Liityin äskettäin Facebookiin ja olen aivan järkyttynyt
Oli ihanan löytää vanhoja tuttuja ja nähdä mitä heille kuuluu, mutta olen ihmeissäni yhdestä asiasta: SUURIN OSA ikäisistäni (30+) naisista ja miehistä harrastaa lähes jokaviikonloppuista bailausta!
Kuulostan varmaan tiukkapipolta mummolta, mutta en itse voisi kuvitella ravaavani jatkuvasti baarissa. Lapsi on siunaantunut niin minulle kuin suurimmalle osalle kavereistani, mutta tuntuu kuin eläisin ihan eri maailmassa kuin he. Vanhat luokkakaverit ryyppäävät keskenään, suunnittelevat uusia bileitä ja näitä kuvia sitten esitellään facebookissa.
Tuli jopa hetkellisesti mieleen, onko vika MINUSSA? Olenko alkanut elämään kuin viisikymppinen? Toisaalta, en tunne mitään tarvetta istua kapakoissa viikonloppuisin, sillä työ vie tarpeeksi aikaa lapsilta ja illat ja viikonloput on omistettu perheelle. Onneksi myös mieheni ajattelee samoin. Toki mekin joskus käymme viihteellä, mutta harvemmin kuitenkin.
Silti tuntuu omituiselta lukea, kuinka "Maijalla on TAAAAAS krapula" "Seppo lähtee vetämään lärvit" "Seija oottaa jo perjantain bileitä" kun kyse on kuitenkin samanikäisistä, perheellisistä ihmisistä.
Kommentit (33)
mun kaveripiirissä lähinnä vaihdetaan lasten kuvia ja kuulumisia. Aika vähän ryyppäysjuttuja, ehkä olet vähän "kasvanut erilleen" vanhoista kavereista?
Kyllä siellä enemmän aikaansa kuluttaa nuorempi väki ja ne, jotka tykkäävät että on jotain "vipinää". Toki on poikkeuksiakin.
200 fb-kaverin kanssa.
Miksi raportoida joka tupakka ja juomatilkka, panettaako tai vituttaako?
Itsellänikin on elämä. On perhe ja sosiaalinen elämä, en ole absolutisti ja harrastan seksiä siinä kuin muutkin ihmiset. Minulla ei vain ole mitään tarvetta mainostaa jatkuvasti itseäni muille ihmisille.
No, ei näissä vielä mitään. Osa on kaiken lisäksi vielä niin idiootteja, etteivät ole ymmärtäneet laitaa profiiliaan salaiseksi, eli jos osaa käyttää googlea niin ihan_kuka_tahansa saa nämä kaikki ihanuudet tietoonsa.
kuinka Te jaksatte ihmetellä,jos jollakulla nyt on vilkkaampi elämäntyyli kuin jollakulla toisella.
Missä elämänohjekirjasssa se suuri totuus lukee, miten eletään Oikein?!
Vastausta odottaen?
tuttavapiirissä ole kuin muutama perheetön yksilö , jotka siellä baarissa juoksevat. Muut ovat perheellisiä AIKUISIA.
Oli ihanan löytää vanhoja tuttuja ja nähdä mitä heille kuuluu, mutta olen ihmeissäni yhdestä asiasta: SUURIN OSA ikäisistäni (30+) naisista ja miehistä harrastaa lähes jokaviikonloppuista bailausta!
Kuulostan varmaan tiukkapipolta mummolta, mutta en itse voisi kuvitella ravaavani jatkuvasti baarissa. Lapsi on siunaantunut niin minulle kuin suurimmalle osalle kavereistani, mutta tuntuu kuin eläisin ihan eri maailmassa kuin he. Vanhat luokkakaverit ryyppäävät keskenään, suunnittelevat uusia bileitä ja näitä kuvia sitten esitellään facebookissa.
Tuli jopa hetkellisesti mieleen, onko vika MINUSSA? Olenko alkanut elämään kuin viisikymppinen? Toisaalta, en tunne mitään tarvetta istua kapakoissa viikonloppuisin, sillä työ vie tarpeeksi aikaa lapsilta ja illat ja viikonloput on omistettu perheelle. Onneksi myös mieheni ajattelee samoin. Toki mekin joskus käymme viihteellä, mutta harvemmin kuitenkin.
Silti tuntuu omituiselta lukea, kuinka "Maijalla on TAAAAAS krapula" "Seppo lähtee vetämään lärvit" "Seija oottaa jo perjantain bileitä" kun kyse on kuitenkin samanikäisistä, perheellisistä ihmisistä.
