Kiusaataanko erityisluokalla olevia?

jossa on tilaa ja rauhaa tehdä hommia. Ajattele miten lastasi kiusattaisiin tavallisessa luokassa jos hän olisi koko ajan aivan pihalla ja ehkä häiriköisi. Integrointia tavallisiin luokkiin tehdään heti kun oppilaan katsotaan niissä pärjäävän.



Oma poikani on tavallisessa koulussa erityisluokkalla ja koulussa on kiusaamiselle nollatoleranssi. Yleensä erityisluokkalaiset leikkivät välituntisin keskenään mutta kavereita löytyy myös niistä luokista joissa hän käy tunneilla, esim kuvaamataito, englanti ja maantieto/biologia. Matematiikka tuottaa hankaluuksia ja siinä hänellä on aikuinen tukena koko ajan. Erityisopetuspäätös antaa enemmän mahdollisuuksia kuin vie niitä. Usein pelot leimautumisesta ovat vanhempien lapsuuden ajan koulujärjestelyistä johtuvia. Itse en ole koskaan kokenut että lapseni olisi menettänyt mitään erityisopetuspäätöksen myötä, päinvastoin.

Meidän 9 vuotias poika on kolmannella luokalla erityiskoulussa.

1 ja 2 luokan ajan erityiskoulu oli ihan oma koulunsa normikoulun rakennuksen toisella puolella, molemmilla oli myös omat pihansa välitunneille eikä opetustunnitkaan olleet samassa rakennuksessa. Erityiskoulussa 9 luokkaa, jokaisella luokalla 8 lasta. Normikoulussa opiskelijoita 500.



Viime syksystä normikoulu ja erityiskoulu hallinnollisesti yhdistettiin (säästöä säästöä lasten kustannuksella). Tiloista tuli yhteiset, varsinkin alaluokat molemmista kouluista sijoitettiin samoihin kerroksiin. Siitä alkoivat kiusaamiset. Varsinkin normikoulun yläasteikäiset kiusaavat matkimalla pienempien erityislasten erityisiä piirteitä / puhetyylejä / liikkumista / vaatetusta. Kaikkea siis mistä murkkuikäiset nyt keksivätkin kiusata. Erityiskoulun opettajat ovat yrittäneet herättää normikoulun opettajat, tuloksetta. Eivät ikävä kyllä kuuntele tai ota kantaa kiusaamiseen. Kouluilla vielä yhteinen rehtori, joka tuntuu pitävän normikoulun puolta mm. tarvikkeiden hankinnoissa (kuulun vanhempainyhdistysken hallitukseen, siis erityisluokkien).



Meillä ei ollut kiusaamista kun erityislapien koulu oli ihan oma koulunsa. Mutta yhdistämisen vaikutus oli ikävän suuri.

Vielä ei ainakaan ole ajankohtainen siirtyminen normiluokkaan, eikä näillä näkymin lähivuosienkaan aikana.



Kun meillä harkittiin erityisluokalle menoa, olin tosi pettynyt ja ajattelin Voi ei, lapsi joutuu erityisluokalle. Nyt ajattelen Onneksi hän pääsi! erityisluokalle. Kaikki ei valitettavasti pääse vaikka tarve olisikin.

kiusattaisiin varmasti noista samoista asioista ja asiaan osattisiin vielä vähemmän puuttua

Siitä alkoivat kiusaamiset. Varsinkin normikoulun yläasteikäiset kiusaavat matkimalla pienempien erityislasten erityisiä piirteitä / puhetyylejä / liikkumista / vaatetusta. Kaikkea siis mistä murkkuikäiset nyt keksivätkin kiusata.

Olen erityislapsen äiti ja viimeisen vuoden aikana on useamman asiantuntijan suusta kuultu, että puhumaan ei meidän lapsemme opi erittäin suurella todennäköisyydellä ikinä eli meillä tyttö käyttää viittomia ja kuvakommunikaatiokansiota. Kun hän oli 4,5-v, olin hänen kanssaan 4 pv osastotutkimusjaksolla lastenneurologisella osastolla ja jo tuolloin psykologi työryhmineen piti ehdottoman varmana että erityiskoulu, pienryhmä, pidennetty oppivalevollisuus ja henkilökohtainen avustaja tulevat tytöllämme olemaan. Itse en oikein ollut valmis vielä tuohon tulevaisuudenkuvaan. menemme nyt uudestaan viikon päästä osastojaksolle, ja sitten osaan paljon enemmän tästäkin asiasta kertoa.



