*** NELIAPILAT vko51***

itku tuli täälläkin...



oikein kovasti voimia Sinulle ja

lämmin halaus

Mammariini

Pitäis siivoilla, mutta kuten niin usein ennenkin, keksin koko ajan kaikkea muuta tekemistä, luonnollisesti kiireellisempää ja tähdellisempää... Ja onhan tämä teidän kanssanne turiseminen todella juuri sitä!



Ekaks ison iso halaus äitix3!!! Sydämestäni toivon tietenkin, että kaikki olisikin hyvin, että alku olisikin vielä niin piskuinen, ettei siksi vastannut viikkoja. Ja jos näin ei olisi, toivottavasti luonto hoitaa spontaanisti pois, ettei tarvita mitään rankkoja toimenpiteitä, ja pääsisit pian uuteen alkuun.



Tervetuloa myös Renate! Jälleen lohduttavaa huomata, että kaikki me taidetaan enemmän tai vähemmän pohtia samoja juttuja :-) Myös minä olen hurjasti myynyt vauvan tavaroita kirpparilla pois, et jonkin verran joutuis hommaamaan juttuja, jos me lisäännytään... Jos minäkin vastailisin noihin pohdintoihin:



-Raha. Ah, meillä niin tuttu riidanaihe, mitä ei koskaan ole liikaa... Miehellä on ihan kohtuupalkka, tekee keikkaluonteisia töitä, joten jos on paljon keikkoja on enemmän rahaa ja päinvastoin. Mulla on ilmeisesti naisnäkökulmasta todella hyvä palkka, saan esim. nyt sairaslomalla enemmän päivärahaa kun mun äiti palkkaa, et luulisin saavani ihan kohtuu ä-päivärahan. Mut niin tai näin,rahat on aina loppu, joten sen olotilan kanssa on jo tottunut elämään :-)



-Auto. Hih, hävitin puoltoista vuotta sitten farmarin pois, ku halusin jotain sportimpaa, eikä tarvinnu kuitenkaan mitään kiesejä kuskailla enää. Nyt mulla siis ihan tavis henkilöauto, ja mieshän ajelee pakulla. Aika vähän yhdessä liikuskellaan, et periaatteessa pärjäisin tollakin, mut ollaan ihastuttu Viton pikkubussiin, et voi olla, et asia nousee esille jossain vaiheessa.



-Asuminen. Tää onkin ainoo asia, missä ei ole hätää (muuta ku, et haluttais vaihtaa vähän asuinpaikkakuntaa...). Meillä on 270-neliöinen ok-talo, josta tällä hetkellä asuinkäytössä 170. Alakertaan tulee vakituiset lämmöt tänään, joten sit sinne sais remppaamalla lisähuoneita. Nyt se on ollu lähinnä varastona ja mun karaoketilana (loistava siihen, ku ei kuulu yläkertaan yhtään mitään, jos ovi on kiinni!)



-Lastenhoitoapu. No joo, satunnaisesti tätäkin löytyy. Mun sukua asuu aika paljon tällä paikkakunnalla, mm mun äiti, joten ollaan kyllä pärjätty ihan kivasti. Lisäks anoppi ei ole enää työelämässä ja tulee aina ihan mielellään kaitsemaan noita terroristeja :-) Voisin kuvitella, että omien sukulaisteni into hieman laantuisi lisäpään myötä...



Niin ja meillä myös suvussa kaksosia, ihan joka polvessa! Omat veljeni täyttävät pian 25 vuotta....



(.) No niin, nythän on niin, että se täti ei tullut eilenkään. Ajattelin sitten, että kierto voi hyvinkin olla sekasin kierukan poiston takia tai mä en ovuloinutkaan tai...tai...tai. Kaapissa majaileva testi osui kuitenkin silmiin aamutuimaan, ja ajattelin, että hitto, tehdään pois, niin sulkeutuu sitten se vaihtoehto pois! Kauheen hankalaa tollanen pipetillä tiputteleminen muuten... No, laitoin lapsille aamupalaa, ja melkein unohdin koko testin... (en todellakaan,vilkuilin vähän väliä kelloa ja vessaa, missä liuska odotteli!)Kävelin ku hidastetussa filmissä vessaan ja kurkkasin iiiihan varovasti toisella silmällä ensin... Ja siinä oli ne maagiset kaksi viivaa, liki yhtä vahvoja, kauniin punaisia...Itkua tuli ihan kamalasti!!! Koko ajan on nipistelyä (varsinkin vasemmalla munasarjoissa) ja jomotusta, mutta myös sitä muuta: painontunnetta, huonoa oloa(!), tissit pinkeenä ja jo nyt! En ole vaan halunnut uskoa näihin merkkeihin, kun niin kovasti vaan ajatellut, ettei tämä minun kurja, hurjasti ylipainoinen, kaikkien tulehdusten ja kremppojen runtelema vartaloni enää toimi. Mulla on tosi isot riskit keskenmenoon ja kohdunulkoiseen jo pelkästään niiden munasarjatulehdusten vuoksi, mut näillä nyt mennään. Edelleen yritän vaan ajatella, että kuitenkin jotain on tapahtunut, kun testi näyttää plussaa ja ollaan nyt sit raskaana niin kauan kuin sitä kestää. Jos vaan sallitte, roikun täällä niin kauan kuin näen selvää faktaa siitä, että jotain elämää on siellä missä pitää, ja jos ei, niin sit ette pääse musta ollenkaan eroon!



