Kamala migreeni, enkä pääse hakemaan sairaslomaa...
Iski kunnon migreeni viime yönä, olen tämän päivän maannut sängyn pohjalla ja ollut siis poissa töistä. Mies joutui lähtemään kiireelliselle työkeikalle, eikä pääse sieltä ennen kuin joskus yöllä aikasintaan. Pitäisi kuitenkin saada saikkua tästä päivästä ja luultavasti huomisestakin, mutta eihän ne kirjoita takautuvasti? En uskaltaisi itse lähteä ajamaan autoa, lapsetkin olisi pakko ottaa mukaan kun en niitä mihinkään saa ja ovat pieniä vielä... mitä ihmettä tässä nyt voi tehdä, ottaa vastaan työnantajan nuhteet ja palkaton vapaa vai?
Kommentit (21)
toi 3 päivän sairastaminen ilman todistusta on työpaikkakohtainen. Esim omassa työpaikassani vaaditaan jo ensimmäisestä saikkupäivästä todistus.
Miksi ap et soittanut tänään duuniin ja kertonut tilanteen ? Ei lääkäri takautuvasti anna saikkua.
soitin töihin heti aamulla, mutta pitäisi silti olla se saikkulappu, muuten ei tule palkkaa.
tk:hon ei pääse näemmä edes puhelimitse läpi...
Jäit ilman palkkaa sitten. Miksi et soittanut heti aamulla terveyskeskukseen tai teidän työterveyslääkärille/hoitajalle ? Meillä ainakin soitto hoitajalle riittää, ei tarvitse edes paikanpäälle raahautua.
Maksaa kylläkin mutta et anakaan jää ilman palkkaa....
Saisitko jonkun viemään sinut päivystykseen/hoitamaan lapsia sen aikaa?
koska oli aikomuksena käydä nyt illalla päivystyksessä. ei oo ollu tapana puhelimitse ruikuttaa sairaslomaa, vaan olen käynyt ihan näytillä. miehen työkeikka tuli niin nopeasti ja yllättäen, että siinä unohtui mun lääkäri-käynnit kokonaan. ei sillä, että se olisi mitään muuttanut, pakko hänen oli mennä.
Esimies oli paikalla ja näki miten huonossa kunnossa olin. Mutta kun en kyennyt menemään hakemaan lääkärintodistusta, meni tuo palkattomana. Olo vain oli niin hirveä, että tahdoin kotiin, maksoi mitä maksoi.
ja päivystyksestä sanottiin, ettei puhelimitse kirjoiteta reseptejä. kyllähän sen nyt arvasikin, mutta pakko oli kokeilla... tuskinpa tässä nyt kamalasti on tehtävissä.
Tai Aja taksilla.
Miksei sulla ole kunnon lääkkeitä, vai eikö ne tehoa? -> eli lääkäriin joka tapauksessa.
Luulisi näytön vain ärsyttävän kohtausta....
terveisin migreenikko
tämä vaan kommenttina tuolle yhdelle vastaajalle. Tai no, itse olen ollut lähinnä kuntasektorilla töissä ja saanut palkan silloinkin kun olen sairastunut kesken kaiken.
en saa lapsenvahtia täksi päiväksi mistään.
yritän nyt saada soitettua päivystykseen, jos siitä olisi jotain hyötyä...
silloin et nimittäin tietokoneen ruutua pystyisi katsomaan..
Ja tosiaan mene taksilla päivystykseen tai sit palkaton vapaa.. m
synnytyksien jälkeen 10 vuotta sitten diagnosoitu migreeni on helppottanu oikein huomattavasti. nykyisin kohtauksia tulee todella harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa. myönnän, että on ihan omaa tyhmyyttä, kun en ole pitänyt reseptiä ajan tasalla, mutta kun en normaalisti niitä juurikaan tarvitse... yleensä kohtaukset eivät ole näin pahoja.
pakko olla kuitenkin hereillä ja pystyssäkin lasten takia. samalla tämä netti tässä auki on, tosin näyttö on himmennetty äärimmilleen.
synnytyksien jälkeen 10 vuotta sitten diagnosoitu migreeni on helppottanu oikein huomattavasti. nykyisin kohtauksia tulee todella harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa. myönnän, että on ihan omaa tyhmyyttä, kun en ole pitänyt reseptiä ajan tasalla, mutta kun en normaalisti niitä juurikaan tarvitse... yleensä kohtaukset eivät ole näin pahoja.
pakko olla kuitenkin hereillä ja pystyssäkin lasten takia. samalla tämä netti tässä auki on, tosin näyttö on himmennetty äärimmilleen.
no voi vittu sentään. toista vuorokautta kestävä järjetön päänsärky ja oksentelu, joka onneksi loppui jo, on mulle aivan riittävän paha. pahempiakin varmasti on, ja en ole kuoleman kielissä, mutta kipeä kuitenkin.
luuletteko etten mieluummin makaisi yksin pimeässä makkarissa? vaan kun ei ole ketään muuta, joka katsoisi lasten perään, joten turha kitistä. kiva jos teillä on asiat paremmin.
Pääkupunkiseudulla esim Doctagon tekee kotikäyntejä http://www.doctagon.fi/kotilaakari/kotikaynnit/
Samalla kun sinulla netti auki niin googlaa "lääkäri kotiin", luulisi avun löytyvän!
Tunnin täällä jo roikkunut hirveessä migreenissä. Ei mukamas pääse lääkäriin mutta tänne kyllä vastailee toisten kysymyksiin.
Ap kultaseni, yritä keksiä vähän parempi provo, ei mene oikein tää läpi.
olen kuule roikkunut täällä migreenissä jo aamuyöstä asti.
auton rattiin en uskalla lähteä ja ketään en saa kuskiksi/lapsenvahdiksi. mitään koti-lääkäreitä täällä ei ole ja vaikka olisikin jotain yksityisiä niin hinta on sitten sen mukainen että halvemmaksi tulee ottaa päivä palkatonta.
ja mikä helvetin provo tää on, ketä nyt muka sen verran kiinnostaa toisten päänsäryt että viitsii niistä pahemmin provosoitua? kunhan nyt kysyin ideoita, kun ei sattuneesta syystä oma ajatus oikein kulje.
soita tk:Hon ja sano et on niin kova migreeni ette vaan psyty tulemaan jos saat lapun postitse.