Minkä ikäisenä olet muuttanut omillesi lapsuudenkodistasi?

Tytär hakee juuri omaa asuntoa, hän on 17 ja lähes kaikki kaverit asuvat jo itsenäisesti, eikä kyse ole edes opiskelusta toisella paikkakunnalla. Lähes kaikki lukiolaiset ja ammattikoululaiset asuvat nykyään kodin ulkopuolella viimeisenä vuonna.

19 vuotiaana muutin pois. Sitä ennen asuin 16v asti joka toinen viikko yksin tai yhdessä poikakaverini kanssa, kun äitini oli poissa kotona töiden takia.



18-21 on musta hyvä ikä.

mutta käytännössä olin asunut yksin jo 2 vuotta, sillä isääni näin pari kertaa kuussa kaupungilla ja äiti käväisi kotona ehkä kerran viikossa

kun muutin siskon kanssa asumaan, opiskeltiin sillon molemmat, mutta omillani en sillon asunu vaan äiti ja sisko makso mun elämisen. 17v. muutin koulun asuntolaan, joka oli jo melkein omillaa asumista. Asuminen oli ilmasta ja siellä oli valvoja, ja jos halus olla viikonlopun asuntolassa, piti pyytää rehtorilta lupa. 19v. muutin exän kanssa yhteen ja 25v. jäin yh:ksi. Yksin en siis ole koskaan asunut, mutta täysin omillani olin vasta tuolloin 25v. vaikken vanhemmista riippuvainen olekaan ollut 17v. täytettyäni.

Lapsi saa muuttaa pois kotoa kun niin haluaa, ei kuitenkaan ennen peruskoulun päättymistä, mut kuitenkin viimestään 20v.

Toivon, että omat lapset muuttaisivat suht saman ikäisinä, 19-22 vuotiaina. Toisen asteen koulutus olisi hyvä saada suoritetuksi ennen muuttoa. Asutaan Vantaalla, joten täältä pääsee hyvin myös korkeakouluihin, jos ovat kiinnostuneita, joten miksi eivät voisi asua, myös ensimmäistä opiskeluvuottaan kotona. Ei tarttis stressata raha-asioita, vaan vois keskittyä ihan vaan opiskeluun.



Tosin on hassua toivoa, että muksut asuis kotona vielä 22- vuotiaana, kun itse sain ekan lapseni tuon ikäisenä ;) huvittaa myös puhua lasten mahdollisesta tulevasta koulutuksesta kun ei omatkaan opinnot ole vielä päättyneet!

200 km:n päähän. Aika normaalia kai? Täytin sitten loppuvuodesta jo 19.

Utelias =)

muutin 19- vuotiaana. Lakkiaiset oli perjantaina ja samana vikonloppuna muutin. Ja sitten jo syksyllä uudestaan, kun pääsin yliopistoon eri paikkakunnalle. Omistani vanhin tyttö on armeijassa ja kun sieltä kotiutuu, muuttaa omaan opiskelijaboxiin ja toivon (luulenkin), että myös poika (15v) lähtee kanssa tossa parinkymppisenä viimestään, kun opiskelut alkaa. En kyllä hätistele, mutta haiskahtaa jo nyt, että lähtee kanssa...

Välit omaan lapsuuskotiini ovat tosilämpimät ja sinne "kotiin" on aina kiva mennä vierailulle vielä näin vanhanakin. t. äiti 46 v.

kun muutin opiskelemaan... eli heti peruskoulun jälkeen.



en suunnittele omien lasteni elämää heidän puolestaan, hassulta kuulostaa nämä "saavat muuttaa sitten lukion käytyään tms"... ai käykö teidän lapset lukion, se on jo sovittu vai? =D kunhan nyt sen 16 täyttäisivät..

vuoden seurustelun jälkeen.



