Lastentarhanopettaja ei usko, ettei meillä ole kotona ongelmia!

Keskitä energiasi lapsen hyvinvoinnin edistämiseen.



Mitä olet päätellyt, miksi lapsesi huutaa hoidossa?

Sitä LTOa ei auta se, että sinä todistelet ettei kotona ole ongelmaa.



Sen sijaan sinun pitää nyt tehdä yhteistyötä oman lapsesi takia ja ymmärtää, että päiväkodissa ongelma on. Se, että ongelma on vain siellä, ei ole yksin päiväkodin pulma, sillä lapsi on sinun. Ja tulee pysymään sinun lapsenasi myös sitten, kun menee kouluun. Sinne nimittäin sinä viet sitten sen tietotaidon, miten lapsesi kanssa toimitaan.



Jos sinä nyt itket sitä, ettei LTO tullutkaan kehumaan, miten kiva lapsi sulla on kotona, niin voin kertoa: Kehuminen ei ollut hänen ongelmansa ydin. Jos nyt lähdet tekemään yhteistyötä ja hyväksyt, että äitinä voit tehdä asialle myös jotain, niin kyllä hän varmaan jossain vaiheessa myös antaa palautetta lapsesi kauniista silmistä ja hyvästä kehityksestä.



Niin kauan kun sinä kulutat tarmosi todisteluun, ettei teillä kotona vaan, niin te ette kyllä tuossa ongelmassa pääse minnekään suuntaan.

normaalia ole, jonkinlainen ongelma on taustalla. Ehkä hän ei osaa toimia ryhmässä vaan on tottunut tekemään kaiken aina oman mielensä mukaan? Jos jokin tämäntyyppinen ongelma on taustalla, kotoahan se usein lähtee, tai voihan lapsella olla neurofysiologinen ongelmakin, mistä minä tiedän.



Hyvä että lto on havainnut ongelman ja nyt sen syy voidaan selvittää.

Hyvä että lastentarhanopettaja yrittää tehdä asialle jotain. Jos nyt opettaja on kuitenkin täysin sitä mieltä että ongelma on kotoa lähtöisin ja te olette eri mieltä ei siitä pääse eteenpäin.



Mitä jos kysyisit opettajalta pikemmiltin mitä asialle voitaisiin tehdä? Yritetäänkö tutkia ensin ja missä? Voit myös kysyä muuttaako syyn löytyminen siihen miten asiasta päästäisiin eteenpäin/eroon vai onko hänellä suoraan jotain ehdotuksia mitä kannattaisi tehdä?



Jos päiväkodin kanssa ei pääse asiassa eteenpäin, niin voit ottaa yhteyttä neuvolaan ja pyytää lähetettä sieltä tai yrittää saada lapsen yksityisen puolen kautta eteenpäin. Päiväkodin lisäksi sinulla on mahdollisuus toimia myös itsenäisesti asian selvittämiseksi.

hänestä ongelma on vain kasvatuksellinen. Meidän vanhempien mielestä lapsella on todellisia ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä (joka tulee esille ryhmässä ja meluisissa tilanteissa). Haluaisimme lapselle tutkimuksia ja mahdollisesti terapiaa. Lto on vain sitä mieltä, että lapsi "koettelee rajojaan". Elokuusta lähtien tämä tilanne. Sanoi vielä, että "jos, pysyttäisiin samassa linjassa aina kun lapsi huutaa, niin tilanne raukeaisi nopeammin" Siksi minusta olisi tärkeää, että Lto tajuaisi, ettei kotona ole ongelmia.

ja onko pienempiä sisaruksia, esim vauva kotona, oletko itse töissä, valaise vähän taustoja.

ja kertoa koko stoorin

hänestä ongelma on vain kasvatuksellinen. Meidän vanhempien mielestä lapsella on todellisia ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä (joka tulee esille ryhmässä ja meluisissa tilanteissa). Haluaisimme lapselle tutkimuksia ja mahdollisesti terapiaa. Lto on vain sitä mieltä, että lapsi "koettelee rajojaan". Elokuusta lähtien tämä tilanne. Sanoi vielä, että "jos, pysyttäisiin samassa linjassa aina kun lapsi huutaa, niin tilanne raukeaisi nopeammin" Siksi minusta olisi tärkeää, että Lto tajuaisi, ettei kotona ole ongelmia.

Hyvä että lastentarhanopettaja yrittää tehdä asialle jotain. Jos nyt opettaja on kuitenkin täysin sitä mieltä että ongelma on kotoa lähtöisin ja te olette eri mieltä ei siitä pääse eteenpäin..

ei LTO:n kotoa tai jonkun muun kotoa. Sinä sen äitinä tunnet parhaiten.

pk-uran aloitti elokuussa.

ap

Poika 3v ja tarhaan meni syyskuussa. Kotona leikkii rauhallisesti ja jaksaa keskittyä asioihin mitä tekee, ymmärtää kuullut ohjeet, suuttuu "rauhallisesti" kotona, ei huuda, heittele leluja.



