Lue keskustelun säännöt.
Kommentteja: Aion pitää 5-vuotiaalle lapselleni huomenna nälkäpäivän.
04.04.2009 |
Olen jo ilmoittanut hänelle hänen JUHLApäivästään, eli ei tarvitse syödä yhtään mitään. Annan aamusta lähtien vettä, ei muuta. Maanantaiaamuna sitten aamupalaa seuraavan kerran.
Nimim. Äiti, jolla meni tämä ruokataistelu nyt yli
Kommentit (37)
Anteeksi, mutta minusta kuulostaa sadistiselle tarjota vain jotain, josta toinen ei pidä. Minun ruokahaluani ei ainakaan edistäisi, jos lautasella lötköttäisi keitettyä lehmänkieltä tai mätiä tai sinihomejuustoa... Kiukkuseksi tulisin ja surulliseksi, kun jäisin yksin omaan jumitilanteeseeni. 5-vuotias on vielä pieni ja tarvitsee äidin (ja isän) apua monessa asiassa, mm. ruokaluissa.
Minun 5- ja 7-vuotiaillani on lempiruokia, joista todella tykkäävät ja joitain, jotka eivät ole suurinta herkkua, mutta joita opettelevat maistamaan ja syömään. En kuitenkaan koskaan valmista mitään sellaista, mitä lapseni selvästi inhoaisivat. Miksi tekisin niin, kun maistuvienkin ruokien reseptejä on tarjolla?
Lapseni ovat oppineet kiitettävän monipuolisiksi syöjiksi, koska he ovat saaneet maistamisen (iän mukaan sovittu lusikkamäärä, joskus pikkukynnen verran, nykyään esim. 5 lusikallista/ haarukallista) jälkeen syödä jotain toista ruokaa (esim. edellisen päivän ruokaa) niin, että nälkä on lähtenyt ja ruokailusta jää mukava mieli ja yhteinen ruuasta nauttiminen, ei kärsiminen.
Toinen lapseni on ensimmäisten ikävuosiensa vaikea ruoka-aineallergian takia paljon nirsompi kuin toinen lapsi, mutta en yritä pakottaa häntä syömään kaikkea. Kun on pari ensimmäistä vuotta syönyt vain muutamaa ruoka-ainetta ja apteekin maidonkorviketta, ei uusien makujen oppiminen ole yhtä helppoa kuin terveellä lapsella. Pääasia on, että rakas lapseni selvisi aikoinaan niukalla ravinnolla ja kasvoi ja kehittyi normaalisti. Jos nyt syö jugurteista vain banaanijugurttia ja hedelmistä vain banaania ja tuoremehuista vain omenamehua jne., niilläkin päästään hyvin elämässä eteenpäin...
Teet vaan niin, ettet anna muuta kuin niitä inhokkeja. Tuskin se niille kaikille allerginen on? Ja jos on, niin eiköhän sen huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tehdään kaikenlaisia ruokia. Ei vain lapsen maun mukaan. Jos ei tosiaan maistu riittää se, että syö sovitun määrän (vaikkapa kolme lusikallista) mutta lapsi tietää kyllä että se on sitten oma valinta eikä muuta tipu ennen seuraavaa ruoka-aikaa.
Pakkosyöttöä en kannata mutta joku roti pitää olla.
puhumattakaan 4-vuotiaasta. Eli meillä on joka päivä sama rytmi, eli ruuat, päikkärit ja nukkumaanmenot ajallaan. Ja ruokailuun annetaan tuo sama 20 minuuttia joka oli jollain toisellakin. Ja lapset tietävät (ja mies myös) että pöytien siivous alkaa n 20 minuutin päästä siitä kun ensimmäinen "syömään" -käsky tulee.
Meillä ei taistella syökö vai ei, toki välillä koettelevat, varsinkin 2-vuotiamme on tällä hetkellä omaa tahtoaan etsimässä. Mutta tietää jo, että ruoka-ajan jälkeen ruoka korjataan pois. Seuraava mahdollisuus syödä on seuraava ruoka/välipala.
