Lue keskustelun säännöt.
Kysymys teille, joiden äiti tai isä kuoli ollessanne lapsia:
26.03.2009 |
Millaisia unia näette vanhemmastanne?
Minä olin jo toisella kymmenellä isäni kuollessa, ja ymmärsin hyvin mistä oli kyse (vakava sairaus). Edelleen näen hänestä unia noin kerran kuussa, ja niissä unissa hän on aina hylännyt perheensä, ei kuollut.
Näissä unissa saan tietää, että isä on asunut kaikki nämä vuodet samalla paikkakunnalla, mutta ei ole halunnut olla kanssamme tekemisissä. Hylkäämisen kokemus ja pettymys ovat voimakkaita. Suren unessa aina itseni, mutta myös äitini puolesta. Toisaalta suren myös isän puolesta, sillä hän tuntuu olevan jotenkin hukassa eikä ymmärrä tekoaan.
Miksi tämä hylkäämisjuttu toistuu edelleen unissani joka ikinen kerta? Eihän isä meitä tarkoituksella hylännyt, vaan kuoli sairauteen, jolle ei voinut mitään.
Kommentit (6)
Hän kuoli ollessani 5-vuotias. Tapettiin.
Jotenkin irrationaalisella tavalla olen vihainen hänelle,kun meni sen kelvottoman tyypin matkaan, joka höäneltä hengen otti. Ikään kuin se olisi hänen vikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni kuoli 23 vuotta sitten ollessani 7 vuotias. Olin isälle tärkeä ja läheisin lapsista. Olen odottanut, koska näkisin unta hänestä, mutta kertaakaan en ole mitään nähnyt, vaikka olenkin niin toivonut...
Mieheni veli teki itsemurhan muutama vuosi sitten.
Mä näen usein unia joissa törmään häneen jossain ja sisuksissa kuohahtaa viha/katkeruus "miksi se on tehnyt näin? miksi se piilottelee ja antaa muiden kärsiä?"
Johtuu varmaan siitä että tuntuu kuin toinen olisi kuolemallaan pettänyt muuta ja varastanut jotain tärkeää.
Olin 12-vuotias, kun jouduimme koko perhe autokolariin. Kaikki saimme vammoja, mutta äitini sai pahimmat. Hänen kaikki sisäelimet repesivät palasiksi. Äiti menehtyi.
Olen nähnyt äidistäni monia unia. Pari kolme kertaa näin, että löysin äitini. Hän ilmestyi elämääni uudestaan ja minä itkien ilosta kysyin häneltä, että miksi hän jätti minut näin nuorena ja juuri silloin kun minä häntä kaikesta enten tarvitsin, silloin kun on niin paljon kysyttävää häneltä. Heräsin joka ikinenkerta hysteerisenä ja kyyneleet silmistä jokina valuen.
Muina kertoina äidillä ei ollut kasvoja, mutta oletin hahmoa äidiksi. Hän kuitenkin oli vieressä ja halasi minua. Unissa lapsuuteni muistot palasivat, esim. leikit ja erilaiset tapahtumat, jotka liittyivät äitiini.
Kerran hän ilmestyi unessa, ja minä ilosta itkien juoksin hänen luokseen ja hyppäsin syliin. Itkin siinä hänen sylissä ja syytin itseäni hänen kuolemastaan. Tuolloin hän katsoi minua ja sanoi rakastavansa, sekä tukevansa minua jokaisessa valinnassani. Lopuksi hän lisäsi, ettei kukaan voi mitään kuolemalle ja etten saisi syyttää itseäni.
Tällaisten unien jälkeen oli vaikeaa olla, ajatukset olivat vain äidissä. Ehkä me näemme unia niistä asioista, jotka koskettavat meitä ja mitä ajatellaan.
Olen monta kertaa miettinyt, miksi ihmiset kuolevat, miksi juuri äitini kuoli?!... Ennen ehkä uskoin jumalaankin, mutta äidin kuoleman jälkeen en enää usko. Ihmiset sanoivat silloin, että jumala otti äitini luokseen, koska hän oli hyvä ihminen ja muuta samantyylistä. Nyt varmaan vain joku ihme pystyy saamaan minut uskomaan johonkin "taivaalliseen", epäilen kyllä sitäkin.
näen häntä unissani melko usein. ihan tavallisia asioita niissä unissa tapahtuu, arkijuttuja. äiti on aina samanikäinen ja oloinen kuin kuolessaa, ei siis ole nuorempi tai vanhene.
tapaan myös kuolleita isovanhempiani usein unissa. hekin ovat ihan tavallisia. mutta aina unet käsittelevät Mummolan myymistä tai muuttamista museoksi, tai täysremonttia. ja aina mummo ja pappa vielä asuvat kuitenkin siellä.
tuntuu että ainakin unissani minua vaivaa eniten vanhasta sukutilasta luopumaan joutuminen. aika ihmeellistä
olen iloinen siitä että tapaan kuolleita sukulaisiani unissani.
tunteet eivät ole rationaalisia