Lue keskustelun säännöt.
Milloin saan elämäni takaisin?
13.04.2009 |
Jooh, kyllä oli ihan etukäteen tiedossa että kun saa lapsen niin oman elämän voi laittaa vähäksi aikaa naftaliiniin varsinkin jos lapsi ei ole helpoimmasta päästä. Mutta silti.
Lapsi (nyt 10kk) sairasti 7-9,5kk ikäisenä lähes kokoajan. Flunssa, vauvarokko, vatsatauti, piiiitkä flunssa. Ja ei, lapsi ei ole vielä hoidossa, ihan kotona hoidan lasta. Muutamat kerrat ollaan käyty vauvamuskarissa ja sieltäpä uusi tauti on aina tarttunut (tosin tämä viimeinen flunssa tuli ihan puskan takaa...). Ruokahalu oli tietenkin sairauksien aikana ollut nollissa, painokontrolleissa ollaan juostu ja mottona on ollut että "jos nyt edes jotain saisi syötettyä ja jos paino ei parane niin sitten pitää tehdä jotain radikaalimpaa". En tiedä mitä se sitten olisi... Tämähän on aiheuttanut sen että koska minä äiti olen saanut lapsen syömään edes jotain niin minä annoin ruoat lähes yksin 2,5kk. Ei hyvä, ei tosiaankaan. :( Sillä nyt kun lapsi rupeaa olemaan kunnossa ja syö kunnolla (kun minä annan ruokaa) niin pelkästään äidin antama ruoka kelpaa. Isä/mummi/kukavaan saa annettua 1/3 purkin ruokaa kun minä saan annettua 1,5 purkkia. Maitoa saan menemään kerralla 150-200ml muut saavat annettua 30-50ml. Ja lapsi on ruvennut saamaan hysteerisiä itkukohtauksia kun minä menen edes vessaan. Huokaus, luulin että tämä eroahdistus hoitui jo 6-7kk kohdalla jolloin se oli paha.
Olen aika rikki. Itkettää nytkin. Omaa aikaa ei ole pahemmin ollut paitsi kun on ollut pakko käydä esim. itse lääkärissä. Sairasta lasta on ollut tietenkin raskasta hoitaa ja huoli on ollut kova varsinkin kun ruoka ei ole maistunut ja nuo painoasiat kaihertavat. En ole uskaltanut jättää lasta hoitoon useammaksi tunniksi kuin pakon edestä kun mielessä kaihertaa seuraava painokontrolli ja on "pakko" saada lapsi syömään hyvin.
Mutta nyt ollaan pisteessä jossa en jaksa jos omaa (vapaa)aikaa ei ole yhtään edes joskus. Ja kaipaisin järkeviä (ja miksei kärkeviäkin) vastauksia siitä että "kuoleeko" tämä 10kk ikäiseni jos olen poissa vaikka 4-5 tuntia ihan vaan humputtelemassa ja isänsä/mumminsa hoitaa häntä sen aikaa. Siis jos lapsi ei suostu syömään tuona aikana lähes mitään ja kiljuu kuin hyeena ainakin osan aikaa. Kokemusta kun on että vaikka lapsi olisi kuinka nälkäinen niin syö ihan minimaalisesti jos joku muu koittaa syöttää (vaikka olisin poissa pari tuntia, on pitänyt olla muutamat kerrat omien pakollisten lääkärireissujen vuoksi). Sitten kun olen palannut kotiin lapsi syö sudennälkäisenä ihan hervottomasti (kun siis minä tarjoan ruokaa).
Ja toinen kysymys. Milloin tämä helpottaa? Milloin saan elämäni edes osittain takaisin? Eli milloin teillä on vaativa lapsi ruvennut viihtymään mummolassa tms. päivän (tai jopa yön yli)? Vai teenko vaan hallaa kun en vaan lähde ja jätä lasta muiden hoitoon? Että tämä kestää sen pitempään mitä pitempään annan sen kestää?
