Lue keskustelun säännöt.
muita lepsuja kasvattajia - kun tuntuu että täällä av-mammoilla ei muuta tapahdu kuin jäähyt rapisee
05.04.2009 |
en minä vaan jaksa koko ajan olla jäähyjä jakamassa...ei elämä ole niin haudan vakavaa. mieluummin nautin elosta tässä ja nyt - rennosti. jos muksut kiipeilevät kaapeissa tai muksivat toisiaan, joskus on hyvä vaan "olla kuulematta"
tiedän että olen täällä hyvien av-kasvattajien joukossa paaria, mutta so...eivät kaikki voi olla täydelllisiä
Kommentit (52)
kävi selväksi että majojen rakentaminen tulisi kuulua lasten puuhiin. Psykologinen näkökulma.
Ajattelin kuinka tietämättäni olin tehnyt oikein antaessani sohvatyynyista tehdä majan, kun lapset olivat pienempiä. Tyynyjen päällä en olisi antanut hyppiä, jos olisivat siitä olleet kiinnostuneet eikä meillä ole hyppineet sängyillä.
Tulee niin paljon pölyä hyppiessä, etten katso hyväksi hengitellä tomupilveä. Sohvatyynytkin olivat pölyisiä ja varmaan pölyä irtosi niitä laitellessa ja sovitellessa, mutta ihan pomppimalla en olisi sisällä antanut.
Samassa tenttikirjassa oli myös silloin minulle uusi tieto, kuinka kotihoidossa olevat lapset ovat kehittyneet paremmin kuin jos olisivat päiväkodissa hoidossa, Jälkeen päin olen todennut aisan olevan niin, kun omani olivat kotioloissa kanssani. Saivat yleensä vastauksia kysymyksiin silloin kun kysyivät. Päivähoidossa ei aina ole mahdollista alkaa kertomaan lapselle vastauksia, etsiä lisätietoa kirjoista tai näyttää jotain kiinnostavaa. Kotona ei ole sellaista aikataulua, joka estäisi kehittävän ja laadukkaan vuorovaikutuksen. Päiväkodissa lapsi voi yht´äkkiä tehdä kysymyksen, johon hoitajan on vastattava joko - Hys, nyt on oltava hiljaa kun levätään, tai - ensi viikolla on siitä ja siitä asiasta puhetta piirissä ja lauletaankin siitä...Kiinnostaako lasta se asia ihan sillä lailla silloin "ensi viikolla"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saa raivota - useinhan lapset jätetään kait yksin jäähylle, eikä ainakaan pieni lapsi opi tunteiden käsittelyä yksin, vaan tarvitsee siihen aikuisen apua.
Yksin jäähylle jättäminen on merkki siitä, ettei aikuinen hyväksy lapsen raivoa eli lapsen sallitaan olevan läsnä vain kun "osaa käyttäytyä". Olen samaa mieltä, että lapsen on saatava näyttää myös negatiivisia tunteita - aikuisten läsnäollessa. Se osoittaa, ettei raivo ja viha ole pelottavia tunnetiloja, että aikuinen kestää ne.
Ehkä monet jäähypenkkiä käyttävät ovatkin lapsellensa läsnä myös jäähyn aikana - mistäs minä sen tiedän. Neuvot että lapsi pitää jättää yksin raivotilaan rauhoittumaan taas ei tunnu minusta kovin hyviltä neuvoilta.
saa raivota - useinhan lapset jätetään kait yksin jäähylle, eikä ainakaan pieni lapsi opi tunteiden käsittelyä yksin, vaan tarvitsee siihen aikuisen apua.
