Lue keskustelun säännöt.
Suvun ensimmäinen lapsenlapsi ja hulluksi tulleet isovanhemmat!!!!!
11.12.2008 |
Onko tämä enää normaalia?
Meille syntyy esikoinen tammikuussa ja se on molempien vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi. No, anopilla on mennyt vähän överiksi. On hössöttänyt koko raskauden ajan ja nyt on jo ostanut vauvalle kaikenlaisia tarvikkeita ja miettii jo ristiäisiä ja sitä, että haluaisi auttaa niiden järjestelyssä. Nyt puhui että ostaa sitten myös heille syöttötuolin ja vauvalle sängyn, että ovat valmiina kun tulemme käymään. Huh!
Tiesin että tässä käy näin että ensimmäinen lapsenlapsi sekoittaa suvun, mutta että näin pahasti. Miten teillä on isovanhemmat suhtautuneet ensimmäiseen lapsenlapseen ja onko hössötys mennyt överiksi?
Kommentit (29)
Parempi antaa jokaisen elää omaa elämäänsä. Eikä ängetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vauva on jo 15-vuotias. Et sitten viitsinyt itse tehdä uutta aloitusta.
Aloittaja voisi tulla kertomaan miten kaikki meni. Ja joko vauvalle on hankittu mopo mummolaan.
Vierailija kirjoitti:
myös anoppi oli ostanut sängyn vaatteita ruokaa vaippoja jne.. siis kaikki mahdolliset rasvoista kylpypyyhkeisiin..
Itse olen osannut ottaa tästä ilon irti. Koskaan ei tarvi ottaa mukaantutteja,soseita, vaipppoja, vaatteita, vitamiineja. En koe tästä olevan mitään haittaa itselleni saatikka sitrten lapselleni.
Käymme anoppilasssa 2 krt kuukaudessa ja voin sanoa sitä rentoutuslomakseni. Ruoka tarjoillaa pöytään aamiaisesta lähtien. Aamulla anoppi hakee lapset pois sängyistään ja antaa minun ja mieheni nukkua.
Mun puolestaq mummu saa omia lapseni ne kerrat kun siellä käydään jotta saan itse rentoutua:)
Tavallaan tää oiskin ihanaa ja olis kyllä luksusta kun säästyisi pakkaamisrumbalta. Sekin kun vie hyvän ajan aina lähtiessä, mutta olisi kiva, että mummut ymmärtäisi ja hyväksyisi suosiolla, että äitejäkin on erilaisia.
Oma äitini oli samanlainen ja ois hommannut kaikenlaista ja yritti kans "omia" lapsen, "jotta saataisiin nukkua", mutta joo, olin ehkä neuroottinen ennenaikaisena syntyneen äiti. Olin mm. tarkka mitä vaippoja ja mitä rasvoja (eli oikeastaan ei turhaan mitään rasvoja iholle eikä etenkään mitä tahansa merkkejä missä ties mitä ainesosia ja että periaatteen takia rasvailtaisiin vain rasvailun ilosta). En myös halunnut hajustetuilla aineilla pestyjä vaatteita vauvalle. Halusin myös, että vauva nukkuu meidän kans rauhassa ja saa tissimaitoa, kun herää ja sitä haluaa. Äitini ei varmasti olisi tuonut vauvaa mulle, jos sille olisi tullut nälkä. Olisi halunnut kovasti korviketta antaa ja oli sitä mieltä, että "ei mun koko ajan tarvi olla syöttämässä". Mun kauhukuvissa ja varmasti oikeastikin olisi alhaalla keittiössä syötellyt korviketta vauvan täyteen tai vähintään hyssytellyt kitisevää/itkevää vauvaa tai tunkenut väkisin tuttia suuhun hiljentääkseen ja antanut mun nukkua. Meillä oli tosi vaivalloinen imetystaipaleen alku ja ekan kuukauden jouduinkin antaan korviketta osin. Vauva oli tosi vatsavaivainen silloin. Sitten 1,5-kuukautisena kun kyläiltiin eka kerran mun äidillä yökylässä ja oltiin juuri päästy täysimetykselle vaivoin, niin en halunnut riskeerata. En varmasti ois edes pystynyt nukkumaan, jos vauva olisi ollut mun äidin kans jossain. :D
Itse koin, että äiti ei ollenkaan kuunnellut mua ja talloi mennen tullen. Kaikki mitä sanoin oli tyyliin "höpöhöpö". Itse oli kova määräilemään, tai yrittämään määräilyä. Kun koitin selittää miksi jotkut asiat tuntui pahalle, niin olin "liian herkkä" ja "en minä niin tarkoita", "en muista sanoneeni" ym.
