Nykypäivänä pieni laittautuminen ei ole "mitään"..:/

eli: miksei kelpaa semmoisena kuin on?



Miksi pitää meikillä peittää oma itsensä, miksei ehjät puhtaat vaatteet (ne omat lempparit) vaikka 20 v vanhat ole yhtä hyvät kuin viimetrendin mukaiset?



Miksei siisti (no okei vähän tuulentuivertama) ponnari ole yhtä hyvä kuin vimosen päälle sliipattu sileä hiuksisto?



Miksi naisen pitää näyttää mahdollisimman virheettömältä?





Poikkeava friikki olen, sen olen huomannut jo kauan sitten, kun en meikkaa ja katson ja arvostan toisiakin sellaisena kuin he ovat, vaikkapa aknearpisinekin punoittavine kasvoineen ja parin päivän parransänki kelpaa

omasta äidistäni on kuvia, kun tukka on viimeisen päälle pöyhkeä ja irtoripset silmissä, vaatteet viimeisen päälle.



Mutta tarvitseeko noihin aikoihin palata?!! Eihän av-mammojen henkeen muutenkaan kuulu "paluu vanhoihin hyviin aikoihin", mikä on monesta keskustelusta käynyt ilmi.



Ainakin minusta olisi ahdistavaa ajatella, että aina kun lähtee kodistaan ulos, pitäisi olla erityisen tälläytynyt. Mitä helvetin väliä sillä on, onko vaan ripsaria naamassa (tai ei mitään), kun käy kaupassa tai kaupoissa?



Minunkin mielestäni yletön laittautuminen kielii vain siitä, että elämässä ei ole paljoa muuta sisältöä kuin se oma tällinki. Siisti saa (ja ehkä pitääkin) olla, mutta muodin perässä juokseminen ja sotamaalauksen laitto rutiinisti joka aamu kuulostaa tyhjäpäisten touhulle.



Sitä paitsi; yletön tälläytyminen merkitsee myös jonkinlaista kulutushysteriaa (uudet meikit ja vaatteet ym.), mikä nyt ei ainakaan ole ajan hengen mukaista, koska meidän kaikkien pitäis opetella tyytymään vähän vähempään...

Hiusten laittamiseen menee aamulla n.10-20min. Työssäni vaaditaan huoliteltua olemusta ja itse meikkaan, koska olen omilta väreiltäni melko valju.

Viikonloppuna en jaksa pahemmin meikata ja kaupassa voin käydä verkkapuvussa ja lippis päässä. Intissä olin 11kk meikkaamatta.

Sitä en ymmärrä, miksi meikkaaminen liitetään tyhjäpäisyyteen, onko se kiiltävän naaman kanssa kuljeskelu sitten merkki suuresta viisaudesta?

Jokainen tyylillään, tää tyyli sopii mulle.

että jos on liikkeellä vaikkapa Helsingin keskustassa, näkee paljon ihmisiä, joilla ns. businesspukeutuminen. Silloin hiukset on ojennuksessa, meikki virheetön ja asu tanassa. Se vaan kuuluu asiaan. ja siihen uniformuun.

Minä olen "superlaittautunut" jos olen käyttänyt tukanlaittoon enemmän kuin 3 minuuttia (en vain OSAA tehdä sille mitään). Naamasta peitän pahimmat, eli punaiset nenänpielet. Katson, ettei lasten räkää tai ruuan jämiä ole housujen reisissä tai olkapäillä, ja etteivät rinnat ole vuotaneet maitoa. Puhdas pyrin toki aina olemaan, ja antiperspirantit kainalossa. Verkkareissa, tuulipuvussa tai collegehousuissa en tapaa kulkea.



Näillä mennään. Tämän isompaa panostusta ulkonäköön ei ole suunnitelmissa. Koen jopa olevani onnellinen. En myöskään lainkaan arvosta tälläytymistä tai materiaa muutenkaan. Ampukaa vain alas, arvon leidit!