Nyt on pakko lähtee hakemaan lapsia, oon jo myöhässä!!!



-m-o, joka nielee kaikki sanansa tässä vaiheessa, ja jota jännittää ihan kamalasti ja joka oikeasti aikoo olla niin halpamainen, että panttaa tämän tiedon mieheltään jouluaattoaamuun asti, jos ei ennen sitä tapahdu jotain... (Osaattehan pitää salaisuuden?)yk1 kp 32/30, tai 4+3...

Tai voipa se olla hyvinkin...mää nimittäin olin ihan satavarma että Omppu saa ihanimman joululahjan mitä voi olla!! Oikein paljon onnea ja enkeleitä matkaan!! Mutta nyyh...nyt sääki jätät meidät tänne...voih...koita nyt ainaki jonki aikaa meitä täällä viihyttää...AIVAN IHANAA!!



Äitix3: voi kurjuus...olen niin pahoillani!! ;( Vaikka tilanne vaikuttaa toivottomalta, toivon kuitenki että pikkuinen ois vaan vielä liian pieni että kahen viikon päästä siellä sykkis mitä vahvin sydän! Meillä tämän kuopuksen kans käytiin alkuraskauden uä:ssa viikolla 7+ ja hikiseen näkyi sydämen syke (lääkäri näki mutta me emme) ja viikot eivät vastanneet ollenkaan sitä mitä piti vaan oli ainaki viikkoa pienempi, mutta np-ultrassa pikkuinen oli kirinyt jo ajalleen....eli toivottavasti teilläki ois samalla lailla bd bd



Mammariinille pahoittelut tädin vierailusta...ei ollut tervetullut ollenkaan...noh toivotaan tärppionnea ensi kiertoon!! bd bd bd



Tervetuloa uudet mukaan Maren74 ja Renate, mukaan mahtuu oikein mainiosti!! Palaan illalla kommentoimaan taikka huomenna teidän kyssäreitänne! nyt ei ehi enempää...sillä



Mun täytyy mennä töihin..



nani kp25 (29-34)

Jäitä on kuitenkin hatussa tonni ja kauheet punnukset nilkoissa, et pysyy jalat tiukasti maassa! Olin aatellu, et jos tarvetta ilmenee, vois testiä aatella aattoaamuna, ja se oliskin ollu varmaan ihan viisasta, niin vois rauhassa ajatella, että kaikki nää kivut ja polttelut liittyy menkkoihin. Nyt on selkää nimittäin poltellu tosi makeasti koko iltapäivän...



Ja mä todella pysyn täällä, koska oon niin ylirealisti-minipessimisti, et suhtaudun näihin juttuihin kaiken kokemani perusteella tosi nöyrästi. Ja sit se ajatus siitä, että voiko kolmen jälkeen vielä onnistua... Nyt vaan pitäis yrittää olla ajattelematta liikaa koko asiaa, mikä onkin sit helpommin sanottu ku tehty!



Saas nähdä kuinka sen mun salaisuuden pitämissuunnitelma onnistuu, ku ukko tuli just kotiin siideripakin ja viinipullon kanssa "et jaksetaan sit pitää lahjanvalvojaisia..." Kattoo kyllä takuulla kieroon, jos en ota, ja vaikka edellisessä raskaudessa taisin odotusaikana kokonaiset kaksi siideriä yhteensä nauttia, en todellakaan juo, vaikka epävarmoilla vesillä ollaankin, niin desiä enempää, ja senkin saunassa.



Kun vaan tää selkäpolttelu loppuis!



Onhan sullakin nani jännättävää kohtapuoliin... Niin ja mammariini vois kyllä nyt karkottaa sen tädin ihan vaikka pitemmäkskin aikaa! Missäs kaikki muut immeiset majailee?



