Lue keskustelun säännöt.
Te joiden lapset ovat jo teinejä/aikuisia
24.03.2015 |
Miltä tuntuu? menikö lastenne lapsuus nopeasti? Ikävöittekö sitä kun he olivat pieniä?
Kommentit (60)
kyllä minä ikävöin sitä aikaa kun lapset olivat pieniä. En siksi, että nykyisessäkään tilanteessa mitään vikaa olisi: en ole yksinäinen vaikka lapset ovat muuttaneet kotoa ja meneillään on juuri se ensimmäinen 5 vuotta, jolloin heitä ei juuri näy kun itsenäistyvät ja hakevat omaa polkuaan. Toki on hetkittäin ikävä oman lapsen pehmeää halausta, mutta on elämä ihan mukavaa miehen kanssa ja omissa menoissakin. Lapset eivät myöskään näytä kasvaneen pahasti pieleenkään, joten siinä mielessäkään mitään kaduttavaa ei näytä olevan.
Mutta mietin silti välillä, että jospa he olisivat vielä pieniä, niin voisin tehdä tuonkin asian heidän eteensä, viedä sinne, näyttää tämän, opettaa tuon - nyt se on myöhäistä ja voin vain toivoa, että se mitä ehdin näyttää, opettaa jne, riittää perustaksi, jolla he voivat itse opetella, nähdä, jne lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 13:15"]
Eriävä kommentti.
Minä ikävöin. Elämäni parasta aikaa oli lasten kanssa tiiviisti oleminen. Aina kyläiltiin, joka päivä oli jotain sovittua menoa: uimahallia, luistelua, konserttia... ja aina muutenkin tekemistä.
Aina joku kylässä kahvittelemassa jne.
Nyt olen yksinäinen. Lapset käyvät kyllä silloin tällöin ja on minulla ystäviä. Mutta elämänmaku puuttuu. Nyt tajuaa, että hyvä asia on tehdä sellaistakin, mikä ei juuri sillä hetkellä huvita.
Se on elämää! Nyt, kun voi tehdä ihan mitä haluaa, niin ei huvita!
[/quote]
Tätä mäkin pelkään ihan kauheesti!! Mä haaveilen että joku lapsista tekisi lapsen ja mä olisin tietenkin paljon sen elämässä mukana ja se sais olla meillä usein. Sitä vauva vaihetta mä en kaipaa. Mä olen ajatellut adoptoivanikin mutta kun en mä saa. Tulispa jostain vaan joku pieni lapsi ja kysyisi että voitko sä olla mun äiti. Jos niin ei käy niin ainakin 1 noista nykyisistä ei lähde yhtään minnekään. Mä en pysty elämään yksin ja kaipaan ihmisiä ympärillä koska oon tottunut siihen. Mä mietin myös että muuttais kimppaan jonkun kaverin kanssa mutta ihan oikeesti ei siitä mitään tulis. En mä suostu elämään niin että katson vaan jostain ikkunasta ulos ja kyyneleet valuu pitkin poskia.
[/quote]
Eikö teidän elämässä ole muuta kuin lapset? Ei miestä, ystäviä, harrastuksia, aikuisten juttuja, matkoja??
Meillä on miehen kanssa jo pitkä lista niistä asioista mitkä toteutetaan kun kuopuskin tuosta lähtee, vielä kerran rakennetaan talo (3.) ja muutetaan ulkomaillekin jossain vaiheessa ainakin osaksi vuotta.
Paljon on tietty asioita jotka on olleet olemassa jo lasten aikana ja ne tietty säilyy lasten lähdettyäkin - esim ystävien tapaaminen hyvän ruuan ja viinin parissa. Toistaiseksi vielä lapset on mukana, tulevaisuudessa ihan vain keskenämme osa näistä illanvietoista:D
Ja luemme ja katsomme leffoja kaikessa rauhassa, hoidamme lastenlapsia, laiskottelemme ja nautimme pitkistä hitaista aamiaisista jonka jälkeen voi mennä takaisin sänkyyn rakastelemaan (lasten aikana hankala toteuttaa....).
Tuossa nyt muutama vinkki mitä voi tehdä kun lapset on lähteneet!