Joskus aina lapset jättävät syömättä, ei sile voi mitään. Aina on kuitenkin tarjolla juotavaa, siihenkin selkeä sääntö, jota jo 2-vuotiaamme noudattaa, eli ruoka ja juoma nautitaan vain keittiössä, ei olkkarissa tai lastenhuoneessa. Mielestämme tietyt perussäännöt tuovat turvallisuutta. Onhan se minulle turhauttavaa, jos teen mielestäni loistavan päivällisen ja siitä syödään n puolet. se tietää sitä, että samaa ruokaa on huomenna/ylihuomenna lounaalla.
Ohjeeksi sanoisin, että lapsen temppuilut kuuluvat elämään, siinä he hakevat rajoja, omaa päätäntävaltaa ja tapaa käsitellä vaikeita asioita. Älä julista mitään nälkäpäivää, tee ruoka kuten normaalisti, lapsi syö jos syö. On meilläkin ollut paastoja 4-vuotiaan kanssa, silloin yleensä esim iltapalalle tehdään jotain tukevampaa, esim puuro tavallisen leipä-maito-ruuan sijaan, että saa syödä, jos syö.
Jos ruuan teko turhauttaa, käykää välillä ulkona syömässä tai sukulaisten luona, jotta saat hetken paussin, jos joudut lähes asumaan keittiössä. Älä kuitenkaan väkisin paastota lasta. Joistakin viesteistä saa kyllä käsityksen, että se on lapsi, joka päättää, mitä ja koska syödään. Nämä perheet ovat pulassa kun lapsi kasvaa, ajatelkaa itse. Kyllä säännöt ja tavat kuuluvat elämään, myös ne perusasiat, kuten ruoka-ajat ja nukkumaanmenoajat, ne opettavat lapselle erittäin tärkeitä perusasioita. Vanhempien vain pitää olla vastuuntuntoisia ja olla itse päättäväisiä näiden asioiden kanssa.
En tiedä, mutta pelkään, että edessä isompia ongelmia, jos jätät päiväksi pelkälle vedelle. Turvattomuudentunne on paha juttu, oikeasti. Ehdotukseni: teet tästä lähin kaikenlaisia ruokia, ja käsket lapsen maistaa yhden teelusikallisen. Kun se on syöty, saa ottaa leipää ja margariinia. Jos vain nuolee margariinin, ei tee sitä monta päivää, kun ei ole kinkkua tms. lisäksi. Älä vouhkaa lapselle ruoasta, älä edes tarjoa enempää kuin lusikallinen. Jonakin päivänä ehkä jo pyytää ruokaa, ja sitten anna. Älä pidä pelkkää teemapäivää, sano lapsellesi, että tästä lähin syötte aina näin. Mitään herkkuja ei tule ennen kuin ruoka alkaa edes jotenkin menemään. Mutta pidä tosiaan leipä tarjolla ruoka-aikoina. Tsemppiä!
Syövät jos syövät. Kaikkea on kuitenkin maistettava 2 lusikallista/haarukallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaat siskot.
Teillä oli erinomaisia ja hyviä neuvoja. Ja uskokaa tai älkää, ne kaikki on johdonmukaisesti (korostan tätä johdonmukaisuutta) kokeiltu tässä vuosien saatossa. Nyt ei ole kyse hetken uhmasta eikä ns. pahoista ruuista.
Hän on vuosia toivonut, että ei tarvitsisi syödä mitään. Ja kyllä, allergioita on ja ne on huomioitu ja testattu. En tarjoa allergisoivia ruokia.
Nyt sitten päätin pitää päivän, jolloin lapsi saa syödä sitä mitä haluaa: eli ei mitään. Aamupalalla kuulostelin tilannetta. Joi ison mukin vettä, kieltäytyi muusta.
Lounas: Laitoin veljelleen ruuan ja tarjosin tälle toiselle. Ei kelvannut. Ei maitokaan. Selvä, iso muki vettä.
Äsken kysyin mikä on olo. Hän ilmoitti, että aikoo syödä vasta huomenna aamulla. Tänään hän ei halua syödä mitään, koska olen hänelle sellaisen "herkkupäivän" antanut.
Olemme leikkineet ja askarrelleet tänään. Lapsi on iloinen ja pirteä. On suunnattoman onnellinen kun ei tarvitse syödä.