-m-o-

Mullakin on ollut noita hyviä suunnitelmia kertoa isännälle sitten joskus, mutta en ole onnistunut koskaan perustelemaan sitä itselleni niin hyvin, että olisin asiassa onnistunut x-D Vahvempaa luonnetta vain sinnepäin =)



Itse kävin tiistaina niskaturvotusultrassa. Turvotusta oli vain 0,6 mm ja vauva vastasi pari päivää pienempää, minkä kyllä itse tiesin, mutta varhaisultraaja ei uskonut... Oli tarkin alkuraskaudenultra missä olen koskaan ollut, elimiäkin mentiin jo tarkasti kaikki mitä pystyi ja kaikki näytti hyvältä. Parin viikon päästä saan sen yhdistetyn verikoe-ultra tuloksen, sitten voi toivottavasti olla taas askeleen luottavaisemmalla mielellä, mutta tosi hyvältä kaikki nyt näyttää. Vihreä usvakin alkaa olla haihtunut pään ympäriltä, joten elämä voittaa ;-)



Soutajille ja huopaajille lohdutukseksi (vai kauhistukseksi...), edelleen mekin ollaan mietitty ollaanko ihan viisaita. Osittain vasta nyt alkaa totuus valkenemaan, että meille oikeasti ilmestyy yksi suu lisää vaatimaan osansa tilasta ja lopullisesti se taitaa iskeä vasta sitten kesällä.. Toisaalta sitä tietää, että luultavasti olisi harmittanut jälkeenpäin, jos ei oltaisi heittäydytty, mutta kyllä nyt on aika vakaa päätös, että viimeistä herranterttua tehdään. Täytyy vain luottaa että elämä kantaa tavalla tai toisella. Ja tästä ei kyllä viisastunut yhtään kukaan.



Olen edelleen kiltisti käynyt teidän kuulumisianne lukemassa, vaikka tuonne aidan taakse vihreämmälle niitylle olenkin jo kotiutunut. Tasaisesti täältä onneksi sinne porukkaa putkahtelee joka kuussa, joten hopi hopi kaikki vain sinne, teitä odotellaan!!!



Miksu 12+1

äitix3: Toivotaan parasta ja pelätään pahinta...eikai muutakaan voi.



Maalaisomppu: Ihan tuli kylmät väreet kun luin kuinka testissä näkyi kaksi punaista viivaa. Eläydyin jotenkin niin tilanteeseen että millaista on kun härdelli pyörii ympärillä ja siinä sivussa käy tekemässä testin. Ja plussa! Ihanaa! Onnea paljon!



Miksuliinu: Osuvasti sanottu tuo " soutajille ja huopaajille". Taidan päivän aikana tehdä molempia vuoronperään ( ja yöllä lasten herätellessä vaan taaksepäin). Jollakin tavalla rohkaisevaa että joku on uskaltanut heittäytyä. Ja jotenkin haluaisin uskoa myös että elämä kantaa.





Tässä myös mietityttää että jos kroppa kestää raskauden niin kestääkö pää. Edellinen raskaus oli henkisesti raskas. Menin varhaisraskauden ultraan (liian aikaisin) eikä siellä näkynyt kun pelkkä "pussi". Gyne sanoi että joko se on tuulimuna tai sitten liian aikaista. Kahden viikon päästä kontrolliin. Oli jokseenkin pitkät kaksi viikkoa....No syke löytyi onneksi.



Lähipiirissä sattui parille samaan aikaan raskaana olleelle ikäviä asioita. Olin varma että kaikki ei ole hyvin ja siihen lisättynä jonkin verran veren vuotoa ja ruskeeta tuhrua. Sekä yksi ns.erityislapsi meiltä löytyy.



Tytön synnyttyä olin aivan varma kaksi viikkoa että hänellä on jokin syndrooma vaikka kaksikin lastenlääkäriä tutki hänet. Luultavasti siitä syystä epäilin kun en voinut uskoa että kaikki meni hyvin kun tuttavilla ei mennyt. Kuulostaa tosi typerältä nyt mutta kai siinä jotain hormoni höyryjä oli myös.



Mielessä hyvin myös melkein tasan neljän vuoden takaiset tunnelmat keskenmenon jälkeen..



Niin sitä välillä tyhmänä kuvittelee että lapsen saaminen olisi omissa käsissä. Kunnes heitetään märkä rätti naamalle. Olen tähän saakka raskautunut suhtkoht helposti mutta mistä sitä tietää vaikkei enään suotaisikaan lasta vaikka haluaisi. Nyt tässä arvon haluanko vai enkö ikäänkuin voisin päättää että saan lapsen jos haluan. Noniin, vaikeasti selitetty. Mahtoiko kukaan ymmärtää.



Sekavaa pohdintaa jälleen ja sori jos näitä asioita on juuri puitu täällä. On ihana saada kirjoittaa tänne kun ei muille voi puhua tästä asiasta.