[/quote]
Eikö sun elämässä ole mitään muuta kuin miehesi??? Omat lapset on olennainen osa elämää ja ei se mitään helppoa ole jos otetaan pois sellaista mihin on tottunut. Varmaan sama kun otettaisiin jalat pois ja sitten joku sanoisi että voi ilman jalkojakin elää. Varmaan voi elääkin muttei samalla lailla mitä ennen.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 13:15"]
Eriävä kommentti.
Minä ikävöin. Elämäni parasta aikaa oli lasten kanssa tiiviisti oleminen. Aina kyläiltiin, joka päivä oli jotain sovittua menoa: uimahallia, luistelua, konserttia... ja aina muutenkin tekemistä.
Aina joku kylässä kahvittelemassa jne.
Nyt olen yksinäinen. Lapset käyvät kyllä silloin tällöin ja on minulla ystäviä. Mutta elämänmaku puuttuu. Nyt tajuaa, että hyvä asia on tehdä sellaistakin, mikä ei juuri sillä hetkellä huvita.
Se on elämää! Nyt, kun voi tehdä ihan mitä haluaa, niin ei huvita!
[/quote]
Tätä mäkin pelkään ihan kauheesti!! Mä haaveilen että joku lapsista tekisi lapsen ja mä olisin tietenkin paljon sen elämässä mukana ja se sais olla meillä usein. Sitä vauva vaihetta mä en kaipaa. Mä olen ajatellut adoptoivanikin mutta kun en mä saa. Tulispa jostain vaan joku pieni lapsi ja kysyisi että voitko sä olla mun äiti. Jos niin ei käy niin ainakin 1 noista nykyisistä ei lähde yhtään minnekään. Mä en pysty elämään yksin ja kaipaan ihmisiä ympärillä koska oon tottunut siihen. Mä mietin myös että muuttais kimppaan jonkun kaverin kanssa mutta ihan oikeesti ei siitä mitään tulis. En mä suostu elämään niin että katson vaan jostain ikkunasta ulos ja kyyneleet valuu pitkin poskia.
[/quote]
Eikö teidän elämässä ole muuta kuin lapset? Ei miestä, ystäviä, harrastuksia, aikuisten juttuja, matkoja??
Meillä on miehen kanssa jo pitkä lista niistä asioista mitkä toteutetaan kun kuopuskin tuosta lähtee, vielä kerran rakennetaan talo (3.) ja muutetaan ulkomaillekin jossain vaiheessa ainakin osaksi vuotta.
Paljon on tietty asioita jotka on olleet olemassa jo lasten aikana ja ne tietty säilyy lasten lähdettyäkin - esim ystävien tapaaminen hyvän ruuan ja viinin parissa. Toistaiseksi vielä lapset on mukana, tulevaisuudessa ihan vain keskenämme osa näistä illanvietoista:D
Ja luemme ja katsomme leffoja kaikessa rauhassa, hoidamme lastenlapsia, laiskottelemme ja nautimme pitkistä hitaista aamiaisista jonka jälkeen voi mennä takaisin sänkyyn rakastelemaan (lasten aikana hankala toteuttaa....).
Tuossa nyt muutama vinkki mitä voi tehdä kun lapset on lähteneet!
[/quote]
Ei mitkään matkat yms. tunnu miltään kun on miehen kanssa kahden. Lapset tekivät matkoista ja tapahtumista hauskat. Me ollaan jo lastenkin aikana katsottu leffoja ja lojuttu sängyssä ja laiskoteltu. Elämän maku ja meininki tuli siitä kun oli lapset mukana. Nyt tuntuu aika aneemiselle. Tylsälle vaan enimmäkseen.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:52"]
http://yle.fi/uutiset/perheneuvojan_seitseman_vinkkia_nain_selviat_tyhjan_pesan_syndroomasta/7438508
[/quote]
Kotoa pois muuttava nuori iloitsee siitä, että vanhemmat elävät omaa elämäänsä ilman nuorta ja itsekin nuori voi elää omaa elämäänsä. Nuoret haluavat, että vanhemmatkin ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä.
Niin varmaan...ne vähät välittää mitä äidille kuuluu. Jos ne haluaisi että äiti on onnellinen niin ne ottaisi äidinkin mielipiteen huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 13:15"]
Eriävä kommentti.