Yksin jäähylle jättäminen on merkki siitä, ettei aikuinen hyväksy lapsen raivoa eli lapsen sallitaan olevan läsnä vain kun "osaa käyttäytyä". Olen samaa mieltä, että lapsen on saatava näyttää myös negatiivisia tunteita - aikuisten läsnäollessa. Se osoittaa, ettei raivo ja viha ole pelottavia tunnetiloja, että aikuinen kestää ne.Ehkä monet jäähypenkkiä käyttävät ovatkin lapsellensa läsnä myös jäähyn aikana - mistäs minä sen tiedän. Neuvot että lapsi pitää jättää yksin raivotilaan rauhoittumaan taas ei tunnu minusta kovin hyviltä neuvoilta.
tai ainakin minä olen. Ja siinä myös keskustellaan, eli kerrotaan tietysti miksi on jäähyllä ja mitä teki väärin jne.
niin kerroppa mulle mihin kuntoon menis meillä kämppä jos antasin kaikkien kuuden esim nyt hyppiä sängyt hajalle? Ja alkaa heitteleen palloilla. Ja mitä tällä nyt on oikeesti tekemistä sängyillä pomppimisen kanssa? Sekö on sitä parasta liikuntaa vai?????
Pölypunkkien pöllyttäminen vai? Eiköhän se liikunta tule vähän muustakin kuin pomppimisesta sängyllä! Ulkoilu se parasta on! Ja lisänä kyllä ne satujumpat! Joissa opitaan muutaki ku liikuntaa, sitä yhdessä toimimista, ryhmätyöskentelyä vieraiden kanssa.
Hulluttelu ja hassuttelu on ok, mutta että oikein antasin luvan että joo siitä vaan,tehkää mitä vaan mieleen pälkähtää niin ei taitas kukaan olla meillä tyytyväinen. Sitten sitä katottas että mikähän apinalauma tulee kauppaan kun lapset vähän "liikkuisi oma-ehtoisesti ja ravasi pitkin kaupan käytäviä". Liikkukaa joo lasten kans, pulkkamäkeen ja kävelemään ja puistoon laikkimään ja kiikkumaan! Leikkikää ulkona, heitelkää palloa ja olkaa hippaa tai vaikka sitä horsmahippaa mikä oli tosi hauska tossa toisessa ketjussa, jossa "äiti antaa persauksille", just sellanen onki hauskaa! Minä olen kastellu kakarat pikku-ämpäreillä ja vesipyssyillä sadevesisaavista otetulla vedellä. Kakarat juoksi karkuun minkä ehtivät ja lopulta oltiin kaikki litimärkiä. Mutta ei se tarkota että on hauskaa ja kivaa yhdessä että sais tehdä mitä tahansa! Ei meillä kukaan pompi sänkyjä hajalle just siksi kun siinä on aika työ kun ne petaa. Ja juosta saa sisällä, pallolla saa leikkiä sisälläkin, muttei heittää eikä varsinkaan keittiössä missä on lasia.
Joillaki on 1 tai 2 muksua ja ne voi hyppiä sängyillä, mutta laitappa niitä 6 hyppimään! Ja siivoa ite aina sotkut. Tervetuloa vaan meille kokeileen mitä se ois siten :)
Tietyt rajat on oltava. On ne aikusillakin niin täytyy ne kai opettaa lapsillekin että niistä tulee viksuja nuoria ja myöhemmin aikusia.
Olisi kyllä mukava tietää, että miksi sitä jäähyä käytätte? Ja se ei minulle riitä, että kun lapsi ei muuten usko!
te sanotte vaikkapa jollekin raivarin saanelle neljä veelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 2vanhinta poikaa ja sitten 2tyttöä, joista toinen tyttö on kuin poika, mutta toinen tyttö taas niin prinsessaa ja tyttö juttuja.
En tiedä kuinka paljon sillä on vaikutusta lapseen, mutta meillä koko perhe on urheilullisia, joten joka päivä niitä paineita puretaan jonkun jutun parissa, eikä istuta kotona pelikoneen taikka televison ääressä, joten höyryt kyllä pääsee ulos muutenkin kuin toisille räyhäämällä ;) ! Ja kyllä, joka päivä meillä ulkoillaan oli sää mikä tahansa!
Ja ihmettelen tuon yhden kirjoitusta kun hänellä oli lapsuudesta katkera pala kurkussa koska minulla sitä ei ole! Olen niin kiitollinen vanhemmilleni, että antoivat minulle juuri sellaisen kasvatuksen kuin olen saanut. Ja sen verran ,että veljelläni on 3 lasta ja kukaan heistä ei ole ollut jäähyllä. Joten uskoisin, että ei hänelläkään ole ollut kovin paha lapsuus vaikka jäähyjä ei ole sadellut!
