Miten saada 5 v maistamaan uusia makuja ja syömään monipuolisemmin?

Meillä ei lapset määrää mitä on ruokana.



Ruuaksi tehdää kaikkea mahdollista perinneruoista eksoottisiin tulisiin ruokiin, sen mukaan mitä vanhempien tekee mieli. Toki lapsiltakin aina välillä kysytään, että onko toiveita ja ne toteutetaan.



Kun lapset nurisee pöydässä, että en tykkää. Sanomme vain, että voi, voi, aina ei voi olla vain teidän herkkuruokia. KOULUSSA on pakko syödä/maistaa KAIKKEA vaikka ei aina niin kovasti tykkäiskään.

Ja jos on jotain uutta lisuketta pääruoan lisäksi, niin sitä pitää maistaa ainakin yksi haarukallinen/lusikallinen.



Yleensä myös sanon: Et voi sanoa, että "en tykkää tästä", kun et ole vielä edes maistanut. Maista ensin ja kerro vasta sitten mille se maistui.



Jos lapsi kieltäytyy syömästä, niin saa seuraavalla aterialla ihan saman lautasen nenänsä alle, eikä mitään välipaloja anneta siinä välissä. Kun on oikein kova nälkä, niin kyllä se "pahakin" ruoka maistuu.



Näin meillä lapset oppineet pitämään vaikka ja mistä =D

Esim. avocadoa rakastavat, samoin katkarapuja, intialaiset pappadamsit ovat suurinta herkkua mangochutney kanssa, thaimalainen kanakeitto toivelistalla vähän väliä, tortilloja sekä fajitasta toivotaan viikonloppuisin ja täytetyt crepesit namia =D. Joka talvi on myös lasten toiveena fondye sekä raclette.

Ulkomaan reissuilla nykyisin haluavat syödä mustekalaa ja viimeksi hiihtolomalla riistaravintolassa molemmat söivät hulluna etanoita sekä poronkäristystä.

Siinä uusein asioiden maistamisesta tehtiin lapsille leikki: silmät peitettiin ja sitetn piti maistaa. Maistattaja kyseli asioita kuten arvaa minkä väristä ruokaa ja maistajan piti myös kuvailla miltä maistuu. Sitten osia vaihdettiin.



Voisiko tämä toimia teillä ap, ihan kotioloissa vanhempien kanssa leikkien?

Meidän kuopus vaikutti nirsolle lapselle.



Alle 2v. hän söi ihan toooodella vähän. Sylki ruoat ulos suustaan yms.

Olin jo tosi huolissani, että ei tästä tule mitään.



Sit joku kysyi, että kuinka paljon lapsemme juo maitoa?!



Syy olikin siinä, että lapsemme täytti mahan maidolla. Kun maitomäärä puolitettiin, niin johan alkoi ruokakin maistumaan ja oikein kunnolla !!



Meni nyt vähän asian vierestä, mutta tuli mieleen.....



Tsemppiä ap:lle.

Lapsi on varsin koulumyönteinen (tokaisi kolmivuotiaana "minä en mene lainkaan päiväkotiin vaan minä menen samantien kouluun" :-).

No, saamansa pitää, koulua nimittäin.



Meillä ei myöskään saa välipaloja, jos ei oikea ruoka maistu vaan sama ruoka seuraa...eikä kelpaa, vaikka olisi useampia päiviä välissä. Lapselle on todella suuri vastenmielisyys tiettyjä asioita kohtaan (no, lähes kaikkea). Muistan kyllä itsekin lapsuudesta, miten hirvittävää oli, kun oli pakko syödä vaikkapa sieniä tai makkarakeittoa - puistatus sentään. En siis halua mitään painostusmeininkiä, vaan hyvällä - vaikka sitten houkuttelulla ruokiin totuttelua.



ap

Jos itseäsi huolettaa, ehdotan vielä, että pitäisit ruokapäiväkirjaa lapsen syömisistä. Vaivihkaa, ei numeroa tehden. Kirjoitat itsellesi ylös, mitä söi ja kuinka paljon. Näin saat käsityksen siitä, kuinka "huonosti" tai hyvin lapsi söi ja mistä saa energiansa. Jos oikeasti on liian yksipuolista, ravintoterapeutti voisi olla hyvä idea.