Tänään sain hirveän päänsärky kohtauksen ja siihen liittyi pahoinvointia ja oksentamista. Tuli mieleen että hmm...jos kaksitoista viikkoa pahoinvointia, no thanks! Mutta eiköhän hyvän asian puolesta kestäisi



Muuten, toi neliapilat on hyvin keksitty! Ihan hymyilyttää!



Renate (joka edelleen miettii mikä kp. Kuopuksen syntymän jälkeen menkat ihmeelliset. Ensin tuhruttaa joku neljä-viisi päivää. Lasketaanko siitä vai vasta kun alkaa kunnolla? Ja lopuksi myös tuhruttaa pari päivää. Ärsyttävää!)

Omppu, senkin ihana yllättäjä!!! Sydänlämpöiset onnittelut vahvasta plussasta!!!!!!!!! <3 Enkeleitä matkaan ja tarrasukkia tietysti:)



Siis niin mahtava juttu että. Ja oliko siis tärppi heti ekasta yk:sta? Mitkäs ne teidän pupuilupäivät oli, niin tiedetään ottaa mallia joulupyhinä? ;)



Nyt täytyy suoriutua suihkuun ja töihin. Joulun tuoksuista viikonloppua kaikille!



Eltemia kp12/32-33?

Tulin vielä la-aamun piristykseksi lukemaan mitä teille kuuluu ja:

ONNEA maalaisompulle plussasta! Todella upeaa! Nyt pikkuiselle tarrasukkia matkaan =)



Itse heitin pyyhkeen kehään. Eli seuraavista menkoista sitten ehkäisy, ja kun lapsilla on rokotus tammikuun alussa niin varaan ajan kierukan laittoon. Toisaalta se on valtava helpotus. Meillä on kuitenkin kolme tervettä lasta, ja nyt ei tarvitse jännittää kuinka vielä sitten kävisi JOS... Mut voi sitten poistaa listasta kun härveli on laitettu, tulen sitten kertomaan.



Nyt siis kiertopäivä 21, ja joulunpyhinä saan sitten tädinkin riesakseni, pöh. Raskaana en todellakaan ole, se kyllä tiedetään :o/



Ei muuta kun hirmuisesti plussatuulia apilapeltoon ja HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!

Oikein säpsähti kun aukas luukkuja (siis mulla on kaks kalenteria...), et oikeesti muutama päivä enää ja se on ohi. Penskat on saamassa kauheen kasan lahjoja, ja tuntuu, että leluja on tulossa ihan liikaakin, jos tosin myös pelejä, mikä on hyvä juttu (tämä info siis suoraan pajasta...). Toisaalta, kun taas miettii sitä valtavaa riemua ja poskien innostunutta punaa kääreiden avauduttua, niin onhan se suotava. Mulla on iso suku, ja on hauskaa, kun mun enot ja tädit muistaa noita lapsia (ja siis mä saan jäädä ilman!). Toivelistat tehtiin hyvissä ajoin, ja vaikka paljon toiveita toteutuu, olen joka vuosi korostanut sitä, että kaikkea ei pidä saada mitä toivoo.



Renate: Todella paljon omia ajatuksia löytyy sun mietteistä. Mua huolestuttaa ton pään lisäks paljon tää kroppakin. Taustalla minulla siis muutama munasarjatulehdus ja kohtutulehdus, sekä liuta muita tulehduksia. Reilu vuosi sitten papa hälytti kolmosluokassa, mistä seurauksena kolposkopia ja suuret palaset pois kohdunkaulasta. Kontrolli oli elokuussa ja sillonkin etikkavärjäyksessä näky solumuutoksia, jotka olis tarkoitus poistaa helmikuun -09 kontrollissa (tosin, jos olen raskaana, sitä ei tehdä silloin vaan puoli vuotta synnytyksen jälkeen). Ja nyt siis olen sairaslomalla ollut reilut puoli vuotta työuupumuksesta johtuvan keskivaikean masennuksen vuoksi... Että onhan sitä paljon pureskeltavaa...



Ja mä tosiaan luulin, että tässä pureksitaan ja pitkään! Mä olen niiiiiin skeptinen koko plussasta, vaikka tietysti myös iloinen, että sellainen ylipäänsä tuli. Raskausajat on olleet fyysisesti rankkoja, kahdesta ekasta olin täydellisessä liikkumiskiellossa alkuaikoina ja kolmannelta alko kipeet supparit ennen puolta väliä. Lohtuna tietysti se, että synnytykset on olleet helppoja (jostain se on riemu revittävä!).