Lapsellista on todellakin kuvitella että "vipinä" ja meno elämässä tarkoittaa bailausta ja krapulaa:(
Typerää, köyhää elämäähän se on. Onneksi meitä itsensä ja elämänsä löytäneitä aikusia naisiakin näkyy olevan!
Hyvässä seurassa on ihanaa lähteä silloin tällöin ulos syömään ja ottaa muutama viini, mutta kyllä humalahakuinen 30-40v ihminen on kaikkea muuta kuin hauskaa seuraa. Jollain lailla hukassa.
Mieheni keskustelee työkavereidensa kanssa paljon Facebookissa. Kuulostaa siltä että työkaverit olisivat aina menossa. Samoin tuntuu että hänen firmallaan olisi juhlat vähintään kerran kolmessa kuukaudessa. Mies on töissä kaupanalalla eli kyse ei ole nais-tai miesvaltaisesta työpaikasta. Aiemmissa paikoissaan ei ilmeisesti ole ollut samanlaista "hei kännätään perjantaina yhdessä-kulttuuria". Itse en ole moiseen törmännyt tuttujeni tai työpaikkojeni kautta.
Onko miehelläni nykyään jotenkin poikkeava työpaikka vaikka onko näin yleensäkin? Olenko/olemmeko ennen vain jotenkin kiertäneet työpaikat joissa tuntuu että kaikki käyvät baareissa, usein ja työporukalla. Sitten juhlien jälkeen on kiusallisia tilanteita kun "se suuteli sitä vaikka on naimisissa" ja "se meni haukkumaan pomon". Itsestäni kuulostaa jotenkin teinimäiseltä käytökseltä..
Tosin mies on liittynyt Facebookiin vasta nykyisessä työpaikassani ja minä en ole vieläkään moiseen jaksnaut ruveta. Eli onko vain että samat henkilöt päätyvät Facebookiin jotka käyvät juhlimassa ja hässivät työkavereita? Itse joskus ajattelin liittyä, mutta kun kuuntelee mitä mies sanoo työkavereidensa ilmoittelevan Facebookissa, niin alkaa vaikuttaa aika turhalta paikalta.
Mieheni keskustelee työkavereidensa kanssa paljon Facebookissa. Kuulostaa siltä että työkaverit olisivat aina menossa. Samoin tuntuu että hänen firmallaan olisi juhlat vähintään kerran kolmessa kuukaudessa. Mies on töissä kaupanalalla eli kyse ei ole nais-tai miesvaltaisesta työpaikasta. Aiemmissa paikoissaan ei ilmeisesti ole ollut samanlaista "hei kännätään perjantaina yhdessä-kulttuuria". Itse en ole moiseen törmännyt tuttujeni tai työpaikkojeni kautta.
Onko miehelläni nykyään jotenkin poikkeava työpaikka vaikka onko näin yleensäkin? Olenko/olemmeko ennen vain jotenkin kiertäneet työpaikat joissa tuntuu että kaikki käyvät baareissa, usein ja työporukalla. Sitten juhlien jälkeen on kiusallisia tilanteita kun "se suuteli sitä vaikka on naimisissa" ja "se meni haukkumaan pomon". Itsestäni kuulostaa jotenkin teinimäiseltä käytökseltä..
Happamia sanoi kettu...
Mulla on monenlaisia ystäviä, kotihiirulaisia, joiden kanssa tehdään jotain muuta kuin käydään baareissa tai juhlitaan ja niitä jotka juhlivat lähes joka viikonloppu. Molemmat on arvokkaita. Itse tykkään nähdä ihmisiä, keskustella, tanssia ym, mutta en ota alkoholia lainkaan tai 1-3 annosta koko iltana. Silti on ihan kivaa, käyn ehkä noin kerran kuussa jossain.
FBn en kuulu, koska en halua levittää elämääni tuntemattomille ja suht vilkkaan sosiaalisen elämän lisäksi on perhe, työ, harrastuksia ym. elämänalueita niin, etten ehtisikään.
että kuinka aikuiset ihmiset JAKSAVAT bilettää? Itselläni on työ ja perhe tärkeämmät. Toki ymmärrän, että jokainen saa elää kuten haluaa ja parhaaksi näkee, mutta itseäni kiinnostavat vähän muut asiat. Juu ja teininä ja parikymppisenä tuli biletettyä varmaan muidenkin edestä, ei kiinnosta enää aikuisiällä ;)
joilla on lapsia bailaa. Sinkut bilettävät kyllä heidänkin puolesta. Jotkut kaverit kyllä kyläilevät ahkerasti ja käyvät toistensa luona syömässä, mutta en sitä pidä bailaamisena saati ryyppäämisenä vaikka pari drinksua joisivatkin.