Olisin kaivannut sellaista henkistä tukea ja tsemppiä, että "hyvin menee" ja "hienosti hoidat", mutta tuntui, että tuli vain sellaista rajojen ylitystä ja lyttäämistä. Ehkä kyllä äitikin koki, että hänet mummuna "lytättiin".
Asiat ikävä kyllä meni meillä siihen pisteeseen, että välit meni, kun lapsi oli 1-vuotias. Tosin siihen vaikutti ensisijassa ihan muut tapahtumat, mutta nämä myös osaltaan tuki päätöstä, että erillään parempi... :(
Itse olen onnekas, että minulla oli todella rakastavat ja välittävät isovanhemmat, jotka arvostivat vanhempiani eivätkä " astuneet heidän yli"
ehkä siksi me vierailimme luonaan vähintään viikottain , ja myös lomilla isovanhemmilta tuli hoitoapua, kun vanhempani olivat töissä ja minä pikkukoululainen. Rakastin todella paljon isovanhempiani, ja kun he olivat vanhoja, halusin minä puolestani nuorena aikuisena auttaa heitä niin paljon kuin mahdollista. Jos välit olisivat olleet etäiset, ei olisi ehkä ollut niin luonnollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mutta en tiedä miksi tuo sänkyasia tuntuu minusta jotenkin vaan oudolta. Me ajateltiin matkasänkyä jos harvoin kyläreissuja tulee. Minun mielestä isovanhempien kotiin ei ole tarvetta ostaa omaa sänkyä vauvalle. Vai olenko itse outo kun en tätä ymmärrä?
ap
Jos kerran tilaa on, niin miksei voisi olla oma sänky vauvalle? Ei se matkasängyn raahaaminen, kokoaminen ja purkaminen mitään herkkua ole. Nukutteko itsekin anoppilassa matkasängyissä? Nauttisit siitä, että kyläilyt tulevat olemaan helpompia.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja voisi tulla kertomaan miten kaikki meni. Ja joko vauvalle on hankittu mopo mummolaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
myös anoppi oli ostanut sängyn vaatteita ruokaa vaippoja jne.. siis kaikki mahdolliset rasvoista kylpypyyhkeisiin..
Itse olen osannut ottaa tästä ilon irti. Koskaan ei tarvi ottaa mukaantutteja,soseita, vaipppoja, vaatteita, vitamiineja. En koe tästä olevan mitään haittaa itselleni saatikka sitrten lapselleni.
Käymme anoppilasssa 2 krt kuukaudessa ja voin sanoa sitä rentoutuslomakseni. Ruoka tarjoillaa pöytään aamiaisesta lähtien. Aamulla anoppi hakee lapset pois sängyistään ja antaa minun ja mieheni nukkua.
Mun puolestaq mummu saa omia lapseni ne kerrat kun siellä käydään jotta saan itse rentoutua:)
Minun anoppini ei sormellaan koskenut lapsiini, vaikka asuttiin 2 v samassa talossa
Minä jättäydyn suosiolla sivummalle. Joskus isovanhemmat jättäytyvät etäämmälle varovaisuuttaan koska pelkäävät yhteydenottojensa tungettelevan liikaa.
Perhesuhteet ovat herkkää aluetta, jossa syntyy usein väärinkäsityksiä. Isovanhemmat antavat helposti itselleen luvan jäädä passiivisiksi ajatellen, että ei meitä kuitenkaan haluta. Eli jos te haluatte isovanhempien näkevän lapsianne niin sanokaa se ja jos ette sanokaa myös se.