En usko edelleenkään, että kukaan lapsi nääntyy, jos ruokaa tarjotaan. Jostain hän energiansa kerää.



Meillä on tehonnut myös ihan selitys. Aterialla pitää syödä myös lihaa (meillä menis usein vaan pasta) ja kasviksia, koska niissä on tärkeitä ravintoaineita, joita ei ole pastassa. Joillain tehoaa, toisilla ei.

t. se kakkuveitsi, numero ei mielessä

Mutta jos aikasi yritettyäsi suostut ja tarjoat vielä seuraavaksi ruuaksi hänen mieliruokaansa niin ei ikinä laajenna syötäviään. Lapsi ei kuole nälkään eli jossain vaiheessa alkaa syömään tarjoamaasi ruokaa, jos muuta et suostu antamaan.



Meillä on aina syöty sitä mitä tarjotaan eikä siitä lipsuta. Tämä tietysti aloitettiin ehti kun alkoivat kiinteää syödä, joten ongelmia ei ole ollut.

Pakottaminen / nälässä pitäminen EI toimi, vaikka hyvin usein sellaisia neuvoja kuulee. Jotkut lapset ovat itsepäisempiä kuin neuvojat uskovatkaan ;)

Ehkä se on tavallinen neuvo, mutta joskus sellainenkin voi toimia. Ja toisaalta mikään neuvo ei ole niin hyvä, että se toimisi jokaisen lapsen kohdalla. Siispä on kasattava iso nippu eri neuvoja ja jokaisen on sitten itse kokeiltava sieltä neuvovarastosta niin kauan eri neuvoja, että se uppoaa omaan lapseen.

Itse kyllä todellakin tiedän mitä tarkoittaa, kun lapsi on sitkeä ja itsepäinen. Ja olen itse saanut niitä typeriä neuvoja meidän nukkumisongelmiin, joihin ei tuntunut auttavan mikään. Eikä mitään taikatemppua ollutkaan avuksi, vaikka ammattilaisiltakin niitä jo etsittiin. Mutta sitkeä työ tuottaa pitkässä ajassa tulosta. Ehkä se toimii niin syömisen kanssakin.

Toki meidän poika on kovasti kranttukin, mutta siihen sitten sattui löytymään varmaan sattumalta melko hyvin toimiva keino, eli tuo välinpitämättömyys ja patistamisen lopettaminen. Eihän lapsesta sillä unelmasyöjää tullut, mutta pysyy sentään hengissä, eikä ruokahetket ole enää yhtä tuskaa ja tappelua.

Onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä on niin paljon, että kaikki palat pitää vain saada loksahtamaan paikoilleen. Mitä varhemmin aloittaa niin sitä parempi, mutta silti ei koskaan ole liian myöhäistä. Lapsen luonne vaikuttaa ja omat tavoitteet. Niitäkin kannattaa miettiä, ettei turhan takia aseta liian kovia vaatimuksia syömiselle.

Tsemppiä kaikille! Eikä kannata ylenkatsoa typeriäkään neuvoja vaan aina miettiä, että olisiko niissäkin jotain perää.

että kyllä meilläkin jossain vaiheessa meni siihen, ettei lapsi suostunut syömään mitään muuta kuin jauhelihakastiketta ja spagettia. Kun siitä itse on selvitty eteenpäin, niin ihan yhtä typerältä se kuulosta minun korvaani, kun joku sanoo, etten tiedä yhtään mistä puhun.



Noh, vähän loukkaannuin nyt turhasta minäkin, mutta ihan oikeasti suosittelen kuitenkin myös tarkkaa peiliin katsomista: aina voi olla, että siellä vanhempien päässäkin on jotain pientä, millä asiaa voi edes vähän auttaa.



Ja meillä ei tavoitteena olekaan, että kaikkea pitää syödä, vaan nyt olemme opettaneet, että mikä ei maistu, niin se työnnetään vaan lautasen reunalle, eikä siitä tarvi luoda mitään sen kummempaa kiukkukohtausta.