Joten meillä näin,teillä toisin.
Eli jos sanot ettei nyt oteta tikkaria kun on ruoka tulossa lautaselle, ja muksu saa pultit. Niin onko se siis hyväksyttävä? Kai sen muksun pitää oppia että mikä ero on suuttumuksella ja raivarilla. Ja miten niitä käsitellään. Eli jos suuttuu ei se tarkota että aletaan kiljumaan ja potkimaan äitiä!
Toki sille pitää sanoa että sä oot nyt vihanen ku et saa sitä tikkaria, mutta nyt on ruoka ja aletaan syömään. Mutta jos se kilahtaa, niin sit menee istumaan ja sit se saa jäädä siksi sinne yksin, koska jos sillä muksulla on yleisöä, niin se vaan innostaa sitä huutamaan lisää ja kovempaa, jos äiti on vieressä eikä huomaa. Mutta kun äiti huomaa, ja reagoi siihen raivariin ja näyttää ettei se oo hyväksyttävää ja antaa sille mahollisuuden rauhottua. Ja pyytää anteeksi vielä sitä ylisuuttumistaan niin montaa kertaa sitä ei tarvi toistaa kun se muksu huomaa että siihen on syy miksi sitä tikkaria ei saa silloin, ja se kuuntelee että okei, nyt on sitä ruokaa ja jos on kiltti niin ehkä voi pyytää sitä tikkaria sit ruoan jälkeen. Se huomion saaminen kärtytilanteessa saa sen muksun vain kokeilemaan että meneekö läpi jos hän vielä vähän kovemmin huutaa tms. Mutta kun huomaa että ei mene läpi, eikä yleisöä kiinnosta hänen raivari, niin se oppii käsitteleen suuttumustaan. Eri asia sit jos jutellaan jostain ja tulee paha mieli ja kiukuttaa niin sitten saa kiukuta ja näyttää ettei ole tyytyväinen tilanteeseen, mutta sen liiallisuuteen vieminen ei auta mitään, eli se raivari ei auta mitään.
(JA tuo tikkari oli nyt tässä vain esimerkkinä ja minä olen väsynyt ja kirjotan mitä sattuu ja sekavasti... Lähen nukkumaan)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sen voi antaa osoittaa tunteitaan ihan siinä missä sattuu olemaan?
Menetkö itse penkille kun alkaa keittää tai harmittaa tai muuten vain pännii?Ei kait raivarissa olevalle naperolle mitään voi siinä tilanteessa sanoakaan, ehkä sanoittaa tunteita ja antaa raivota, jos sille on syy kuten yleensä on. Lapselle voi kertoa, miksi jokin asia ei ole sallittua, jos rajoittaminen on raivarin syy. Ei haittaa ,vaikka selitys ei tehoaisikaan lapseen. Sitähän se kasvatus kait on - rajoitetaan, toistetaan ja selitetään - niin turhauttavalta kun se välillä tuntuukin?
Meidän lapsi ottI lähimmän tavaran ja alkoi heitellä. Siinä ei puheet auttaneet mitään. Jäähy auttoi. Kiinni pitäminen pakolla sai lapsen täysin hysteeriseksi, sitä kokeilin kerran ja totesin että JUU EI. Raivari - jäähy -syklin jälkeen lapsi oli tavallisesti iloinen ja toimelias, joten ajattelin että tämä toimii.
Eikö sen voi antaa osoittaa tunteitaan ihan siinä missä sattuu olemaan?
Menetkö itse penkille kun alkaa keittää tai harmittaa tai muuten vain pännii?
Ei kait raivarissa olevalle naperolle mitään voi siinä tilanteessa sanoakaan, ehkä sanoittaa tunteita ja antaa raivota, jos sille on syy kuten yleensä on. Lapselle voi kertoa, miksi jokin asia ei ole sallittua, jos rajoittaminen on raivarin syy. Ei haittaa ,vaikka selitys ei tehoaisikaan lapseen. Sitähän se kasvatus kait on - rajoitetaan, toistetaan ja selitetään - niin turhauttavalta kun se välillä tuntuukin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei saa hyppiä sängyllä, koska meidän makkarissa ei muutenkaan riehuta ja leikitä. Se on mun huone, siellä on meikkejä ja muita mun tavaroita, enkä halua lasten niitä sotkevan. Omat tietää sen, ei oo ongelma.
