivat ohjelmaa ja kavereita! Ei meillä riittänyt todellakaan oma piha ja sisaruksen seura. Ikinä en tähän aikaan ollut kotona ja koneella. Tähän aikaan oltiin jossain puistossa tapaamassa kavereita tai sitten kerhossa.



Kolme kertaa viikossa lenkillä. Siinäpä onkin ruhtinaallisesti sitä omaa aikaa. Näin me ollaan erilaisia me ihmiset.



Minun mieheni ei ikinä käynyt töistä tultuaan sohvalle lepäämään! Hyppäsi saman tien mukaan arjen pyöritykseen, silti oli siis välillä rankkaa.

mutta kun se ei ollut vain sitä... Kotonaoloaikana oli pakko sietää sitä puistorumbaa ja olla pakkososiaalinen siksi että lapsilla olisi seuraa ja tekemistä. Eihän sekään nyt mitään kauheaa-kauheaa ole (ihan perusmukavia ihmisiä siellä puistossakin on), mutta kyllä musta loskaisessa puistossa seisominen ja puolituttujen mammojen kanssa väkisin puheenaiheiden keksiminen, välillä lasten leikkejä erotuomaroiden, oli hiton TYLSÄÄ verrattuna työelämään. Teen vaihtelevaa ja kivaa työtä enkä ollenkaan kärsi töissä olemisesta.



Mulle kotielämän rankkuus oli nimenomaan sitä ikuista tylsyyden kestämistä. Vaikka rakastan lapsiani tosi paljon, niin en mä suoraan sanoen hirveän ihanana pidä sitäkään että saa lukea päivästä toiseen yhä uudestaan ja uudestaan niitä samoja satukirjoja... Helppoa joo, mutta rankkaa pääkopalle silti.

8, 10 ja 11.



Lisäksi meilläkään ei ole turvaverkkoja, sukulaiset satojen kilometrien päässä tai muuten ei olla yhteydessä. Uusia ystäviä on vaikea löytää.



Rauhallinen toimisto on helpompi paikka kuin taistella uhmaikäisen kanssa pyykki- ja tiskivuoren välissä. Vauva huutaa vieressä nälkäisenä.



Meillä ei mies tee kotitöitä ollenkaan, koska minä olen kotona. Kotiäitiys on kovaa työtä, josta ei kiitosta saa. Siksi minusta tuli halveksittu virikemamma kolmeksi päiväksi viikossa.