Meilläkin toinen lapsi syö kuin unelma, mitään ruokaa ei vieroksu, joten kyllä ymmärrän, että lapset ovat erilaisia tässäkin suhteessa. Se pitää vanhempien hyväksyä.

Tulipa edellisistä kirjoituksista mieleeni vielä tuore muistikuva tutista vierottamisesta: lapsi heräisi kuusi viikko joka yö monta kerta itkemään tuttia-

Ensimmäiset kaksi viikkoa lapsi huusi ja raivosi tunnin ja nukkui toisen, sitten sama uudelleen - huutoa siis noin neljä kertaa yössä, nelisen tuntia. Herkkua. Sen jälkeen yöraivareita tulikin enää pari per yö ja ne menivät parhaimmillaan 15 minuutissa ohitse (joskus tosin ei). Onneksi oli kesäloma, jos olisin joutunut vielä käymään töissä, olisin varmaan kuollut väsymykseen tai johonkin.



Olipa pikkuisen haasteellinen projekti sekin, mutta usko ei loppunut kertaakaan kesken, etteikö joskus onnistaisi. Ja niin se tutin kaipuu katosi.



Joten ihan minkään nynnyn kanssa en tätä syömisprojektiakaan läpivie - peiliin on tullut monta kertaa katsottua, ja täytyy kyllä tunnustaa, että tässä menee usko helpommin kuin tuon tuttijutun kanssa, mikä sekin oli aika raskas läpiviedä kunnialla. Kun lapsi on ollut viisikin päivää lähes syömättä ja painoindeksi (jos sellaista lapsilla on - pituuden ja painon suhde) on reippaasti "miinuksella", niin kyllä se vähän kylmää.



ap

Meillä ei lapset määrää mitä on ruokana.

Ruuaksi tehdää kaikkea mahdollista perinneruoista eksoottisiin tulisiin ruokiin, sen mukaan mitä vanhempien tekee mieli. Toki lapsiltakin aina välillä kysytään, että onko toiveita ja ne toteutetaan.

Jos lapsi kieltäytyy syömästä, niin saa seuraavalla aterialla ihan saman lautasen nenänsä alle, eikä mitään välipaloja anneta siinä välissä. Kun on oikein kova nälkä, niin kyllä se "pahakin" ruoka maistuu.

Näin meillä lapset oppineet pitämään vaikka ja mistä =D

Meillä on myös näin. Lautanen jääkaappiin ja sitten uudestaan nenän alle. Ruuan kanssa ei tarjoilla leipää, koska muuten söisivät vain leipää.

Pienellä sinnikäällä työllä kyllä saa pikkuhiljaa laajennettua makujen kirjoa.

Oletko kokeillu jotain palkintoa esim. tarra ainakun maistaa ja kun onaa vaikka 10 tarraa, niin saa jonkun pikku jutun.

teillä! Jäin jotenkin seurailemaan tätä keskustelua, vaikken muuta ole tänään juuri seuraillut. Tunnen tosi paljon sympatiaa, vaikkei meillä ihan noin määrätietoisia lapsia ole. Tosin kauhistuttaa kyllä tutista luopuminen ton tarinan jälkeen. Meilläkään ei ihan ole omasta tahdosta pulaa...

Mutta siis: kannustaisin tosiaan siihen vaivihkaisen ruokapäiväkirjan pitoon. Kun kirjoittelet ylös, saat ainakin oikeasti selville, mitä sinne mahaan menee.



Mä kyllä uskon enemmän kannustukseen kuin tuohon "sama lautanen uudelleen nenän alle". Lämmitättekö vai ihanko jääkaappikylmänä tarjoatte? Tuo on minusta nöyryyttämistä eikä kasvattamista.

