Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsellani on ADHD enkä tosiaankaan suostu tuntemaan siitä syyllisyyttä.
05.04.2009 |
Täältäkin saa usein lukea noita "turvaton lapsuus ja ei rajoja, kyllä ne kurilla olisi normaaleja"-tyyppisiä viritelmiä.
Kuitenkin neurologi ja neuropsykolgi ovat painottaneet, että en olisi voinut tehdä mitään millä tämä olisi estynyt, lapsen turvallisuudentunteesta huolehtiminen ja selvät rajat sekä luovat kasvatuskäytönnöt ovat tehneet vain sen, että lapsen tulevaisuudennkymät ovat valoisat adhd:sta huolimatta. Ja luotan kyllä näihin arvioihin enemmän kuin palstajeesustelijoihin, kuitenkin.
Lapsi oli omaa luokkaansa heti syntymästään lähtien. Hän valvoi jo synnärillä suurimman osan vuorokaudesta, katsoi suoraan silmiin. Ei voinut sietää kapaloita. Raivosi niin, että hoitajat olivat helisemässä. Kannatteli päätään lähes heti kun synnäriltä tultiin kotiin, oppi kapuamaan ylös niin aikaisin ettei tajunnut suojella itseään yhtään vaan kaatuili joka suuntaan, lähti kävelemään paljon ennen kuin motoriikka olisi sen sallinut ja kaatuili jatkuvasti, kiipeili kirjahyllyihin kuin apina... neuvolassa kehuttiin kun kehittyy niin hienosti. Mutta jotenkin tiesin koko ajan että ei tämä nyt näin voi mennä.
Miehelläni on lapsena ollut adhd-piirteitä, hyvin samanlaisia ongelmia kuin pojallani. Eli oikeastaan ainoa asia jolla tämän olisin voinut välttää on se, että olisin nainut eri miehen tai sitten ollut hankkimatta lapsia kokonaan. Syyllistäkää rauhassa, ei se enää kiusaa. Joskus muinoin koski kovastikin.
Kommentit (5)
samassa tilanteessa sekä vastaavia kommentteja asiantuntijoilta saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotin ensimmäistäni ja olin aivan ylitarkka siitä mitä teen ja mitä syön.En uskaltanut edes värjätä hiuksia, hyvä kun deodoranttia ulos lähtiessä uskalsin kainaloon pyöräyttää. Olisihan se toki helppoa ajatella, että jokin syy siihen on oltava, mutta kun ei ole. Ennen oli adhd (tai silloin mbd)-lapsia vähän siksi kun niitä ei diagnosoitu. Ne oli niitä tarkkislaisia, häirikköjä, remuajia, niitä jotka aloittivat ryyppäämisen 12v ja päätyivät linnaan. Itse ainakin niitä muistan.
Neurologi sanoi minulle asian joka helpotti. Hä sanoi, että tämä EI ole sairaus vaan ominaisuus jonka kanssa on tultava toimeen.
ap
olen absolutisti enkä tupakoi,rajoja ja rakkautta löytyy,ihan normaaleja työssäkäyviä naimisissa olevia vanhempia olemme,sisaruksiakin löytyy
tarkkaavaisuushäiriö ja lievä dysfasia. Olen raitis ja tupakoimaton ja söin hyvin terveellisesti raskausajan. Kuitenkin tuli pre-enklampsia, joka alkoi paheta raskausmyrkytykseksi, minkä vuoksi synnytys piti käynnistää viikolla 37.
Lapsella menee erityisluokalla hyvin ja nauttii koulusta, rakastaa pienoismallien tekemistä, piirtämisestä ja matematiikasta tykkää. Kenties tuleva arkkitehti..
Elämässäni on suurempiakin suruja kuin tämä asia. Mutta ei sitä älyä ennenkuin se omalle kohdalle osuu.
Tyhmyyttä on syyllistää.
Alue: Aihe vapaa
tuli raskausaikana käytettyä......
Sen veerta yleinen tuo ADHD nykyään, että onhan siihen syy oltava.....