Mä en kanssa tajua ollenkaan miksi itsestään huolehtiminen on tyhjäpäiväistä pinnallisuutta? Ja mistä lähtien kevyt arkimeikki on sama kuin sotamaalaus? Ja miksi siistit ja tyylikkäät vaatteet on jotenkin halveksittava muodin perässä haihattelevan valinta.

vaikka olet kotoa lähtiessäsi omasta mielestäsi ollut ihan siisti ja tyylikäs? Eihän kaikkien tarvitsekaan olla samasta muotista, niin kuin tuo yksi tuulipukunatsi tuolla asian ilmaisi (vaikka tarkoitti päinvastaista). ;) Jos olet siisti ja nätti (vs. homssu likaisissa vermeissä), niin se riittää.



Mitä jos olisit nähnyt kaupungilla laumoittain itsensä ylimeikanneita silikonibimboja, olisitko silloinkin ajatellut, että voi kun mä olen noiden rinnalla väritön? ;D

eli: miksei kelpaa semmoisena kuin on?

Miksi pitää meikillä peittää oma itsensä, miksei ehjät puhtaat vaatteet (ne omat lempparit) vaikka 20 v vanhat ole yhtä hyvät kuin viimetrendin mukaiset?

Miksei siisti (no okei vähän tuulentuivertama) ponnari ole yhtä hyvä kuin vimosen päälle sliipattu sileä hiuksisto?

Miksi naisen pitää näyttää mahdollisimman virheettömältä?

Poikkeava friikki olen, sen olen huomannut jo kauan sitten, kun en meikkaa ja katson ja arvostan toisiakin sellaisena kuin he ovat, vaikkapa aknearpisinekin punoittavine kasvoineen ja parin päivän parransänki kelpaa

En oikein ymmärrä, miksi pitää esim. meikata. Siis kun nimenomaan pitää. Ja monet pitävät sitä itsestäänselvyytenä, että meikataan. Mun mielestä se on outoa. Ensinnäkin, miksi peittää naamansa siihen töhnään ja yrittää esittää olevansa jotain muuta, kuin on? Mikä vika kaikissa muka on, kun kukaan ei saa näyttää itseltään vaan kaikkien pitää olla naamarit naamalla?

Ja kuka viitsii tuhlata aikaansa moiseen touhuun? Tietenkin, jos tykkää käsillä näpräämisestä tms. voi se olla kivaa, mutta jos ei halua ja kuitenkin väkipakosta tekee sen?

Mutta kai nämä ihmiset elävät vaan niin toisenlaisessa maailmassa kuin minä. Liian monimutkaista mun aivoille tommonen touhu.

olen kotiäiti ja meikkaan joka päivä ihan "kunnolla", siis luomivärit ja poskipunat. Ja jos lähden vaikka lasten kanssa käymään kaupassa, taatusti laitan korkkarit jalkaan. En vain halua mammoittua :)

En oikein ymmärrä, miksi pitää esim. meikata. Siis kun nimenomaan pitää.

Mutta kai nämä ihmiset elävät vaan niin toisenlaisessa maailmassa kuin minä. Liian monimutkaista mun aivoille tommonen touhu.

Mulla on parikin tuttua, jotka olen nähnyt ehkä kerran pari meikattuina. Ei ole tullut mieleenkään, että hui kauhee toi ei meikkaa! Vaikka itse laitan aina jonkin verran meikkiä ihmisten ilmoille (koska tykkään ja haluan).

mutta menepä/tulepä lähiöön niin ei ole kuin sitä "tuulipukunaista" ja suttuista teiniä.

Omakin arkipukeutuminen on aika valjua, kevyt meikki ja ketjuvaatteet :)

että jos on liikkeellä vaikkapa Helsingin keskustassa, näkee paljon ihmisiä, joilla ns. businesspukeutuminen. Silloin hiukset on ojennuksessa, meikki virheetön ja asu tanassa. Se vaan kuuluu asiaan. ja siihen uniformuun.

[ Ensinnäkin, miksi peittää naamansa siihen töhnään ja yrittää esittää olevansa jotain muuta, kuin on? Mikä vika kaikissa muka on, kun kukaan ei saa näyttää itseltään vaan kaikkien pitää olla naamarit naamalla?

.

Nimenomaan teen naamarin, kun menen töihin. Pidän itsestäni meikittömänäkin, mutta työssä en halua näyttää 'omia' kasvojani. Olen sellaisessa ammatissa, että huoliteltua ulkoasua odotetaan ja työminä ja minäminä eroavat toisistaan, ulkonäöllisesti myös.

