Adhd muotidiagnoosi?

Mutta sen verran tahtoisin kommentoida keskustelua että minä sairastan persoonallisuushäiriötä nimeltä rajatila. Rajatila on rasittava häiriö, siihen ei ole kunnollista lääkitystä ja jos siitä paranee, se tapahtuu usein keski-iän paikkeilla. No, asiaan. Olen kärsinyt vaikeasta lapsuudesta, lähes mahdottomasta nuoruudesta ja nyt kun nuorena aikuisena olen alkanut paranemaan, kaikki vanhat asiat ovat nousseet pinnalle ja käytökseni oli esim. viime vuonna useamman kuukauden ajan ihan "pimeää". Sain raivokohtauksia, kävin käsiksi mieheeni, usein tuntuu että "pää räjähtää" ahdistuksesta. Yksi kerta istuin sitten taas jo tutussa päivystyksessä, kun vanhempi miespuolinen hoitaja tuli juttelemaan kanssani. Hän oli ihan asiallinen ja rauhallinen, kysyi rutiinikysymykset mutta sanoi myös jotain, mikä pysäytti. Olin kertonut hänelle vähättelevästi että pääni meinaa räjähtää ahdistuksesta "koska minulla on tämä rajatila ja olen muutenkin vaikea ihminen", johon hän totesi: "kuule kun ottaa huomioon menneisyytesi...kuka tahansa käyttäytyisi tänä päivänä noin. Ei sinulla ole välttämättä persoonallisuushäiriötä ollenkaan; sinä kipuilet koska nyt se on viimein sallittua ja menneisyyden taakka painaa. Ihan inhimillistä." En tavannut tuota hoitajaa enää koskaan mutta jokin ajattelutavassani muuttui tuon myötä. Terapeutit ja lääkärit olivat vuosia jo selittäneet että itseinhoni ja muut tunteet johtuvat häiriöstäni mutta YKSIKÄÄN ei ollut tuonut esille sitä että miten kroppani ja mieleni olisivat voineet vaihtoehtoisesti käsitellä taakkaansa.



Tiedän ettei sairaudellani, oli sitä oikeasti tai ei, ole tekemistä ADD:n jne. kanssa ja olen pahoillani jos joku ärsyyntyy kirjoituksestani. Halusin vain kertoa tuon sillä joukossa saattaa olla (en tiedä onko) sellainenkin tapaus joka on saanut "leiman otsaan" ja kokee olevansa malliesimerkki sairaudestaan mutta itsekseen pohtii onko asia oikeasti näin. Uskon että suurinosa ADHD ym. diagnooseista annetaan ihan syystä eikä vanhempia voi syyllistää noissa tapauksissa ainakaan kokonaan- mutta uskon myös että joukossa on niitäkin jotka ovat ns. olosuhteiden uhreja. Useampi täällä jo kirjoittikin rauhattomien perheiden lapsista ja heidän oireiluistaan.

Toivottavasti en oman "erityislapseni" kanssa törmää tässä keskustelua käyvään "alan ammattilaiseen", joka laukoo älyttömiä mielipiteitään!!!!



Yksinhuoltaja? Olen.

kasvatanko poikaa yksin? Kyllä.

Pojallani neurologinen diagnoosi? ADHD.

Erityisoppilas? Kyllä.



Tästäkö voi siis päätellä että varhainen vuorovaikutuksemme häiriintynyt ja että olen tarjonnut epätasapainoisen kasvuympäristön lapselleni? tai niin kuin joku tuolla kertoo jonkun yksinhuoltajan juhlivan - niikö minäkin siis teen?



Höpö höpö!!



Siksi toiseksi olen nyt asiaa "hyvinkin läheltä seuranneena" sitä mieltä, että opettajat ja muut ns asiantuntijat ylireagoivat. Lisäksi ne tutkimukset, joiden kohteeksi minäkin olen joutunut, koska olen alussa uskonut opettajia, ovat todella naiiveja. Niissä etsitään ja tongitaan vikaa minusta ja lapsestani. Jos sanon, että jokin asia on hyvin, sitä ei uskota. Ja kysytään moneen kertaan!



