8-vuotiaani sanoi tänään nukkumaan mennessään:

Niin 3v tyttöseni kysyy aina välillä, että "äiti voisinko auttaa?"



Mietin mitä tuohon tuli vastata, välillä sanon, että nyt en kiitos tarvitse apua. Joskus taas sanon, että jos haluat voisit tehdä sen. Ihan pikku juttu.

Tyttö rakastaa yli kaiken, kun saa luututa lattioita =) Itse olen oikea sottapytty niin naurattaa tämä, "äiti saanko siivota" juttu

Mun 5v pojalla on tapana halatessaan sanoa: "Sä oot maailman paras äiti, ihana!"

En valitettavasti omasta mielestäni ole, vaan kamala huutamaan ja turhan helposti suutun.

Jos lapsellasi on tapana iltaisin halata ja kutsua sinua maailman parhaaksi äidiksi ja ihanaksi, tuskin olet pahasti voinut pieleen mennä!



-ap

sanoi häntä peitellessäni, että äiti on niiiin ihana ja laittoi käteni poskellensa.

Mä oon kans näitä äitejä jotka (mahdollisimman salaa muilta) ihastelee omansa ihanuutta :)



Mutta toisaalta,mä oon vakaasti sitä mieltä,että mun omani ovat harvinaisen ihastuttavia tapauksia,kilttejä,nauravaisia,kohteliaita,auttavaisia jne kaikkea mahdollista...



Kiukutessaankin ne näyttää niin suloisilta (ja joo,ikää on jo 4v ja 5v et vois olla toisinkin,heh heh!!) ja eivät oikein "osaa" suututtaa mua niin,et tosissani suuttuisin johonkin :D



Ja kauhea sitä syyllisyyttä kun minusta tuntuu,et he on molemmat ihmisinä parempia kuin minä?? Tänäänkin 5v kysyi "Äiti kuinka voisin auttaa sinua,voisin palvella sua jossain kotityössä?" :D ja olin suunnilleen ihan et HÄH ja sanoin et ei nyt oo oikein mitään niin poika vaan halusi auttaa kun olin kuulema vähän väsyneen näköinen :)



Ja ettei tule väärinkäsityksiä :D niin en käytä lapsiani "kotiorjina" eikä meillä ole huipputiukkaa kuria tmv,nää on vaan perineet jostain (ei multa!!) uskomattoman herttaisen luonteen ja auttavaisuuden!!

kun saa kuulla aina olevansa tyhmä jne.

Omat lapset on ihania . Samoin monet vieraiden lapset.

Kuuluukin nähdä omat lapset ihanina... mutta terve ihminen näkee nekin huonot puolet. Sellaista lasta ei ole joka joskus ei kiukuttele tai jossa ei ole mitään huonoa. Tai sitten on tosi alistettu.

Mutta joo... lapset tuo kaiken mutta vie vähän :)

- Aikaa, energiaa, rahaa. Ihan konkreettisesti resursseja, joilla yksinäinen, perheetön, ihminen voisi elellä "mukavammin". Aika monet hampaiden kiristelyt on tämänkin pojan kanssa koettu. Aika hemmetin monet kiukut käyty läpi.



Mutta sitten on joka viikko ja joka päivä näitä hetkiä, joita aloituksessani kuvailin...Ja yksi sellainen hetki korvaa NIIN MONTA väsymystä ja kiukkua ja hampaiden kiristelyä. Eiköhän jokainen lastaan rakastava vanhempi tiedä sen tunteen, kuinka yksi pieni hetki (kun lapsi nukahtaa syliin, kun katsoo lapsen leikkiä lattialla, kun lapsi sanoo "rakastan sinua" jne.) korvaa kaiken sen vaivan ja harmin.



Miten noiden ihanien riiviöiden kanssa voisi jäädä "miinuksen puolelle"? Minä ainakin olen saanut moninkertaisesti takaisin kaiken sen, mitä olen koskaan emotionaalisesti, ajallisesti, fyysisesti tms. lapseeni panostanut!



ap

"onneksi sinä oot minun äiti, oot paras", kauan ei ole siitä kun sanoi yhtäkkiä rakastavansa minua.

Kyllä nämä hetket korvaa monin kertaisesti ne haukkumiset mitä välillä tytön suusta tulee. On siis raivostuttavan ihana esimurkku :)

"Mutta toisaalta,mä oon vakaasti sitä mieltä,että mun omani ovat harvinaisen ihastuttavia tapauksia,kilttejä,nauravaisia,kohteliaita,auttavaisia jne kaikkea mahdollista..."



Tulee mieleen Sinkkosen kirjasta yksi kohta. Siinä kirjoitetaan (en nyt sanatarkkaan muista), kuinka vanhemmat näkevät omat lapsensa täydellisinä. Eräs mies tokaisi Sinkkoselle "mutta kun minun lapseni kohdalla se väittämä todellakin pitää paikkansa!!". :-))