Missä iässä lapset alkavat kärsiä köyhästä perheestä?

aina, lapset ovat nyt murkkuiässä. Kaiken välttämättömän ovat aina saaneet, mutta eivät mitään ylellisyyksiä. Eivät ole koskaan valittaneet, että olisivat kavereihinsa verrattuna huonommassa asemassa.

jos perustarpeisiin, kuten ruokaan ja vaatteiiin, riittää rahaa. Vaatteet ei todellakaan tarvitse olla mitään merkkikuteita, vaan riittää, että ajavat asiansa ja ovat mukavia päällä. Itse olen kasvanut vähävaraisessa perheessä ja koskaan en ole siitä kärsinyt. Rakkautta, aikaa, hellyyttä, yhdessä tekemistä ja kaikkea oikeasti tärkeää olen aina saanut yllin kyllin. Ikinä en vaihtaisi omaa lapsuuttani ja perhettäni johonkin rikkaaseen vaatteilla, mammonalla, elektroniikalla ja muulla materialla elvistelevään perheeseen, jossa lapset viedään "pois jaloista ja uran tieltä" jonnekin yksityispäiväkotiin jo alle vuoden ikäisenä... Minun mielestäni lapsi tarvitsee aikaa ja rakkautta, ei niinkään ylellistä elämää ja tavaraa... Mutta toki tämä on vain minun mielipiteeni ja ajatukseni siitä, miten haluan omat lapseni kasvattaa. Toivon, että eivät valikoi kavereitaan farkkumerkkien tai tietokonepelien perusteella, vaan siksi, että oikeasti viihtyvät yhdessä!

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/03/847488

En koskaan kokenut olevani köyhä...sain silloin tällöin uusia vaatteita ym. Kukaan ei minun aikanani paheksunut vaatteiden merkittömyyttä ym.

Ja nyt itse perheineni olen sellaisessa tilanteessa että joutuu todella miettimään mitä ostaa ja milloin. Raha on todella tiukassa. Nyt vanhimmat lapseni ovat 5 ja 6 luokkalaisia niin vertailua on ruvennut löytymään.Miksi toi saa ja me ei? Minua oikeasti surettaa ettei ole varaa ostaa lapsille aina edes tarvittaessa tiettyä vaatetta. Nytkin tyttö tuli tanssitunnilta ja oli innoissaan kun oli saanut yksintanssi osuuden päätösjuhlaan, mutta opettaja oli ladellut mitkä vaatteet pitää esitykseen pistää ja oikeasti meillä ei ole nyt yhtään ylimääräistä rahaa, hyvä kun ruoka saadaan pöytään.Niin ja vaatteet pitää olla kuulemma ensi tiistaina...huh.esitys tosin joskus toukokuussa.

Olemme kyllä päättäneet vaihtaa pienempään ja halvempaan asuntoon jotta raha ei olisi niin tiukassa. ...

Kyllä mullakin oli rakkautta ihan yllin kyllin, mutta kyllä kärsin siitä, että aina jouduin ostamaan ne halvimmat kengät tai ne halvimmat farkut, kun muut kulki jossain micmacin farkuissa tai leviksissä ja itse jossain tarjoustalon farkuissa (vai mikä lie halpistalo silloin olikin 80-luvulla). Itse jouduin jakamaan siskoni kanssa huoneen ja asuttiin pienessä kerrostaloasunnossa, ja muut asui jossain rivarissa, olin niiiiin kateellinen! Ei mua kiusattu vaatteiden tai asunnon takia, mutta kyllä se mun itsetuntoon vaikutti vahvasti. Kyllä se sellaisen katkeruuden jätti, että päätin, että aikuisena en rahapulasta kärsi. Ja nyt ollaan erittäin varakkaita, ilman tuota köyhyyttä en varmasti koskaan olisi tällaista tsemppiä menestymiseen saanut eli jotain hyvää siitäkin seurasi. Mutta, vaikka te luulette, että ei ne lapsenne kärsi, niin kyllä ne voi kärsiä ja paljon vaikka eivät sitä tietenkään teille sano!

En muista että mua olis kiusattu, mutta itse mä häpesin sitä. Mä olin luokan ainoa lapsi joiden kotona ei ollut puhelinta, joskus joku kysy että, miksi niin? Vaatteet oli mulla aina ehjät ja puhtaat, mutta ei mulla niitä paljon ollut ja nekin oli tosiaan jostain saatuja. Harrastaa en voinut mitään, koululiikunnassakin muilla oli kunnon vehkeet ja vermeet, mulla oli ihan iän vanhat luistimet, sukset ja monot. Voitte arvata että kun varusteet ovat huonot, niin ei se paljon motivoi liikkumaan.

Yläasteella rupesin jo äidiltä vaatimaan, mutta aina se sama vastaus, ei ole rahaa. Heti kun pääsin niin menin töihin ja töitä tein siis koulun ja opiskelun ohessa. Meillä oli ruokakin joskus lopussa, aina jotain saatiin syötäväksi mutta se saatto olla vaikka mannavelliä kun muuta ei ollut.

Eniten vituttaa asiassa se että äidilläni ja isäpuolellani oli rahaa aina kuitenkin kaljaan.

olin niin kateellinen muille, joilla oli harrastuksia. Mä en päässyt minnekään :(. En voinut soittaa pianoa, jota rakastin, en viulua, en voinut mennä tanssitunneille, en pelaamaan tennistä, en edes uimaan, koska se maksoi!! Ainoa mitä olisin voinut tehdä oli juokseminen ulkona, mutta sen innon koululiikunta onnistui tappamaan.