Jos jollain on mielipiteitä/ajatuksia jompaankumpaan tai kumpaankin kysymykseeni niin kuulisin mielelläni. Järkevät ja tosiaan kärkevät vastaukset ovat enemmän kuin tervetulleita. Olo on kuitenkin jo sellainen että puhtaat v****tuilut voi jättää kirjoittamatta.
Kommentit (34)
Ja vauvaa voi hyvin totuttaa olemaan muiden, rakastavien ja luotettavien ihmisten hoidossa pidempiäkin aikoja, ei hän siitä mitään "vammoja" saa.
Ja mun mielestä tuo vauvan painontarkkailu ei ole kovin järkevää siltä neuvolantädiltäkään, ihan turhaa aiheuttaa SULLE huolta tuommoinen. Kyllä vauva taatusti syö sen minkä tarvitsee, tuputtaminen on tarpeetonta. Kyllähän lapseen voi ahtaa ruokaa, mutta ei se ole mikään sankariteko, jos syöttää 1,5 purkkia ja muut vaan 1/3 purkkia :-) Kunhan lapsi saa tarpeeksi maitoa, tuon ikäinen saa lähes kaiken tarvittavan ravinnon ihan pelkästä maidostakin...
Järjestä itsellesi omaa aikaa edes kerran viikossa, vaikka vaan muutaman tunnin ajaksi jotain mieluista tekemistä, olipa se sitten käynti kampaajalla, kuntosalilla tai vaikka sanaristikoiden täyttämistä kotisohvalla. Tsemppiä, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu, ja itse asiassa sulla on koko ajan se sun oma elämä siinä tallella, se vaan on muuttanut muotoaan toisenlaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarviiko sun olla humputtelureissulla 4-5tuntia? Mikset ole pois sen pari tuntia minkä vauva pärjää ilman ruokaakin? Mulla on 2,5v ja 10kk lapset, molemmat ovat saaneet ensimmäisen vuoden maitonsa vain rinnasta joten sekin on rajottanut menemistä, itseasiassa nyt tämän kuopuksenkin syntymän jälkeen olen ollut vain kerran, viikko sitten, kaksi tuntia poissa kun kävin kaupungilla pyörähtämässä, muuten olen käynyt ilman vauvaa vain jotain 20min lenkkejä koiran kanssa tai ollut esikoisen kanssa pihalla niin että mies on voinut pyytää minut imettämään tarvittaessa.Eli kyllä se oma aika koostuu varmaan monilla pienistä hetkistä vauva-aikana. Minä en pystyisi nauttimaan ajastani jos tietäisin lapsen itkevän ym. mutta toisaalta en usko lapsen siitä rikkikään menevän. Eroahdistus on ainakin meillä helpottanut vuoden iässä. Kumpikaan lapsista ei ole ollut yökylässä enkä ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Meillä lapset ei päivisin nuku yhtäaikaa ja iltaisin/öisin vauva heräilee jatkuvasti niin että iltakin menee makkarissa vauvan kanssa, joten musta on ihanaa käydä vaikka illalla suihkussa yksin, tai se koiran iltalenkki yksin, ruuanlaittokin ilman sählääviä lapsia on hermolepoa. Ja puistossa kun taapero leikkii ja vauva nukkuu niin sekin on mun mittapuussa melkein omaa aikaa kun saa hetken istua rauhassa;) tsemppiä!
Vähän kun vielä jaksat niin sitten pitäisi helpottaa. Luulisin että ikä auttaa syömsongelmiinkin ja samaa mieltä kuin joku toinenkin ketjuun vastaaja, että kurjaa kokea neuvolan taholta painostusta syömisen suhteen. Hyvä, että tarkkailevat mutta kun huono ruokahalu liittyy sairasteluun eipä siihen juuri mikään muu auta kun aika ja se että lapsi saa olla terveenä jonkin aikaa.