Minä ikävöin. Elämäni parasta aikaa oli lasten kanssa tiiviisti oleminen. Aina kyläiltiin, joka päivä oli jotain sovittua menoa: uimahallia, luistelua, konserttia... ja aina muutenkin tekemistä.
Aina joku kylässä kahvittelemassa jne.
Nyt olen yksinäinen. Lapset käyvät kyllä silloin tällöin ja on minulla ystäviä. Mutta elämänmaku puuttuu. Nyt tajuaa, että hyvä asia on tehdä sellaistakin, mikä ei juuri sillä hetkellä huvita.
Se on elämää! Nyt, kun voi tehdä ihan mitä haluaa, niin ei huvita!
[/quote]
Tätä mäkin pelkään ihan kauheesti!! Mä haaveilen että joku lapsista tekisi lapsen ja mä olisin tietenkin paljon sen elämässä mukana ja se sais olla meillä usein. Sitä vauva vaihetta mä en kaipaa. Mä olen ajatellut adoptoivanikin mutta kun en mä saa. Tulispa jostain vaan joku pieni lapsi ja kysyisi että voitko sä olla mun äiti. Jos niin ei käy niin ainakin 1 noista nykyisistä ei lähde yhtään minnekään. Mä en pysty elämään yksin ja kaipaan ihmisiä ympärillä koska oon tottunut siihen. Mä mietin myös että muuttais kimppaan jonkun kaverin kanssa mutta ihan oikeesti ei siitä mitään tulis. En mä suostu elämään niin että katson vaan jostain ikkunasta ulos ja kyyneleet valuu pitkin poskia.
[/quote]
Eikö teidän elämässä ole muuta kuin lapset? Ei miestä, ystäviä, harrastuksia, aikuisten juttuja, matkoja??
Meillä on miehen kanssa jo pitkä lista niistä asioista mitkä toteutetaan kun kuopuskin tuosta lähtee, vielä kerran rakennetaan talo (3.) ja muutetaan ulkomaillekin jossain vaiheessa ainakin osaksi vuotta.
Paljon on tietty asioita jotka on olleet olemassa jo lasten aikana ja ne tietty säilyy lasten lähdettyäkin - esim ystävien tapaaminen hyvän ruuan ja viinin parissa. Toistaiseksi vielä lapset on mukana, tulevaisuudessa ihan vain keskenämme osa näistä illanvietoista:D
Ja luemme ja katsomme leffoja kaikessa rauhassa, hoidamme lastenlapsia, laiskottelemme ja nautimme pitkistä hitaista aamiaisista jonka jälkeen voi mennä takaisin sänkyyn rakastelemaan (lasten aikana hankala toteuttaa....).
Tuossa nyt muutama vinkki mitä voi tehdä kun lapset on lähteneet!
[/quote]
Eikö sun elämässä ole mitään muuta kuin miehesi??? Omat lapset on olennainen osa elämää ja ei se mitään helppoa ole jos otetaan pois sellaista mihin on tottunut. Varmaan sama kun otettaisiin jalat pois ja sitten joku sanoisi että voi ilman jalkojakin elää. Varmaan voi elääkin muttei samalla lailla mitä ennen.
[/quote]
Ei ne lapset mihinkään katoa!!?? Haloo!
Pidä napanuora tiukalla ja varmasti saat lapset karkotettua, joutuvat riuhtaisemaan itsensä irti läheisriippuvaisesta äidistä rajustikin. Tai anna juuret ja siivet ja saat pitää heidät ikuisesti lähellä!
Mulla on rakastava parisuhde mieheeni, ei lapsiini. Lapset ovat osa elämää mutta vain hetken, parisuhteen olen valinnut koko elämän kestäväksi yhdessäolon muodoksi. Se ei tarkoita ettei lapset olisi rakkaita mutta miksi niiden pitäisi nuohota kotona mamman kanssa?? Onhan niillä omakin elämä.....
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:52"]
http://yle.fi/uutiset/perheneuvojan_seitseman_vinkkia_nain_selviat_tyhjan_pesan_syndroomasta/7438508
[/quote]
Kotoa pois muuttava nuori iloitsee siitä, että vanhemmat elävät omaa elämäänsä ilman nuorta ja itsekin nuori voi elää omaa elämäänsä. Nuoret haluavat, että vanhemmatkin ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä.