En anna tämän jatkua tätä päivää pidempään, huomenna mennään taas vanhoilla pelisäännöillä. Ja totta puhuen luulen, että illalla ruoka jo maistuu. Katsotaan.
Ja niille jotka kehottivat itseäni pitämään nälkäpäivää, olen sen myös tehnyt. Tai no, kahvia olen juonut pari isoa mukia. Enkä kaatuile enkä iske päätäni kuitenkaan ;)
ap
ja vanhemmilla erilaisia käsityksiä siitä, mikä tuo turvallisuutta ja helpottaa arjen sujumista. Vanhempien oma kasvutausta ja persoonallisuus sekä lasten temperamentit vaikuttavat siihen, mikä määrä sääntöjä ja niiden noudattamista ovat keskeisiä perheessä.
Kuvaamasi tiukat säännöt voivat olla oikein hyvät ja inhimillistä joustoa sisällään pitäviä. Joskus sääntöjen korostaminen taas on vain vanhemman (vanhempien) omaa sisäistä jäykkää kontrollintarvetta. Se mikä yhdessä perheessä voi olla toimivaa, voi toisessa olla osoitus löperöstä epäjohdonmukaisuudesta tai ahdistavasta pilkunviilaamisesta.
Meillä jo 2v tietää säännöt puhumattakaan 4-vuotiaasta. Eli meillä on joka päivä sama rytmi, eli ruuat, päikkärit ja nukkumaanmenot ajallaan. Ja ruokailuun annetaan tuo sama 20 minuuttia joka oli jollain toisellakin. Ja lapset tietävät (ja mies myös) että pöytien siivous alkaa n 20 minuutin päästä siitä kun ensimmäinen "syömään" -käsky tulee.
Meillä ei taistella syökö vai ei, toki välillä koettelevat, varsinkin 2-vuotiamme on tällä hetkellä omaa tahtoaan etsimässä. Mutta tietää jo, että ruoka-ajan jälkeen ruoka korjataan pois. Seuraava mahdollisuus syödä on seuraava ruoka/välipala.
Joskus aina lapset jättävät syömättä, ei sile voi mitään. Aina on kuitenkin tarjolla juotavaa, siihenkin selkeä sääntö, jota jo 2-vuotiaamme noudattaa, eli ruoka ja juoma nautitaan vain keittiössä, ei olkkarissa tai lastenhuoneessa. Mielestämme tietyt perussäännöt tuovat turvallisuutta. Onhan se minulle turhauttavaa, jos teen mielestäni loistavan päivällisen ja siitä syödään n puolet. se tietää sitä, että samaa ruokaa on huomenna/ylihuomenna lounaalla.
Ohjeeksi sanoisin, että lapsen temppuilut kuuluvat elämään, siinä he hakevat rajoja, omaa päätäntävaltaa ja tapaa käsitellä vaikeita asioita. Älä julista mitään nälkäpäivää, tee ruoka kuten normaalisti, lapsi syö jos syö. On meilläkin ollut paastoja 4-vuotiaan kanssa, silloin yleensä esim iltapalalle tehdään jotain tukevampaa, esim puuro tavallisen leipä-maito-ruuan sijaan, että saa syödä, jos syö.
Jos ruuan teko turhauttaa, käykää välillä ulkona syömässä tai sukulaisten luona, jotta saat hetken paussin, jos joudut lähes asumaan keittiössä. Älä kuitenkaan väkisin paastota lasta. Joistakin viesteistä saa kyllä käsityksen, että se on lapsi, joka päättää, mitä ja koska syödään. Nämä perheet ovat pulassa kun lapsi kasvaa, ajatelkaa itse. Kyllä säännöt ja tavat kuuluvat elämään, myös ne perusasiat, kuten ruoka-ajat ja nukkumaanmenoajat, ne opettavat lapselle erittäin tärkeitä perusasioita. Vanhempien vain pitää olla vastuuntuntoisia ja olla itse päättäväisiä näiden asioiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä lapsen pompottamisen sallimista.
Minä en koe pompottamisena esim. sitä, että en tunge joka ruokaan sipulia, vaikka rakastan itse sitä kaikissa muodoissaan, mutta lapsilla se vääntää suupielet alaspäin. En siis tee sipulikeittoa ja sano, että se nyt vain on niin, että tämä on ranskalaistenkin mielestä hyvää, joten itkut pois ja lappamaan keittoa suuhun.
