Milloin saan elämäni takaisin?

ja vauva pärjää pienemmälläki ruokailulla hetken ennen takaisin tuloasi.

Pituus oli 9kk neuvolassa 78cm ja paino 8300g eli pituutta on aika huimasti. Siihen syömättömyys sairauksien vuoksi ja liikkeellelähtö (kävelee nyt tukien ja konttaa nopeasti kuin mikä) niin pituuspaino on kurja. Pituuspaino on mennyt nyt viisi mittauskertaa alaspäin käyrällä, se varmaan eniten neuvolassa hermostuttaa.



ap

kun nukku vaunuissa..



enkä ekaan kahteen vuoteen ainakaan eedes ajatellu et pitäis pääatä yksin kaupungille..kyllä se vauva oli aina mukana..oli itsestäänselvyys, että vauva kulkee siellä missä minäkin..ja ihan normaalia se oli vaikka piti kahen tunnin välein käydä syöttämässä se jossain...

ja kyllä mulla onnistu kauppareissut ja ja muut kaupungilla käynnit vauvan kanssa..kun nukku vaunuissa..

kuin minun pienet lapseni olivat 2-vuotiaina...



Mitähän ihmettä ne "rajummat konstit" sitten mahtavat olla? Minä olen käynyt kahdesti myös ravitsemusterapeutilla lasten takia. Se on seuraava askel neuvolan jälkeen. (Pyysin siis itse lähetteen). En nyt ihan äkkiä pitäisi sitäkään rajuna pitää.



Meillä esikoinen on se nirso lapsi, ja hän on todella hyvä aistimaan, jos joku "kyttää" hänen syömisiään. Eli mitä rennompaa syöminen on, sitä paremmin hän syö... Ja pöydässä pitää istua pitkään ja mukellella.

Outoahan se olisi, että jos paino olisi sairauksista huolimatta kasvanut voimakkaasti. Ei tuo mun silmiin kovin pahalta kuulosta. Jos vaan onnistuu, niin yritä stressata vähemmän niistä ruokailuista. Tarjoat säännöllisesti, mutta älä tuputa.

Silloin se on ollut ihan helppoa jo, lapsi on jo puhunut ja pärjännyt hyvin mummojenkin yms. kanssa. Nyt on vauvallasi tietty ikävaihe ja se helpottaa kyllä. Mutta mun mielestä sun kannattais sopia vaikka kerran viikossa omaa aikaa tai vaikka lähtisit joka ilta kun mies tulee kotiin niin reippaalle kävelylle tai kauppaan rauhassa? Pääsisit joskus jonnekin ilman vauvaa eikä tarvii olla kun tuntikin niin jo helpottaa. Syömisestä on musta turha tehdä suurta numeroa. Kun lapsi kasvaa niin oppii kyllä pelaamaan syömisen kanssa jos huomaa että siihen liittyy jotain suuria latauksia. Kohta ootte siinä pisteessä että syötätte olkkarissa lapselle ruokaa videoiden ääressä jos söis vähän paremmin. Tai tarjootte ruokaa joka hetki eikä lapselle edes ehdi tulla kunnon nälkä.



Meillä on nyt kaksi lasta, kolmas tulossa. Nämä kaksi ovat jo olleet tosi erilaisia, toinen on allerginen, sairastanut paljon ja on kun keijukainen. Silti häntä ei voi syöttämällä syöttää vaan samaan aikaan syödään kun me muutkin syödään. Syö sen minkä syö ja sitten taas seuraavalla ruualla lisää. Jos lapsesi joskus jättäisikin jonkun ruuan välistä kokonaan niin pitkällä aikavälillä se kyllä tasaantuu, ei kannata turhaa vouhkata. En ymmärrä miksi painokontrollia niin pelätään? Jos paino ei nouse tai kasvussa on jotain poikkeavaa(ja nyt en puhu siitä että jos lapsi on ollut sairaana ja siksi syöminen vähäisempää kun normaalisti)niin eikö ole hyvä että sitä kontrolloidaan ja sitten laitetaan jatkotutkimuksiin. Jos lapsi on vaikka allerginen tms. ja asia selviää tällä tavalla? Rentoutta peliin ja koita saada levätä ja omaa aikaakin jossain välissä! Jaksamista!