Onneksi on kevät ja kesä tulossa - se yleensä katkaisee tuon infektiokierteen. Muista käydä lenkillä ja kampaajalla tai muulla mieltä piristävällä tauolla jotta jaksat.
Tuo vierastus/takertumisjuttu olisi joka tapauksessa, vaikka lapsi olisi ollut terveenäkin. Yritä vaan kestää kesään saakka, sitten helpottaa. Minä varmaan varaisin laivaristeilyn, jos mummo lupaisi hoitaa lasta. Laivalta ei pääse takaisin vaan on "kestettävä" urhoollisesti baarissa tai hytissä sovittu aika ;) Matkan suunnittelu ja lapsen totuttaminen vähitellen eroon, veisi ajatuksesi pois tämän hetken vaikeuksista.
Ei ollu herkkua, ei. Muistan kuinka piti hommata henkselit verkkareihin, kun kaksoset olivat tuossa iässä koko ajan kiinni housunlahkeessani, kuinka piti vaan kylmästi kuunnella vauvojen kiljuntaa suljetun vessanoven takana, sen hetken kun ehdin vessassa käydä, kuinka yöt menivät valvoessa vauvojen sairastaessa vuoron perään mitä milloinkin. Huh, oiken alkaa ahdistaa kun ajattelen niitä aikoja. Mutta kyllä se sitten kummasti helpottaa jossain vaiheessa, usko vaan, ap! Tsemppiä, pidä huoli omasta jaksamisestasi ja järjestä itsellesi vaikka joku miniminiloma vaikka pariksi tunniksi aina silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten moni on vastannutkin, eroahdistus on nyt pahimmillaan. Koeta jaksaa. Ehkä nyt ei ole parhain heti saada isä syöttämään lasta ns oikein (meillä oli samaa vikaa..) mutta sekin aika tulee. Lapsen ja isän pitää tottua toisiinsa, siis syöttäessä, anna isän joskus hoitaa koko päivän syöttämiset.
Lähde välillä ulos vaikka tunniksi tai mene nukkumaan ja isä ja lapsi lähtevä leikkipuistoon tms. Tarvitset omaa aikaa että jaksat.
Vuoden ikäinen lapsi on jo helpompi, kahden vuoden ikäinen vielä helpompi, oman elämän saat takaisin kun lapsi muuttaa kotoa pois :)
Ota itsellesi mikä tahansa harrastus. Käy vaikka kerran viikossa lukemassa kahvilassa naistenlehtiä jos et muuta keksi. Kaksikin kertaa viikossa on han mahdollista.
Lapsi on tottunut siihen, että saa ruoan sulta. Mutta jos hän saa kerran viikossa yhden aterian joltain muulta tai vaikka kieltäytyisikin syömästä, niin siitä ei ole mitään pysyvää haittaa. Riittää siis, että ruokaa ja juomaa tarjotaan, mutta jos ei syö, niin ei syö.
Tuota painokontrolliakin minäkin kyseenalaistaisin. Jos lapsi kuitenkin joka aterialla syö jotain, niin onko se painokontrolli oikeasti tarpeen? Pitemmän päälle on myös hyvä jos lapsi saa itse säädellä syömänsä ruoan määrän, eli sitä tuputtamista mäkin välttäisin. Mä sinuna kokeilisin tehdä ihan kylmästi niin, että kokeilet muutaman päivän niin, että annat ruokaa ateria-aikoihin vaan niin paljon kuin menee tuputtamatta. jos ei syö lounasta, niin välipalalla on kovempi nälkä.
Monesti kokemattomat terveydenhoitajat vaan ihan turhaan hysterisoivat esikoisen vanhempia. Kysele myös onko teidän kummankaan puolen suvussa huonoja syöjiä. Tuntuu, että kulkee vähän perintönäkin. Mä olen ollut tuollainen särpijä lapsena, isänikin myös. Hoikkia ja perusterveitä aikuisia olemme.