Mulla oli esikoisen kohdalla tuo jännääminen, että missä on. Viikolla kolme alko kauheet tuskat, ja ne meinas, et on kohdun ulkoinen. Sit sitä viikon välein käytiin ettimässä, kunnes viikolla seittemän vihdoin löyty oikeesta paikasta (kivut johtu munasarjatulehduksesta). Kakkoseltahan oli sit se kaksosen keskenmeno eli viikot 9-16 vuosin ku seula... Voiko joku kertoa nyt tässä vaiheessa, että mikä jum....uta käskee tähän hulluuteen lähtee vielä neljännen kerran?! Ja hyvin voin Miksu uskoa, että tää pohdinta ei lopu, vaikka raskaus etenis kuinka!



Eltemia: Kyllä se yk todella oli 1! Tuolla sängyssä makailee edelleen tietämätön ukkeli, ja mua ihan hymyilyttää, kun hänhän piti sen valtaisan palopuheen supersimppojensa puolesta... Ja niinhän se taitaa olla. Minulle ennustettiin mahdollista lapsettomuutta 14 vuotiaana, ja niin vain on nuo kolme tuossa. Ekaa yritettiin reilu vuosi, mutta kaksi seuraavaa on tulleet heti kun lupa on annettu. Niin ja tämä nelonen... Koska sitähän tämä on, kävi miten kävi. Itselle totta, kun näen sykkeen eli voitte olla varmoja, että jos sinne asti mennään, menen alkuraskauden ultraan!



Ja se meidän "tehtailuhan" meni siten, että pupuilut sijoittu kp-päiviin 7, 11, 12, 14, 15 ja 17. Ovisviivat oli tikussa kp14 suht tasavahvat eli oletin oviksen olevan kp16, mikä tohon normikierron pituuteen (30) sopis hyvin. Tuloksena siis mielestäni ihan vahva plussa kp32... Edelleenkin epäilyttää, mut kädet mustelmilla jo nipistelystä, et unessakaan ei kyllä pysty olemaan. Toivon niin koko sydämestäni kaikille teillekin onnea, et saatais yhdessä sit lähteä tonne toiselle puolelle!



Anttuli: Ihana kuulla sinustakin! Varmasti vaikea päätös, kuitenkin ja aina peruttavissa, jos siltä sit alkaa tuntumaan. Toivottavasti olette miehen kanssa päässeet sopuun ja onhan se kiva ajatella, että voitte ruveta enemmän elämään toisillennekin :-) Oikein Rauhaisaa ja Lämpöistä Joulua ja Iloista ja Parempaa Vuotta 2009 teillekin!



Mut nyt on pakko syödä, mun maha oikein murisee! Ja kuvotus nousee kurkussa... :-) Tulkaahan uurnille sieltä siivousten ja leipomusten lomasta!



-m-o yk 1 kp 33/30 tai 4+4-

Tarrasukkia ja enkeleitä matkaan, onpa ihana lahja =)



Renate: Mulla ei ole 12 viikkoa koskaan riittänyt pahoinvoinnille, olen voinut koko raskauden pahoin, tyttärestä olin sairaalassa saamassa nesteytystä ja ravinteita, kun olo veti huonommaksi. Meillä siis Poika 04/03, Tyttö 10/04, poika 06/06 ja keskenmennyt poika rv 15+3 09/08 (hänestä oli tosi voimakas pahoinvointi ja siksi luulin odottavani tyttöä. Kuolinsyy (avaus+kromosomitutkimukset+tulehdus7virustestit)ei selvinnyt, lääkärin sanojen mukaan oli täydellinen vauva).



Anttusatu; vaikea päätös varmasti oikea, kun koette sen itse niin. Mekin olemme sitä pohtineet lähinnä siitä näkökulmasta, että mies sanoi ettei halua kantaa enää vauvan arkkua hautaan enkä itse tiedä miten uuden menetyksen kestäisin... Kuitenkin olemme ajatelleet niin, että elämää ei voi jättää elämättä, jos toivoo jotakin, tässä tapauksessa neljättä elävää lasta....riski vain on uskallettava ottaa.... (tänään taas tätä mieltä).



Oikein ihanaa ja lämpöistä joulua teille kaikille enkeleitä ja tarrasukkia matkaan raskautuneille ja plussatuulia ==)))++++++ puhaltelen kaikille muille.



Itselläni kp 27/24-32, mutta tät itulossa noita eilisiä selkäsärkyjäkin kun ajattelee ja edellispäivän negaa testissä.



Mammariini

No onhan tässä kaikkea muutakin ajateltavaa ja miettimistä mutta aina jossain vaiheessa huomaa mihin ajatukset on kääntyneet. Tänäänkin puistossa annoin kaikille kolmelle vauhtia keinuissa. Samalla ajattelin että tuossahan on vielä yksi vauva keinu sopivasti.



