olen kateellinen kaikille teille joilla on kilttejä lapsia! t. tänäänkin silmät päästään hävennyt

Sitä se lasten kasvattaminen on: samojen asioiden jankuttamista päivästä toiseen. Lopulta menee yksi asia perille, mutta sitten tulee jo toinen, jota saa opettaa. Mietippä millaista minulla on kun jankutan samoja asioita töissä ja kotona. Joskus tuntuu, että ei jaksa. Sitten otan kotona käyttöön rastien keräämisen tms. Ihan kilttejä noista on kasvanut, mutta ei kyllä helpolla.



Tsemppiä sulle. Vuoden päästä on jo helpompaa.

Onhan toki huonosti kasvatettuja lapsia ja huonosti kasvattavia vanhempia ja on mahdottomia ja hirvittäviä "kausia", mutta toisaalta on jos jonkinlaista oireistoa, joka selittää mahdottomilta tuntuvat lapset. Ulkopuoliselle voisit ensinnäkin purkaa omat ajatuksesi ja toiseksi saada ulkopuolisen näkemyksen lastesi käyttäytymisestä. Kolmanneksi voisit saada joko apua kasvatukseen tai sitten (jopa sen surullisenkuuluisan) diagnoosin, joka selittäisi sinulle tilannetta ja auttaisi ehkä eteenkinpäin.

sulle. mulla on kaks samanlaista. koskaan ei voi ylpeillä hyvällä käytöksellä. rauhallisten ja sopeutuvaisten lasten vanhemmat ei tajua, millaista jatkuvaa negatiivista härdelliä arki voikaan olla.



se on muuten kans avainsana, että niitä on KAKSI!!!

olen kyllä pari kertaa miettinyt, että olisikohan sellaisella vanhanaikaisella "remmistä pepulle" menetelmällä saanut nämä pojat ruotuun? (lähinnä siis vanhempi) no toisaalta, turha sitä miettiä kun moinen kuritus on kiellettyä, niin näillä epätoivoisilla eväillä nyt mennään eteenpäin.



kolmannen vielä haluaisin (hullu kun olen) mutta enpä usko, että parisuhteemme kestäisi sitä. näiden kahden kanssakin on pinna aivan jatkuvasti kireällä. ei ole tällainen elämä kenellekään mukavaa.



lohduttavaa kuulla, että kohtalotovereita on. vaikkakin, en tätä kenellekään soisi.



AP

Vie ravintoloihin harjoittelemaan vain yksi lapsi kerrallaan, ja molempien kanssa sitten vaikka niitä kuraleikkejä tai jumppaa tai vastaavaa.

Meillä on yksi melko rauhallinen 2-vuotias, ja osaa kyllä hänkin pistää varsinaisen shown päälle ravintolassa, kun sille päälle sattuu. :)

Kolmevuotias ei ole tuhma, mutta tottelematon voi kyllä olla. Varsinkin pojat villiintyvät yhdessä aikamoisiin suorituksiin, joten on normaalia. Kannattaa tällä hetkellä touhuta poikien kanssa yhteisiä juttuja esim ulkona, kuravaatteet niskaan ja vesilätäkköihin läiskyttelemään:) Hyvää kevättä!

isompi on kyllä jo menossa toimintaterapiaan, jossa sen keskittymistä ja vilkkautta tarkastellaan. eipä se diagnoosi silti meille mitään anna...arki on silti tätä, eikä siitä miksikään muutu. toisilla on helppoja ja toisilla ei :) näin se menee.

tuohon ravintolaan vielä...olemme kovinkin liikkuvaisia mieheni kanssa. emme viihdy leikkipuistoissa ja elämme aikas meneväistä elämää. käymme tapahtumissa, matkustamme ym. joudumme siis ihan käytännönsyistä syömään ulkona sillon tällön. ja ei siinä mitään...tiedetään, että kaaoshan siitä aina seuraa. eikä muuta olla odotettukaan.



oli vaan pakko avautua, että tajuattekohan te "normaalien" kilttejen lasten vanhemmat kuinka onnekkaita olette? ja kade olen edelleen...!

olen todella lapsirakas ja len aina halunnut suurperheen. tämä jää vain haaveeksi näiden kanssa. jos olisivat kiltimpiä niin meillä ois monta monta lasta tulevaisuudessa.