Eroahdistus on rankkaa, mutta se menee ohi. Tuo on juuri se ikä jolloin se on rankinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä täälläkin välillä voimat on olleet lopussa, kun molemmat lapset ovat olleet aika pahoja äiti-tarrautujia... Nyt vanhin 5v ja nuorin 2v. Nuoremman kohdalla edelleenkin itkuja yms kun äiti lähtee töihin (joskus jopa kun äiti käy suihkussa!) yms...
Kaikki menee kuitenkin aina hienosti isän, mummon ym kanssa. Kun äiti ei ole paikalla näkemässä ei ole mitään syytä kiukutellakaan! ;)
Meillä oli myös nuoremman nukkumisen kanssa ongelmia. Kun nukkui minun kanssa samassa huoneessa heräili usein, vähintään 2 kertaa yössä! Siirrettiin iso-siskon kanssa samaan huoneeseen, niin nukkuu yöt läpensä! :)
ihanko oot antanu 2.5kk lapselle yksin ruuat????? minä olen yh ja antanu lapselleni jo 5 vuotta yksin ruuat..
älä nyt hyvä ihminen tee ainakaan toista lasta jos ekan kaa alkaa jo 10kk väsyttää liikaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihanko oot antanu 2.5kk lapselle yksin ruuat????? minä olen yh ja antanu lapselleni jo 5 vuotta yksin ruuat..
älä nyt hyvä ihminen tee ainakaan toista lasta jos ekan kaa alkaa jo 10kk väsyttää liikaa..
Ap, älä välitä. Tällaisia ihmisiä aina löytyy aaveelta. "Ei sinun kärsimyksesi ole mitään jos minun kärsimykseni otetaan huomioon...".
mutta rupee vaan ärsyttää ku yh:ta halveksitaan ja haukutaan kun niistä ei oo mihinkään ja ne kuitenkin tekevät ton kaiken jonka ap on tehnyt 2,5kk ni monet vuodet..ja ap kaltaisia vaan silitetään päähän että voi voi..ja onhan sillä lapsella isäkin..kai lapsen voi hoitaa isäkin..vai eikö se kelpaa kun ei tee samalla tavalla kuin täällä muut täydelliset äidit..
.
ihanko oot antanu 2.5kk lapselle yksin ruuat????? minä olen yh ja antanu lapselleni jo 5 vuotta yksin ruuat..
älä nyt hyvä ihminen tee ainakaan toista lasta jos ekan kaa alkaa jo 10kk väsyttää liikaa..
Ap, älä välitä. Tällaisia ihmisiä aina löytyy aaveelta. "Ei sinun kärsimyksesi ole mitään jos minun kärsimykseni otetaan huomioon...".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"apua, alle yksivuotiaani ei ole vielä täysin itsenäinen ja tarvitsee minua joskus" -itkemisiä. 10-kuukautinen on tosiaankin vielä vauva, enkä ymmärrä, miksi hänet pitäisi voida lykätä vähän väliä yöksi mummon hoitoon, että saisi itse "omaa" aikaa - mikä tässä tapauksessa tarkoittaa ilmeisesti bailaamista. Sellaista se elämä nyt vain on vauvojen kanssa. Niitä pitää ihan oikeasti syöttää vähän väliä ja niiden kanssa pitää olla.
Sen sijaan, että syytät 10-kuukautista elämäsi häijystä manipuloinnista, voisit vähän pohtia, mahtaako lapsi tosiaankin huutaa kuin hyeena isänsä häntä syöttäessä vai mahtaako isänsä jostain syystä antaa sinulle sellaisen kuvan. Parissa tunnissa kun ei lapsi nälkään kuole.
Ja ei, tätä ei ole kirjoitettu v-ttuilumielessä vaan tämä on vain eräänlainen muistutus vauvaperheiden realiteeteista.
Meillä 0n tyttö, joka myös sairasti paljon ja jouduin kuljettamaan painokontrolleissa 6 vuotiaaksi asti. Voi mikä paniikki kun oli ollut kipeänä ennen tarkistusta ja paino ei ollut noussut.