Niin varmaan...ne vähät välittää mitä äidille kuuluu. Jos ne haluaisi että äiti on onnellinen niin ne ottaisi äidinkin mielipiteen huomioon.
[/quote]
?? No mä en todellakaan oleta että 34v naimisissa oleva poikani ottaisi mamman huomioon omissa jutuissaan... se olisi jo epänormaalia!
30/36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 13:15"]
Eriävä kommentti.
Minä ikävöin. Elämäni parasta aikaa oli lasten kanssa tiiviisti oleminen. Aina kyläiltiin, joka päivä oli jotain sovittua menoa: uimahallia, luistelua, konserttia... ja aina muutenkin tekemistä.
Aina joku kylässä kahvittelemassa jne.
Nyt olen yksinäinen. Lapset käyvät kyllä silloin tällöin ja on minulla ystäviä. Mutta elämänmaku puuttuu. Nyt tajuaa, että hyvä asia on tehdä sellaistakin, mikä ei juuri sillä hetkellä huvita.
Se on elämää! Nyt, kun voi tehdä ihan mitä haluaa, niin ei huvita!
[/quote]
Tätä mäkin pelkään ihan kauheesti!! Mä haaveilen että joku lapsista tekisi lapsen ja mä olisin tietenkin paljon sen elämässä mukana ja se sais olla meillä usein. Sitä vauva vaihetta mä en kaipaa. Mä olen ajatellut adoptoivanikin mutta kun en mä saa. Tulispa jostain vaan joku pieni lapsi ja kysyisi että voitko sä olla mun äiti. Jos niin ei käy niin ainakin 1 noista nykyisistä ei lähde yhtään minnekään. Mä en pysty elämään yksin ja kaipaan ihmisiä ympärillä koska oon tottunut siihen. Mä mietin myös että muuttais kimppaan jonkun kaverin kanssa mutta ihan oikeesti ei siitä mitään tulis. En mä suostu elämään niin että katson vaan jostain ikkunasta ulos ja kyyneleet valuu pitkin poskia.
[/quote]
Eikö teidän elämässä ole muuta kuin lapset? Ei miestä, ystäviä, harrastuksia, aikuisten juttuja, matkoja??
Meillä on miehen kanssa jo pitkä lista niistä asioista mitkä toteutetaan kun kuopuskin tuosta lähtee, vielä kerran rakennetaan talo (3.) ja muutetaan ulkomaillekin jossain vaiheessa ainakin osaksi vuotta.
Paljon on tietty asioita jotka on olleet olemassa jo lasten aikana ja ne tietty säilyy lasten lähdettyäkin - esim ystävien tapaaminen hyvän ruuan ja viinin parissa. Toistaiseksi vielä lapset on mukana, tulevaisuudessa ihan vain keskenämme osa näistä illanvietoista:D
Ja luemme ja katsomme leffoja kaikessa rauhassa, hoidamme lastenlapsia, laiskottelemme ja nautimme pitkistä hitaista aamiaisista jonka jälkeen voi mennä takaisin sänkyyn rakastelemaan (lasten aikana hankala toteuttaa....).
Tuossa nyt muutama vinkki mitä voi tehdä kun lapset on lähteneet!
[/quote]
Eikö sun elämässä ole mitään muuta kuin miehesi??? Omat lapset on olennainen osa elämää ja ei se mitään helppoa ole jos otetaan pois sellaista mihin on tottunut. Varmaan sama kun otettaisiin jalat pois ja sitten joku sanoisi että voi ilman jalkojakin elää. Varmaan voi elääkin muttei samalla lailla mitä ennen.
[/quote]
Ei ne lapset mihinkään katoa!!?? Haloo!
Pidä napanuora tiukalla ja varmasti saat lapset karkotettua, joutuvat riuhtaisemaan itsensä irti läheisriippuvaisesta äidistä rajustikin. Tai anna juuret ja siivet ja saat pitää heidät ikuisesti lähellä!
Mulla on rakastava parisuhde mieheeni, ei lapsiini. Lapset ovat osa elämää mutta vain hetken, parisuhteen olen valinnut koko elämän kestäväksi yhdessäolon muodoksi. Se ei tarkoita ettei lapset olisi rakkaita mutta miksi niiden pitäisi nuohota kotona mamman kanssa?? Onhan niillä omakin elämä.....
