Lue keskustelun säännöt.
Kärsiikö ainoa lapsi?
09.04.2009 |
käykää hänen kanssaan paljon esim. leikkipuistoissa missä pääsee leikkimään muiden lapsien kanssa. ja kyllähän nyt jokainen lapsi nauttii kun saa vanhempiensa jakamattoman huomion.
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä se aika sitten tulee joskus? Tuskin kellään lapsella on aivan täydellistä elämää, jokainen "kärsii" jostain. Joku isän alkoholismista, joku äidin masennuksesta, joku perheen pahoista rahavaikeuksista, joku vanhempien riitelystä, joku siitä ettei ole sisaruksia. Meidän lapsella on asiat ainakin tällä hetkellä hyvin, ei ole mitään suurempia murheita. Kysyin häneltä yksi ilta että mitä hän on mieltä elämästään ja hän vastasi epäröimättä "kivaa!".
Teidän tehtäväksi jää opettaa lapsi jakamaan asioita, empatiaa yms.
vaikuttaa ainakin tällä hetkellä onnelliselta. Hänellä on tasapainoinen ja turvallinen koti. Kyläilemme myös mahdollisuuksien mukaan ja meillä käy vieraita.
Kiitos hienoista vastauksista
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kyllä mä jostain olen jäänyt paitsi...harmittaa kun ei ole aikuisenakaan systeriä tai broidia jolle soittaa tai mennä käymään...ja juhlapyhät on yhtä tuskaa vain vanhempien kans kotikylässä, kun ei oo vielä omaa perhettä mulla.
Muut kamut viettää ihania perhejuhlia...
riippuu paljon aikuisesta. Ilman muuta kannattaa ainakin kouluiässä huolehtia, että lapsella on kavereita. Jos esim. koulussa ei oikein hyvää kaveria, niin harrastuksesta voi löytyä jne. Siinä iässä kun lapsi ei enää kaikkea halua kertoa vanhemmilleen, niin on hyvä, että sisaruksen sijaan on muita ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeistään, kun omat vanhemmat vanhenevat ja alkavat tarvita apua. Silloin olisi mukava jakaa vastuuta sisarien kesken.
en viihtynyt kotona, siellä oli tylsää ja olin kuitenkin tosi sosiaalinen tapaus jo pienestä asti. en ollut hemmoteltu mutten myöskään, vieläkään yli kolmekymppisenä osaa jakaa asioita, siis olen aika itsekäs mutta tiedostan sen.
Ja tästä syystä varmaan itse aian toivoin suurta perhettä, nyt onkin neljäs tulossa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tosin on adoptioprosessi käynnissä, mutta nykyisin siitäkään ei voi mennä ollenkaan takuuseen.
ap
Mistä vain voi "kärsiä", jos niin haluaa.
Jos surkuttelee suureen ääneen, miten olisi niin toivottu sisaruksia X:lle mutta ei vain ole tullut että ainokaiseksi hän nyt jää...
Niin varmasti lapsi kokee sen niin että hän ei kelpaa, tai olette jotenkin tyytymättömiä jne.
En siis tarkoita että noin toimisitte, mutta se on ääriesimerkki että asiasta voisi kärsiä.
Vastaavasti jos lapsi saa kaiken mitä haluaa, ei opi jakamaan mitään, ei ajattelemaan muita tai ei saa leikkiä lasten kanssa -se olisi karhunpalvelus.
Mikään ei kuitenkaan vaadi siihen suurta perhettä, sisaruksia.
Maailma ympärillä on täynnä ihmisiä, kavereita, ystäviä, leikkiseuraa.
Asia josta lapsi jää paitsi on sisaruus. Mutta ei se välttämättä ole vain positiivista että on sisaruksia. Usein sisarusten välit voivat olla todella huonot tai jopa katki.
Turha siis yhtä yksittäistä asiaa on nostaa "kissaksi pöydälle"
Voi ajatella vaikka niin että yhden lapsen kanssa voi tehdä enemmän ja useammin asioita joita ei ehkä voisi tehdä jos lapsia olisi monta.
Mieti matkustelua jne asioita jotka vaativat rahaa.
Yksilapsinen perhe pääsee useammin reissuun jos haluaa, nelilapsinen saa jonkun verran miettiä ja laskea menoja ja tuloja että saa toteutuu.
(toki kaikkien talous on eri, mutta ymmärtänet mitä ajan takaa, kaikella on hyviä ja huonoja puolia)
Nauttikaa elämästä juuri sellaisena kuin se on :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen, jolla suunnilleen samanikäinen (ainoa) lapsi ja toista odotellaan maailmalta kotiin :).
Toivottavasti saamme toisetkin lapset kotiin!
Olemme olleet adoptioprosessissa 1 v 3kk. Miten kauan te? Mistä maasta? Me ollaan Etiopiasta toivomassa, mutta tilanne vaikuttaa tosi vaikealta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kotoisin monilapsisesta perheestä.
He taas kokevat jääneensä jostain paitsi, koska lapsia on ollut niin monta.
Vanhempien aika ei ole riittänyt kaikille, voimavaroista ja rahasta puhumattakaan.
Itselläni on yksi sisko, emmekä ole koskaan olleet toisillemme kavereita, missään vaiheessa elämää.
Nykyään, aikuisina, tapaamme kerran-pari vuodessa ja kuulemme toisistamme satunnaisesti, lähinnä äidin välityksellä. =(
Ei se sisar automaattisesti merkitse että olisi kaveri...
Tosiaan pitää muistaa nauttia siitä mitä on eikä surkutella sitä mitä ei ole.
ap
(luin ap:n viestin numero 12 vasta nyt)
Oletteko harkinneet sijaisvanhemmuutta?
Monet lapset tarvitsisivat turvallista kotia.
nyt jo 32v. ja tunnen jääneen jostain paitsi.
Aina olen ollut "kateellinen" kavereille joilla on ollut sisaruksia ja lapsena muistan kun kaipasin kovasti isoveljeä itselleni.
Vanhempani erosivat kun olin tosi pieni ja tuntuu että olisin kaivannut senkin takia itselleni jonkun kenen kanssa jakaa asioita.
Äitini on tehnyt abortin kun olen ollut n. 6v. ja olen salaa katkera asiasta.
Olenkin ominut äidin siskon pojat veljikseni ja rakkaita ovatkin.
Vielä nyt aikuisiälläkin haaveilen sisaruksesta.
Ollaan mietitty myös sijaisvanhemmuutta ja tukiperheenä toimimista. Ehkä tukiperhetoiminta voisi olla meidän juttu.
ap (myös 18 oli ap)
Tuumasta toimeen vain, uskon ettette kadu!
t: 13,17
.
Ollaan mietitty myös sijaisvanhemmuutta ja tukiperheenä toimimista. Ehkä tukiperhetoiminta voisi olla meidän juttu.
ap (myös 18 oli ap)
Meillä on meistä riippumattomista syistä vain 1 lapsi ja lapsen puolesta on alkanut tuntua pahalta. Me vanhemmat olimme toivoneet 2-3 lasta, mutta yhdeksi jäi. Nyt lapsella ei ole kotona leikkikaveria ja hän katselee haikeana muiden pikkusisaria.
Jääkö tämä lapsi jostain paitsi?