Olisiko kenelläkään tukiperhekokemuksia.

nuo kysymykset tulivat esiin tosi suureella viivellä.



Ap

- oliko kokemus myönteinen?

- miten lapsi sopeutui vieraaseen perheeseen?-

- minkä ikäiset lapset tukiperheellä oli?

Meillä on kohta vuoden vanha tukiperhesopimus eli viime kesänä aloitettiin. Erona ns. tavalliseen tarinaan, meidän vkl-lapsi on tuttuun perheeseen sijoitettu, eli olemme tunteneet tämän lapsen jo pari vuotta ennenkuin ryhdyimme tukiperheeksi. Sopeutumisongelmia ei siis sinänsä ollut kun jo aiemmin vierailtiin puolin ja toisin ja lapsen historia on tuttu. Lapsi on nyt eskarissa. Meidän omat lapset on 7 ja 5v sekä loppuvuodesta syntynyt vauva. Keskimmäinen meidän lapsista ja tämä vkl-lapsi ovat tosi hyvä parivaljakko (hyvässä ja pahassa), mikä helpottaa hurjan paljon viikonloppujen sujumista kun leikit käyvät ihan hienosti yksiin.

Kokemus on ollut ihan positiivinen, mutta ei niitä viikonloppuja ihan helpoiksi voi aina sanoa. Lapsi käy terapiassa ja kuulemma tulee käymään vielä vuosikausia, eli perusturva on vauvaiässä järkkynyt pahoin ja tunnepuoli on ihan pilalla. Ikäisekseen käyttäytyy erittäin epänormaalisti, mikä on välillä aika rankkaa vaikka on vain tosiaan viikonlopuista kyse. Mutta tämän kokemuksen kautta taas ymmärtää näiden viikoloppujen merkityksen sijaisperheelle!!

Sitten ihan käytännön asioita.. Tukiperheen kai kuuluisi käydä jonkunlainen koulutus, mutta meiltä sitä ei jostain syystä (ehkä tuo tuttuus ennestään?) tarvittu vaan sopparikin tuli vaan postissa jälkikäteen eikä meitä kukaan sosiaalitäti edes haastatellut. Ilmeisesti sijaisvanhemmat olivat vakuuttaneet heidät meidän sopivuudesta?? Rahan takia tätä ei kannata tehdä, viikonlopusta maksetaan 3vrk (á 20+18e), josta menee lisäveroprossan mukaan verot. Kattaa toki ruokakulut ja muut.

Hankalaa on kahden lapsiperheen ja viikonloppuisinkin työssäkäyvien aikuisten aikataulujen yhteensovittaminen!

Eli jos vaan on petipaikka, aikaa ja huolenpitoa tarjottavaksi jollekulle, niin lähde vaan ap mukaan! Tee vaikka lyhyempi sopimus ensin, katsot, miten alkaa sujua. Parhaimmillaan siitä saa itselleen vaikka elinikäisen ystävyyssuhteen lapseen ja vähintäänkin hyvän mielen auttamisesta. Itse sitä miettii, että tämä on kovin pientä, mutta hurjan paljon on tullut tunnustusta tärkeästä työstä ihan vierailtakin ihmisiltä.

Mies ei ole vielä lämmennyt ajatukselle täysin.



Omat lapset ovat vuoden ja kolme, mutta uskoisin meidän jaksamisen, ajan ja kaiken riittävän vielä yhdelle lisää.



Onko teillä ollut taustalla PeLa tms?

Lisätietoja kannattaa tosiaan kysellä PeLasta.



Huomioi muuten se, että tukiperheisiin sijoitettavat lapset ovat yleensä vähintään 3-4 vuotiaita, joten tuo teidän 1-vuotias ei ehkä ihan sovi kuvioon. Tukilapsi ei välttämättä ole pelkästään leikkikaveri isommalle.



Meidän tilanne on se, että tukilapsi on hieman nuorempaamme (4-vuotias) nuorempi ja esikoinen on nyt 6 vuotta.



Ei tukiperheajatusta toki kannata täysin haudata, mutta itse ehkä odottelisin pari vuotta.

Ja ymmärrän toki, ettei tukilapsi ole mikään 3-vuotiaan leikkikaveri. Eihän sisaruksetkaan ole toistensa leikkikavereita pelkästään, vaan heidän tarpeensa tulee huomioida yksilöinä.



Uskon kuitenkin, että tilanteessamme, perheellämme on mahdollisuus ottaa yksi yksilö enemmän huomioon.

- oliko kokemus myönteinen?

- miten lapsi sopeutui vieraaseen perheeseen?-

- minkä ikäiset lapset tukiperheellä oli?

Olisin kiinnostunut tietämään:

- oliko kokemus myönteinen?

- miten lapsi sopeutui vieraaseen perheeseen?-

- minkä ikäiset lapset tukiperheellä oli?