Lue keskustelun säännöt.
Karmea ikäkriisi ja koko ajan vain pahenee :(
13.03.2009 |
Olen 37-vuotias ja tunnen että elämä on ohi. Edessä vain vanhuus ja rumuus. Ja sitten kun olen tällä palstalla, saan siitä vain lisää tällaisia ajatuksia kun luen näitä mummoäiti kirjoituksia yms. Minulla on kaksi lasta, joista toinen jo teini ja toinen kohta 5-vuotias. Hyvä mies ja vakituinen, koulutusta vastaava työpaikka. Omistusasunto josta ihan kohtuullinen velka. Joten kaikki on periaatteessa hyvin.
Mutta en voi tunteelle mitään, lähestyvä 40 v tuntuu maailmanlopulta. Pelkään, etten kohta viehätä enää miestäni seksuaalisestikaan eli siis rupsahdan. Mieheni ei koskaan valita ulkonäöstäni vaan on oikeasti ihana herrasmies kaikinpuolin. Ja toistaiseksi ulkonäköni on ihan ok, mutta kuinka kauan :(
Tämä kuulostaa lapselliselta ininältä, mutta tunne on mitä on. Joka paikassa mediassa toitotetaan miten naisen täytyy olla kaunis ja rypytön ollakseen viehättävä, muuten et ole mitään. Ja kun kukaan ei kuitenkaan ole ikuisesti nuori, kaikki vanhenevat vaikka sitä ei nuorena uskokaan. Ahdistavaa.
Lisäksi ystäväni vielä heitti vettä myllyyn kysymällä "iskikö mammatauti" kun valitin hikoilevani. Tsoukkia tietenkin, mutta tuntui kamalalle. Lisäkseni tämä samanikäinen ystäväni valittaa vähän väliä vanhuudenoireita jo nyt, siis aivan tosissaan. Itse en vielä onneksi ole kokenut mitään kolotuksia, mutta kaipa nekin kohta alkavat:(
En halua vanheta, en!!!!Miten pystyisin hyväksymään ikäni?
Kommentit (10)
Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta tepsii.
On totta, että kun me vanhenemme, kadulla kulkee vastaan aina enemmän ja enemmän nuorempia naisia ja miehiäkin. Parasta, olen huomannut, on ihan vain ihailla näiden nuorten neistosten kauneutta. Mutta samalla huomaan myös, kuinka moni näistä nuorista on todella epävarma ja jopa epätietoinen siitä, että ovat siloposkisia ja nättejä.
Sen jälkeen askel 2 on pitää huoli itsestään. Hymyilevä ryppyposki saa muuten melko paljon ihailua osakseen, jos vain on pitänyt kroppansa suht' kunnossa ja jaksaa pukeutua nätisti.
Minulla alkoi elämä oikeastaan vasta päälle nelikymppisenä monesta syystä: lapset olivat jo sen verran isot, että heistä ei ollut ympärivuorokautisesti huolta, rahahuolet olivat vähintäinkin puolittuneet, turhat estot olivat kadonneet taivaan tuuliin, en enää vain yrittänyt miellyttää miehiä vaan opin miellyttämään itseänikin unohtamatta ottaa huomioon kumppanini....
Ja nyt 50tä lähestyessäni saan melkeinpä olla karistelemassa miehiä ympäriltäni. Usko tai älä.
Voimia ja uskoa itseesi toivottaen
mamma kaukomailta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 43 v. ja tunnen että tämä on parasta aikaa elämässäni! En ole ikinä mennyt ns. lauman mukana, en välitä siitä mitä jossain typerissä naistenlehdissä sanotaan, olen sellainen kuin olen ja hyväksyn sen täysin. Toivon täydestä sydämestäni sinullekin voimia elää itsenäisesti omannäköistäsi elämää, täysillä, nauttien!
ja täytyy myöntää että kymmenen vuotta sitten tunsin samoin kuin sinä. Paitsi että ulkonäkö ei koskaan ole ollut minulle niin tärkeää että sen rupsahtamista olisin surrut.