Tarhassa aivan eri poika, villiintyy melusta, lapsimäärästä ilmeisesti, ei osaa/jaksa noudattaa leikkien sääntöjä (esim. vaikka juoksuleikki, lto:n taputuksesta pitäisi lasten pysähtyä, niin jotenkin ohje ei mene meidän lapsen jakeluun ja poika jatkaa juoksuaan vaikka muut pysähtyvät). Hermostuu myöskin helposti ja koko ajan, kotona ei.



En tiedä mitä tehdä, olen keskustellut pojan kanssa kotona asiasta pitkään ja hartaasti, käytetään tarrataulua hyvästä käytöksestä tarhassa jne. Tarrataulu on ehkä auttanut hieman, mutta silti ongelmia on.

En tiedä mitä muuta voisin vielä tehdä asian suhteen, tuntuu että lyön päätä seinään kun poika kotona mulle vakuuttaa ettei enää heitä leluja suuttuessaan ym ja kotona menee muutenkin hyvin ja vallan eri tavalla kuin tarhassa. Toisaalta, kun poika huutaa ja heittää leluja suuttuessaan tarhassa, niin en silloin ole siinä vieressä ennakoimassa hepulia saati muutenkaan koko tilanteessa niin että voisin sillä hetkellä vaikuttaa poikaan, vaan voidaan keskustella asiasta sitten vasta kun tulen pojan tarhasta hakemaan. Alkaa tuntumaan kanssa niin turhauttavalta.

että eikö se LTO saa lastasi kuriin? Eikö hän voi siinä tilanteessa kertoa lapselle että noin ei saa tehdä ja yrittää saada huutaminen loppumaan.

huutamisen loppumiseen, jos ongelma esiintyy vain päiväkodissa. Ovatko päiväkodin tädit vain jotain tahdottomia olioita jotka koko päivän vain tarkkailevat miten lapsi käyttäytyy, sitten antavat noottia vanhemmille. Eivätkö he voi puuttua jos huomaavat että lapsi käyttäytyy epäsopivasti?

LTO saattaa olla provisiopalkalla.

5 vuoden ikä on osalla lapsia erittäin vaikeaa, eikä välttämättä mikään paras ikä aloittaa päivähoitoa, kuka oikeasti haluaa viettää aikaansa meluisassa ryhmässä, syöden erilaista ruokaa mihin tottunut, levätä rumassa sängyssä, kun äiti pitää hauskaa pienen kilpailijan kanssa kotona, ja jos ei ole edes ystävystynyt kenenkään kanssa, tässä muutamia syitä miksi lapsesi ei ehkä viihdy, tai kestä "hoidossa". Kaikki sitten reagoi omalla tavallaan, sinun lapsesi huutaa, toinen lapsi saattaa olla ylivilkas, tai lopettaa puhumisen, jokainen reagoi omalla tavallaan, huudatko itse koskaan, tai katsooko lapsi piirrettyjä jossa huudetaan, matkimalla opitaan 7 ikävuoteen asti, miten on keksitkö itse mistä huuto hoidossa voisi olla lähtöisin, näitä voisi pohtia.

puhumattakaan siitä että ymmärtävät mikä käyttäytymis vaihtoehto on järkevin milloinkin, sopia voi vaikka mitä, mutta lapsihan oikeasti joutuu hyväksymaan sen mitä sille sanot, eli ei se oikeasti sovi mitään, sinähän sille sanelet ne ehdot todellisuudessa. Aikuisetkin kapinoi kaikesta, miksi ei siis se kolmevuotias?

Meillä on vähän samaa ekaluokkalaisen kanssa. Koulusta tulee viestiä, että poika käyttäytyy huonosti, mutta kotona asiat menee ihan mukavasti. Olin välillä ihan epätoivoinen, kun tuntui että opettaja haluaisi että me tehdään enemmän asian eteen, mutta en tiennyt mitä muuta olisin voinut tehdä kuin torua poikaa vielä kotonakin.



Me käytiin psykologin juttusilla ja hän oli sitä mieltä, että se mitä tapahtuu koulussa, myös jää kouluun. Toisin sanoen kotona on toki hyvä olla tietoinen ongelmista, mutta kouluasioista ei tarvitse hirveästi puhua, jos lapsi ei halua. Syy on se että lapsi kärsii ongelmistaan ihan tarpeeksi jo siellä koulussa ja on turha lisätä paineita vatvomalla niitä vielä kotonakin. Jos tarhassa/koulussa on kurjaa, sitä tärkeämpää on että kotona on mukavaa ja turvallista.



Tuo huutaminen kuulostaa minusta kummalta ongelmalta, eikö olisi tärkeämpää miettiä missä tilanteessa lapsi huutaa? Jos esim. pettymsyten sieto on heikkoa, sitä voi kotonakin yrittää harjoitella ja ainakin olla tarkkana ettei itselle ole kehittynyt tapa suojella lasta. Itse huutaminenhan nyt menee ohi kasvun myötä, jos ei muita ongelmia ole, itsehillintä kehittyy iän myötä joka tapauksessa. Jos taas epäilet, että on muita ongelmia, pyytäkää pääsyä psykologin tai ainakin Elton juttusille. Se helpottaa kummasti vanhempiakin , kun saa puhua jonkun kanssa joka ihan oikeasti ajattelee sitä lasta (eikä vaan sitä miten saisi päiväkodin tai koulun arjen sujumaan).

