Hmmmh.

Varmasti jokaisella jossani vaiheessa on sellainen hetki, että kaikki asiat, joita lapsiperheessä on tehtävä, on jonkinlaista pakkoa. Että ei just sillä hetkellä haluaisi tehdä sitä vaan jotain muuta. Niin kuin vain olla paikoillaan. On kuitenkin perin ahdistavaa lukea teidän kirjoituksia, kun osa näyttää olevan jatkuvasti siinä tilassa.



Jos ei nyt oteta vammaisia tai kehitykseltään erilaisia lapsia huomioon (= erityishoidon tarpeita/rasitteita), niin kyllä hyvin pienilläkin toimilla voi helpottaa sitä jokapäiväistä arkeaan. Siis vähentää asioita, joita *pitää* tehdä.



Meillä on iso pesukone (6kg), ei tarvi pestä montaa kertaa viikossa. Ruokaa teen kerralla sen verran, että seuraavan päivän tai seuraavien kahden päivän syömiset on lähinnä mikrossa lämmittämistä. Ei tarvi sitten stressata mistä löytyis motivaatiota tehdä ruokaa, kun tullaan töistä ja hoidosta. (jos oikeen väsyttää eikä ruokaa ole valmiina, annan hedelmän välipalaksi, istun toviksi rauhoittumaan ja jatkan kokkailua vasta kun olen itse virkeämpi) Aamupala on aina sama (kaurapuuro), ei tarvitse keksiä joka aamu uudelleen. Kaikki toimet mistä lapset kykenee suoriutumaan itse, annetaan tehdä itse (pukemiset, riisumiset, nukkumaanmenovalmistelut, astioiden laittto koneeseen omatoimisesti ruoan jälkeen, jne). Lapset on opetettu osallistumaan kotitöihin heti, kun ovat osoittaneet siihen kiinnostusta (auttavat pyykkien nostamisessa, lehden hakemisessa, roskisten viemisessä, tavaroiden järjestämisessä).



Olen myös tehnyt alusta asti selväksi, että yksinäni en kaikkea tee, vaan miehen on tehtävä oma osuutensa. Olenkin saanut harrastaa liikuntaa mielin määrin niin paljon kuin olen halunnut, ~10h/vko. Mitään muuta en oikeastaan ole koskaan kaivannutkaan, kuin noita liikuntahetkiäni. Tosin välillä on pitänyt harrastaa niin, että herään klo 5 aamulenkille tai salille ja tullut takaisin siinä vaiheessa, kun mies on lähdössä töihin. Ja kun olen itse ollut töissä, niin treeniajat on sitten pitäny sovittaa sellaisiin aikoihin, että se ei ole lapsilta pois (yleensä ennen työpäivän alkua).



Uskon, että elämänsä voi tehdä hyvinkin raskaaksi ottamalla kaiken taakan itselleen. Samoin uskon, että lapsissa on paljon eroja, eikä kaikkia vaan saa osallistumaan noihin hommiin. No, toivottavasti jaksatte sen hetken vielä puristaa, sillä kyllä se aikanaan loppuu. Ja ehkä tärkeintä, että ette tilanteessanne sitten tee lisää lapsia, se meinaan ei helpotu pääluvun kasvaessa.