[/quote]
Ei miehestä ole lasten korvikkeeksi. Mun lapsilla on hauskemmat jutut ja parempi huumorintaju kuin miehelläni. Lasteni kanssa nauran enemmän. Ihan hyvä mieskin on sinänsä mutta en mä enää 25 vuoden jälkeen tunne sellaista intoa ja kiinnostusta sen seurassa. Sitä paitsi se on aina töissä.
KAIPAAN usein aikaa jolloin lapset olivat vielä pieniä. Turhan nopeasti vanhenivat :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten poismuutto lisää vanhempien vapautta ja vähentää stressiä
Tyhjä pesä kuvaa elämänvaihetta, jossa aikuistuneet lapset muuttavat pois kotoa, ja vanhemmat jäävät kahden. Tyhjän pesän vaihe on merkittävä parisuhteelle: Eliniän noustessa ja lasten lukumäärän vähentyessä suurin osa parisuhteesta eletään lasten lähdettyä kotoa.
Tyhjän pesän vaiheella on vaihtelevia vaikutuksia vanhempien psyykkiseen hyvinvointiin. Se saattaa lisääntyä lasten muutettua pois. Lasten lähteminen lisää vapautta ja vähentää stressiä. Vanhemman roolin ja vastuun helpottuessa tyhjä pesä voi tuntua hyvältä. Mieliala kohoaa niillä, jotka pitävät säännöllisesti yhteyttä lapsiinsa. Vastaavasti iso huoli lapsista heikentää vanhempien hyvinvointia.
Harvat vanhemmat kokevat erityisen hankalia tunteita ja sopeutumisvaikeuksia lasten muutettua pois kotoa. Vanhempien kokemukset tyhjenevästä pesästä ovat pikemminkin ristiriitaisia, kuten yhtäaikainen surun ja helpotuksen tunne.
Uusi rooli perheessä tarkasteluun
Joskus lasten poismuutto herättää vanhemmissa voimakkaita masennuksen, ahdistuksen ja yksinäisyyden tunteita. Vanhempi saattaa joutua identiteettikriisiin. Silloin hänen täytyy pohtia aiempaa syvemmin uutta rooliaan perheessä ja yhteiskunnassa. Lasten poismuuton myötä vanhempien sosiaaliset suhteet saattavat vähentyä. Tämä taas aiheuttaa yksinäisyyttä. Raskaiden elämäntilanteiden kuten omien vanhempien kuoleman kasautuminen samoihin vuosiin, lisää todennäköisyyttä kärsiä tyhjän pesän syndroomasta.
Sopeutumiseen vaikuttaa vanhempien käsitys siitä, milloin lapsen on sopivaa muuttaa pois kotoa. On helpompi sopeutua, jos lapsen muutto tapahtuu odotetussa aikataulussa. Äidin ja isän kokopäiväisen työssäkäynnin on havaittu vähentävän hankaliksi koettuja tunteita. Iäkkäiden vanhempien on todettu sopeutuvan nuoria vanhempia paremmin. Sopeutumisessa auttavat ystävät, sukulaiset ja harrastuspiirit. Vanhempien on hyvä pohtia, missä tilanteissa he voivat kokea olevansa aikuiselle lapselle yhä tärkeitä. Hyvät suhteet ja yhteydenpito lapsiin auttavat muutoksen keskellä.
Parisuhde on merkittävä voimavara tyhjän pesän vaiheessa. Lasten poismuutto merkitsee parisuhteelle ensisijaisesti lisääntyvää tyytyväisyyttä. Tutkimusten mukaan sekä äitien että isien kokemus parisuhteen laadusta ja parisuhdetyytyväisyys paranevat lasten kasvatusvaiheen ja poismuuton jälkeen. Tyytyväisyyttä selittää mahdollisuus nauttia yhteisestä ajasta, ilo uudelleen löydetystä vapaudesta sekä työn ja perheen yhteensovittamisongelmien väheneminen.
Vastaavalla tavalla parisuhdetyytyväisyys laskee, mikäli lapset poismuuton jälkeen palaavatkin vanhempien luo esimerkiksi työttömyyden tai avio-ongelmien takia. Näiden ”bumerangi-lasten” paluu takaisin lapsuudenkotiin merkitsee vanhempien parisuhteelle usein seksuaalielämän vähenemistä.