Tänään käytiin miehen veljellä kylässä. Heillä on kolmannen laskettu aika 24.12. Vaimo oli jo kovin tuskainen koko odotuksesta. Totesi ettei kyllä enään tämän jälkeen halua tulla raskaaksi. Olisi tehnyt mieli sanoa että odotappa vaan jonkun aikaa. Ettei voi tietää miltä tuntuu esim. vuoden päästä.



Maalaisomppu: Tosiaan ollut kyllä koettelemuksia paljon. Mutta oletpa hienosti selvinnyt kaikesta ja kolme lastakin vielä. Sekä neljännestä plussattu. Se on hyvin.



Mammariini: Juu tosiaankin se pahoinvointi voi kestää pidempäänkin kun se oppikirjamainen 12 viikkoa (niinkuin minulla myös.Olinkin melkein unohtanut, kääk!) Ei ole kuitenkaan sairaalaan tarvinnut lähteä. Eikä ole kestänyt koko raskautta. Mahtoi olla rankkaa pyörittää arkea kun koko ajan voi pahoin.

Ja rankkaa on ollut varmasti menetyksen johdosta. Tähän ei löydy sanoja. Kaikki kuulostaa niin typeriltä ja tökeröiltä. Mutta otan osaa.



Tavoilleni uskollisena pari joululahjaa on vielä hankkimatta. Ja aika monta paketoimatta. Niin nythän ei niitä voi paketoida kun on tärkeämpääkin tekemistä. No en tuosta joulusta stressaa.





Joulun tuoksua kaikille ja toivottavasti "lahjatoiveet" toteutuu



Renate

joten tänne täti kurvasi, kuten noista kivuista ounastelinkin. Toinen kerta sitten km:n kun olen näin kipeä, eikä ole yhtään kiva! Selkäkin sellainen, kuin joku ois hakannut.... mutta vielä 5 päivää ja sitten uusi yritys kehiin =)



Renate: Kiitokset osanotosta, välillä on kovin ristiiiteinen olo, kun tuosta pojan kuolemasta on niin lyhyt aika ja uutta haaveilee.... pelko on kuitenkin niin kova ja kasvaa ajan kuluessa, jos ei enää uskallakaan yrittää ja miten kaikki tulee päättymään. Mutta sen kanssa tarvii vain elää.

Tuo vauvakuume on kumma, jokaisen lapsen jälkeen se on luovinut tiensä takaisin, nyt sylin jäätyä tyhjäksi se tuli varmasti voimakkaampana kuin koskaan....



Joulu on melkein pulkassa (siis järjestelyjen ja leipomusten osalta). Koristelemme kodin vielä huomenissa =)



Mammariini

Mulla on itselläni aika seesteinen olo...



Itkin tosiaan ne kaksi päivää ja nyt asia alkaa jo mennä perille, surua on tietenkin mutta normaali arki rulla eteenpäin. Seuraava asia mitä pelkään on se VUOTO, alkaako vuoto itsestään vai pitääkä käynnistellä ja jos niin miten lääkkeillä vai kaavintaa... ihmeissäni olen ja yritän jaksaa "unohtaa asian" joulun yli. ettei mene han itkuksi kaikki pyhät.



Sen verran asia on pelästyttänyt ainakin minut että enpä tiedä jaksaako/uskaltaako sitä enää edes yrittää uudelleen..



Tulen kertomaan sitten lääkäri kuulumiset pyhien jälkeen..



äitix3



ja kysyisin teiltä joilla on ollut km aiemmin: milloin teillä on oireet ilmenneet? vai onko ollenkaan? ja milloin raskaus oireet on loppuneet? Mulla on edelleen pahoinvointia ja rinnat tosi arat...

oikein paljon onnea plussasta=) saadaan sutkin kohta tonne odotuspuolelle!

mulla toi selkäsärky oli kans ihan hirveetä alussa mutta nyt helpottaa jo,on vaan jatkuva väsymys ja tosi paha olo aamusta iltaan..mutta hyvähän se on vaan. joulun jälkeen menen sitten ultraan 30pvä. siellä näkee sitten onko siellä mitään että voi oikeasti uskoa itsekin.



plussatuulia teille muillekin!

ja hyvää ja rauhallista joulua!



nelkku rv 6+4

Keskenmenon oireet eivät ilmenneet muulla tavalla kuin poikamme liikkeiden loppumisella. Ei ollut vatsakipua tai vuotoa. Km:ni oli hieman myöhemmin rv 15+3.

Puhuivat keskeytyneestä keskenmenosta.



Raskausoireet loppuivat muutama (2-3) päivä synnytyksen jälkeen. Pahoinvointi jatkui siis synnytyksen jälkeenkin, mikä tuntui minusta aika oudolta.