Teille, jotka teette noin: toivottavasti lapsistanne kasvaa avarakatseisempia kuin teistä. Muuten voi teillekin mummuiässä tulla sama lautanen uudelleen pöytään, jos ei ole mummu edellisellä kerralla syönyt!



t. edelleen se kakkuveitsi

eteeni....hui kamala! Jos jotain inhoan niin sitä, mutta meidän lapsuudenkodissa sitä ei onneksi enää tarvinnut syödä sen koommin, kun olimme veljeni kanssa oksentaneet kalan takaisin lautaselle - oli näet pakko syödä ja lipeäkala ei totta tosiaan maistunut. Ehkei ihan kaikkeen tarvitse upottaa lusikkaansa?



Toivottavasti "kakkuveitsi" teillä sujuu tutista erottautuminen helpommin - eiköhän - synkimmissäkin kannustuksissa silloin muutama vuosi sitten tällä palstalla rohkaistiin, että pahimmillaan se vie peräti viikon - yleensä lapset tottuivat tutittomuuteen muutamassa yössä - paitsi siis tietenkään meillä.

En uskalla edes ajatella sitä aikaa, kun meillä aletaan tinkaamaan lemmikkiä tai mopoa tai hevosta tai jotain, mitä muillakin on. Ehkä käymme jokusen keskustelun vielä kotiintuloajoistakin jossain vaiheessa...



Hyvää yötä kaikille!

Jos vanhemmat ovat jääräpäisiä ja tahtovat vieroittaa tutista juuri tänään, kun lapsella on tutin kaipuu kovimmillaan, niin aivan varmastihan siinä saa tehdä töitä. Mutta jos vanhemmat ovat vähän joustavampia ja ovat valmiit etsimään sen hetken, jolloin tutin vieroitus käy edes aavistuksen helpommin, niin se palkitaan. Ja mitä isommaksi lapsi kasvaa sitä paremmin hän ymmärtää puhetta ja tutin voi viedä esim. oraville metsään tms.



Sinnikkään lapsen kanssa tuo luoviminen ja oikean hetken etsiminen on vieläpä erittäin tärkää, sillä muutenhan vanhemmat eivät muuta ehdi tehdäkään kuin hakata päätä seinään milloin minkäkin asian kanssa.



T. Sisulapsen äiti, joka on oppinut myös madaltamaan rimaa ja olemaan itselleen armollinen.

Kasviksia ei saa kypsentää liikaa.

Ei kasviksia tarvitse syödä kypsänä, usein lapset tykkää niistä tuoreena/raakana enemmän. Useimmiten ne on terveellisempiäkin raakana, kuumentaminen aina tuhoaa osan ravintoaineista.



Kaikki kasvikset voi pilkkoa hauskan näköisiksi.

Meillä 5vuotiaaseen merirosvo/ritarifaniin uppoaa hyvin porkkanalantit tai kurkkukolikot. Eli siis ruoka ihan tavallisina viipaleina mutta uudella nimellä.



Tai tikkuina tai isoina paloina, joita saa nakertaa.

Jossain vaiheessa keksittiin alkaa "inhota" ruisleipää, vaikka sitä ennen oli syöty hyvällä halulla.

Tein ruisleivästä veneitä tai autoja.

Vene tuli helposti kolmion mallisesta viipalseesta, johon tökättiin juusto hammastikkuun purjeeksi.

Autoja sai valmiista leivästä (siis missä vaikka juustoa tms päällä) piparkakkumuotilla.

Hetken mentiin näin ja yhtäkkiä taas ei ollut mitään ongelmaa ruisleivässä :)



Meillä on sopimus että kaikkea pitää maistaa: vaikka vain yksi papu tai pieni herne, lusikallinen kastiketta perunan pala.

Pakko ei ole syödä täyttä lautasellista mutta pikkuhiljaa ne epäilyttävät jutut alkaa tuntua ihan luonnollisilta. Laitan siis yleensä lautaselle vain pikkuruisen annoksen, jolloin lapsi saa pyytää lisää.

Itse en annan ottaa, sillä sitten myös pienemmät sisarukset haluavat ottaa itse ja eh eivät vielä osaa.



Meillä vihataan ruokia joissa ainekset on näkyviä mutta kuitenkin sekaisin.

Siis peruna perunana ja kastike vieressä, ei sekaisin mössönä.