Ennakoi tuleva elämänmuutos
Kriisi voi yllättää parisuhteen, joka on lapsiperheen arjessa ”laitettu hyllylle”. Parisuhteen käsittelemättömät ristiriidat nousevat pintaan, ja puolisot joutuvat tutustumaan toisiinsa uudelleen. Puolisot ovat myös saattaneet pysytellä epätyydyttävässä parisuhteessa, kunnes lapset ovat muuttaneet pois. Kriisiä voi ehkäistä ennalta pohtimalla tulevaa elämänmuutosta jo ennen lasten poismuuttoa. Tiedostamalla etääntymisen ja käsittelemättömät parisuhdeongelmat voi niihin puuttua jo ennen kriisin kärjistymistä. Tyhjän pesän vaiheessa kannustamme hakemaan apua pariterapiasta.
Siirtyminen tyhjän pesän vaiheeseen on sopeutumista aivan uuteen elämäntilanteeseen. On tärkeää antaa itselle lupa kokea ristiriitaisia tunteita, joista voi keskustella puolison, ystävien tai ammattiauttajan kanssa. Uusi elämänvaihe kannustaa puolisoita uudistamaan suhdettaan ja etsimään suhteeseensa sisältöä, joka tuottaa iloa ja lisää lämpöä ja läheisyyttä. Puolison kanssa voi pohtia, mitä vapautuneelta ajalta ja parisuhteelta toivoo. Parhaimmillaan tyhjenevä pesä antaa aikaa itselle ja parisuhteelle. Kriittisesti ajatellen: pesähän ei ole tyhjä. Se voi täyttyä pariskunnan uudella vapaudella, keskustelulla, naurulla ja läheisyydellä.
Elina Nurminen
Psykologi
Väestöliiton parisuhdekeskus
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 15:06"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 13:15"]
Eriävä kommentti.
Minä ikävöin. Elämäni parasta aikaa oli lasten kanssa tiiviisti oleminen. Aina kyläiltiin, joka päivä oli jotain sovittua menoa: uimahallia, luistelua, konserttia... ja aina muutenkin tekemistä.
Aina joku kylässä kahvittelemassa jne.
Nyt olen yksinäinen. Lapset käyvät kyllä silloin tällöin ja on minulla ystäviä. Mutta elämänmaku puuttuu. Nyt tajuaa, että hyvä asia on tehdä sellaistakin, mikä ei juuri sillä hetkellä huvita.
Se on elämää! Nyt, kun voi tehdä ihan mitä haluaa, niin ei huvita!
[/quote]
Tätä mäkin pelkään ihan kauheesti!! Mä haaveilen että joku lapsista tekisi lapsen ja mä olisin tietenkin paljon sen elämässä mukana ja se sais olla meillä usein. Sitä vauva vaihetta mä en kaipaa. Mä olen ajatellut adoptoivanikin mutta kun en mä saa. Tulispa jostain vaan joku pieni lapsi ja kysyisi että voitko sä olla mun äiti. Jos niin ei käy niin ainakin 1 noista nykyisistä ei lähde yhtään minnekään. Mä en pysty elämään yksin ja kaipaan ihmisiä ympärillä koska oon tottunut siihen. Mä mietin myös että muuttais kimppaan jonkun kaverin kanssa mutta ihan oikeesti ei siitä mitään tulis. En mä suostu elämään niin että katson vaan jostain ikkunasta ulos ja kyyneleet valuu pitkin poskia.
[/quote]
Eikö teidän elämässä ole muuta kuin lapset? Ei miestä, ystäviä, harrastuksia, aikuisten juttuja, matkoja??
Meillä on miehen kanssa jo pitkä lista niistä asioista mitkä toteutetaan kun kuopuskin tuosta lähtee, vielä kerran rakennetaan talo (3.) ja muutetaan ulkomaillekin jossain vaiheessa ainakin osaksi vuotta.
Paljon on tietty asioita jotka on olleet olemassa jo lasten aikana ja ne tietty säilyy lasten lähdettyäkin - esim ystävien tapaaminen hyvän ruuan ja viinin parissa. Toistaiseksi vielä lapset on mukana, tulevaisuudessa ihan vain keskenämme osa näistä illanvietoista:D
Ja luemme ja katsomme leffoja kaikessa rauhassa, hoidamme lastenlapsia, laiskottelemme ja nautimme pitkistä hitaista aamiaisista jonka jälkeen voi mennä takaisin sänkyyn rakastelemaan (lasten aikana hankala toteuttaa....).