Kertauksen vuoksi 1: meillä 11-vuotias poika menee nukkumaan 20:30 ja herää klo 7 joka päivä, pesee hampaat 2 krt päivässä, syö kotiruokaa, siivoaa oman huoneensa, on netissä/ pelaa PS:a/ katsoo telkkaria rajoitetun määrän per päivä (ei joka päivä), tekee läksyt, lukee paljon muutakun kuin Aku Ankkaa, harrastaa muutamaa asiaa intohimoisesti, leikkii iltapäivisin kavereiden kanssa, tapaa isovanhempiaan viikonloppuisin kun yhdessä vierailemme siellä tai he meillä, tottelee minua, avautuu minulle iloistaan ja suruistaan, on lisäksi monella tapaa äärimmäisen lahjakas (ja se on nyt tutkittu jo kahteen kertaan kun koulussa ei ensimmäistä testaajaa uskottu!!!).



Kertauksen vuoksi 2: käyn ma-pe töissä, en tee yli/vuorotyöitä tms vaan ihan tavallista 9-17 päivää (en käy asiakas- tai muissa tilaisuuksissa vaikka työnantaja niin toivoo), viihdyn loistavasti työssäni, maksan laskut ja asuntolainan ajallaan, minulla on toimiva sosiaalinen verkosto (isovanhemmat, kummit, ystävät, kollegat, naapurit), baarissa olin viimeksi 2 vuotta sitten työkavereiden kanssa ja kotiin tulin bussilla ennen klo 22, harrastan lapseni kanssa eräretkeilyä ja pianonsoittoa sekä laulua koska se on meistä mukavaa, alkoholia olen nauttinut pääsiäisenä saunaoluen (III yksi tölkki) ja edellistä kertaa en edes muista - siitä on todella kauan, en ole koskaan polttanut tupakkaa tai edes kokeillut sitä saatika huumeita, harrastan lenkkeilyä (sillä aikaa kun lapseni on harrastuksessaan), olen hyvässä psyykkisessä ja fyyisessä kunnossa, pojan kanssa iltaisin vietämme aikaa kotosalla lautapelejä pelaten tai muuten vaan relaten.



Tutkimuksissa pitää juosta päivisin - eli silloin kun minun pitäisi olla töissä ja hankkia elanto perheelleni ja lapseni pitäisi olla koulussa, jotta hän ryhmäytyisi luokkaan ja oppisi. Ns asiantuntijat kiinnittävät huomiota kummallisiin asioihin; Jokainen sana ja sanomatta jättäminen käännetään ja väännetään minua vastaan. Koulussa ollaan "hälytystilassa" koska poikani on niin paljon poissa näiden tutkimusten ja terapioiden takia.



Tiedoksenne myös se, että poikani käyttäytyy ja toimii aivan normaalisti (iloisesti, tyytyväisesti, rauhallisesti, sosiaalisesti) kaikissa muissa ympäristöissä, paitsi koulussa. Harrastusten opettajat olivat aivan kummissaan kun kysyin heidän arviotaan pojastani. ADHD-diagnoosille he nauroivat ja sanoivat että lapseni ryhmän rauhallisin ja ystävällisin poika, joka EI KOSKAAN lähde mukaan mihinkään hullutuksiin, kiusaamiseen yms vaan keskittyy omaan tekemiseensä!!



Taidetaan vaihtaa syksyllä koulua ja ehkä paikkakuntaakin. Vihastuttaa ja ihmetyttää,



Terveisin,

YH/YTM/entinen 9-10:n tyttö, joka rakasti koulua ja ihaili opettajia (vaan eipä ihaile enää!- ehkä opettajat oli ennen parempia?)