Luulen että olen nyt ottanut liikaa stressiä tuosta ruokailusta ja siitä on tullut elämääkin suurempi asia. Ei vauva tosiaan varmasti kuole jos yksi tai kaksi ruokailua menee huonosti tai vaikka jäisivät väliinkin. Taidan heti ensi viikonloppuna varata itselleni hieman aikaa ja tehdä niin että aamulla syötän lapsen ja lähden sitten heti kaupungille.



Ja koitan pitää mielessä että kyseessä on joka tapauksessa vaan vaihe joka nähtävästi helpottuu tuossa kun lapsi täyttää vuoden eli jo aika pian. :)



Mieskin tuossa sanoi että lähdet nyt useamman kerran viikossa illalla lenkille tms. ja kun koitin siihen sössöttää että "no mutta eihän se sulle ole kivaa kun vauva sitten kiljuu perääni" niin hän ihanasti sanoi että "no eihän se ole mutta ei sekään ole kivaa jos sinä olet ihan loppu eli lähdet vaan". Taitaapi olla niin että tämä äiti on vaan tehnyt asiat vaikeammaksi itselleen kuin olisi tarve.



Kiitos, on parempi olo. Itkuisuuskin on kadonnut. :)



ap

Olet tehnyt itsestäsi korvaamattoman. Ja tämä on nimenomaan tapahtunut omassa päässäsi.



Jos lapsella on isä, ja vielä vastuuntuntoinen sellainen, niin mitä edes mietit?

Ulos vaan. Lapsi voi huutaa kotona, mitä sitten? Kyllä isä oppii selviämään kun vain annat hänelle tilaa!

Mene nyt ihmeessä sinne kaupungille, tekee todella hyvää ja jaksat taas ihan toisella lailla. Jos lapsi syö ja juo jotain muuta kuin rintaa, niin pärjää varmasti muutaman tunnin isänsä kanssa. Onko näin, että lapsi ei anna muiden syöttää silloin, kun näkee sinut, vai muutenkaan? Voihan olla, että vauvalla menee vallan mainiosti sen aikaa kun olet pois. Vai voitko ajoittaa menosi päiväunien aikaan? Ja jos isä (tai kuka lasta nyt hoitaakin) ei kertakaikkiaan pärjää, niin soittakoon sitten sinulle ja lähdet viivana kotiin.



Itse olen ollut n. kolme tuntia pois tuonikäisen luota, ja joskus unien aikaan ehkä enemmänkin, nyt kun on alkanut juoda pullosta, ja mitään hätää ei ole ollut. Kyllä kannattaa päästää itsensä vähän huilaamaan välillä. Ei se tee sinusta huonoa äitiä.

OMAA AIKAA ja OMIA AJATUKSIA!!!

Niitä ainakin minä olen tarvinnut jokaisen lapseni vauva-aikana.. Ja ei - en suostu syyllistymään parista baarireissusta tai siitä että menen joka tiistai ja sunnuntai judotreeneihin vaikka vauvani olisi huutanut koko sen ajan (eikä kyllä ole).. Ja muutenkin, jos tekee itsestään korvaamattoman niin silloin sitä varmasti on!

Eiku nyt shoppailee ja kahville tai vaikka kävelylle, kuntosalille YKSIN!!!! Se on tervettä aikuisen elämää, vaikka äiti ensisijaisesti oletkin!!

Ps- meidän esikoinen oli todella huono syömään ja myös stressasin painosta ja kasvusta jne.. joskus ne neuvolantädit tuijottaa liikaa niitä käyriä! Ja jos vauvasi liikkuu noin paljon niin eiköhän siinä ole se syy.. eli kuluttaa niin paljon! :)

ole itsellesi armollinen. Olisi ihmisrotu kuollut jo sukupuuttoon jos parin tunnin syömättömyyteen kuolisi.. :)

Olet tehnyt itsestäsi korvaamattoman. Ja tämä on nimenomaan tapahtunut omassa päässäsi.