Nyt oma vanhin lapsi on 18v ja muutti helmikuussa tyttöystävänsä kanssa vuokrakaksioon asustelemaan. Mielestäni ihan sopivan ikäisenä.

opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. asuin soluasunnossa ja n. 2x/kk kävin kotona viikonloppuisin. vanhemmat auttoivat silloin maksamalla sovitun summan kk puhelin laskusta. muuten rahoitin menoni tekemällä töitä lomilla.

isommista ostoksista neuvoteltiin jos vanhemmat pystyivät osallistumaan kustannuksiin

Omien lapsien toivoisin muuttavan suunnilleen samanikäisinä. Mieluiten kuitenkin tosiaan OMILLEEN eikä suoraan jonkun kanssa yhteen. Tuo fiilis johtunee omista huonoista kokemuksistani miehistä, jotka eivät ole koskaan asuneet yksin.

kolmeksi vuodeksi Italiaan töihin ja sitten kotimaahan takaisin opiskelemaan kauas synnyinpaikkakunnaltani...

En kuvittele, mutta toivon etteivät muuta liian aikaisin. Sitten aikanaan sen näkee.



Minulla vähän sama kuin 23. Olin yh äidin nuorin lapsi ja äiti oli jo asunut käytännössä uuden miehen luona vuosia ja isosiskonikin muuttanut jo pois aikaisemmin. Äiti kävi useamman kerran viikossa jääkaappia täyttämässä ja laskut tietenkin maksoi. Mutta kotona äiti ei asunut (ei siis nukkunut öitä eikä ollut juhlapyhiäkään).



Muutin siis kun lukio oli ohi. Tuon lukioajan sain vapaasti asua niinkuin lystäsin. Kiire ei olisi ollut pois kun oli "oma" kämppä ja ylläpito, mutta muutto tuli suunnittelematta opiskelemaan ja miehen luo.

Minusta on tosi tylyä vanhemmalta tuo asenne että viimeistään tulee muuttaa kun lukio on ohi tms.



Monesti nuori 18-reilu 20v on vielä aika hakusessa elämänsä kanssa ja voi olla aika yksin muuttaessaan omilleen. Jotenkin toivoisin vanhemmilta herkkyyttä ja ymmärrystä lasten kanssa vaikka jo täysi-ikäisiä olisivatkin, niin ei se tarkoita että osaisivat olla aikuisia.

17-vuotiaana, eikä ollut mitään lapsuudenkotia minne mennä viikonloppuisin tms (alkoholistikoti).



Toivoisin että omilla lapsillani olisi siirtymä helpompi ja hiukan myöhemmin, n. 18-21-vuotiaana. Siis aikaisintaan 18-vuotiaana.

Ja toivon todella, etten ole sellainen masentunut takertuja-syyllistäjä-martyyri-äiti, josta on työ ja tuska päästä itsenäistymään. Vieläkään yli 10v myöhemmin ei kahvihetkeä pidempään pysty käymään.



Omani muuttakoon, kun ovat siihen valmiit. Toivon että parikymppisinä.

18-vuotiaana (loppuvuodesta täytin 19) muutin lukion jälkeen poikaystävän kanssa yhteen ja aloitin opiskelut toisellla paikkakunnalla. Omien lapsien kohdalla toivon samaa eli lukion tai ammatikoulun jälkeen hakeutuvat joko työhön tai opiskelemaan ja muuttavat omaan kotiinsa. Tarpeen mukaan olen toki valmis auttamaan ja kotiin voi aina hätätilassa palata, mutta elättäjäksi en tuossa vaiheessa enää ala. Näin on omien vanhempien kohdallakin ollut, välit heihin ovat läheiset ja lämpimät ja näemme usein. Erityislapsen ja vammaisen lapsen kohdalla myöhempi itsenäistyminen voi olla kohdallaan.

jouduin lastenkotiin, sieltä muutin pois 19-vuotiaana, mutta ei se kyllä mikään koti ollut...

Sitä ennen olin jo vuoden asunut poissa kotoa.



Minun puolestani lapseni voidat asua kotona niin kauan kun haluavat, esim kunnes asettuvat aloilleen tulevan siippansa kanssa.



Mies tosin ei taida olla ihan samaa mieltä.....