Olet selvästi hyvä äiti ja teillä on poikasi kanssa ihanteellinen vuorovaikutussuhde :). Kirjoituksesi lämmitti mieltä senkin takia että meidän perheessä on mielestäni täysin normaali, elämäniloinen ja hyvällä tavalla vilkas poika. Hän suorastaan säteilee tyytyväisyyttä ja rakastaa selkeästi elämää. Tämä innokkuus ja elämänilo purkautuu usein niin että lapsi päivähoidossa mm. juoksee edellä "hoputtaen" muita ja innostuu tutkimaan jokaista yksityiskohtaa. Hänellä on paljon ystäviä ja hoitajat pitävät hänestä- mutta muiden lapsien vanhemmat eivät :/.



Olin tulossa hakemaan lasta yksi päivä hoidosta, porukka ulkoili ja oma poikani tietysti juoksi hippaa huutaen "jeeeeeeeeeeeeeeeeee". Muutama äiti seurasi tilannetta sivusta ja supisi keskenään että "onpa x vilkas, varmaan jotenkin vajaa lapsi"!!!!!!! :O

Luulin että kuulin väärin mutta jäin kuuloetäisyydelle odottamaan leikin loppumista. Keskustelu jatkui kahden äidin välillä niin että kaksi minulle melkein tuntematonta ihmistä ruoti niin poikani luonteen, vaatteet, vanhemmat kuin tavan liikkua. Kuulemma joku serkunkumminkaima oli nähnyt minut ja pojan kaupungilla ja poika oli syönyt karkkia; "ei ihme että jaksaa riehua noin". En tiedä olisiko pitänyt nauraa vaiko itkeä...meillä ei syödä karkkia edes viikottain, muusta nyt puhumattakaan ja tuskinpa niin tehdään muissakaan leikki-ikäisten perheissä. Se mitä minulle jäi käteen tuosta keskustelun kuulemisesta oli lähinnä paha mieli, sillä koskaan poikani ei ole aiheuttanut muille harmia saati ollut jotenkin ilkeä käytökseltään tahallaan. Mutta sillähän ei ollut väliä, väliä oli vain sillä että elämäänsä kyllästyneet äidit saivat pienen miehenalun haukuttavakseen koska tämä ei ollut vielä tietoinen elämän kurjasta puolesta...:(



Oikeasti: mikä meitä suomalaisia vaivaa kun aina pitää ajatella pahinta??

sellaisissa suurten kaupunkien kouluissa vaan pienten paikkakuntien, missä suurin osa perheistä on ydinperheitä ja paljon esim. uskovaisiakin perheitä. Kaikkea mitä lapsi tekee katsotaan negatiivosesti ja vaaditaan tutkimuksia.

Kyllä ADHD on ihan yhtä muodikasta nykyään kuin burnoutit ja masennuksetkin. Tämä kansa haluaa näköjään olla sairas. Itse en henk.koht tunne tällaisia, mutta kovin yleistä tuntuu olevan.

"Vaikea toki vanhemman havaita saatikka tunnustaa syyllisyyttä lapsen ongelmiin."



Tokihan iäkkäät vanhempani ovat syyllisiä paniikki- ja unihäiriööni (adhd:n liitännäisiä) ja siihen, että suoriuduin jotenkuten opiskeluista mutta työ takkuaa, hölisen välillä mitä sattuu, en muista maksaa laskujani ajoissa ja ihan tavallinen arjen organisointi vie valtavasti voimia. Tämä kaikki vanhempien loputtomasta huolehtimisesta, kannustamisesta, saarnaamisesta, muistuttelusta ja opastamisesta huolimatta. Sain diagnoosin vasta aikuisena, mikä oli toisaalta valtava helpotus, toisaalta ei... Yritetään muistaa, että addiuteen liittyy myös paljon vahvuuksia. Lippu korkealle siis!



Kaikille samojen ongelmien kanssa kamppaileville tsemppiä ja aurinkoista kevättä!

"Sitten vedotaan siihen, että ADHD on neurologinen häiriö, eikä ymmärretä sitä, että varhainen vuorovaikutus ja ensimmäisten elinvuosien turvattomuus ja rajattomuus "näkyy" aivoissa koko loppu elämän."