Toki meikkailen vapaallakin, juhliin oikein ilolla. Sitä pidän ehostamisena, piristämisenä, mukavana ajankuluna, kun taas joka-aamuisen työmeikin kyllä koen naamiona. Siirtymäriitti perheenäidistä työelämän vatimuksiin :-)

Menin yhtenä päivänä töistä suoraan kaupungille ja ajattelin, että kylläpä näytänkin huonolta tänään: pitkät hiukset vähän likaiset ja auki, naamassa näppyjä ja silmänaluset tummat, jalassa farkut, päällä villakangastakki ja pitkä kaulaliina, jalassa matalat kengät. Siis näytin niin basic-elähtäneeltä-35 v-3 lapset äidiltä kuin voi. Ja mitä tapahtuu: pitkä ja komea ja _fiksun_ mies oloinen hymyilee mulle junassa ja avaa jokaisen oven matkalla rautatieaseman läpi. Näin vielä samaa miestä Stockalla ja hän hymyili. Olin ihan äimänä, että minulleko? Tuli ihan kiva fiilis, en kyllä tietänyt mistä hyvästä olin tuon ansainnut. Säälipisteitäkö?

Menen kuin tuulispää säällä kuin säällä. Ihana olla hyvin puettu. Naurattaa ajatus, että sipsutan korkkareissa mutaista polkua jakku päällä ja ergo selässä, hakemaan kuraisia lapsiani kerhosta. Tai poljen sateessa pyörällä hameessa, jne. Epäkäytännölistä. Vaatetus tilanteen mukaan.

Eräänä päivänä naapurimme olivat pihahommissa ja katsottiin koko perheemme voimin, että niillä on joku vieras pihatöissä, mutta talon rouvan vaatteissa. Aikamme asiasta kiisteltyämme tultiin siihen tulokseen, että kyllä se on naapurin rouva. Ensin jopa 6 vuotias poikamme oli sitä mieltä, että ei voi olla kun sillä on eri naamakin. Itse en jaksaisi "rakentaa" itsestäni eri ihmistä työelämää varten, mutta minulla onkin hiuksissa, kulmissa ja ripsissä kestovärit ja helppo suora tukka. Meikkaan yleensä jos käyn ihmisten ilmoilla, mutta en ole meikittäkään eri ihminen.

Tukan laitan myös. Mulla on muodikkaita vaatteita kaupungille ja kotiin. Itse asiassa en omista mitään rumaa vaatekappaletta, ihan vain sen takia että haluan olla aina nätti. Laittauduin jopa synnärillä ja pukeuduin omiin vaatteisiini (o:



Turhamaista tai ei, mutta tämä menee jo niin rutiinilla että kauan ei laittautumisessa mene, max. 20 minsaa.

Nuoret ne jaksaa ja viitsii laittaa itseänsä, mammat eivät viitsi enää.

äiteihin jotka sipsuttaa korkosaappaineen työntäen trendivaunuja kauppakeskuksissa.



Mutta minä (30v äiti) en oikeastaan edes halua olla sellainen :)

Minä olen laiska sillälailla,että haluan nykyisin helppoutta ja rentoutta kauneuden ohella ja olen myös enemmän sinut vartaloni kanssa kuin silloin kun sain esikoiseni 22v (jolloin myös sipsuttelin hih).



Mun aamulaittautumiseen kuuluu myös joka aamu ripsari ja kevyt meikkipuuteri,mutta sit lähden myös "samalla naamalla" sinne ostoskeskukseen jos tarve vaatii. Vaatteina yleensä farkut ja siisti paita,kevättakki. Kengät on takin väriin mutta aina jotkut citylenkkarit tmv,ei enää korkkareita mulle arkikäytössä kiitos :)

Hiukset on leikattu "tylsästi" polkkamittaan,väristä en kuitenkaan tingi :D



Minusta on kuitenkin kaikista tärkeintä "tällääntymistä" se,että ne lapset on siistejä,siististi puettuja,puhtaita (!!) ja oikean kokoisissa vaatteissa!!

kerran menin meikittömänä töihin niin työkaverit kysy et:

"Olet sä sairaana!"

lasten saamistakaan. Outoa, tekopyhää touhua. Aikaa ja rahaa menee vielä hukkaan.