Nykyisin luen naisten lehtiä suurella hämmästyksellä miten ihmeessä kukaan ei tee lehteä itseensä tyytyväisille aikuisille naisille. Aina pitäisi olla valitus käynnissä jostain makkaroista ja oma tyyli kadoksissa. Minä suorastaan odotan vanhenemista samanlaisella uteliaisuudella kuin aikoinani 22v sitten ensimmäistä synnytystä, voiko se muka oikeasti olla niiiiiin kamalaa?
Synnytys ei ollut kamalaa eli ei se vanhuuskaan varmaan.:)
Ihailen teitä oikeasti aikuisia ja itsevarmoja naisia, itse olen aina ollut tällainen lapsinainen jota on pidetty sellasen suojeltavana yms. Siksi tämä vanheneminen koville ottaakin, pitäisi varmaan vihdoinkin aikuistua...ap
Itse olen 43 v. ja tunnen että tämä on parasta aikaa elämässäni! En ole ikinä mennyt ns. lauman mukana, en välitä siitä mitä jossain typerissä naistenlehdissä sanotaan, olen sellainen kuin olen ja hyväksyn sen täysin. Toivon täydestä sydämestäni sinullekin voimia elää itsenäisesti omannäköistäsi elämää, täysillä, nauttien!
sen haluaa. Itse asiassa koko elämässä on kyse yksinkertaisesti siitä, että "sen saa mitä ajattelee". Ei sen vaikeampaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pärjään hyvin. Mutta sitten iskevät pelot, kuten juuri tämä vanhenemisenpelko. Pitäisiköhän mennä terapiaan? ap
sen haluaa. Itse asiassa koko elämässä on kyse yksinkertaisesti siitä, että "sen saa mitä ajattelee". Ei sen vaikeampaa!
Minusta tuntuu ihan samalta. Kissavuoteni ovat ohi. Suuret suunnitelmat ja haaveet on jo saavutettu. Henkisesti olen sama tyttö kuin 17-vuotiaana. Kokemuksia ja viisautta on toki karttunut, ja itsetuntoa. Silti en osaa sijoittaa itseäni mihinkään kategoriaan. Ja kyllä, se on minulle tärkeää, sillä haluan olla paitsi joku myös jokin. Mitä me pian nelikymppiset olemme?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytin juuri 36 ja tuntuu todella ahdistavalta ajatella, että 4-kymppiä lähestyy kovaa vauhtia. Asiani eivät muutenkaan ole yhtä hyvällä tolalla kuin sinulla; ei ole vakituista työpaikkaa, "vain" vuokra-asunto, opinnot yliopistolla kesken, masennusta, "vain" miesystävä. Onneksi olen sentään yhden lapsen lapsen saanut. Kaikki nuo viehättävyysjutut pyörivät minunkin mielessäni. Vaikka kuulostaakin niin pinnalliselta, silti. Tämä on kaameaa :-(
Käyn terapiassa, en tosin vanhenemisen takia ;-) vaan hiukan vakavampien asioiden. Eipä se terapeutti näihin murheisiin paljon kantaa ota. Kukin vanhenee, se vain on hyväksyttävä. Yritettävä elää tässä hetkessä. Tosin voihan jotkut mielialalääkkeet hiukan olo kohentaa..
ja on tämä kamalaa. Sitä jotenkin tajuaa, että naama ei ole enää samanlainen kuin ennen. Käytän omaisuuksia ryppyvoiteisiin ja urheilen hiki hatussa. Käyn kaikin voimin vanhenemista vastaan. Eli kaikki ongelma littyy ulkonäköön.
Henkisesti tämä on elämän parasta aikaa. Kuten joku täällä sanoi kerran, että ainoa, missä emme enää pysty nuorten naisten kanssa kilpailemaan on freesi ulkonäkö ja nuorten miesten huomio. Kaikessa - ja korostan: ihan kaikessa - muussa me nelikymppiset ajamme nuorempien naisten ohitse. Minun varmaan pitäisi liimata tämä lause peilin reunaan :-).