Menisittekö np-ultraan jos mies sanoo että jos ilmenee vammaa niin sikiö pitää abortoida?

Olen sitä mieltä että ei mies tuollaista asiaa päätä. En minä abortoi lastani mikäli en sitä ihan ITSE halua. Osaan siis pitää puoleni ja pääni joten miehen vikinällä ei olisi väliä.

vaan sen takia että en itsekään jaksaisi vammaista lasta. Jos mieli muuttuisi, saattaisin pitääkin vammaisen lapsen

Eihän sitä noin vain aborttiin sitten lampsita, vaan asia pitää puhua psykologin ja lääkärin kanssa ja miettiä, kuinka selvitä kummasta tahansa ratkaisusta. Silloin miehenkin on pohdittava asia uudemman kerran, sillä hän jotuu myös miettimään, miten minä asian kanssa pärjäisin esim. juuri abortin. Jos alkaisin asiaa siis aborttia murehtimaan, niin hän joutuisi loppuelämänsä murheellisen ihmisen kanssa elämäänkin. Sekä myös toisinpäin, mies ehkä surisi, jos aiheuttaisi jollekin kovin vaikean elämän. Eli on siinä nyt vähän enemmän pohdittavaa. Tutkisin itsekin asian tarkasti tieteellisistä artikkeleista ym. ja pohtisin järkevän ratkaisun yhdessä miehen kanssa. Jättäisin siis ongelman ihan ratkottavaksi siihen, jos sieltä nyt jotain epäilyttävää löytyisi.



Toiseksi jos raskaus jatkuisi, niin onhan se hyvä tietää, että jos jotain vikaa sikiössä on, niin tuleepa enemmän tarkkailua raskauden aikana. Synnytyksessäkin voidaan huomioida, että vauva ei välttämättä ihan terve ole, joten laitetaan hengenpelastusvempaimet varuiksi valmiustilaan ja ehkä kiidätetään pikaleikkaukseen tai muuta sellaista.

mutta abortoisin tuommoisen miehen ulkoruokintaan loppuiäkseen...

keskustelisin miehen kanssa hänen mielipiteistään vammaisia kohtaan.... Luultavasti päätyisin aborttiin.

En halua murehtia sellaisia turhaan. Mies ei olisi voinut vaikuttaa asiaan suuntaan tai toiseen, abortti tai lapsen pitäminen on kyllä naisen oma päätös. Ja siinähän löydetään vain osa vammoista ja lisäksi vauva voi vammautua myöhemmin, synnytyksessä tai isompana. Tai vaikka sairastua lapsena syöpään. Mulle päätös lapsen abortoimisesta olisi ollut liian vaikea ja itseni tuntien jätin sen ultran välistä. Toisessa ultrassa olen kyllä sitten ollut, olisihan siinäkin saattanut kehityshäiriöitä löytyä, mutta mielestäni se on tärkeämpi koska siinä selviää esim. asioita jotka voivat vaikuttaa synnytystapaankin.

Mutta menisin. Enkä abortoisi, vaikka ultra sanoisi mitä. Enkä menisi punktioonkaan keskenmenon pelossa. Ja jos mies ei vammaista lasta haluaisi, se olisi hänen ongelmansa. Onneksi mies ei kuitenkaan ihan niin ahdasmielinen ole.

En itse halua synnyttää vammaista lasta.

joten menisin.

sillä me emme ole yhdessäkään raskaudessa menneet np-ultraan, koska olemme tienneet, että aborttiin meistä ei olisi kummastakaan.

Miksi ei mies saisi osallistua päätöksentekoon? Vamm,aisen lapsen odotus ja varsinkin hoitaminen voi olla hyvinkin raskasta, kai siihen miehelläkin on jotain sanomista?

Mutta menisin ja abortoisin omalla päätökselläni.

Muistathan, että niskapoimumittauksessa ei vielä selviä, onko syntyvä lapsi terve.



Oletko miettinyt, mitä tekisit, jos niskapoimu olisikin paksu? Se pelkkä paksumpi niskapoimu ei ole varma merkki lapsen vammasta, kuten ei myöskään normaali niskapoimu takaa sitä, etteikö myöhemmässä raskauden vaiheessa tulisi jotain ongelmaa.



Tutkituttaisitko kromosomit?

Miehen mielipiteellä perheessä ei ole näköjään mitää väliä. Monet kirjoittajista ovat heti valmiit laittamaan esimerkin miehen pellolle. Eikö jokaisella saa kuitenkin olla mielipiteitä ja miehellä voi olla esim .ihan asiallinen mielipide siitä, että hän ei jaksaisi vammaista lasta hoitaa. Eivät kaikki naisetkaan. Lapsi tietysti kasvaa naisen sisällä ja naisella se lopullinen päätösvalta on, mutta kyllä minusta miestäkin pitää kuunnella. Onhan kysymys perheestä ja demokratiasta, ei naisten hallitsemasta valtakunnasta

Ja kuuntelisin miehen perustelut asiasta tarkkaan. Miehellähän voi olla ihan hyväkin syy olla tätä mieltä.



Me menimme np-ultraan ja olimme puhuneet etukäteen että vaikka olisi down niin ei tehtäisi aborttia. Enemmän puhuttiin jo että "jos rakenneultrassa jotain pahaa löytyy niin mitä sitten tehdään...". No, ei päästy siihen asti kun np-ultrassa todettiin että lapselta puuttuu puoli päätä ja kokonaan aivot. Ei ollut suoraan sanoen tullut mieleenkään että np-ultrassa voisi löytyä (tai edes tutkittaisiin) muuta kuin downia. Keskeytyshän siitä tuli. Ja meidän kummankin mielestä se oli ainoa oikea ratkaisu.

Eihän sitä voi kukaan estää. Mutta itse en voisi elää miehen kanssa, jonka arvomaailma poikkeaisi niin paljon omastani. Jotenkin se ristiriita näkyisi yleensäkin yhteiselämässä.

miettinyt asiaa aina uä:n mennessä, mitä teemmme mieheni kanssa jos LAPSELLA OLISI JOKIN VAMMA TAI SAIRAUS? Päätös, olisi ollut yhteinen. Jouduimme tilanteesseen jossa todettiin, että lapsellamme ei kaikki ollut hyvin. Saimme uuden ajan parin viikon päähän. Mietimme ja puntaroimme asioita kotona, kävin yksityiselläkin. Raskaus päätyi luonnolliseen keskenmenoon, joka oli täten helpompi hyväksyä näin jälkikäteen kuin se että olisimme tehneet abortin. Melko varmasti tämä pieni "vammainen" lapsemme olisi nyt iloisena meidän perheessämme, mutta hän ei saanut syntyä!

Jokaisen täytyy puntaroida asiat itse, kukaan ei voi kertoa juuri sinulle sopivaa ratkaisua. Miksi ette keskustele asioista etukäteen?