Minkä ikäisenä lapset alkavat nukkua kokonaisia yöunia?
Meillä viisivuotias heräilee ja herättelee edelleenkin. Nyt just ollut viikon mummulassa ja tulee huomenna kotiin, vaikka ikävä onkin niin on ollut kyllä ihanaa nukkua viikko normaaleja yöunia heräilemättä.
Kommentit (40)
mun n4kjästä lapsesta nuorin alkoi nukkua kokonaiset yöt 2,5vuotiaana ja se oli minusta todella myöhään. kaikki kolme ensimmäistä alkoivat nukkua kokonaiset yöt (siis 8+ tuntia) 6-12kk
Rupesin antamaan iltaisin pullosta korviketta niin nukkuivat aamuun saakka tyytyväisinä ilman nälkää.
Silloin lopetti yösyötön. Välillä nukkuu täysin heräämättä (tai herättämättä meitä), välillä pitää käydä etsimässä tutti ja vähän silitellä, satunnaisesti herää niin että nukuttamiseen menee noin tunti. Flunssat ja hampaat on sitten asia erikseen.
Siihen asti heräsivät milloin tullakseen meidän sänkyyn, milloin pissalle (ja siitähän pitää ilmoittaa äidille), milloin pahaan uneen. Esikoinen oli siitä helppo, että nukahti lähes poikkeuksetta pikaisesti. Mutta nuorempi saattoi valvoa vielä 3-vuotiaana 2-3 tuntia yöllä, kun heräsi johonkin.
Toki meilläkin noin vuoden ikäisenä lapset nukkuivat satunnaisesti koko yön läpi (siis sellaiset 9 tuntia), mutta kunnon syviä 10-12-tuntisia öitä ovat nukkuneet 3-4-vuotiaina. Sen jälkeen on voinut oikeasti luottaa siihen, etteivät herää keskellä yötä, ellei ole sairastumassa tms poikkeuksellista.
ja toinen 2v alkaen mikä on kyllä mun mielestä tosi myöhään. Johtui sairastamisista.
Kaverin vauva nukkui 2kk iässä 9h putkeen. Aina.
Meillä 1v2kk on ehkä kolmena yönä elämässään nukkunut jopa yli kuusi tuntia putkeen, yleensä herää 1-20kertaa (useimmiten yli 5, se on HYVÄ yö jos alle). Ja saattaa valvoa kaksikin tuntia aina välillä. Vähän toivon että jos tää kouluikään mennessä helpottais..
Kun vielä olen eronnut eli yskin lapseni kanssa tosin laspi jo lähtee kohta eskariin.
Helpot on olleet vuodet siinä suhteessa.... :D
ja toinen reilun vuoden iässä. Ja kyllä silloinkin pari kertaa yössä heräsivät, mutta se yletön vartin välein heräily, valvominen ja parkuminen loppui tuohon.
kaikki nukkuneet 1 kk eteenpäin väh. 9 h. nykyään kaikki 12 h. nuorin 5 kk. korvike kunniaan. ja tissitkin pysyy törönä kuin teinivuosina.
Kaikki nukkuvat yönsä herättämättä varsinaisesti minua. 5-vuotias kyllä käppäilee joka yö johonkin aikaan minun ja miehen sänkyyn nukkumaan, mutta yleensä en edes herää siihen. Ja vauva nukkuu vieressäni, joten ehkä en nuku kaikkein syvintä unta, mutta nukun kuitenkin :)
Tälläkin hetkellä voisin olla nukkumassa, toinen kaksosista katsoo lastenohjelmia ja vauva lähti isänsä mukaan mummolaan. Muut nukkuvat rauhallisesti...
kaikki nukkuneet 1 kk eteenpäin väh. 9 h. nykyään kaikki 12 h. nuorin 5 kk. korvike kunniaan. ja tissitkin pysyy törönä kuin teinivuosina.
Meilläkin 1 kk iästä eteenpäin nukuttiin 9-11 tunnin yöunia. Ja täysimetyksellä mentiin 5 kk ikään asti.
nukkui eka kertaa 8 tuntia putkeen. Sattui vielä olemaan uuden vuoden aatto ja kamala pauke ja räiske; itse en saanut nukuttua kun ihmettelin vaan tilannetta ja odotin, milloin lapsi herää:)
Muistan kyllä sen hirveän väsymyksen ja sumussa elämisen tunteen, mutta lohdutuksena voi sanoa, että olo on aivan uskomattoman hyvä sitten, kun lopulta saa itsekin kunnon yöunet.