Juu, näin olen tainnut tehdä. Miten tässä näin kävi? Nimenomaan näin ei pitänyt käydä ja minun piti olla niiiin tarkka siitä että meistä tulee miehen kanssa ihan tasavertaiset lapsen hoitajat (sen nyt mitä voi kun mies on töissä ja minä kotona).

ap

siihen, että kotona pärjätään ja sinä pärjäät. Ei se oo todellista irtautumista, jos koko ajan mietit, että pärjääkö joku muu sen pienen kans.. Anna miehellesi / muulle hoitajalle ja lapsellesi mahdollisuus. Mulla on pienet pojat 1v10kk ja 10kk ja kolmas tulollaan rv29.. En jaksais, jos en vaan päättäis luottaa, asennoitus silleen, että pärjäävät ja jos tulee joku todellinen ongelma, ovat yhteydessä. Olin jopa 6vkoa töissä, kerryttämässä lomat, mies hoiti lapsia kuukauden. Viikon jälkeen totesin, että taitaa tuntua luontevammalta lastenhoito, mies siihen, että juu. Totesin vaan, että se kyllä näkyykin. Eli kerta kerran jälkeen helpompaa teille kaikille. Sisko nyt sit oli 2vkoa.. Toisaalta totesin sitten, että oli suorastaan autuaallista nähdä vanhemman pojan onnellisuus, ku äiti oli kotona aamulla kun hän heräsi, meni ihan pikkukippuraan ja puristi silmiään tiukasti kiinni ja hihitti hiljaa itekseen, melkein tärisi onnesta. Sellaisia hetkiä ei voi kokea, jos ei uskalla lähteä.



Ja tässäkin täytyy muistaa, että meidän ihmisten, äitienkin, jaksamisen rajat on erilaiset. Toiselle riittää vartti omaa aikaa, toinen kokee, että hän haluaa olla 24h/vrk äiti, kunnes lapsi on tietyn ikäinen, joku tarvii jo ihan pikkuvauvankin kanssa hengähdystaukoja.. Ja onhan se nautinnollista joskus syödä ihan itekseen, ihan rauhassa, niin että ruoka on lämmintä ja ei tarvi ite laittaa, eikä siivota sit jälkiä.. Eikä tarvi ees kysyä, että miksi tehdä lapsia, jos sit ei jaksa hoitaa niitä.. Ku ollaan erilaisin lahjoin ja voimavaroin varustettuja..



Mutta tosiaan, lähde rohkeasti ja asennoidu niin, että kyllä ne pärjää ja soittavat perään jos eivät oikeasti pärjää!

lisäksi kaksi isompaa lasta. Mies matkustelee paljon työn puolesta ja joudun olemaan paljon "yksinhuoltajana". Se käy todella rankaksi, ja olen näiden matkojen jälkeen aivan hajalla. Sitten kun mies on kotona, annan hänen pääasiassa huolehtia lapsista, itse tietenkin huolehdin vauvan imettämisestä. Voin kuitenkin hyvin käydä jumpassa tai kaupungilla muutaman tunnin, kun vauva on päiväunilla, tai vaikka ei olisikaan. Pumppaan maitoa pulloon, ja vauva syö sitä, jos syö. Aina ei ole kelvannut, mutta ei se maata kaada. Vauva on täysin tottunut olemaan myös isänsä kanssa. Ja tuonikäinen voi olla tuntikausia syömättä, kyllä energiansaanti korjaantuu seuraavilla aterioilla.



Teidänkin kannattaa ehdottomasti alkaa totuttaa vauvaa myös isän hoitoon, monet isäthän saattavat jäädä tuossa vaiheessa kotiinkin äidin mennessä töihin. Anna isän antaa ruokaa silloin, kun vauva on tyytyväisimmillään, esim. aamulla tai unien jälkeen, joka päivä, vaikka sinä olisitkin kotona. Kyllä se kohta alkaa sujua. Kyllä se voi olla karhunpalvelus, jos tekee itsensä korvaamattomaksi. Entä jos vaikkapa sairastuu siten, ettei voi huolehtia vauvasta vähään aikaan, silloin tulisi vauvallekin shokkiero.