AP

teillä on "teidän"lapset. Kyllä sitä aika moni joutuu kuljettelemaan lastaan/lapsiaan terapioissa ym. Se pahin vaihe on usein silloin, kun vasta aloitetaan tämä lapsen kuntoutus.



Aikuisten elämä voi olla liikkuvaista töiden ym suhteen, mutta muutenkin levottomien lasten arkea tulisi yrittää rauhoittaa ihan tietoisesti. Ei lapset nauti välttämättä aikuisten jutuista, te olette lapsianne varten, eivätkä lapset teitä varten.

Se riittää, että lapset viihtyvät ulkona ja leikkipuistoissa, ei teidän tarvitse viihtyä siellä.

ainoa vaan että kuullostaa niin tutulta. Juuri tuollaisia oli meilläkin pojat kun ne oli pieniä. Sitten vielä kun niitä oli kaksi tai enenmmän niin siinä oli silloin kädet todella täynnä hommia, Yksi ärsytti yhtä toinen toista ja kolmas riiteli molempien kanssa . Mutta täytyy kyllä sanoa että en voisi poikiani tuhmiksi sanoa ne vaan oli niin eloisia ja vilkkaita sekä kiukutellessa varmasti väsyneitä. Vuodet kulkee ja kyllä noita aikoja muistelee haikeudella. Ja voin sanoa että suurperhe on ihana.



Kuuden pojan ja yhden tytön äiti

lastesi käytökseen? Kyllä meillä ainakin on erittäin eläväiset lapset, jotka tappelevat välillä koko ajan keskenään ja todennäköisesti he ovat juuri niitä naapuripöydän "kilttejä lapsia". He siis käyttäytyvät myös huonosti, mutta hyvinä hetkinä he osaavat käyttäytyä tosi fiksusti ja rauhallisesti.



Kuunteletko lapsiasi aidosti ja tarjoat heille asioita, joista he pitävät. Jos he ovat fyysisesti energisiä, saavatko he purkaa sitä energiaansa riittävästi. Saavatko he ihan ikiomaa huomiota aina välillä, niin ettei se sisarus ole siinä jakamassa sitä huomiota? Sanotaanko heille usein, kuinka ihania he ovat ja kuinka paljon heitä rakastetaan? Minä ainakin aina koen, että olen itse jotenkin epäonnistunut, jos lapseni käyttäytyvät mahdottomasti. Lapseni eivät ole mahdottomia.

ollaan ihan normaaleja vanhempia ja tehdään normaaleja asioita lasten kanssa yksin ja erikseen. siitä ei ole kyse. mutta toisaalta vaikeahan sitä on semmoisen ymmärtää joka ei tällaista arkea ole nähnyt.



hyvänä esimerkkinä ystäväni jolla on 3 lasta. hoiti 2h minun poikiani. tulin kotiin, hän sanoi "hattua sinulle on nostettava, että jaksat tällaista arkea" että näin. lapsia on kaikenlaisia. toiset villejä 24h :)

Meillä on kiltti tyttö ja tiedostan sen kyllä. Olen asiasta hyvin iloinen ja voin pahoin kun näen kaltaisiasi väsyneitä äitejä pienten shownpitäjien kanssa. Voimia sinulle, tilanteesi on varmasti monelle tuttu, enkä minäkään teitä pahalla silmällä katso.

Lapset ovat niin erilaisia niinkuin me äiditkin. Sekin asia olisi kaikkien hyvä tiedostaa.

11 kirjoitti asiaa. Ehkä kannattaisi teidän aikuistenkin rauhoittaa elämäänne. Lapset eivät niin nauti meneväisestä elämäntyylistä. Rutiinit kehiin! Energiaa saa kyllä hyvin purettua siellä leikkipuistoissa.



Ja muuten:kuria saa olla, mutta fyysisesti lasta ei saa kurittaa. Ohjeita haastaviin tilanteisiiin mm. Kiukkukirjasta.

"Minä ainakin aina koen, että olen itse jotenkin epäonnistunut, jos lapseni käyttäytyvät mahdottomasti".



## Eli myönnät, että lapsesi ovat käyttäytyneet 'mahdottomasti'? (Kenen lapsi ei joskus kiukuttele ja uhmaile? Missä menee raja kiukuttelun ja "mahdottoman käytöksen" välillä?)



"Lapseni eivät ole mahdottomia".