Mieheni on ollut kuulema todella ronkeli vahvojen makujen suhteen lapsena ja on oppinut vasta aikuisena syömään laaja-alaisemmin (mutta ei vieläkään syö esim. paprikaa, raakaa sipulia, oliiveja, fetaa, jotka ovat itselleni suuria herkkuja).
Itse olen taas aina ollut kaikkiruokainen, tosin lapsuudenperheessäni heitettiin pois pöydästä, jos yhtään osoitti, ettei pidä jostakin ruuasta. Itse en halua jatkaa tätä perinnettä, että ruokailu on vain nälän tyydyttämistä, maistui miltä maistui.
Haluan opettaa lapseni maistelemaan ja arvioimaan ruoka-aineita, löytämään henkilökohtaisia lempimakuja ja arvostamaan hyvintehtyä ruokaa ja ruokaa ylipäätään. Sen voi tehdä muutenkin kuin pakottamalla syömään mitä tahansa nenän eteen laitetaan. Luotan siihen, että hekin oppivat isänsä tavoin ja omaan tahtiinsa syömään kaikkea, mitä on tarviskin.
Tietenkin on tilanteita, missä rajoja laitetaan. Lapsille on opetettu ja he sen jo osaavat, että ruokaa ei saa suureen ääneen haukkua, vaan se tai epämiellyttävät osat siitä siirretään huomiotta lautasen reunalle ja ruuanlaittajaa kiitetään kauniisti siitä huolimatta. Kotona toimitaan samoin, paitsi sillä erotuksella, että saa kertoa, miksi ei jostain ruoka-aineesta maistettuaan sitä tykännyt. Jälkiruokaa ei tule ennen pääruuan syömistä. Leipää ei saa ennen kuin on syönyt pääruokaa (eli ei täytetä vatsaa aina vain leivällä).
Totta kai 7 vuoden ruuanlaittoon lapsille on sisältynyt monia vaiheita, mutta nyt on helppo sanoa, että yhteinen ruokailu on mukavaa, lapset kertovat ajatuksiaan, päivän tapahtumiaan, kyselevät ja keskustelevat. Myös kylässä ja ravintoloissa syöminen sujuu.
Samaan lopputulokseen voi päästä monia eri reittejä. Suotakoon se, että mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi kaikille, ja ruokailun onnistumista täytyy arvioida osana perheen muuta elämää. Jos se sujuu, voi muualla olla haastetta tai päinvastoin.
Miten musta kuulostaa että annat lastesi pompottaa? Meillä tehdään kaikenlaisia ruokia. Ei vain lapsen maun mukaan. Jos ei tosiaan maistu riittää se, että syö sovitun määrän (vaikkapa kolme lusikallista) mutta lapsi tietää kyllä että se on sitten oma valinta eikä muuta tipu ennen seuraavaa ruoka-aikaa.
Pakkosyöttöä en kannata mutta joku roti pitää olla.
Aloitusviestistä sai aika erilaisen vaikutelman kuin tästä kertomastasi. Olisi ollut hyvä, jos olisit tämän kertomasi kertonut lyhyen alkuviestisi yhteyteen, niin olisi selvittänyt tilannetta paremmin.
Onko lapsi normaalipainoinen ja kasvaako hän normaalisti? Jos näin on, ei kai ole vakavaa antaa hänen itsensä säännöstellä ruuan tarvettaan. Jos hän ei halua syötävää jonakin päivänä, ei kai se automaattisesti tarkoita, että hän olisi siirtynyt nälkälakkoon?
Kerroit jotain allergioista. Oletko varma, että tieto allergisoivista aineista on ajantasainen? Miten ja milloin ne on testattu viimeksi? Onhan teillä asiantunteva lastenallergologi, joka arvioi lapsesi ravintoaineiden saatavuutta rajoitetussa ruokavaliossa? Syökö lapsesi lääkärin määräämänä kalkkia tai monivitamiinitabletteja?