Kasvissosekeitto taasen on suurta herkkua kun on tasaista.



Hyvin on myös uponnut kertomus pikkuotuksista.

Olipa kerran elämä-ohjelmassahan seikkaperäisesti kerrotaan kaikesta ihmisen elimistössä ja sitä ohjelmaa on lapset meillä aina rakastaneet.

Siitä sain idean tuoda ne myös ruokapöytään. Jos jokin ruoka ei meinaa maistua: "pikkuotukset ihmettelee nyt vatsassa että mihin ne porkkanavitamiinit jäi???? Ne rupeaa huutamaan ME HALUTAAN PORKKAVITAMIINIA!!" ja niin katoaa aina kaikki lautaselta.



On tuon ikäiselle aika tyypillistä olla epäluuloinen ruokaa kohtaan.

Siitä vain pitää mennä yli eikä antaa periksi.

Kukaan ei kuole yhteen pikkuporkkanaan tai lusikalliseen kastiketta, jota ei halua syödä.

Lapsi ei kuole nälkään ja pikkuhiljaa ruokailu monipuolistuu.



Tuli mieleen että teillä maistuu tomaattikastike.

Meilläkin se on herkkua ja upotan sinne usein kasviksia kun sen soseuttaa, ne katoavat sinne kastikkeen uumeniin ja on taivaallista ja monipuolisempaa kuin pelkkä tomaatti.



Olemme sopineet että ruokaa ei haukuta pahaksi. Koska tosiasia on se että tekemäni ruoka ei ikinä ole pahaa. Se ei välttämättä ole aina sitä yhden lapsen lempiruokaa, mutta se on aina herkullista.

joten sitä voi maistaa pikkuisen tipan.



Positiivista asennetta ja sisua, kärsivällisyys palkitaan.

Esikoinen on jo reipas koululainen (syö reippaasti kaikkea) ja kyllä hänkin kävi tuossa iässä läpi vaiheen syötyään pienenä kaikkea, että "mikä toi on? Miksi se on? En halua"



Vaikka on kaikkiruokainen aikuinen, ei silti kaikki maailman ruoat ole lempiruokia, silti harva jaksaisi vuodesta toiseen syödä VAIN lempiruokiaan.

Eli kyllä se pitää oppia lapsena että maistaa voi kaikkea ruokaa.

Oot mainio esimerkki siitä, että tekemällä oikeesti töitä asian eteen, näkemällä vaivaa ja käyttämällä mielikuvitusta luovasti positiivisella tavalla voi saavuttaa hyviä tuloksia.



Sun kikat voivat tuntua liian heppoisilta, jos lapsi tosiaan tappelee joka raajalla vastaan viikosta toiseen. Mutta vaikka lapsi on miten sisukas, niin jos äiti todellakin jaksaa kehitellä tuollaisia juttuja päivästä toiseen, niin aivan varmasti syntyy tuloksia.



Eri asia sitten on mistä äiti saa kasattua energian tuollaiseen ideointiin ja niiden toteuttamiseen, kun lapsen kanssa riitely on jo imenyt kaikki mehut. Sillä hampaat irvessä tehtynähän nuo eivät varmasti pelaa. Se positiivisuus on olennainen osa koko kikkailua.

Silloin lapsen on vaikea tottua uusiin asioihin, uusi vaate esim tuntuu iholla erilaiselta vaikka ulkopuolinen ei sitä tajua.

Uusi ruoka tuntuu oudolta jne.



Se voi ulottua kaikkialle ja toisaalta jos ei ole herättänyt huomiota, se ei ehkä häiritse arkea. Eikä ole mitenkään paha asia, vaan pitää vain oppia toimimaan sen mukaisetsi ja tuomaan lapselle hyviä kokemuksia, eikä esim moittia.



Eli kyse ei välttämättä ole ennakkoluulosta, vaan lapsi ihan oikeatsi kokee asiat epämukavina/vahvoina ja koska ne on asioita jotka ei yleensä tunnu erityiseltä muista, sitä ei heti hoksaa.