"aikuiset ja kypsät" kirjoittajat vaikuttavat minusta vähän mustavalkoisilta. Jos joku bailaa paljon (minäkin joskus kausittain), elämässä on silti paljon muutakin.
Perhe, erittäin aktiivinen kuntoilu, ystävien kanssa ruuanlaittoiltamia, leffaa, teatteria, käsitöitä.. esim minä käytän energiaani enemmän edellämainittuihin kuin juhlimiseen vaikka joskus olenkin räkä poskella baarissa.
Mitä te niin mahtavat aikuiset oikein teette muuta kuin paheksutte sitä että joku kolmekymppinen on kännissä?
sen jälkeen, kun lapsia siunaantuu. Oma elämäni ei juurikaan muuttunut lapsensaannin jälkeen. Menoja (niitä baari-iltoja) on ihan yhtä usein kuin ennen lastakin vain ex-tempore reissut ovat jääneet pois. Ylilyöntejä tosin tapahtuu harvemmin, krapulasta kärsin korkeintaan puolen vuoden välein.... Ikää on kohta 35 ja elämääni sulostuttaa 2,5 v lapsi ja mies, jonka kanssa olen ollut kimpassa 16 vuotta...
Kateellisia vaan olette, kun jollain on elämää vielä lasten saannin jälkeenkin ts. jotkut osaavat yhdistää lapsiperhe-elämän ja viihteellä käymisen.
Jos sinulla on vaikka 10 samanikäistä perheellistä kaveria, niin melko suurella todennäköisyydellä joku heistä sattuu tänä viikonloppuna bilettämään ja joku toinen sitten taas seuraavana viikonloppuna. Sinusta saattaa tuntua, että jatkuvasti käyvät bilettämässä vaikka todellisuudessa kävisivät keskim. 3krt/v ulkona.
Ainakin itse olen huomannut, että harvemmin ulkona käyvät odottavat niitä bileitä jo monta päivää ennen ja niistä tehdään sitten iso numero kuvien kera. Joskus myös niitä bileitä sattuu paljon peräkkäin, kun taas saattaa muutoin olla vuodenkin taukoja.
Sitä paitsi meissä 30v ikäisissä on aika paljon niitä, jotka ovat tehneet perheen liian aikaisin ja iskee sitten jossain vaiheessa sellainen joku nuoruuden ja bileiden kaipuu.
Itse en stressaa toisten bilettämisestä, mutta kieltämättä pari tyyppiä joskus säälittää :/ Itse käyn ulkona n joka toinen kuukausi, joskus vähän tiuhempaan joskus vähän harvempaan. Olen vaan oppinut, että bilettäminen on kivaa myös ilman juominkia. Kuskina on kiva olla, kun seuraavana aamuna ei tarvi kärsiä seuraamuksista.
Oli ihanan löytää vanhoja tuttuja ja nähdä mitä heille kuuluu, mutta olen ihmeissäni yhdestä asiasta: SUURIN OSA ikäisistäni (30+) naisista ja miehistä harrastaa lähes jokaviikonloppuista bailausta!
Kuulostan varmaan tiukkapipolta mummolta, mutta en itse voisi kuvitella ravaavani jatkuvasti baarissa. Lapsi on siunaantunut niin minulle kuin suurimmalle osalle kavereistani, mutta tuntuu kuin eläisin ihan eri maailmassa kuin he. Vanhat luokkakaverit ryyppäävät keskenään, suunnittelevat uusia bileitä ja näitä kuvia sitten esitellään facebookissa.
Tuli jopa hetkellisesti mieleen, onko vika MINUSSA? Olenko alkanut elämään kuin viisikymppinen? Toisaalta, en tunne mitään tarvetta istua kapakoissa viikonloppuisin, sillä työ vie tarpeeksi aikaa lapsilta ja illat ja viikonloput on omistettu perheelle. Onneksi myös mieheni ajattelee samoin. Toki mekin joskus käymme viihteellä, mutta harvemmin kuitenkin.
Silti tuntuu omituiselta lukea, kuinka "Maijalla on TAAAAAS krapula" "Seppo lähtee vetämään lärvit" "Seija oottaa jo perjantain bileitä" kun kyse on kuitenkin samanikäisistä, perheellisistä ihmisistä.
en kaljanjuonnista enkä vaipanvaihdostakaan. Miksi haluatte jakaa tuollaisia asioita netissä?