Huolestuttaa, koska häpeän miestäni

Mikä kuulostaa oudolta?



t. ap

lähinnä ärsyttää pallomaha,oheneva tukka ja yleissivistyksen riittämättömyys-sanoo,mitä sylki suuhun tuo, eikä tajua asioita mielestäni riittäään nopeasti.kohtapa on ex!

ärsyttää kyllä kans oma ukko. Hyvä isä ja ehdottoman luotettava, mutta on niin hitonmoinen mörökölli...

olla oikeasti kyse jostain muusta. tuskin tommoset asiat voi kumppanissa noin paljon ärsyttää.

Jos miehesi on hyvä aviopuoliso ja hyvä isä, niin ongelma on kyllä sinun! Opettele hyväksymään miehesi.



Totta kai varmasti jokainen aviopuoliso voi sanoa joitain tapoja/eleitä tms., jotka toisessa ärsyttää, mutta jos kihiset raivosta miehesi tavasta OLLA , niin minusta sinun pitäisi katsoa peiliin. Erityisesti, koska häpeät häntä julkisilla paikoilla, ilmeisesti toisten ihmisten takia? Kuulostaa siltä, että olet aika ulkoaohjautuva ihminen: mietit sitä, mitä joku MUU ajattelee miehestäsi, miltä hän näyttää jonkun MUUN silmissä. Luultavasti kukaan muu kuin sinä ei kiinnitä asiaan mitään huomiota.

Olet kuitenkin jostain syistä valinnut hänet elämänkumppaniksesi ja lastesi isäksi.

nyt aikuisena tajuan, että jotkut asiat on tärkeämpiä kuin toiset, en ole itsekään, eikä muutkaan täydellisiä.

Tämä asia on ollut minulle tosi nolo, en ole kehdannut ennen tunnustaa.



Täytynee tosiaan katsoa peiliin. Saattaa kyllä olla, että siirrän omat ongelmani häneen. Täytynee aikuistua.



Kai nämä asiat jollain lailla ärsyttivät jo alussa silti...

Ymmärsinkö oikein, että siellä nyt joku katkeroitunut läskimamma häpeää urheilullista, hyväkroppaista ja fiksua miestään, koska miehellä on harva tukka ja outo tapa katsoa ympärilleen kahvilassa?



HALOO! Psykiatrian hoitojonot lyhemmiksi!

itse kihisen kiukusta kun mieheni syöö, en kertakaikkiaan kestä. julkisilla paikolla se menettelee kun on tausta meteliä ja itsekkin syön mut kotona en voi keskittyä mihinkään jos hän syöö lähimaastossa. Raivostun siitä louskutuksesta ja mieheni sen kyllä tietää. Ollaan puhuttu ja puhuttu, ei se mua ymmärrä mutta ei asia enään riitaa aiheuta :) siirtyy johonkin muualle syömään tai sitten syödään yhtä aikaa.



tosin kylässä joudun sitä potkimaan kun minua häiritsee se että muutkin kuulee sen louskutuksen ja näkee ahmimsen.



toinen hullu

Tuo oli hyvin kiteytetty vastaus!



ap

joka sitten kanavoituu ulos siten, että kaikki mitä miehesi on ja edustaa ärsyttää sinua. Tiedän kyllä tunteen, olen kokenut sen itse ja avioliittoni hajosikin sitten lopulta. Eron enteitä näen tässä sinun tarinassasi.

voisitko yrittää katsoa miestäsi noissa tilanteissa "toisenlaisin silmin"? Katso häntä hyvänä aviopuolisona, rakastavana isänä, miehenä, johon rakastuit. Voitko kääntää nuo sinua ärsyttävät piirteet sellaisiksi sympaattisiksi piirteiksi?

:)



Tämä menee jo varmaan vähän liian syvälliseksi, mutta minun on pakko sanoa tämä oman elämänkokemukseni perusteella. Olen menettänyt kaksi rakasta perheenjäsentäni. Ja se on tuonut sellaisen kiitollisuuden jokaisesta läheisestäni, että tuollaiset jutut jäävät aivan toisarvoiseksi. Eivät ne katoa, mutta ne eivät merkkaa yhtään mitään;) Tarkoitan sitä, että elämä on hauras. Miehesikin on vain sinulla "lainassa", niin kuin lapsetkin. Hän on lahja, joka sinulta voidaan ottaa pois....niin kuin meistä jokaisen pitäisi olla toisillemme.



Ole ylpeä miehestäsi ja itsestäsi, ja asennoidu häneen ylepällä "MINUN mieheni" -asenteella.

kylässä haluaa puujalkavitseillään olla kaiken keskipiste ja nauraa itse ylimpänä tyhmille vitseilleen eikä huomaa ettei muita naurata tai ovat vaivautuneita. Niinpä en lähde hänen kanssaan samaan kyläpaikkaan kuin pakon edessä. Kotona niin saamaton ja laiska ja lihonut kaksikymmentä kiloa sen jälkeen kun alettiin seurustella.



Pieniä lapsia on enkä ole sen vuoksi potkinut miestä pellolle, en jaksa yksinhuoltajana vaikka miehestä usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Amen.