Lukaisepa tuolta:



http://www.peda.net/veraja/vep/tietoveraja/erilainenoppija/oppimisen_er…

tuli hyvä mieli!



Kyllä meilläkin joskus se positiivisuus pitää kaivaa jostain tosi syvältä, mutta itselleni on niin suuri periaate se että ruokaa ei pakoteta syömään, siksi teen mielelläni kaikkeni sen eteen että saan hyvän lopputuloksen positiivisella sisulla :)

Lisäksi olen elämässäni nähnyt niin monenlaisia lapsia ja keitetty jos jonkinlaisissa liemissä, että on karttunut kokemusta ja ideoita ihan kantapään kautta.



Piti vielä lisätä listaan että myös ruokien nimeäminen hauskasti saa ne kuulostamaan herkullisilta.

Miettikää nyt vaikka ravintolan ruoka listaa.

On hauskempaa syödä viikinkiravintolan "Harald päällikön kesyttämä lohi kasvispedillä" Kuin paistettua kalaa ja kasviksia.



Nuuskamuikkusen kalavuoka, perunalumi jne tekevät paljon paremmin kauppansa.



käytän myös lempikonstiani antaa laspen valita:

Ei sitä että mitä syödään vaan kumpaa.



Tyyliin laitetaanko perunaa kokonaisena vai muussina.

kierrepastaa vai makaronia.

Lapsi saa vaikuttaa ja siten kiinnostuu ruoasta, mutta periaatteessa minä aikuisena valitsen sen ruoka-aineen jota laitetaan, koska on minun tehtäväni huolehtia monipuolisuudesta.



tsemppiä vaan kaikille. Ruoanlaitosta kannattaa tehdä hauskaa ja ruokailun pitää olla mukavaa.



T:33

ainakaan meillä ei onnistunut ennenkuin esikoulussa.

mutta yksi pieni ero löytyy.

Kun lapsi oli kolme aloitimme taistelun. Meillä oli sääntö, että kolme lusikallista pitää maistaa. Kun lapsi täytti neljä, hän ilmoitti itse, että neljä-vuotiaat syövät neljä lusikallista! Lähes kaikkea saamme siis maistamaan, mutta sitten tulee kyllä stoppi. Ja tilanne ei muutu monenkaan maistamisen jälkeen.

Itse olen ollut samanlainen, joten geeneissä taitaa olla. Geeneissä taitaa kulkea myös Saarioisten maksalaatikko. Itse olen kasvanut sen voimalla ja lapsikin söisi mieluiten vain sitä, jos sitä vaan nykyään saisi sellaisia määriä syöttää...

Meillä oli vuosi taistelua syömisestä. Ei olisi syönyt tyyliin muuta kuin leipää ja maitoa ;)



Joka aterialla tarjosin ruuan ja lasin vettä. Jos ei syönyt, sai juoda kyllä veden, mutta muuta ei tullut. Ja seuraavalla aterialla tarjosin samaa ruokaa, veden kanssa. Näin mentiin usein 5pv, kunnes suostui syömään. Sitten alkoi taas alusta - ei suostunut syömään, joi veden, tarjosin ruokaa. Lapsi huusi ja raivosi, että haluaa makaronia ja ketsuppia (näiden lisäksi olisi syönyt myös nakkia, wow!), mutta tein mitä olin suunnitellutkin.



Lapsi oli huono nukkujakin, nälissään vielä hirveämpi. Molemmista selvittiin... Ihmettelen kyllä kuinka, oma pinna ja jaksaminen oli todella katkolla, kun yöunia oli toisinaan 4 tuntia... Mutta nykyisin lapsi syö mitä vaan, maistaa ennakkoluulottomasti kaiken mitä tarjolle laitetaan.



Tuntuu, että liian moni sortuu antamaan "jotain", ettei lapsi kuolisi nälkään. Helposti sitä sortuu, kun pääsee helpommalla syöttämällä muroja tai leipää, mutta.... ei se pidemmän päälle auta missään asiassa.



Kuvittelisin, että suurin osa lapsista kuitenkin pysyy hengissä, jos kuitenkin ruokaa on tarjolla... :)