Mutta naapurissa näköjään annetaan riehua ihan miten vaan, ja kun tämä naapurin neitokainen tulee meille leikkimään, niin heti livahdetaan makkariin puuhaamaan vaikka mitä. Ihma villitys päästä sängylle hyppimään, vaikka olen kieltänyt. Kerran juoksi sinne kengät jalassa, mun vaalealle päiväpeitolle. Kyllä lähti aika äkkiä takas pihalle leikkimään kun kielsin.
Tän lapsen äiti kertoo mulle, että voi kun meidän Iida ja Aadan käyttäytyisi niin nätisti kuin teidän lapset, miten niillä on niin hienot käytöstavatkin. Miten? No vähän kuria, ja vanhempien kunnioitusta vaaditaan meillä. Ihan rentoja ollaan, mutta säännöt on, ja minä osaan kyllä suuttua jos ei totella. Jos tottelevat niitä muutamia perussääntöjä niin ei ole ongelmaa. Hyvin harvoin on edes mitään sanottavaa omille lapsille. Osaavat käyttäytyä myös kylässä. Käytöstapoja ei tarvitse enää kerrata, ne opetettiin kun tyypit oli noin 2-3 v.
Ihmetyttää vaan naapureiden penskat... Onko ne vanhemmat laiskoja, pelkäävät pitää kuria, luulevat että on jotenkin mukavampaa kun kakarat hyppii silmille ja kaikilla on "kivaa"? Ärsyttää niiden lasten puolesta jotka ei osaa käyttäytyä. Äiti vaan hymistelee vieressä kun paukuttavat pienempiä lapiolla päähän tai tönivät toisiaan ulkona, karkaavat ovesta, ja ovat työntymässä meille sisälle vaikka ei ole lupaakaan... Aargh.
En tiedä kuinka paljon sillä on vaikutusta lapseen, mutta meillä koko perhe on urheilullisia, joten joka päivä niitä paineita puretaan jonkun jutun parissa, eikä istuta kotona pelikoneen taikka televison ääressä, joten höyryt kyllä pääsee ulos muutenkin kuin toisille räyhäämällä ;) ! Ja kyllä, joka päivä meillä ulkoillaan oli sää mikä tahansa!
Kun pitää itsensä ja perheensä jatkuvassa touhussa ja häsläyksessä, ei ole sitä vaaraa että ristiriidat pääsis rauhassa ja joutilaisuudessa pintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(nyt kun pääsin vauhtiin, heh), että en oikein tiedä miten kieltää muiden lapsia kun omia ei tarvitse ihan tyhmyyksistä kieltää. Joten ehkä kannattaisi joidenkin äitien ajatella miten heidän lastensa käytös näyttää muille. Ei sillä, että se olisi joku ylpeyden ja pätemisen aihe, vaan sellainen juttu vaan, että kivasti käyttäytyvän lapsen seurassa on kiva olla, kaverit tykkää, eikä tule ikäviä tilanteita kun ovat leikkimässä toisten kotona. Miten sen äidin pitäisi suhtautua sinun lapseesi jota et koskaan viitsi kieltää mistään kotona? Kun se sitten riehuu minun talossa, ja minä kiellän niin se on vähän shokki sitten, ja tulee paha mieli. Pienemmälle kertaan joskus sellaisia juttuja kuin mitäs sanotaan jos annan jotain, tai milloin pestään kädet tai mihin tarvitaan omalta äidiltä lupa. Lapsen kaverille nämä asiat tuntuvat tulevan ensimmäistä kertaa, ihan huuli pyöreenä, että sanotaan kiitos jos annetaan mehua, tai pitäis sanoa anteeksi jos tekee jotain väärin. Kehun kyllä jos jollain kaverilla on hyvät käytöstavat, käsken sanoa terveisiä äidille kun lähetti kiltin tytön tai pojan meille leikkimään, kiva jos tulet toistekin. Eikös sellaista toivoisi kaikkille lapsille?