Minullakin ensin helpotti olo muutaman päivän ajaksi, kunnes tajuntaan iskeytyi mitä oli tapahtunut. Tuli aikamoinen mahalasku, jota en osannut odottaa. Nytkin osa päivistä menee aika kivuttomasti osa on pahoja. Pahinta on jos olen yksin eikä ole mitään tekemistä.



Rauhallista joulua ja oikein kovasti voimia ((Rutistaen))

Mammariini

kyselit: milloin teillä on oireet ilmenneet? vai onko ollenkaan? ja milloin raskaus oireet on loppuneet? Mulla on edelleen pahoinvointia ja rinnat tosi arat...

Mulla on itselläni aika seesteinen olo...

Eka tuulimunaraskaus oli täysin oireeton kaikin puolin; vain plussa ja kasvaneet rinnat kertoi raskauden alkaneen. Itelläni oli jostain syystä koko ajan epävarma olo. Viikolla 7 alkoi tuhru ja ultra kertoi karun totuuden:( Feikkiä koko odotus. Itkua riitti.

Seuraavakin oli tuulimuna, mut ihan erilainen: vahvat oireet jo ennen plussaa, pahoinvointi ym. Kävin "mielenrauhaultrassa" viikolla 8, mut gynen mielestä syke oli epämääräinen, eikä koko vastannut viikkoja ja löydös oli muutenkin gynen mielestä "epämääräinen", mut ei silti tuulimunaa epäillyt. Seuranta-aika viikon päähän, ei sykettä ja kasvu pysähtynyt. Mitään vuotoa ei tullut missään vaiheessa. Siitä vasta viikon päähän siirty kaavinta- voi sitä tuskaista odotusta...:( Kaavinnan jälkeen loppui raskausoireet. Kaavintalöydös ja patologin lausunto oli kuitenkin tuulimuna.

Viimeisin oli spontaanisti alkanut, jo alusta asti omasta mielestäni "tuhoon tuomittu" raskauden aloitus; ei oireita ja itsellä vahva epäily, että kesken menee. Viikolla 6 alkoi tuhru, joka muuttui parissa päivässä tulvaksi. Kivut oli myös tosi kovat. Oltiin tuolloin just Visbyn risteilyllä, ja mä muistan niin elävästi sen harmaan olon, kuin olisin betonissa kulkenut:( "Onneks" km alkoi kotona, niin osasin varautua buranalla ja kassillisella siteitä.

Kävin yksityisellä gynellä jälkitarkastuksessa, ja sain lähetteen km-tutkimukseen, kun oli kolmas peräkkäinen. Eihän niihin mitään syytä löytynyt; varsinkaan kun kaks oli tuulimunaa -luonnon oma pikkupilaa...Siellä tutkimuksessa todettiin toisen munasarjani olevan PCO-tyyppinen, mikä siis tekee näitä kierron heittoja ja ovuloimattomia kiertoja.

Tällä historialla en yhtään ihmettelis, jos vielä saisin km:n. Hyvin varovaisin mielin olisin kyllä ainakin viikolle 20 asti. Onneks sentään esikoiden raskaus sujui ihanan seesteisesti ja ilman pelkoja, vaikka olikin riskiraskaus.

LÄmmin halaus sulle ja katse kohti tulevaa!

Eltemia kp14

pakko kysyä: onkohan meillä yhteinen tuttu- tämä miehesi veljen vaimo, jolla la jouluaattona? Sattuuko miehesi olemaan toinen kaksosista...? ;) Melkein naapurissamme asuu kaveriperhe, jotka kolmosta odottavat; ennestään 2v poika ja 4v tyttö...



Eltemia ja kp14 jo! Pitäis aloitella ja pölytysharkat;)

Eipä taida olla sama tuttu kyseessä. Mieheni ei ole kaksonen. Kuinka muuten niin päättelit? Mielenkiintoista, hih..



äitiX3: Raskausoireet alkoivat ihan tavallisesti joskin olivat aika lieviä. En muista koska ne loppuivat. Mutta jälkeenpäin ei ollut enään oireita. Viikolla 7+ alkoi vuotaa ensin vähän ja sitten paljon verta kipujen kanssa. Oli tarkoitus tehdä lääkkeelinen tyhjennys seuraavana päivänä mutta paljon oli jo vuotanut yön aikana. Sitten kävin vielä kontrollissa jonkin ajan päästä että tyhjeni varmasti.



Välillä tuntuu että mulla on otsassa vilkkuva kyltti jossa lukee: vauvakuume. Ihme vihjailuja ja kyselyjä on tullut aiheesta. Vaikka olen pakottanut itseni sanomaan että meidän lapset on nyt tässä. Onko vai eikö...en tiedä...