Nyt on 9 vuotias ja kulkee ihan normaalikäyrillä. Kerää painoa mukavasti nyt ennen pituuspyrähdystä.
Muistan minäkin ne ajat kun ei uskaltanut itkeä kun pelkäsi, että se ei lopu.
Ratkaisuksi aloin ulkoilla. Kävelylenkkejä yksin. Niin, että sain miettiä ajatukseni loppuun. Kirjastossa kävin lukemassa lehtiä yksin. Pieniä hetkiä vain itselleni. Niillä pärjäsin eteen päin.
Se helpottaa sinulla kun lapsi kasvaa muutaman kuukauden. Olet nyt niin yliväsynyt, että reagoit voimakkaasti ja koet, että lapsi kuolee, ellet ole koko aikaa paikalla.
Tsemppiä sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin sittenhän sinulle YH voi vaan todeta, että hommaa mies, jotta loppuu valitus...
mutta rupee vaan ärsyttää ku yh:ta halveksitaan ja haukutaan kun niistä ei oo mihinkään ja ne kuitenkin tekevät ton kaiken jonka ap on tehnyt 2,5kk ni monet vuodet..ja ap kaltaisia vaan silitetään päähän että voi voi..ja onhan sillä lapsella isäkin..kai lapsen voi hoitaa isäkin..vai eikö se kelpaa kun ei tee samalla tavalla kuin täällä muut täydelliset äidit..
.
ihanko oot antanu 2.5kk lapselle yksin ruuat????? minä olen yh ja antanu lapselleni jo 5 vuotta yksin ruuat..
älä nyt hyvä ihminen tee ainakaan toista lasta jos ekan kaa alkaa jo 10kk väsyttää liikaa..
Ap, älä välitä. Tällaisia ihmisiä aina löytyy aaveelta. "Ei sinun kärsimyksesi ole mitään jos minun kärsimykseni otetaan huomioon...".
Millaisilla alikäyrillä menee?
Meillä on kaksi pientä pieniruokaista lasta. Paino on ainainen ongelma, mutta meillä kyllä neuvola ei ole naputtanut, sukulaiset sitäkin enemmän.
Eli ap tässä. Kiva kuulla että tämä on sellainen vaihe joka nyt vaan kaikilla vauvoilla on. :)
Joku oli sitä mieltä että varmaan haluan lähteä 4-5 tunniksi bailaamaan. No en, en tosiaankaan, se aika oli jo kauan ennen lapsensaantia. Lähinnä ajattelin että haluaisin käydä kaupungilla (jonne on matkaa julkisilla 45min suuntaansa) jonain lauantai aamupäivänä niin että lähtisin klo 9-10 aikaan, kävisin kaupoissa ikkunaostoksilla, söisin lounasta rauhassa ja palaisin kotiin klo 13-14 aikaan. Ai kun kuulostaisi ihanalta! :)
ap
jos täällä yh valittaa väsymystä ni sille vaan todetaan että miks hommasit lapsen, jos et jaksa..
pointti on nyt se että yh ei sais valittaa tai olla väsynyt...mutta sit äiti jonka lapsella on isä ja vielä kummit ja mummit , no voivotetaan..
eli yh:lle ei liikene yhtään sympatiaa, mutta äidille kyllä jolla on muitakin aikuisia apuna ja joka vaan haluaa väkisin tehdä kaiken yksin, koska muut ei osaa tehdä asiaa yhtä hyvin ni kyllä sympatiaa löytyy..
että kumpi on parempi, se että lapsi itkee pari tuntia isänsä hoivassa tai syö yhden aterian huonosti, kuin se, että äiti masentuu eikä pysty enää vastaamaan mihinkään lapsen tarpeisiin kunnolla...