Tosin hän ei ole vielä yhtään kaljuuntunut. Iän myötä on yhä enemmän jotkut naismaiset piirteet alkaneet ärsyttää, mutta yritän olla ajattelmatta niitä. Kuitenkin niitä hyviä puolia on paljon enemmän.

Keskity etsimään niitä miehestäsi.

mistään paitsi ehkä tietokoneista. En tajua, miten tollainen nuija tuli naitua.

...mieti, mikä ihme siinä yhtäkkiä rupesi ärsyttämään. Ongelmat on ehkä jossain muualla. Eniten toisissa ärsyttää ne piirteet, jotka tunnistaa itsessäänkin. Oletko itse tyytyväinen omaan ulkonäköösi? Omaan naisellisuuteesi?



Kaikki tietävät, että kukaan ei ole täydellinen, ei edes itse. Miksi haluaisit miehesi olevan?



Koitapa keskityä siihen hyvään, joka miehessäsi on, muuten ajat itsesi hulluuden partaalle. Monet suhteet menevät ihan poskelleen, kun toinen osapuoli alkaa etsimällä etsiä ärsytyksen aiheuta toisesta - ja näin ikään kuin saada syyn inhota toista, päästä suhteesta eroon mahdollisimaan vähin kivuin.



Ruoka suussa puhumisesta ja muista pikkuasioista voi sanoa nätistikin.

Kulta, älä viitsi keskeyttää. Oletko huomannut, että syöt suu auki? Maiskutat?

Pystyisitkö vähän hillitsemään jne.



T: yksi epätäydellinen, joka rakastaa epätäydellistä miestään.

Jos itseä ärsyttää joskus miehessä joku asia, rupeen miettiin että mitkähän asiat minussa häntä ärsyttävät, mutta hän ei kohteliaana ja korrektina niistä koskaan huomauta. Puolin ja toisin.

Itse tunnen suunnatonta ylpeyttä kulkiessani mieheni kanssa julkisesti! Hän on fyysisesti hyvässä kunnossa ja hyvän näköinen, rakastan häntä kovasti!

ihan mielettömästi. Hänestä ei sitten tietty tullutkaan lasteni isää eikä pitkäaikaista kumppania juuri tästä syystä. Mua ärsytti sen auto (kamala iso chevyvan - eo oo ikinä voinut sietää niitä), sen tapa puhua, massuttaa syödessään, sen tapa kysellä vartin välein et miltä musta nyt tuntuu, ihan sama siis missä oltiin, kotona, kaupassa jne.... (onhan se kiva että mies ottaa huomioon, mut toi oli jo liikaa). Onneksi ymmärsin että tämä mies ei siis todellakaan ole mua varten ja tottakai hänkin ansaitsi naisen jota kaikki hänen tapansa eivät ärsyttäneet.

Voin tässä nimettömänä tunnustaa, että aiemmissa parisuhteissa oli ihan samoja fiiliksiä.



Se on noloa ja syystäkin, pinnalliseksi ja inhaksi tyypiksi tunsin itteni, eikä siitä voinu puhua kenellekään. Mutta varmaan jokaikisen exäni ulkonäössä oli jotain joka rupesi häiritsemään ja aikaa myten yhä enemmän ja enemmän.



Uskon kyllä että takana oli jotain muuta. Oli joku ahdistus tai tyytymättömyys siinä suhteessa, jonka sitten kanavoi siihen ulkonäköön - että oisi toivonutettä edes muut oisi nähneet miehen upeana ja parisuhteemme unelmana, kun ne ei sitä mulle olleet.



Niin että niissä suhteissa oli mulle jotain vialla ja pahasti, senpä takia ne varmaan exiä ovatkin.



Tosin nyk.aviomiehen kanssa alkutaipaleella oli vähän samoja oireita ilmassa - mieheni on todella hyvännäköinen, mutta voi miten pikkuhiljaa alkoi tökkiä jotkut sen vaatteet, kävelytyyli... Ja suhteessa oli muutenkin ryppyjä.



Silloin jotenkin tajusin että nyt on kyllä kuule aika aikuistua ja kokeilla jos tämän suhteen saisi ihan oikeasti toimimaan. Että oisin tyytyväinen siihen suhteeseen itseensä, ja oppisin hellästi ja hyväksyvästi rakastamaan miestäni just sellaisena kuin se on, niin ettei siinä muiden näkemiset ja mielipiteet paina. Eikä se ollu siitä suhteesta itsestään pelkästään kiinni, vaan musta itsestäni. Pitkä prosessi, ei sitä voi tässä selittää, vaikka on jo aika monisanaiseksi menny tämä sepustus. Sellainen... aikuistuminen tai itsenäistyminen se oli - piti muutenkin opetella viittaamaan kintaalla muiden ajatuksille ja odotuksille, ja löytää ittensä ja tulla sinuiksi elämänsä kanssa. Se sitten heijastui suhteeseenkin, esim. pääsin yli mustasukkaisuudesta ja raivareista. Semmoista. :)



Nykyisin mies kävelee edelleen samalla tavalla ja pitää joskus karseita vaatteita, eikä minua hävetä tai hetkauta, ei tule mieleenkään mitä joku muu ajattelee. Kymmenen vuotta yhdessä, on lapsia ja rakkautta.