Adhd ON neurologinen häiriö, vaikka puolella adhd-häiriöisistä onkin jokin psykiatrinen komorbiditeetti. Vaihda ihmeessä alaa jos tietosi ovat noin heikot!

Päinvastoin adhd- lapsille tulee asettaa selvät rajat ja rutiinit. Mistä ihmeestä sinä keksit "päänsilitys" metodin. On pysyttävä tiukkana että sääntöjä noudatetaan.

T: 8 ja ydinperheen äiti, jonka lapsilla ei mitään diagnoosia tai sen tarvetta

lapsella on jotain hiemankaan poikkeavaa epäillään aspergeria.

Ne rajat ja kuri on oltava pienestä pitäen jokaisella lapsella, ei vasta diagnoosin myötä tulevana "terapiamuotona".



Ihmetellään, miksi "Jaakon" on vaikea ottaa rajausta ja vastuuttamista vastaan 5- tai 15-vuotiaana, kun siihen asti on saanut elää pellossa.

Siis... samaa mieltä 9:n kanssa. Tunnen eräänkin äidin jonka molemmat lapset ongelmaisia ja diagnoosia haetaan ADHD:stä ja Aspergerista, taatusti olisi elo rauhaisampaa jos äiti itse rauhoittuisi, mutta jatkuvia juhlia ja menoja sekä epäsäännöllisyyttä lapsilla, joten ei ihme että lapset vähän sekaisin.

huonosti erilaisuutta. Osittain siksi Suomessa esiintyy maailman eniten koulu- ja työpaikkakisuaamista. Valitettavasti koulumaailmassakin jos on erilainen (hyvälläkin tavalla) joutuu opettajien silmätikuksi ja aletaan epäillä aspergeria tai adhd:ta. Hyvä että tuollainen arvosettu asiantuntija ottaa asian puheeksi. Tavallisella av-mammalle naurettaisiin.

-samaa mieltä ja saman huomannut



lastenneuvolaterkkari

Professori Timo Saloviita väittää uudessa Meidän Perheessä, että 90 prosenttia nykyisin tehtävistä adhd-diagnoosesista on vääriä. Ennen luokissa oli hänen mukaansa koheltajia, häiriköitä, heikkolahjaisia ja kömpelöitä lapsia, nykyään puhutaan adhd-, add- ja asperger-lapsista... Suomalaiset sietävät huonosti poikkeavuutta, siksi turvaudutaan diagnooseihin ja erityisluokkiin.

Hmm... mitä ajatuksia?

Onhan se helpompaa vanhemmille sanoa, että meidän NikoPetterillä on adhd - kuin sanoa, että meidän NikoPetteri on huonosti kasvatettu ja hänellä on ollut vähän hajanainen ja turvaton lapsuus.

Ja yksinhuoltaja myös olen. Lapsen ensi vuodet olivat turvattomat ja väkivaltaiset. Olen ajatellut voisiko tuo neurologinen sairaus johtua siitä. Pienenähän ne aivot kehittyvät.



Mutta en lähtisi enää etsimään syytä mistä sairaus on tullut. Vaan siitä että lapsi saa hoitoa.

perusteelliset tutkimukset.

Siis että suurin osa erityisluokkien oppilaista ei tule ydinperheistä?

Sitä paitsi erityisluokilla on paljon muitakin kuin adhd-oppilaita. On aspergeria, on dysfasiaa ym.

ADHD on muuten todettu vahvasti perinnölliseksi neurologiseksi sairaudeksi, 70-80-prosenttisesti geeneistä johtuvaksi. Oikeasti diagnosoitu adhd ei siis johdu huonosta kasvatuksesta, kuten mielellään yleistetään. Eikä sitä diagnoosia noin vai yleislääkärillä lätkäistä, se edellyttää tarkkoja selvityksiä. Se on totta, että huonot kotiolot voivat heijastua lapsessa adhd:n tapaisina oireina, tai laukaista sairauden. Sen syyt ovat kuitenkin toisaalla.