Niin kuin muutkin ovat vastanneet, olette nyt siinä eroahdistuksen pahimmassa syöverissä, ja varmaan tuntuu siltä, ettei se ikinä muutu. Mutta odotas vaan, kun lapsi täyttää vuoden, tuleekin "minä ite" -vaihe, ja elämä on hyvin erilaista. :) ihan tulevaisuuden varalta kannattaa kyllä terästää itseään lapsen vaatimuksille ja opetella ottamaan itsensäkin huomioon. Jossain vaiheessa lapsi oppii nimittäin ihan tietoisesti vaatimaan sinun orjuuttasi, eikä se ole hyväksi sinulle, lapselle tai teidän perheellenne kokonaisuudessaan!
Tuosta eroahdistuksesta...
Mielestäni juuri ennen vuoden ikää kuuluukin olla eroahditusta. Monesti sanotaan et äitiysloma päättyy juuri väärällä hetkellä kun siihen osuu useimmilla lapsilla se eroahdituskausi. Juuri silloin lapselle tuntuu olevan katastrofi jos äiti kääntää vähänkään selkää. En osaa muuten auttaa kuin että se menee ohi hetken päästä. Yli 1-vuotias on taas voimiensa tunnossa ja tutkii kaikki paikat uteliaana! Näin on meillä ollut molemmilla lapsilla. Kunnes taas ennen kahden vuoden uhmaa, noin 1v6kk iässä ovat olleet tosi takertuvaisia. Nuo kaudet vaihtelee lapsen kehityksessä ja ovat tosi raskaita kyllä sille ensisijaiselle hoitajalle.
Jos et pysty olemaan pidempään pois niin käy lenkillä tms tuulettumassa. Kyllä se lapsi pärjäilee!
Minulla on myös kokemusta paljon sairastelevista lapsista ja kyllä silloin lapsi takertuu äitiin. Näin on meillä ainakin ollut. Vain syli kelpaa kun olo on huono. Meillä on kaksi allergista lasta ja pienempi sairasti muutenkin 4 kk alkaen tosi paljon. Mm. 7 räkätautia peräkkäin. Ei tule sitä aikaa ikävä kyllä!
Meillä myös nuoremmalla painoa ja pituutta tuli vaihtelevasti tuossa pahassa sairastelujaksossa. Silti kokonaisuudessaan on kasvanut tosi hyvin! Älä turhaa stressaa sillä syömään ei voi pakottaa. Lapsi syö sen mitä syö. Mekin käytiin painokontrollissa, vaikka mielestäni ihan turhaan. Eihän aikuinenkaan syö kipeänä! Kyllä neuvolan terkkarin pitää tajuta et tilanteet vaihtelee eikä stressaannuttaa äitiä kommenteillaan.
Lisäksi meillä lapsilla on ollut aina syömiskausia jolloin syövät tosi paljon ja kausia jolloin mikään ei kelpaa. Keskimäärin siis syövät hyvin ja kasvavat omaa tahtiaan.
Meillä muuten tyttö on hoikka ja pieniruokainen ja poika oikea pullero ja tosi kova syömään terveenä. Eli yritän sanoa et lapset syövätkin kovin eri tavalla ja liikkuvat eri tavalla aktiivisesti/vähemmän aktiivisesti. Sekin vaikuttaa painon kehitykseen. Jos teillä on lähdetty nyt kovasti liikkeelle sairastelujakson aikana ja syöty samalla huonommin niin ei ihme että painon nousu hidastuu.
Toivottavasti neuvolassa otetaan kokonaisuus huomioon eikä tuijoteta pelkkää painoa!
Tsemppiä sinulle ja kyllä se elämä helpottaa huomattvasti jo yhden vuoden tienoilla! Näin meillä ainakin. Olen ollut samanlaisissa aatoksissa kuin sinä ja oikein monta kertaa huokaissut helpotuksesta kun 1v3 kk tuli täyteen ja nyt 1v6kk ikäisen äitinä on paljon helpompaa! Vauvavuosi on se raskain ilman sairasteluakin, saati sitten sairastellessa!