Muttamutta. Koska nämä kouluasiat on jo alkaneet kiinnostaa niin menin kaksi vkoa sitten inkluusiokeskusteluun, joka järjestettiin paikkakunnallamme. Se oli avoin kaikille, ja mukana olikin vahempia, opettajia, päivähoidon hlöitä jne. Alustajana oli erityispedagogiikan professori Timo Saloviita Jyväskylän yliopistosta.



Kuuntelin iloisella mielellä tätä Saloviitaa. Hänellä oli erittäin järkiperäiset perustelut sille, että inkluusion tulisi onnistua. Hän esitti pitkän listan, jossa oli inkluusiota vastustavia mielipiteitä ja kumosi ne yksi toisensa perään tutkitulla tiedolla. Esim. tuosta kiusaamista on tutkittu ja todettu että sitä olisi enemmän erityiskoulussa tai -luokalla kuin tavallisessa koulussa/luokalla. Opettajan ammattitaidon riittämättömyydestä hän totesi, että opettajan tehtävä on pitää kuria luokassa, jos ei taidot riitä, on mentävä täydennyskoulutukseen ym. ym. Ja otettava vastaan se erityisopettaja ja muut avustajat joita inkluusion myötä sinne tarjotaan. Suomessa erityisopetuspäätöksiä tehdään Sveitsin ohella eniten Euroopassa, reilusti enemmän kuin muualla Euroopassa. Saloviita selitti, että Sveitsissä ja Suomessa kunnat saavat jokaisesta erityisopetuspäätöksestä enemmän rahaa kuin tavallisesta oppilaasta eli mitä enemmän erityisoppilaita sitä enemmän kuntaan rahaa. Esim Italiassa, jossa erityisopetuksen määrä on lähes olematon, on se tilanne, että kunnat itse maksaa erityisopetuksen joka on reilusti kalliimpaa kuin normaaliopetus. Raha ei ole korvamerkittyä eli se ei mene erityisoppilaille ainoastaan, tietenkään. Tämä on muuttumassa ja siksi tämä inkluusioajatus on taas nostamassa päätään.



Kaikenlaista mukavaa siellä kuulin, jos kiinnostaa niin hakusanalla inkluusio löytyy Timo Saloviidan luento aiheesta.



Se mistä sitten järkytyin. Paikalla oli siis opettajiakin. Kovaäänisimmät heistä olivat todella ennakkoluuloisia, täysin kyllästyneitä siihen, että "joka lapsella joku vamma, mitenkä ne kaikki ottaa huomioon" ja "lapset ovat PALJON rauhattomampia kuin esim viisi vuotta sitten", "täytyy pelätä näitä erityislasten vanhempia kun alkavat soitella joka viikko miten sitä panupetteria pitää kohdella niin ja näin...kun ennen vanhemmat pelkäsi että opettaja soittaa" Saloviita totesi että per luokka erityislapsia ei ole kuin 7 kork 10 % eli useimmiten vain yksi, lapset tosin ovat kaikki erilaisia ja olipa tavallinen tai erityinen, on jokainen huomioiitava erikseen. Tuosta lasten rauhattomuudesta S näytti lehtileikkeitä 1920-luvulle saakka joissa todettiin lasten käyttäytyvän aina vaan huonommin..ja tavallisella luokalla on 1 erityisoppilas ja 20 tavallista + 1 ope ja 1 avustaja tai erityisopettaja ajoittain tms, erityisluokalla on 6-8 erit.oppilasta ja montako opettajaa? Opettajien koulutuksella pitäisi pystyä myös erityisoppilaat hallitsemaan, Saloviita korosti sitä. Kunhan ottaa apujoukkoja vastaan luokkaan niin koko luokka tulee hoidettua.



No anyway, voisin jatkaa loputtomiin. Vaikka haluaisin uskoa kaiken menevän kuten Saloviita luennoi, niin kyllä ylivoimaisesti ikävimpänä mieleen tuosta illasta jäi näiden tavallisen koulun opettajien kommentit ja illan aikana alkoi se ainut erityisopettaja tuntua aivan enkeliltä, oikeasti, niin erilainen hänen asenteensa oli. Kun tiedän, että minun pieni hiljainen haaveilijatyttöni kaipaa juuri sellaisen ihmisen joka hänet hyväksyy juuri sellaisena kuin hän on ja uskoo siihen, että kaikki järjestyy. Ja se ihminen kyllä on se erityisopettaja.



