Lähihoitajat ja sairaanhoitajat, miksi ette opiskelleet lääkäreiksi?

halusin nimenomaan toteuttaa hoivaviettiäni ,enkä halunnut lääkärin työn tuomaa vastuuta. No sittemmin hankin akateemisen tutkinnon, mutten lääkäriksi.

Ei ollut pitkää matikkaa lukiossa. Ja mua viehättää enemmän se potilaiden lähellä tapahtuva työ, ei niinkään päätöksenteko ja auktoriteetti. Olen myös iloinen että ei tarvinnut lykätä niin pitkälle perheen perustamista opiskelujen takia, ja mulle sopii tällainen vähemmän stressaava ja vähemmän vastuuta sisältävä ammatti. Hoitajallakin on paljon hallittavaa sairaalatyössä, ihan tarpeeksi mulle. Rahapalkka ei ole kovin iso, mutta ei maailman huonoinkaan. Se riittää mulle.

Viimeksi eilen lääkäri kysyi minulta lääkärinkierrolla, että " mitäs tehdään? " Mites tällaisissa tilanteissa on yleensä toimittu ?" Minusta en silloin ohjeista lääkäriä hoitajan työssä, koska ei ole minun tehtäväni hoitajana päättää hoidoista! Ja kyllä meidän hoitajien täytyy tulkita labravastauksia ja näyttää ne lääkärille jos niissä jotain pielessä. Mielestäni on lääkärin tehtävä niihin reagoida ihan itse! Monet antibioottikuurit olis mennyt potilaille monta viikkoa, jos hoitaja ei muistuttaisi lopettamisesta jne.

Oma lukunsa nämä nuoret lääkärit päivystämässä! Välillä kyllä tunnen suurta myötähäpeää...

Vaikka työn perusrutiinit voisi kuka tahansa oppia, ei työtä voi sydämellä kuka tahansa tehdä. Vai haluaisitko itse, että joku kuka-tahansa-kadulta hoitaisi sinua, kun sairastut?



Kaikki eivät välttämättä halua tehdä lääkärin työtä, vaan pitävät sairaanhoitajan työstä enemmän. On tilanteita, joissa nuoret ja fiksut lääkärit itse kysyvät kokeneen hoitajan mielipidettä asioista, vaikka tietenkin hoitopäätöksen he tekevät itse. Lääkärit luottavat ja arvostavat hoitajien ammattitaitoa. Eikä kaikkialla sairaanhoitajien työssä kädet likaannu. On niin paljon erilaisia työpaikkoja: poliklinikka, terveydenhoitotyö, sairaanhoitajan vastaanottotyö, leikkaussali/heräämö, teho-osastot, sydänvalvonnat, lastenosastot/teho-osastot jne. Ja jokainen on aivan omanlaisensa ympäristö, joka vaatii opettelua, että hommat oppii.



Kyllä sairaanhoitaja infuusioletkunkin osaa täyttää, mutta entäs kun elvytys täytyy aloittaa, potilas menee äkkiä huonoon kuntoon osastolla jossa lääkäri ei ole heti paikalla. Kyllä silloin sairaanhoitajan kokemusta tarvitaan ja sairaanhoitajat että lähihoitajat tekevät henkeä pelastavaa työtä kriittisesti sairaiden parissa. Ne jotka eivät usko, voivat tulla itse katsomaan.



t. sairaanhoitaja toimenpideyksiköstä, työkokemusta 10-v.

Yhdessä harjoittelupaikassani lääkärit sentään vaivautui kahvimukin kanssa taukohuoneesta ulos ja kysyivät naureskellen " no kuoliks se". 7 lääkäriä viereisessä huoneessa eikä ainuttakaan kiinnostanut kuin korkeintaan tirkistelymielessä. No potilas olikin vanha ja jousi mennäkin, sellaista sattuu.



Meillä ei omalla osastolla ole yhtään lääkäriä mitä nyt kerran viikossa vieraileva. Jossain päin sairaalaa on elvytysryhmä joka tulee paikalle hälytettäessä, mutta elvytysryhmää odotellessa sairaanhoitaja on se joka elvyttää ja tekee kaikki päätökset mitä pitää.

kaupan myyjä tai merkonomi, mikset opiskellut ekonomiksi

teknikko tai insinööri, mikset opiskellut diplomi-insinööriksi

puutarhuri, mikset opiskellut biologiksi

suntio, mikset opiskellut papiksi

liikuntaohjaaja, mikset opiskellut liikuntatieteellisessä

virkamies, mikset opiskellut juristiksi

maanviljelijä, mikset opiskellut maatalous- ja metsätieteitä

yliopistoon lukemaan teologiaa.

edes ole lääkäreitä. Ihme käsitys, että kaikki työpaikat on sellaisia, että lähihoitaja tekee paskaduunit, sitten sairaanhoitaja vähän tärkeämpiä ja sitten siellä lopussa kukkoilee joku lääkäri.



Olen työssä lastenkuntoutuksen parissa ja teen työtäni yhdessä psykologien, toimintaterapeuttien, opettajien ja sairaanhoitajien kuin myös muiden lähihoitajien kanssa. Niin ja olen ylioppilas ja työläisperheestä, jos se jotakuta kiinnostaa...

näinkin päin voi asia olla...

1990 luvun lopussa lähihoitajaksi ei päässyt todellakaan kuka vaan.

Hain Tampereelle lukemaan lähihoitajaksi ylioppilaspohjaiselle luokalle. Keskiarvoni lukion päästötodistuksessa oli 8,3 ja kirjoitin b paperit (epäonnistuin surkeasti myönnettäköön).

Näillä papereilla en päässyt edes pääsykokeisiin!

Viime vuosinahan lähihoitajia on tarvittu enemmän, kun suuret ikäluokat ovat jääneet ja jäämässä eläkkeelle. Viimeisen 10-15 vuoden aikana ihmiset ovat myös muuttuneet, niin ettei kukaan tee enää kutsumustyötä ja lähihoitajillahan on tunnetusti surkeat palkat.



Niin ei tahdo löytyä enää mistään täyspäisiä ihmisiä tätä työtä tekemään. Kun itse aloitin koulutuksen ylioppilaspohjaisella linjalla v. 1994, en todellakaan voinut edes kuvitella, minkälaisen parjauksen kohteeksi vielä joudun ja vain siksi, että olen koulutukseltani lähihoitaja.

koskaan realistisena vaihtoehtona. Vastuun puolesta se ei houkuttelisi oli palkat mitkä hyvänsä, rahaa jos haluaisin niin silloin olisin opiskellut jotain muuta.



Mutta omasta historiasta eli lukioon menin koska en tiennyt mitä haluaisin tehdä, eikä se selvinnyt edes lukion aikana. Lähihoitajaksi päädyin sitten lukemaan, kai lähinnä siksi että monet kaverit olivat alalla tai opiskelivat sitä. Ekan vuoden aikana sitten innostuinkin siitä ja hain sairaanhoitajapuolelle minne sitten pääsinkin ja tätä työtä olen nyt tehnyt 6 vuotta. Kutsumukseksi en tätä sanoisi, ihan tavallinen työ millä elätän itseäni ja perhettäni. Onneksi kuitenkin sellainen mistä satun pitämään ja minkä koen mielekkääksi. Lääkäriksi minusta ei olisi ja siksi en osaa heitä kadehtiakaan.