On syyt ja tilanteen hoitokeinot mitä tahansa, muistat varmaan, että lapsesi syöminen tai syömättä oleminen on muutakin kuin ravinnon saantiin liittyvä asia. Se vaikuttaa sinun ja lapsesi vuorovaikutukseen. Millaisena koet sen? Mikä tunne sinulla on päällimmäisenä, kun ajattelet lastasi?
Rakkaat siskot.
Teillä oli erinomaisia ja hyviä neuvoja. Ja uskokaa tai älkää, ne kaikki on johdonmukaisesti (korostan tätä johdonmukaisuutta) kokeiltu tässä vuosien saatossa. Nyt ei ole kyse hetken uhmasta eikä ns. pahoista ruuista.
Hän on vuosia toivonut, että ei tarvitsisi syödä mitään. Ja kyllä, allergioita on ja ne on huomioitu ja testattu. En tarjoa allergisoivia ruokia.
Nyt sitten päätin pitää päivän, jolloin lapsi saa syödä sitä mitä haluaa: eli ei mitään. Aamupalalla kuulostelin tilannetta. Joi ison mukin vettä, kieltäytyi muusta.
Lounas: Laitoin veljelleen ruuan ja tarjosin tälle toiselle. Ei kelvannut. Ei maitokaan. Selvä, iso muki vettä.
Äsken kysyin mikä on olo. Hän ilmoitti, että aikoo syödä vasta huomenna aamulla. Tänään hän ei halua syödä mitään, koska olen hänelle sellaisen "herkkupäivän" antanut.
Olemme leikkineet ja askarrelleet tänään. Lapsi on iloinen ja pirteä. On suunnattoman onnellinen kun ei tarvitse syödä.
En anna tämän jatkua tätä päivää pidempään, huomenna mennään taas vanhoilla pelisäännöillä. Ja totta puhuen luulen, että illalla ruoka jo maistuu. Katsotaan.
Ja niille jotka kehottivat itseäni pitämään nälkäpäivää, olen sen myös tehnyt. Tai no, kahvia olen juonut pari isoa mukia. Enkä kaatuile enkä iske päätäni kuitenkaan ;)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on hyvä muistaa, että lapset ovat erilaisia ja kaikille lapsille ei sama "roti" päde.
Toiset tarvitsevat tiukemman ohjauksen ja toisten kanssa joudutaan matsaamaan joka asiassa niin paljon (lapsi voimakastahtoinen tai tiukassa kasvuvaiheessa, ei siis kyse rajattomuudessa kasvamisesta), että ruokailu voi olla vuorovaikutukseltaan ainoa toimiva, rento "lepohetki", jota ei kannata altistaa samaan tahtojen taistoon kuin muita arjen elämisen alueita (nukkuminen, pukeminen, peseytyminen, leikkiminen toisten kanssa jne.).
Haastavien vanhempien lapset tietävät, miten tärkeää on myös etsiä ja tukea yhteisiä hetkiä lasten kanssa, missä sekä vanhemmille että lapsille jää hyvä mieli. Tällä en tarkoita mitään herkkuhetkimässäystä, vaan lapselle kokemusta siitä, että vanhemmat ovat hänen puolellaan ja että hän tuottaa vanhemmillen iloa ja onnistuu (edes) jossakin.
Tästä syystä "rotin pito" on periaatteessa hyvä asia, mutta se pitää jyvittää oikeisiin tilanteisiin.
Miten musta kuulostaa että annat lastesi pompottaa? Meillä tehdään kaikenlaisia ruokia. Ei vain lapsen maun mukaan. Jos ei tosiaan maistu riittää se, että syö sovitun määrän (vaikkapa kolme lusikallista) mutta lapsi tietää kyllä että se on sitten oma valinta eikä muuta tipu ennen seuraavaa ruoka-aikaa.
Pakkosyöttöä en kannata mutta joku roti pitää olla.
Jonkinlainen syömishäiriö ehkä jatkui nuoruusvuosiin, en nimittäin tunnistanut omaa nälkääni. Söin kyllä kun asuin kotona vielä kun vanhempani siitä muistuttivat (teini-iässä ei tarvinnut enää pakottaa) mutta opiskeluvuodet olivat niin epäsäänöllisiä että joskus vaan tajusin että oho, onpa huono olo, aijaa, ei mikään ihme kun en ole syönyt mitään kahteen päivään.
