Olen raskaana - pakokauhu

Sain selville puolitoista viikkoa sitten etta olen raskaana. Ensin oli turta olo sitten tuli pakokauhu. Juttelin kaverin kanssa - joka on 1 v pojan aiti - asiasta ja han vakuutti etta on ihanaa olla aiti ym. ja han tahtoi lapsen vaikka ongelmia suhteessa oli (no varsinkin raskauden loppuvaiheessa) ja nyt han onkin juuri muuttanut omaan asuntoon eli ovat erossa - sen jalkeen rupesi tuntumaan paremmalta - 1 paivan ajan ja nyt olen taas paniikissa.

Oma tilanteeni on seuraava. Lopetin pillerit 2 vuotta sitten jolloin suhde mieheen oli parempi kuin se on nyt. Paatin juuri kk sitten etta nyt aloitan ehkaisyn, mutta paatin sen siis lopulta muutaman paivan liian myohaan - koska tulin raskaaksi (meilla ei siis seksia usein olla harrastettu). Asun ulkomailla, suhde on nyt huono, olen 41v enka tieda mita teen. Mies on iloinen ja ajattelee etta tama auttaa meita pelastamaan suhteemme, mutta itse olen tosi negatiivinen sen suhteen - ja tanaan han sanoi etta hankin on nyt depiksessa kun olen niin negatiivinen. Kylla "valitan" vielakin hanesta mutta niita loukkauksia - tietysti molemmin puolin - on ollut niin monta etta en jaksaisi enaa - vasyttaa niin paljon. Meilla on lisaksi viela taloremontti kesken ja suurin osa rahoista siina ja lainassa kiinni. Olen aivan pakokauhun vallassa ja pelkaan etta paniikkihairiot tulevat takaisin. Itkukohtauksia on ollut jo muutama ja lisaa on tulossa. Olen yrittanyt puhua siskoni kanssa, joka nauvoo hankkimaan lapsen, koska olen halunnut muutosta elamaani ja etta se on hieno asia kun olen tullut viela raskaaksi. Aborttia olen miettinyt, mutta pelkaan etta kadun sita sitten lopun elamaani, koska toista tilaisuutta mulle ei tietysti tassa iassa enaa tule. Pelkaan kuitenkin vastuuta, kovaa tyota ja sita etten osaa olla aiti kun olen kuitenkin viettanyt 'itsekasta' elamaa jo yli 40 vuotta - sisaruksillani ei ole lapsia.

Olisiko ketaan joka voisi antaa neuvoja. Kaymme parisuhdeterapiassa talla hetkella ja taksi illaksi olen varannut yksityisen terapian. Kaikki tuntuvat olevan taalla palstalla sekaisin onnesta. Minakin olen sekaisin mutta en onnesta vaan pelosta ja siita etten 'taaskaan' tieda etta mita teen ja etta lopulta teen mita muut mulle sanovat. Olisi myos mukava kuulla jos on joitakin jotka eivat halunneet olla raskaana, pelkasivat olla raskaana tai olivat perheestaan kaukana raskaana ollessa.