Tuossa nyt muutama vinkki mitä voi tehdä kun lapset on lähteneet!
[/quote]
Eikö sun elämässä ole mitään muuta kuin miehesi??? Omat lapset on olennainen osa elämää ja ei se mitään helppoa ole jos otetaan pois sellaista mihin on tottunut. Varmaan sama kun otettaisiin jalat pois ja sitten joku sanoisi että voi ilman jalkojakin elää. Varmaan voi elääkin muttei samalla lailla mitä ennen.
[/quote]
Ei ne lapset mihinkään katoa!!?? Haloo!
Pidä napanuora tiukalla ja varmasti saat lapset karkotettua, joutuvat riuhtaisemaan itsensä irti läheisriippuvaisesta äidistä rajustikin. Tai anna juuret ja siivet ja saat pitää heidät ikuisesti lähellä!
Mulla on rakastava parisuhde mieheeni, ei lapsiini. Lapset ovat osa elämää mutta vain hetken, parisuhteen olen valinnut koko elämän kestäväksi yhdessäolon muodoksi. Se ei tarkoita ettei lapset olisi rakkaita mutta miksi niiden pitäisi nuohota kotona mamman kanssa?? Onhan niillä omakin elämä.....
[/quote]
Ei miehestä ole lasten korvikkeeksi. Mun lapsilla on hauskemmat jutut ja parempi huumorintaju kuin miehelläni. Lasteni kanssa nauran enemmän. Ihan hyvä mieskin on sinänsä mutta en mä enää 25 vuoden jälkeen tunne sellaista intoa ja kiinnostusta sen seurassa. Sitä paitsi se on aina töissä.
[/quote]
Kurja tuuri:( Mun mies on mun paras ystäväni ja kumppanini, yhä intohimonen rakastaja ja kanssahaaveilijani:) Töitäkin tehdään iso osa ajasta kimpassa kotitoimistolla eikä koskaan kyllästytä toisiimme.
Lapset on ihania mutta heidän tehtävä ei tosiaan ole kannatella mun elämääni! Heillä on nyt aikuisina ihan eri elämä kuin minulla, omat haaveet ja kumppanit. Pahinta mitä voisin tehdä heille on ripustautua ja syyllistää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:57"][quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:52"]
http://yle.fi/uutiset/perheneuvojan_seitseman_vinkkia_nain_selviat_tyhjan_pesan_syndroomasta/7438508
[/quote]
Kotoa pois muuttava nuori iloitsee siitä, että vanhemmat elävät omaa elämäänsä ilman nuorta ja itsekin nuori voi elää omaa elämäänsä. Nuoret haluavat, että vanhemmatkin ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä.
Niin varmaan...ne vähät välittää mitä äidille kuuluu. Jos ne haluaisi että äiti on onnellinen niin ne ottaisi äidinkin mielipiteen huomioon.
[/quote]
ÄH, laitoin yläpeukkua ennen kuin luin viestin loppuun! Niin että nuoren pitäis kuunnella mamman mielipidettä, eikä itsenäistyä ettei mamille tulis paha mieli? "Jos ne haluaisi että äiti on onnellinen", eli sun lapsetko on vastuussa sun onnellisuudesta?! Huhhuh mikä tukahduttava ripustautuva mamma oot! En yhtään ihmettele jos ei lapses halua olla sun kanssas paljoa tekemisissä, ihan omaa syytäs! Oot ajanu ne pois luotas olemalla ahdistava.
T. 4 lapsesta nuorin eli kamala lapsi joka aiheutti vanhemmilleen tyhjän pesän, olen siis kamala ihminen vissiin mielestäsi! Jännä että mulla on kuitenkin hyvät välit vanhempiini... koska ne ei ollu tukahduttavia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jälkeenpäin ajateltuna aika meni todella nopeasti. En silti kaipaa sitä pikkulapsi aikaa. Pikemminkin ole pelkästään tyytyväinen että se on ohi.
Nopeasti se meni, vaikka aina ei tuntunut siltä. Tunnit on pitkiä, mutta vuodet lyhyitä, niin kuin sanotaan.