Aikaisemmin myös skritsofrenia, autismi ja homoseksuaalisuus katsottiin yksinomaan kasvatuksesta johtuvaksi, ja erityisesti äitien syyksi. Tiedon lisääntyessä näistä primitiivisistä käsityksistä on luovuttu.

Hupaisaa on, että aiheesta mitään tietämättömät käskevät pistämään nämä lapset "kuriin". Kyllä se adhd kovalla äkseerauksella lähtee...Vaikka asia on kyllä päinvastoin. Jos kyse on oikeasta adhd:stä, kova kurinpito pahentaa asiaa selvästi. Siinä tarvitaan huomattavasti monivivahteisempia kasvatuskeinoja. Nämä lapset ovat auktoriteettivastaisia, ja reagoivat hyvin huonosti kovaan kuriin. Sen sijaan positiivinen, kannustamiseen, palkitsemiseen ja itsetunnon rakentamiseen perustuva kasvatus tehoaa paljon paremmin.

Kuviteltaa itse: kun joka tapauksessa lapsi saa paljon kielteistä palautetta ympäristöstä, ja sitten vielä vanhemmat pitävät yltiöpäistä kuria, lapsi kokee itsensä ennen pitkää tuhmaksi ja alkaa näin myös käyttäytyä. Mehän olemme sitä, minä itsemme näemme.

"ADHD lisää hoitamattomana psykiatristen häiriöiden, syrjäytymisen ja päihteiden käytön riskiä." Näin sanovat viisaat. Ikävää jälleen on, että tämän professorin synnyttämä väittely adhd:sta huonontaa näiden lasten tulevaisuutta. Jos vahvistuu sellainen käsitys, että adhd on vain huonon kasvatuksen tulosta, eivätkä lapset tarvitse mitään erityistukea, seuraukset ovat lohduttomat.

Vielä noista lääkkeistä: joku täällä ilmoitti lääkityksen "turruttavan" lasta. Huomaa kyllä, että kirjoittajalla ei ole minkäänlaista tietoa tai kokemusta asiasta. Tiesitkö edes sitä, että itse asiassa adhd-lääke on amfetamiinijohdannainen, eli käytännössä piristyslääke? Siitä huolimatta se auttaa lasta kehittymään oman toiminnan ohjaamisessa, keskittymisessä ja sosiaalisissa suhteissa. Lääkitys kestää rajallisen ajan, ja sen aikana lapsi oppii rakentavia toimintatapoja. Ilman niitä adhd-lapsen elämä voi olla hyvin vaikeaa: jatkuvaa kahnausta, kielteistä palautetta, epäonnistumisia ja itsetunnon romahtamista. Seuraukset ovat surkeat. Varmaan tiesitte, että esim. vangeista suurin osa kärsii hoitamattomasta adhd:stä?

Ehkä minuun sitten "kolahti", kuten psykiatrian "ammattilainen" ystävällisesti ilmoitti. Surettaa vain, kuinka sitkeässä tällaiset ikävät asenteet adhd-lapsia ja heidän vanhempiaan kohtaan ovat. "Nico-petteri"-kommentit pitäisi tietysti jättää omaan arvoonsa, mutta valitettavasti se ei ole niin helppoa.

Voi olla, että työssäni kohtaamat tapaukset kuuluvat muutenkin marginaaliin, mutta sen tiedän faktana, että suurin osa erityisluokkien oppilaista ei todellakaan tule ydinperheistä.

T: se sama epäpätevä ammattilainen?

Siis että suurin osa erityisluokkien oppilaista ei tule ydinperheistä?

Sitä paitsi erityisluokilla on paljon muitakin kuin adhd-oppilaita. On aspergeria, on dysfasiaa ym.

ADHD on muuten todettu vahvasti perinnölliseksi neurologiseksi sairaudeksi, 70-80-prosenttisesti geeneistä johtuvaksi. Oikeasti diagnosoitu adhd ei siis johdu huonosta kasvatuksesta, kuten mielellään yleistetään. Eikä sitä diagnoosia noin vai yleislääkärillä lätkäistä, se edellyttää tarkkoja selvityksiä. Se on totta, että huonot kotiolot voivat heijastua lapsessa adhd:n tapaisina oireina, tai laukaista sairauden. Sen syyt ovat kuitenkin toisaalla.