Nämä on siis tosi pitkälle henkilöön meneviä asioita. Toivoa vaan voi, että oman lapsen kohdalle sattuu sellainen avoin ihminen, joka ei kompastu ensimmäiseen erikoisuuteen. Tsemppiä teille kaikille!

en tiedä oletko salamai valmis ajattelemaan omaa lastasi erityiskouluun, mutta jos se on vielä mahdollista asian tullessa ajankohtaiseksi, suositten lämpimästi valitsemaan sen vaihtoehdon, jossa on mahdollisimman pieni luokka, muitakin viittovia lapsia ja erityisopettaja, mikäli se vielä on mahdollista. Kannattaa kuunnella asiantuntijoiden mielipiteitä sairaalalla, koska heillä on kokemusta koulusijoituksista ja me vanhemmat usein näemme asiat niinkuin toivoisimme niiden olevan. Olisiko tytön luokalla ketään muuta viittomataitoista, jos hän menisi tavalliselle luokalle? Onko hänellä ystäviä lähikoulussa?



Omat lapseni ovat erityiskoulussa ja tavallisen koulun pienluokalla. Olen seurannut inkluusiokeskustelua hiukan puolihuolimattomasti, mutta autististen lasten äitinä en näe uusissa suunnitelmissa paljoakaan hyvää.



Jos ap:n lapsella on vain puheen tuoton häiriö ilman puheen ymmärtämisen vaikeuksia tai kontaktivaikeuksia tms, voi inkluusio olla toimivakin asia, jos luokanopettaja osaa asiansa. Lapset ovat oikeastaan hyvinkin suvaitsevaisia esim luokkatoveriensa erikoisuuksille. Minun on vaikeaa uskoa että erityiskoulussa kiusaaminen edes olisi suuri ongelma, koska aikuisia on niin paljon, että häiriökäyttäytymiseen puututaan heti.



Inkluusiossa vaan sysätään opettajan harteille paljon sellaista, mitä moni ei ole edes vapaaehtoisesti ottamassa vastaan. Minusta on kamala ajatus että lapsi joutuu vastahakoisen, kenties jo leipääntyneen opettajan luokalle. Kuka vastaa siitä, että luokanopettajilla on riittävä pätevyys ja oikea asenne ottaa vastaan erityislapsi luokkaansa. Ymmärrän hyvin opettajien vastalauseet: nykyisessäkin järjestelmässä on kovasti kestämistä, palkkaus on huono verrattuna työn vaativuuteen. Nyt ollaan vielä tekemässä uudistusta johon monen viranhaltijan pätevyys ja/tai paukut ei riitä. Ja vaativat vanhemmat todella ovat opettajan pahin risti nykyään, se ei ole vain kuvittelua.

Hei taas! Kiitos piipiliisi ajatuksistasi! Muistin sinun joskus kirjoittaneen että puheterapeutti oli arvioinut sinun lapsesi puheen kehittyvän 25 ikävuoteen mennessä sellaiseksi ettei enää olisi tarvetta kommunikaatiokansiolle. Siksi minäkin aloin kysellä tätä puheen kehittymistä, kun sitä ei ole ollenkaan tapahtunut lukuisista terapioista huolimatta. Näin siis selvisi se, ettei puhetta todnäk ole tulossakaan.



Kuten saattoi ed viestistäni päätellä, ilahduin kovasti sellaiseen hyväksyvään, maalaisjärkisen asenteeseen joka ko proffalla oli ja myös erityisopella täällä. ja siksi se pieni kapinallinen minussa tätä kyseenalaistaa. Mutta kuten jo sanoinkin, oli tosi järkyttävää kuulla opettajien ja ph-henkilön suusta tämä erityisoppilaiden aiheuttama raskaus työssä - ja siis ennen kaikkea se asenne joka oli niin kielteinen että ihan itkeä piti sen keskustelun jälkeen, oli ihan syvältä.



Ja siis vaikka anarkisti minussa haluaisi lobata lastaan tavallisen kouluun niin luulen kyllä, että kunhan aikaa tässä kuluu- ja oikeastaan jo nyt, olen halukkaampi siihen erityiskouluvaihtoehtoon. Ihan inhimillisistä syistä. Todnäk tyttöni saa lievä kehitysvamma-dg:n ja tuo puhevammahan on jo melko vaikeavammaisuutta eli tuskin sinne "susien syötäväksi" häntä uskallan normaalikouluun laittaakaan. Ja kun se puhevamma ei ole ainoa laatuaan, ongelmia on muitakin.