Meillä on vähän samaa ekaluokkalaisen kanssa. Koulusta tulee viestiä, että poika käyttäytyy huonosti, mutta kotona asiat menee ihan mukavasti. Olin välillä ihan epätoivoinen, kun tuntui että opettaja haluaisi että me tehdään enemmän asian eteen, mutta en tiennyt mitä muuta olisin voinut tehdä kuin torua poikaa vielä kotonakin.

Me käytiin psykologin juttusilla ja hän oli sitä mieltä, että se mitä tapahtuu koulussa, myös jää kouluun. Toisin sanoen kotona on toki hyvä olla tietoinen ongelmista, mutta kouluasioista ei tarvitse hirveästi puhua, jos lapsi ei halua. Syy on se että lapsi kärsii ongelmistaan ihan tarpeeksi jo siellä koulussa ja on turha lisätä paineita vatvomalla niitä vielä kotonakin. Jos tarhassa/koulussa on kurjaa, sitä tärkeämpää on että kotona on mukavaa ja turvallista.

meillä on tuollainen tilanne tokaluokkalaisen kanssa. meilläkin menee kotona hienosti, mutta koulussa ei. lapsi käy ppsykan luona kerran viikossa juttusilla ja koitamme yhdessä tehdä asian eteen jotain, koti, ope, psyka ja lapsi. keskusteluja keskustelujen jälkeen. ei tietenkään toruminen euta, vaan tarkoituksena on kaivaa esiin se perimmäinen syy kouluongelmiin. en oikein ymmärrä mitä teidän koullupsyka oikein tarkoittaa kouluasioiden jättämisellä kouoluun. eikö pojan onelmakäyttäytymiselle aiota tehdä mitään? miksi ihmeessä ei?

mutta se tehdään koulussa. Poika käy itse psykologin puheilla ja opettaja selvittää tilanteet saman tien. Mutta kotona emme enää kysele, mitä teit ja miksi ja painaako sinua jokin asia, jos poika ei selvästikään halua puhua. Tietenkin joka päivä jutellaan ja kuunnellaan lasta, mutta ei väkisin.

Meillä tämä käytäntö on itse asiassa toiminut: koulussa on mennyt paljon paremmin sen jälkeen kun olemme kotona keskittyneet postiiviseen palautteeseen siitä, miten hyvin lapsi osaa asiat siellä hoitaa. Hän on rennompi ja lähtee kouluunkin iloisemmin, kun näkee että vanhemmat uskoo häneen eikä puutu joka pikku juttuun.

Varmaan se miten toimitaan riippuu paljon lapsesta ja ongelmien koosta. Meillä kyse on lähinnä rähinöistä välitunnilla ja kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että poika on keskivertoa älykkäämpi ja hyvin itsenäinen luonne. Hän keksii luultavasti itse ne keinot miten pysyä tappelujen ulkopuolella ja rauhallisena, meidän tehtävämme vanhempina on pitää huoli että opetteluprosessi ei syö hänen itsetuntoaan tai johda uusiin ongelmiin.

Meillä on vähän samaa ekaluokkalaisen kanssa. Koulusta tulee viestiä, että poika käyttäytyy huonosti, mutta kotona asiat menee ihan mukavasti. Olin välillä ihan epätoivoinen, kun tuntui että opettaja haluaisi että me tehdään enemmän asian eteen, mutta en tiennyt mitä muuta olisin voinut tehdä kuin torua poikaa vielä kotonakin.

Me käytiin psykologin juttusilla ja hän oli sitä mieltä, että se mitä tapahtuu koulussa, myös jää kouluun. Toisin sanoen kotona on toki hyvä olla tietoinen ongelmista, mutta kouluasioista ei tarvitse hirveästi puhua, jos lapsi ei halua. Syy on se että lapsi kärsii ongelmistaan ihan tarpeeksi jo siellä koulussa ja on turha lisätä paineita vatvomalla niitä vielä kotonakin. Jos tarhassa/koulussa on kurjaa, sitä tärkeämpää on että kotona on mukavaa ja turvallista.

meillä on tuollainen tilanne tokaluokkalaisen kanssa. meilläkin menee kotona hienosti, mutta koulussa ei. lapsi käy ppsykan luona kerran viikossa juttusilla ja koitamme yhdessä tehdä asian eteen jotain, koti, ope, psyka ja lapsi. keskusteluja keskustelujen jälkeen. ei tietenkään toruminen euta, vaan tarkoituksena on kaivaa esiin se perimmäinen syy kouluongelmiin. en oikein ymmärrä mitä teidän koullupsyka oikein tarkoittaa kouluasioiden jättämisellä kouoluun. eikö pojan onelmakäyttäytymiselle aiota tehdä mitään? miksi ihmeessä ei?