Esikoinen hihkaisee aina silloin tällöin: "äiti, sulla on iso maha. Siellä on vauva!". On tainnut äiti syödä hieman liikaa karkkia.





Renate

Hei taas kaikille ja tooodella lumista iltapäivää keski-suomesta! (Voi kun sais nuo lumet nyt olla rauhassa aaton yli edes!) Tää päivä on menny ihan pelastusarmeijalle...jälleen kerran. Ei tarviis enää ku perusimurointi, pölyt ja lattiat ja kaikki olis valmiina kämpän puolesta jouluun. Koristeita ollaan ripusteltu pitkin viime viikkoa ja kuusi tulee huomenna. Mies lähti kotipuolessaan käymään, viemään lahjoja ja sen sellaista, minä istun koneella, äsken nojatuolissa, sitä ennen pötkötin sohvalla...



Mammariini: Iso HÖH sille tädille! Kuka sitä nyt kaipaa kaiken jouluhässäkän keskelle?!



Renate: Kyllä se vaan niin on, että vauva-ajatukset on mielessä enemmän tai vähemmän koko ajan! Ja plussaaminen ei ainakaan helpota tilannetta! Nyt vaan jännittää koko ajan ja kuuntelee jokaista nippausta ja nipistystä. Mulla kans uupuu vielä muutamia lahjoja ja lähes kaikki on kyllä sit vielä paketoimatta... Inhottaa, ku ei haluis ainakaan öitään ruveta niiden takia valvomaan (enkä varmaan kykeniskään). Hieman hankalaa se täällä on, kun on nuo pienet silmäparit koko ajan perässä vahtimassa mitä tekee...



Nelkulle kiitos onnitteluista! Vaikka olo on kyllä "odottava", on niin hutera olo tässä vaiheessa, että taidan "kirjautua" sitten ensi vuoden puolella jos ja kun sinne asti ehjänä pääsee...



äitix3: haleja ja jaksuja sinne. Jospa se mieli tervehdyttyään alkaa ajatella jo ihan eri tavalla. Pääasia kuitenkin kai se, että päättää niin tai näin, on hyvä elää valintansa kanssa.



ON: Toissa-aamuna olo oli kertakaikkisen surkee, pissatti koko ajan, särki selkää ja tuntu sellasta kirvelyä tuolla alhaalla. Yritin juoda kovasti, mut tuntu ettei helpota, joten soitin sit päivystykseen, et pääsin pissakokeeseen. No ylläri, et tällä kertaa alotettiin sit virtsatietulehduksella! Sain viikon antibioottikuurin, ja nyt on jo elo huomattavasti parempi. Nipistelyjä ja selkäpuolen särkyjä on edelleen, mut ei mitään erityisemmin mainittavaa. Mielenkiintoista on se, että kun olen tosiaan reilusti ylipainoinen muutenkin ja rinnat kuppikokoa D, niin nyt jo omat silmät näkee "erilaisen" mahan (mun lihavuus on enemmän tuolla reisi-takapuoli-akselilla) ja tissit on jo tiellä (ne ei tunnu paljon isommilta, mut kaikki hytkymiset ym liikkeet tuntuu inhottavalta). Nukuin viime yön liivien kanssa, ku pysyvät siten jotenkin paremmin kasassa... Kauheen kivoja juttuja!



Mieskin nyt sit tietää jo... Saatiin eilen kauhee riita taas ei mistään aikaseks myöhään illalla ja jostain sen tokasusta napsahti niin, että heitin sitä sillä testillä... Meni ihan hiljaseks, ja mä lähdin nukkumaan. Ei olla kauheesti tapahtuneesta puhuttu, mut ehkä sit tänä iltana saatais jotain järkevää taas suusta ulos. Meitä kun on täällä yks härkäpää ja yks tuittupää, niin välillä vähän kuohahtaa :-) Ei mua hirveesti harmita, vaikka saikin nyt sit tietää näin, eikä niin kuin suunnittelin, et avaa aattoaamuna paketin... Realiteetit kuitenkin tiedetään ja nyt on vähän huokeampi olo, kun tietää, et on joku jolle voi ihan konkreettisesti puhua asiasta.



Nyt mä raahaan kyllä ruhoni edes jotain tekemään, ennen ku se äijä tulee takasin! Palailen taas jossain välissä (varsinkin, jos yritän vältellä jonkin tekemistä...) :-D



-maalaisomppu 4+6 kait...

Voi, arvaatkaapa vain miten kuumeissani olen kun kävin eilen bestikseni tyttövauvaa sairaalassa katsomassa!!! On se vastasyntynyt niin pieni ja hento. Herranen aika kuinka sen on unohtanut taas.



Ja oih ja voih. Kunpa vielä meilläkin mies lupaisi...