Hänen paras kaverinsa pk:ssa on ihana down-tyttö, ja vaikka hän kyllä kovasti haluaisi tutustua ns terveisiinkin lapsiin niin kyllä ne tylyt kommentit ovat saaneet tytön perääntymään. Siinäkin yksi syy erit.kouluun tai -luokkaan.



Kyllä ihan kylmät väreet tulee, kun miettii mille pohjalle tätä inkluusiota rakennetaan nyt. Tuo rahoitusmuutos vaikuttanee siihen mutta kyllä nuo jäätävän kylmät asenteet ja oikeasti ne ontuvat ja keskeneräiset käytännön järjestelyt ( erit.opeja luokkiin, avustajia jne) saa koko inkluusion tuntumaan ihan kuolleena syntyneeltä ajatukselta. Niin hienolta kuin proffan ajatukset kuulostikin.

ja varmasti siellä sai selkeän kuvan siitä millaista on kun todellisuus ja resurssit lyövät ihanteellisille suunnitelmille kapuloita rattaisiin.



Meidän tytön puheen kehityksestä tosiaan saatiin jonkinlainen arvio, mutta vaikka hän pärjäisikin joskus ilman kommunikaatiokansiota, puhe on ainakin vielä tiukasti nykyhetkeen sidottua, konkreettista ja ns. yksisuuntaisia tiedotteita. Vastavuoroisuutta vasta harjoitellaan. Kysymyksiin hän vastaa joo tai ei. Puheen ymmärtäminen on seuraava kompastuskivi. Käsitteelliset sanat ovat todella vaikeita ja ne ohitetaan kuin puhuisi vierasta kieltä.



Erityiskoulu on siitä ihana paikka, että sinne päästyään lapsella on aikaa ja tilaa kasvaa omien edellytystensä mukaan seuraavat 11 vuotta. Oppiaineet ovat yksilöllisesti suhteutettuja ja jatkuva kuntouttava erityisopetus antaa oman tärkeän osansa lapsen kuntoutumiseen. Oppiaineille, pukemiselle, syömiselle ja leikille annetaan oma aikansa. Lapsi saa onnistumisen kokemuksia, itsetunto vahvistuu. Meillä suuri ilon aihe on ollut tänä keväänä ip-kerhosta löytynyt tytön ensimmäinen oikea ystävä :)

Tää äiti on kyynel silmässä katsellut päiväkodissa otettua kaverikuvaa, jonka molemmat tytöt halusivat heistä otettavan. Ihanaa, todella.



Piipiliisi, minkä ikäisiä lapsesi olivatkaan? Meillä tyttö siis 5v, nuorempi sisar, joka viittoo ja alustavasti puhuu on 2,5 v.



Kyllä nyt tuntuu, että joka päivä saan uusia muistutuksia siitä, että se erityiskoulu lienee se meidän tytön paikka. Tai siis välillä kyseenalaistan itseäni, että olenko ihan hölmö kun muuta vaihtoehtoa olen miettinytkään. Tänä aamuna kun vein tyttömme pk:iin viikon tauon jälkeen, niin paikalle tuli tämä paras kaveri joka iloisesti sanoi ja viittoi tyttömme nimen. Paikalla oli myös kuntoutusohjaaja joka sitten kysyi tytön kaverilta, että oliko sinulla ikävä tätä meidän tyttöä? Ei ollut tälle 6-vuotiaalle ikävä tuttu sana. Kun sitten kerroin että uutena viittomana on meidän tyttö oppinut huomenna ja eilen viittomat ja käyttää niitä kun asioista puhutaan niin ei tämä downtyttö ymmärtänyt niitä eli abstraktit epäselviä. Siksi ihmettelinkin että meidän tyttö ne oppinut koska ne on kyllä aikas vaikeat käsitteet. Muistutus taas että mitä haasteita on meillä edessä, koin sen niin.



Meillä tytöllä on minusta myös nimeämisen vaikeutta. Minusta, koska kukaan muu ei sitä vielä ole noteerannut. Mutta kovin yksipuolisia ne jutut on; kun sanon, että mennään kylpyyn ja sitten nukkumaan niin tyttö monta kertaa viittoo että äidin kanssa nukkumaan, ei isän kanssa, ja sitten käydään läpi että nii-in, eilen isä vei teidät nukkumaan, tänään äiti vie ja huomenna isä. Muutaman kerran asian ottaa esille, sellaista jumittumista. Meillä onkin nyt käytössä kortti jossa ei-kortti ja joo-kortti ja kysytään vaihdellen joo vai ei? ei vai joo? kun välillä vastaa sen minkä on viimeksi kuullut. Joo ja ei kyllä tulee ilman korttejakin.