Nykyään harrastan ruuanlaittoa ja kokeilen kaikkea uutta, kokkailen usein äitini kanssa joka siis ennen yritti usuttaa minua syömään edes yhden kurkunpalan :) Muutama "juttu" minulla on ruokaan liittyen mutta en tiedä johtuuko se tuosta lapsuusajan nirsoilusta: en mielellään syö mitään vain koska "pitää syödä" (esim jos työpaikkaruokalassamme on vaan tylsiltä kuulostavia ruokia, olen mielummin syömättä kuin syön jotain josta en pidä), en syö eineksiä (ne ovat niin hurjan mauttomia, no joku pakastepizza menee joskus), en syö kylmänä mitään minkä pitäisi tarjoilla kuumana (lihapullat, vohvelit tms) ja epämääräiseltä mössöltä näyttäviä ruokia (kuten laatikkoruokia) en syö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
neljän aikaan! Maidon voi hyvin verrata ruokaan, sillä siinä on
useita ravintoaineita.
On kovin vaikea samaistua lapsen tilanteeseen kun ei ole itse kokenut vastaavaa vastenmielisyyttä ruokaa kohtaan.
Onko sinulla 30 edelleen syömishäiriö? Tai oliko jotakin anoreksiaa tmv. nuoruusvuosina?
Edelleenkään lapsi ei ole halunnut ruokaa. Maidon joi neljän aikaan.
Hän on yhtä virkeä ja pirteä kuin yleensäkin. Häntä ei yhtään häirinnyt kun jaoin viimeiset Kinderit virpojille (on mulla pari jemmassa pojille). Oli tyytyväinen.
Kohta on päivällisaika. Saa nähdä joko nappaisi vai mennäänkö suunnitelman mukaan vedellä koko päivä.
ap
kauheinta oli kyläpaikoissa, minua hävetti ja itketti kun en pystynyt syömään kuten muut kutsutut lapset. Muut lapset kommentoivat välillä julmasti ja tajusin hyvin olevani erilainen, en siis ollenkaan ajaellut että "kuinka nuo VOI syödä tuota" vaan "miksi minä en voi olla niikuin nuo" mutta eipä se auttanut kun esim. makaronilatikko, perunamuusi, nakkikeitto, uunimakkara yms. aiheuttivat heti oksennusreaktion.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä lapsellasi aiheuttaa ruokahaluttomuutta. Onko lapsella aina "kylläinen" olo? En nyt huomannut kerroitko ottaneesi yhteyttä lääkäriin, siis onko lapsi tutkittu? T:20
Itse olin samanlainen lapsena, olisin mieluiten ollut syömättä mitään. Ja voin kertoa, että ei se lapsellekaan ole helppoa. Tunsin todellakin syyllisyyttä joka kerta kun en vaan kertakaikkiaan voinut syödä ja vanhemmat niin kannustivat syömään. Tunsin pettäneeni heidät ja olevani huono, joten pystyn todellakin tajuamaan kuinka helpottunut ja onnellinen APn lapsi on kun ei tarvitse syödä eikä käydä sitä jokapäiväisitä taistelua.
On kovin vaikea samaistua lapsen tilanteeseen kun ei ole itse kokenut vastaavaa vastenmielisyyttä ruokaa kohtaan.
Onko sinulla 30 edelleen syömishäiriö? Tai oliko jotakin anoreksiaa tmv. nuoruusvuosina?
Edelleenkään lapsi ei ole halunnut ruokaa. Maidon joi neljän aikaan.
Hän on yhtä virkeä ja pirteä kuin yleensäkin. Häntä ei yhtään häirinnyt kun jaoin viimeiset Kinderit virpojille (on mulla pari jemmassa pojille). Oli tyytyväinen.
Kohta on päivällisaika. Saa nähdä joko nappaisi vai mennäänkö suunnitelman mukaan vedellä koko päivä.
ap
No haloo...! mä olin leikkauksen jälkeen syömättä 2 viikkoa enkä mä kaatuillut ja lyönyt päätäni. ok, kiloja lähti 15, mutta se olikin 2 viikkoa.... yks päivä tee lasta eikä paskaa!