että opetetaan niitä rajoja ja itsensä hallitsemista eri tunteiden vallassakin. Ja kai se on sitten onnistunutta kasvattamista kun lapsi osaa käyttäytyä tilanteissa kuin tilanteissa rauhallisesti. Ja jos hermostuu niin näyttää sen yli-ampaisematta. Mutta ei niinkö jää sen valtaan. Ja oppii että jos äiti kieltää niin sitä ei tarvi sataa kertaa kieltää vaan se menee perille vähemmälläkin. Ja jos ollaan vaikka lähdössä vieraista niin kun sanotaan että nyt lähdetään niin silloin lähdetään eikä aleta venkkuroimaan. Erilaisista teoista eri seuraus.
Jos raivoaa, ja otetaan syliin. Saa syliä raivarilla. Ja jos muuten ei otetakaan syliin niin varmasti muksu raivoaa toistekin. Mut jos otetaan syliin kun on kivaa ja kun raivoaa niin ei oteta syliin niin muksu oppii että kun on kiltisti pääsee syliin. Ja sen jäähyn jälkeen meillä ainakin halitaan ja sovitaan ja saadaan kaikille se asia selväksi ja jätetään se taa. Sitä ei siis kaivella enää sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kaverini kanssa päättänyt kysyä josko kaveri saisi tulla meille leikkimään. Oli kyllä jo ilta mutta ajateltiin kokeilla. Tää mun kaveri oli tosi kiltti noin mulle ja muutenkin sellanen ujon oloinen. No me mentiin kysymään ensin kaverini äidiltä lupaa. No, se ei sitten sopinutkaan kun niillä oli suihku-ilta. Ja mä kauhistuin kun mun kamu meni huoneeseensa ja veti kaikki satukirjat lattialle ja repi petivaatteet lattialle. Siinä sit odotin kun en tiennyt että pitääkö mun nyt lähtee yksin ulos vielä vähäksi aikaa vai joutuuko se nyt jäädä sisälle.
Luulen että oltiin siis jotain 5v tuolloin. No, eihän se enää päässyt ulos kun sotki huoneensa. Ja mä siinä nolona sitten että oisit saanu tulla vielä ulos jos et ois sotkenu. Ja lähin kotiin.
Siitä sitten kotona äidille kerroin mitä oli sattunut. Ja kun itse perheen kuopuksena kasvoin, mulla oli vain isoja mallina, niin tiesin jotenki automaattisesti että mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ja olin oikeasti aika ihmeissäni että miksi se silleen pillastu. Ois sanonu vaan että okei ei sitte, ja lähetty taas ulos.
Ja se miksi tää mulle niin tuli mieleen. Oli ku tässä ketjussa niin puhuttu siitä että pitää antaa lasten näyttää tunteensa. Ja tää oli oikeesti sitten koulussakin tosi ujo ja arka luonteeltaan. Ja minä taas olin aika itsenäinen ja sosiaalinen. Kaverini äiti oli perhepäivähoitaja, ja sillä oli rajat, mutta liian tiukatko sitten. Ja mikä oli se syy että se kaveri silleen raivosi? Edelleen on mysteeri mulle. Minä olen jutellut äidin kanssa tästä ja hän on kertonut että minä olin mököttäjä pienenä. Ja sitten isompana huusin mutta en ole saanut ikinä nakella tavaroita, enkä lyödä toisia.
Silti meistä molemmista on kaverini kanssa tullut ihan kai kelpo-ihmisiä. Vaikkakin kaverini kävi sellaisen huli-vili ajan kun täytti 18v. Meni ja touhus kaikkee mahollista kun "pääsi irti". Mutta en siis usko että mikään kasvatus-metodi vois aiheuttaa mitään traumoja, jos siis ei anneta lapsen riehua mielin määrin ja laittaa paikkoja hajalle, tai jos mä oon mököttänyt niin ei minusta ole silti tullut sulkeutunutta tai patoutunutta ihmistä. Me ollaan vain kaikki niin erilaisia. Ja minä uskon että parempi mulla oli kun on säännöt ja ne rajat ja käyttäytymis-mallit kuin että olisin kasvanut kuten kaverini joka riehui ja oli arka muuten, ja sitten meni kuin päätön kana kun oli 18v.