Eilen tehtiin tehtävää jossa piti mallin perusteella kerätä eri värisiä ja muotoisia puupaloja jotka sitten "nauloilla" vasaroitiin alustaan. Malliksi otettiin helpoin malli, suora jono mutta meinasi olla ylivoimaista sekin, tyttö pinnisteli tosissaan. Kun keltaisen kukan viereen piti laittaa vihreä pitkä pala pystyyn, niin ei sitä tyttö hahmottanut vaikka kuinka kuvasta katsoi. Ei myöskään palikoilla mallista tekeminen onnistu eli visuaalista ongelmaa.



Eli niitä ymmärtäviä ihmisiä sitä lapsen ympärille toivoo, tietenkin.

me asumme paikkakunnalla, jossa vannotaan integraation nimeen, eli lapset integroidaan tarvittavilla tukitoimilla normaaliopetukseen sekä päivähoitoon. Kokemusta mulla ei ole kuin päivähoidosta sekä esiopetuksesta, mutta eihän se aina oikein toimi... =(



Resurssipula, avustajien löytämisen mahdottomuus jne. estävät ylevien tavoitteiden toteutumisen käytännössä.



Meidän lapsen kohdalla normaali koulupolku ei tule kysymykseen, ja täytyy vain luottaa siihen että oikea oppimisympäristö löytyisi. Onneksi on vielä edessä ainakin 1,5 vuotta päiväkotielämää... Vaikka tyttö on selvästi pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä, niin en näe syytä aikaistaa kouluun menoa, vaan pikemminkin antaa hieman lisää aikaa puheen kehitykselle päiväkodissa.



Ihana kuulla siitä kuinka erityislapsillekin on niitä hyviä ystäviä osunut tielle, meillä tuntuu että siihen on vielä matkaa hurjasti että ystäviä löytyisi. Palaute oman ikäsiltä on mielestäni aika musertavaa usein tyyliin "mitä sä höpötät?".



Erityisryhmistä vielä, omilta kouluajoilta en tunne kuin nk. tarkkikset, joista ei ehkä voi keksiä kauheasti hyvää sanottavaa. Vastaava luokka meidän tytölle tuntuu kauhealle vaihtoehdolle.... samoin normiluokka ilman omaa avustajaa. Aika näyttää kuinka asia ratkeaa.

meidän pihassa tyttö leikkii usein takaa-ajoleikkiä itseään 3-4 vuotta nuorempien pikkupoikien kanssa. Joskus pojat tulevat kysymään minulta suomennosta tytön sanomisista ja sitten vauhti jatkuu. Minusta on hienoa että tyttö alkaa vihdoinkin päästä "ulos ajatuksistaan" ja huomioi jo muut lapset mahdollisena seurana. Aivan pienenä tyttö ei noteerannut oikein ketään, sitten hän hoksasi että aikuisilta saa kontaktin avulla jotain mitä tarvitsee. Tämän vuoden puolella hän on alkanut ottaa aktiivisesti kontaktia muihin lapsiin, mutta usein saa ikäisiltään osakseen hämmästelevää tuijotusta huutelemalla Hyvää huomenta!!! oli mikä aika päivästä vaan. Onneksi asutaan sellaisella alueella jossa riittää pikkuväkeä seuraksi.



Tyttö on nyt 7. Hänellä on pidennetty oppivelvollisuus, aloitti koulun 6-vuotiaana ja käy nyt toista vuotta erityiskoulua. Poika on 11, siirtyy pian 6. luokalle.



Poika sai eilen maksusitoumuksen puheterapeuttia varten. Hänellä puheen sujuvuus tökkäsi aivan täysin kevään aikana. Puhetta on aina tullut enemmän kuin suu antaa periksi, mutta puheen pahan lukkiutumisen takia piti hakea apua, koska poika itsekin hermostui lukkoihin ja luokkakaverit nauroivat. Päätös oli aika suppea, vain 7 tuntia, jotka on käytettävä elokuun loppuun mennessä, mutta sen jälkeen voi hakea jatkoa esim ryhmäterapiaa varten.



Tällä hetkellä elellään jonkinlaista suvantovaihetta, saa nähdä mitä kesä tuo tullessaan kun koulustruktuuri puuttuu. Itse kiukuttelen päivästruktuurin tekemistä vastaan, mutta pitää tehdä kesää varten jonkinlainen löyhä luonnos tyttöä varten, ettei mene päivät ihan hulinaksi.