Teinit on aivan ihania ja innolla odotan sitäkin, että ovat aikuisia. Parasta seuraa, vaikka välillä ihan riiviöitä edelleen.
Mutta välillä tuntuu kuin veitsen iskuna ikävä pikkulapsiaikoihin. Ja hirveä katumus, että olisi pitänyt olla vielä enemmän läsnä, leikkiä ja lukea enemmän, olla kiltimpi.
Sitten tulee niitä hetkiä, että teinit sanoo spontaanisti jotain äitiydestäni ja haavat saavat hoitoa.
Katselin äskettäin kesäisiä kuvia lapsistani ja tunsin sekä iloa että haikeutta. Nyt he ovat aikuisia ja uskon että he ovat saaneet kokea ihanan lapsuuden. En ole maalaillut ruusuisia kuvia elämästä vaan elänyt normaalia arkea iloinen ja suruineen. Siksi uskon että lapsillani on realistinen käsitys omista kyvyistään ja selviytymisestä kohdatessaan vastoinkäymisiä joita on tässä matkan varrella tullut. Koskaanhan ei tiedä mitään varmaksi ja toivonkin että he turvautuvat meihin vanhempiin ja toisiinsa! Aikuiset lapseni tuottavat edelleen iloa, mutta muistan silloin tällöin kertoa heille millaisia he olivat lapsena ja mitä kaikkea hyvää he ovat antaneet meille vanhemmille.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 13:15"]
Eriävä kommentti.
Minä ikävöin. Elämäni parasta aikaa oli lasten kanssa tiiviisti oleminen. Aina kyläiltiin, joka päivä oli jotain sovittua menoa: uimahallia, luistelua, konserttia... ja aina muutenkin tekemistä.
Aina joku kylässä kahvittelemassa jne.
Nyt olen yksinäinen. Lapset käyvät kyllä silloin tällöin ja on minulla ystäviä. Mutta elämänmaku puuttuu. Nyt tajuaa, että hyvä asia on tehdä sellaistakin, mikä ei juuri sillä hetkellä huvita.
Se on elämää! Nyt, kun voi tehdä ihan mitä haluaa, niin ei huvita!
[/quote]
Tätä mäkin pelkään ihan kauheesti!! Mä haaveilen että joku lapsista tekisi lapsen ja mä olisin tietenkin paljon sen elämässä mukana ja se sais olla meillä usein. Sitä vauva vaihetta mä en kaipaa. Mä olen ajatellut adoptoivanikin mutta kun en mä saa. Tulispa jostain vaan joku pieni lapsi ja kysyisi että voitko sä olla mun äiti. Jos niin ei käy niin ainakin 1 noista nykyisistä ei lähde yhtään minnekään. Mä en pysty elämään yksin ja kaipaan ihmisiä ympärillä koska oon tottunut siihen. Mä mietin myös että muuttais kimppaan jonkun kaverin kanssa mutta ihan oikeesti ei siitä mitään tulis. En mä suostu elämään niin että katson vaan jostain ikkunasta ulos ja kyyneleet valuu pitkin poskia.
[/quote]
Eikö teidän elämässä ole muuta kuin lapset? Ei miestä, ystäviä, harrastuksia, aikuisten juttuja, matkoja??
Meillä on miehen kanssa jo pitkä lista niistä asioista mitkä toteutetaan kun kuopuskin tuosta lähtee, vielä kerran rakennetaan talo (3.) ja muutetaan ulkomaillekin jossain vaiheessa ainakin osaksi vuotta.
Paljon on tietty asioita jotka on olleet olemassa jo lasten aikana ja ne tietty säilyy lasten lähdettyäkin - esim ystävien tapaaminen hyvän ruuan ja viinin parissa. Toistaiseksi vielä lapset on mukana, tulevaisuudessa ihan vain keskenämme osa näistä illanvietoista:D
Ja luemme ja katsomme leffoja kaikessa rauhassa, hoidamme lastenlapsia, laiskottelemme ja nautimme pitkistä hitaista aamiaisista jonka jälkeen voi mennä takaisin sänkyyn rakastelemaan (lasten aikana hankala toteuttaa....).
Tuossa nyt muutama vinkki mitä voi tehdä kun lapset on lähteneet!