Niin tai näin. PArempi miettiä mikä on omalle lapselle parasta! En usko ainakaan että raivareiden salliminen ois kelleen hyväksi! Ei ainakaan niille kavereille jotka sen näkee. Minäkin muistelen sitä vieläkin vaikka olen yli 30v.
Itse olen tasan sitä mieltä, että kaikki lapset ovat ERILAISIA.
Itsellä 4 lasta, 2poikaa ja 2 tyttöä. Ja kaikki ovat kuin yö ja päivä.
Mielestäni se ei ole kasvatuksesta kiinni, vai olenkahan kasvattanut kaikki lapset erilailla :)
Meillä on aika vapaa kasvatus. Mutta se on helppo kun tilaa missä olla, ei haittaa jos yksi huone on "kaoottinen" eli saa tehdä majoja sängyistä ja sohvista, ei haittaa. Sänky puretaan yms. Olohuonetta ei sotketa, eikä varsinaista makuuhuonetta sotketa. Leikkiä saa aika vapaasti kuitenkin. Pihalla ollaan paljon, no ainakin lapset, on helppo katsoa ikkunsta kun lapset leikkii keskenään isolla pihalla, missä ei naapureita lähellä eikä vaara paikkoja.
Ruoalla ei leikitä, mutta välillä saa aamupalan syödä missä huvittaa ja iltapalaa. Päivällinen syödään aina pöydässä. Näin siis meillä, jotkut kummastelevat toimintaa, mutta näin on hyvä meille kaikille, toki murua ja siivottavaa tulee mutta mitä sitten.
Välillä osataan käyttäytyä kapoissa, ravintoloissa, vierailla yms. käydään esityksissä yms joskus menee tosi hyvin ja joskus on kaoottista, mutta paljon on myös siitä kiinni onko päiväunet nukuttu, nälkä yms. ja onko ns. "ylimääräistä" virtaa.. Välillä mennään jäähylle, joskus keskustellaan vakavasti. mitä milloinkin, mikä hyvältä tuntuu.
Mutta kaikista kaaottisin ikäero on 1,5-2v, joten siinä joutuu äidit koville, jolla ei tuollaista ikäeroa ole, ei tiedä juuri mistään mitään :) 3-5 ikäero onkin sitten tosi helppo. Mutta yleensä se elämä helpottaa kun lapsi täyttää sen 3 vuotta, alkaa niin sanottua helppo kausi. Toki sitten tulee uudet haasteet, mutta eipä tarvitse olla siivoamassa koko ajan sotkua, kieltämässä, juoksemassa perässä.
Itse en voi ymmärtää että pidetään niin tiukkaa kuria, ettei edes leluja saa laittaa sohvalle, pidetään niin tiukka kuri, että sitten kun lapsi pääsee "vapaaseen" ympäritöön, siis yleensä pois kotoa niin lapsista tulee aivan kaoottisia. Itse pyrin taas siihen että kotona saa ottaa "rennommin" ja vieraissa pitää olla "kunnolla". Kyllä jo 4 vuotiaasta asti lapsi tietää miten pitää vieraissa käyttäytyä, kun se heille kuitenkin opetetaan, vaikkei kotona tarvitse aina niin tehdä.
Näinhän se on aikuisellakin. Itse juon kahvini missä vain, mutta vieraissa juon sen pöydän ääressä, niin kuin syömisetkin. Kotona voi käydä pissalla ovi auki, mutten tietenkään sitä vieraissa tee. ym jutut. ymmärrätte varmaan pointtini.
Kehun kyllä jos jollain kaverilla on hyvät käytöstavat, käsken sanoa terveisiä äidille kun lähetti kiltin tytön tai pojan meille leikkimään.