## Ja heti seuraavassa lauseessa kuitenkin kiellät, että lapsesi ovat koskaan mahdottomia.

ainakaan tilannetta paranna.

ollaan ihan normaaleja vanhempia ja tehdään normaaleja asioita lasten kanssa yksin ja erikseen. siitä ei ole kyse. mutta toisaalta vaikeahan sitä on semmoisen ymmärtää joka ei tällaista arkea ole nähnyt.

hyvänä esimerkkinä ystäväni jolla on 3 lasta. hoiti 2h minun poikiani. tulin kotiin, hän sanoi "hattua sinulle on nostettava, että jaksat tällaista arkea" että näin. lapsia on kaikenlaisia. toiset villejä 24h :)

Lapseni eivät ole mahdottomia, he vain joskus käyttäytyvät mahdottomasti. Yleensä silloin, kun meillä vanhemmilla on raskasta, emmekä jaksa heidän kanssaan riittävästi. Mikä tässä oli kummallista?



13

oikeastaan ainut, mikä tehoaa käytökseen on ennakointi - olen älyttömän hyvä ennakoimaan, missä kohtaa alkaa tapahtua mitäkin ja yritän ehtiä rauhoittaa tilanteen aina kuin voin. asiat myös selitän tälle lapselle ihan eri lailla kuin muille, siis mihin mennnään ja mitä luultavasti tapahtuu ja miten pitää olla ja mitä sitten jos tapahtuukin niin tai näin...



toinen on rutiinit ja rauhallinen arki, paljon ulkoilua ja silloin saa olla oikeasti villi



en ikinä sano lasta tuhmaksi tai tyhmäksi, mutta huonoa käytöstä en silti salli, vähän niinkuin koirakoulua siis

Ellei, tämä kuulostaa jotenkin päähän taputtamiselle, vaikka tarkoitatkin varmaan hyvää.

Toki asioita voi selvittää ja apua pyytää, mutta käytännössä avun saaminen ei ole helppoa, jos syyksi ei löydy muita kuin "kahden pienen, vilkkaan, rajoja kokeilevan ja paljon kasvutukea tarvitsevan lapsen heikossa hapessa oleva, ihan peruskelpo äiti".

Monesti tarvittaisiin vain lisää auttavia käsiä ja äidille paremmin mahdollisuus vetää useammin henkeä, ei yleisiä kasvatusneuvoja, jotka jättävät kuitenkin käytännön tilanteissa yksin, Vertaistuesta voi olla apua (esim. erilaista perhekouluista tai teemaryhmistä tms.), kun toiset samassa elämäntilanteessa elävät (esim. samalla tavoin haastavien lasten vanhemmat) tietävät, millaista elämä on ja uskovat sen ilman ihmettelyä ja vihjailua jostakin mystisestä syystä oireilevista lapsista.

Miten olisi asiantuntija-avun pyytäminen? Aluksi vaikka neuvolan kautta. Onhan toki huonosti kasvatettuja lapsia ja huonosti kasvattavia vanhempia ja on mahdottomia ja hirvittäviä "kausia", mutta toisaalta on jos jonkinlaista oireistoa, joka selittää mahdottomilta tuntuvat lapset. Ulkopuoliselle voisit ensinnäkin purkaa omat ajatuksesi ja toiseksi saada ulkopuolisen näkemyksen lastesi käyttäytymisestä. Kolmanneksi voisit saada joko apua kasvatukseen tai sitten (jopa sen surullisenkuuluisan) diagnoosin, joka selittäisi sinulle tilannetta ja auttaisi ehkä eteenkinpäin.

joista isompi osaa eskari-ikäisenä käyttäytyä aivan loistavasti vaikka vielä 3 vuotta sitten esim. ravintolakäynnit olivat yhtä liikunnan juhlaa. Hänelle kerittiin sitten pitää kuriakin ja jossain vaiheessa pidettiin ohjakset todella tiukalla, eli mitään vapautta ei voinut kriittisissä tilanteissa antaa. Nuorempi taas on päässyt paljon vähemmällä kurituksella, koska luonteensa on paljon sopeutuvaisempi, mutta nyt kun hän on 3-vuotias, hänestä on tullut aivan hirveä kauhukakara. Kohta on varmaan pakko panna hänetkin kaappiin miettimään tekosiaan, jotta rauhoittuisi.