Aikaisemmin myös skritsofrenia, autismi ja homoseksuaalisuus katsottiin yksinomaan kasvatuksesta johtuvaksi, ja erityisesti äitien syyksi. Tiedon lisääntyessä näistä primitiivisistä käsityksistä on luovuttu.

Hupaisaa on, että aiheesta mitään tietämättömät käskevät pistämään nämä lapset "kuriin". Kyllä se adhd kovalla äkseerauksella lähtee...Vaikka asia on kyllä päinvastoin. Jos kyse on oikeasta adhd:stä, kova kurinpito pahentaa asiaa selvästi. Siinä tarvitaan huomattavasti monivivahteisempia kasvatuskeinoja. Nämä lapset ovat auktoriteettivastaisia, ja reagoivat hyvin huonosti kovaan kuriin. Sen sijaan positiivinen, kannustamiseen, palkitsemiseen ja itsetunnon rakentamiseen perustuva kasvatus tehoaa paljon paremmin.

Kuviteltaa itse: kun joka tapauksessa lapsi saa paljon kielteistä palautetta ympäristöstä, ja sitten vielä vanhemmat pitävät yltiöpäistä kuria, lapsi kokee itsensä ennen pitkää tuhmaksi ja alkaa näin myös käyttäytyä. Mehän olemme sitä, minä itsemme näemme.

"ADHD lisää hoitamattomana psykiatristen häiriöiden, syrjäytymisen ja päihteiden käytön riskiä." Näin sanovat viisaat. Ikävää jälleen on, että tämän professorin synnyttämä väittely adhd:sta huonontaa näiden lasten tulevaisuutta. Jos vahvistuu sellainen käsitys, että adhd on vain huonon kasvatuksen tulosta, eivätkä lapset tarvitse mitään erityistukea, seuraukset ovat lohduttomat.

Vielä noista lääkkeistä: joku täällä ilmoitti lääkityksen "turruttavan" lasta. Huomaa kyllä, että kirjoittajalla ei ole minkäänlaista tietoa tai kokemusta asiasta. Tiesitkö edes sitä, että itse asiassa adhd-lääke on amfetamiinijohdannainen, eli käytännössä piristyslääke? Siitä huolimatta se auttaa lasta kehittymään oman toiminnan ohjaamisessa, keskittymisessä ja sosiaalisissa suhteissa. Lääkitys kestää rajallisen ajan, ja sen aikana lapsi oppii rakentavia toimintatapoja. Ilman niitä adhd-lapsen elämä voi olla hyvin vaikeaa: jatkuvaa kahnausta, kielteistä palautetta, epäonnistumisia ja itsetunnon romahtamista. Seuraukset ovat surkeat. Varmaan tiesitte, että esim. vangeista suurin osa kärsii hoitamattomasta adhd:stä?

Ehkä minuun sitten "kolahti", kuten psykiatrian "ammattilainen" ystävällisesti ilmoitti. Surettaa vain, kuinka sitkeässä tällaiset ikävät asenteet adhd-lapsia ja heidän vanhempiaan kohtaan ovat. "Nico-petteri"-kommentit pitäisi tietysti jättää omaan arvoonsa, mutta valitettavasti se ei ole niin helppoa.

Voi olla, että työssäni kohtaamat tapaukset kuuluvat muutenkin marginaaliin, mutta sen tiedän faktana, että suurin osa erityisluokkien oppilaista ei todellakaan tule ydinperheistä.

T: se sama epäpätevä ammattilainen?

menevän perille vaan ilmoitettiin, että keskustelut ovat poissa käytöstä. Sitten se menikin kaksi kertaa. Toivottavasti ei vielä useamminkin, sillä yritin lähettää sitä monta kertaa.