Mun omakin lapsi on hyväkäytöksinen, siitä huolimatta että noita jäähyjä on tullut käytettyä ;). Mutta kun itse olen kärsinyt ylikiltteydestä, niin mulla silti aina jotenkin hiertää toi kiltti-sana. Yritän välttää sitä oman lapsen kohdalla kuin ruttoa. Oman lapsen käytöstavat hämmentää joskus itseäkin. Saisinko kiitos sitä ja tätä ja kiitos ja anteeksi... Itsekään ei taida olla noin kohtelias. Samalla lapsi on aika ujo. Joskus tuntuu siltä että ehkä lapselle olisi elämä helpompaa jos se olisi se remu-petteri joka menee eikä meinaa ja juoksee ympäriinsä, ei tunnu pelkäävän tai ujostelevan mitään. Käytöstavat ja kitteys on lapsessa suloisia, mutta jotenkin silti pelkään että nää meidän kiltit jää aikuisena jalkoihin. Kuka aikuista kiltteydestä kehuu, ei kukaan, käytöstavoista toki.
En nyt värjäisi tuota kiltti-sanaa noin negatiiviseksi. Se on ihan hyvä sana ja lapset ymmärtää sen. Sellainen miellyttämisen halu ja arkuus, ujous olla oma itsensä on sitten eri juttu. Puhuin ihan käytöstavoista, en ketään kouluta ylikiltteyteen, kuule meillä remutaan ihan samalla tavalla kuin muuallakin. Mutta ei villitä muista piittaamatta, tai talon säännöistä välittämättä. Kiltisti voi leikkiä ja olla, ja silti olla äänekäs ja leikkiä normaalisti, ei hiljaa hissutellen.
Hyvin sanottu. Melko yksinkertaista, mutta eipä tarvi hävetä omiaan ihmisten ilmoilla.
Itse pyrin taas siihen että kotona saa ottaa "rennommin" ja vieraissa pitää olla "kunnolla".
Minusta se on toisten huomioonottamista, eikä ihan metsäläistä hommaa, jos osaa käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa, kylässä tai kaupassa.
Meillä myös väitellään näistä asioista kotona, ja joskus ovat saaneet minutkin muuttamaan mieleni jonkun säännön suhteen. On avoin ilmapiiri, eikä mikään lapset saa näkyä muttei kuulua kuri. Mieheni on muuten britti joten siitäkin syystä käytöstavat ovat tosi tärkeät. Omat vanhempani olivat ihan ylikireitä, ja minä sitten menin vähän hulluksi kun kasvoin täysikäiseksi ja muutin kotoa. Ei ollut mitään tajua miten itse rajoittaa omaa käytöstä kun siihen asti joka toimintaan oli sääntö ja käsky. Joten sääntöjä ei ole ihan turhan takia. Sellaisia asioita vaan säännetään, että lapsesta koulitaan vähän ihmisempi otus. Ja sinänsä on hyvä olla selkeä auktoriteetti jo varhain lapsen elämässä, koska niin se vaan on elämässä, että jotain on toteltava meidän kaikkien.
käyttö on avutonta kasvatusta, sanotte vaikka 3 vee uhmikselle kun se oikein tulistuu tai testaa ja rupeaa vaikka heittelemään tavaroita?
että jos äidiltäni kysyy että minkälainen olin lapsena, vastaus on että kiltti ja iloinen! Valokuvissa olen aina se lapsi joka näyttää oikein erityisen iloiselta, naama aina iloisessa virneessä kuin jollain pellellä, kun muut lapset ovat totisia. Mikä on hassua, koska itse muistan oman lapsuuteni hemmetin ahdistaavana. Samoin kuuntelin radio-ohjelmaa rajatilapersoonasta, joka kertoi että oli lapsena ollut varsinainen hymytyttö. Kaikki vaan ihastelivat miten suloinen ja iloinen lapsi, mutta niin vaan hänessäkin oli persoonallisuushäiriö kasvamassa. Sekä hän että minä jouduimme aikuisena opettelemaan alusta asti ensinnäkin tunteiden tunnistamisen että niiden sallimisen itselle. Antakaa ihmiset lapsinne olla vihaisia. Jäähypenkki on siihen hyvä keino. Vihainen saa olla, mutta silloin istutaan penkillä ja opetellaan turvallisesti käsittelemään vihaa, ei paiskota tavaroita tms.