Tuon ikimuistoisen vuoden vaihteen jälkeen poika on nukkunut tosi hyvin aina, nyt 4-vuotiaana 11 tuntia heräämättä kertaakaan.
Jos lapsesi syö jo kiinteitä, anna kunnon annos iltapuuroa. Se auttoi meillä!
Meillä poika nukkui 6kk asti todella hyvin. Siitä lähtikin sitten sellainen heräilyrumba, että ei apua.. 8kk iässä poika nukkui öisinkin vain vartin kerrallaan ja sitten taas kaipasi huomiota. Mitkään iltapuurot, korvikkeet tai muut eivät auttaneet.
Noin vuoden iässä pahin nukkumisvaihe oli ohitse ja heräilimme vain noin 8 kertaa yöllä pojan huuteluun. Sekin tuntui jo levolta monen kuukauden valvomisen jälkeen!
Nyt poika on vuoden ja muutaman kuukauden päälle ja nukkuu miltei poikkeuksetta yönsä huutelematta meitä välillä. Herää kyllä, mutta nunnuttaa itsensä uneen yksinään.
Meillä auttoi aika ja vaikeiden kasvuvaiheiden ohitus. Unikoulusta ei ollut apua, ei myöskään poppakonsteista. Rutiinit meillä on ollut aina ja ruokaa on saanut juuri niin paljon kuin napa vetää.
Jotkut lapset ovat huonoja nukkumaan. Ihan kuin jotkut aikuisetkin.
Keskimmäinen 6-7 h unet heti - esikoinen oli ainoa, joka heräsi yöllä syömään ensimmäiset 2 kk.
Keskimmäisellä oli 3-4-vuotiaana jakso, jolloin hän tuli viereen joka yö.
Muuten ovat nukkuneet ja nukkuvat edelleen hyvin ja pitkään - perineet varmaan vanhemmiltaan unenlahjansa. Lukio/yläasteikäisiä jo koko lauma :D
kaikki on opetettu - ja hyvin ovat oppineet - nukkumaan ilman yösyöttöä ja heräämättä (tai jos havahtuvat niin nukahtamaan heti itse) noin 6-8kk iässä. Yöunet kaikilla (11kk, 5v ja 7v) klo 20-07.
Unikoulu kunniaan!!
Ja imetyksellä on menty silti vuoden ikään asti.
yhdenvuoden iässä nukkuneet 12 tuntia putkeen
nukkui parin kuukauden ikäisestä läpi yön. Nyt on 3 v, eikä ole tosiaan heräillyt öisin muuta kuin kipeänä tai jos näkee painajaisia.
Kauhulla luen näitä "tavallisia" tarinoita, kun toinen lapsi tulossa... Tuskin käy toisen kanssa yhtä hyvä tuuri.
Vielä nyt 2-vuotiaanakin tosin tulee aamuyöstä viereen, mutta ei pidä meteliä itsestään, joten en laske sitä "yöheräilyksi". Pahin yöpelleily oli n. 8-11 kk iässä, heräili silloin jatkuvasti läpi yön - ja joka yö.
hyvin ja pitkään - perineet varmaan vanhemmiltaan unenlahjansa. :D
niin sitten meidänkin lasten pitäisi nukkua vaikka pommeja räjähtelisi. Me vanhemmat nimittäin nukutaan molemmat kuin uppotukit.
Vaan kuinka ollakaan meillä molempien lasten kanssa vauvavuosi on ollut juuri tuota kuin noissa pahimmissa kertomuksissa: Toisen kanssa oli kuin koliikkia eka vuosi, eli yöllä tuntien kantamista ja parkua kuukaudesta toiseen. Toinen lapsi taas ei huutanut, mutta heräili tunnin välein yötä päivää yli vuoden vanhaksi.
No ehkä niilläkin sitten aikuisena on yhtä hyvät unenlahjat kuin vanhemmillaan ja myös molempien vanhempien koko suvulla. Ei meidän suvuissa oo kenelläkään mitään nukkumisvaikeuksia.
Kyllä minäkin herään ainakin kerran yössä. Lapsistani (4 kpl iät 5-16 v) ei yksikään vielä ole nukkunut yötä heräämättä. Toinen juttu kokonaan sitten se, miten uudelleen nukahtaminen sujuu.